Kirkkoherrojen tehtävät ja ohjeisto päivitettävä

 

Olin hiljan kuuntelemassa erään kirkkoherran virkaanastujaisia. Piispa ohjeisti paimenpuheessaan perinteisillä lausumilla. Niistä huokui vahvasti vanhan maailman autoritäärisyys, patriarkaalisuus ja kirkkoherrakeskeisyys.

Nämä ohjeet ja niiden mukainen vanhanaikainen toimintakulttuuri ei enää riitä, jos halutaan että seurakunta ei häivy näkymättömiin vanhenevien aktiiviensa mukana.

Puheesta valitettavasti puuttuivat kehotukset toimia kehittyvästi muuttuvassa toimintaympäristössä ympäristö tila- ja muutokset huomioon ottavasti MYÖS seurakunnan tärkeänä tiimivalmentaja, kehitysjohtajana ja jäsenhankintapäällikkönä.

Vaativinta lienee saada seurakunta paikkakunnalla oikeasti näkyväksi ja suosituksi, johon tulisi vapaaehtoisia kaikista ikäryhmistä. Ennen seurakuntiin kuuluttiin automaattisesti. Nykyään seurakunnan pitää todistaa arvonsa ja tehtävänsä, olla puoleensavetävä ja kiinnostava. Ei ihminen tarvitse välttämättä seurakuntaa omaan uskoonsa tai Jumalasuhteeseensa. Uskonnon opetuksen rapautuminen ja rippikoulun pinnallistuminen lisää seurakunnan jäsenhankinnan tarpeita.

Kun kirkkolaki lastaa kirkkoherran niskaan suuren vallan, sitä olisi myös käytettävä seurakunnan kaikkinaiseen kehittämiseen. Nykyaikana se taas vaatii aivan uudenlaisen roolin omaksumista, kuin mikä oli tilanne nykyisen kirkkolain ja ohjeistojen laadinta – aikana menneessä maailmassa.

Toimintaympäristö muuttuu erittäin nopeasti voimakkaasti. Säilyäkseen mukana uskottavana toimijana valtaväestölle, seurakunnan pitäisi pysyä paikkakunnalla näkyvänä ja uskottavana. Jos hyvät sanoma ja arvot eivät tavoita suurta yleisöä tai näy ja kuulu normaaleissa viestimissä, seurakunnan ja kirkon käy huonosti, kuten nyt on tapahtumassa.

Jos taas seurakunta tunnetaan (kuuluu ja näkyy) paikkakunnalla lämminhenkisenä, aktiivisena, dynaamisena, uudistuvana, epäbyrokraattisena, yhdistävä, tasa-arvoisena, yhteyttä aktiivisesti pitävänä, oikeasti välittävänä, palvelevana ja jopa rakkaudellisena yhteisönä, sillä voi olla merkittävä panos paikkakunnan hengen luojana ja näin yleisen hyvinvoinnin tekijänä.

Jeesuksen ihmisten tasa-arvoiseen ja avoimeen yhteyteen kehoittavilla rakkaudellisilla opetuksilla, lämminhenkinen ja yhteisöllinen toimintakulttuuri on luontevasti perusteltavissa. Tällöin myös perustehtävä, Jumalan todellisuudesta, Jeesuksen opista ja opetuksista tiedottaminen voi onnistua uskottavasti ja toimivasti suurelle osalle väestöä.

Kun nykyinen keskimääräinen jo varsin iäkkääksi, huonokuntoiseksi ja uudistamiskyvyttömäksi raihnaistunut vapaaehtoisikäpolvi on lopullisesti väistynyt, jäljelle jää (ilman toimintakulttuurin muutosta) liian harvalukuisia toimintakykyisiä aktiiveja. Seurakunta, jota pyöritetään pelkästään työntekijöiden varassa, on kadottanut elinvoimansa ja ”menehtynyt”.

Ihmisten hengelliset tarpeet eivät ole poistuneet minnekään. Todellista hengellistä etsintää on paljon. Kirkon perinteisiin muotoihin kyllästyneet ja pettyneet, ja siksi siitä vieraantuneet, etsivät ymmärrettävästi hengellisyyttä muista yhteisöistä.

Nykyaikaiset sosiaalipsykologiset ja ryhmätyön menetelmät ym. tarjoavat tarpeeksi tietoa ja malleja ilmapiiri- ja toimintakulttuurin uudistamiseksi, jos erityisesti kirkkoherralla mutta myös muilla srk:n vastuunkantajilla on tarpeeksi rohkeutta, näkemystä, osaamista ja asennetta hyödyntää niitä ja alkaa kehittää.

Vaikka nykyinenkään (kiireellisen uudistamistarpeen) kirkkolaki ei suoranaisesti estä takuulla vaikeaa srk:n toimintakulttuurin uudistamista, tulisi kirkolliskokouksen ja kirkon johdon pikaisesti tukea seurakuntien uudistamista ainakin kirkkolain ja sääntöjen modernisoinnilla.

Maailmalta lähimaistakin löytyy surullisia esimerkkejä miten seurakunta kuolee, jos uudistamiseen ei pystytä.

Onneksi on myös hyviä esimerkkejä miten terve, iloinen ja kasvua tukeva uudistaminen on saatu aikaiseksi.

4 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Veli-Jussi Jalkanen :”Kirkkoherrojen tehtävät ja ohjeisto päivitettävä”

    Hyvä on päivittää sekin miten päätösvalta seurakunnissa tai seurakuntayhtymissä on delegoitu seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöorganisaatioiden kesken, ettei kirkkoherrojen vastuulle sälytetä asioita, joissa heillä ei ole edes päätösvaltaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Dynaamisuutta ja mahdollisuutta uusiin käytäntöihin ja toimintatapoihin niin haluttaessa löytyy kirkkoherran viran määräaikaistamisella aina 5.si vuodeksi kerrallaan. Näin tehtävä olisi seurakunnassa kiertävä ja saisihan siitä myös kieltäytyä. Puolitoista vuotta menisi uuden oppimiseen ja reilu kolme vuotta toiminnan ohjaamiseen missä ihan luvalla voisi ja saisi katsoa vielä tuntematonta asiaa uusista tavoista ja mahdollisuuksista. Miksikähän asiaan suhtaudutaan perin kielteisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Mikä ihmeen uskonnonopetuksen rapautuminen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Yhtälö viranhaltijat/luottamushenkilöt/aktiiviseurakuntalaiset/passiivit ei ole aivan yksinkertaisesti ratkaistavissa. Otan esimerkin (Teemu Kakkurin jossakin kommenttiketjussa esittämän loistavan analyysin täydennykseksi). Samaan aikaan, kun puhutaan vapaaehtoistyön lisäämisen tarpeesta sälytetään seurakunnan ja nimenomaan kirkkoherran vastuulle yhä uusia tehtäviä, joita vain ja ainoastaan viranhaltijat voivat hoitaa. Kuinka moni vapaaehtoinen raamattu- tai rukouspiirin vetäjä saa, voi ja edes muistaa raportoida jollekin viranhaltijalle kaksi kertaa vuodessa tilastointia varten? Tai laatia nuorten tai lastenleirin turvallisuussuunnitelman? Erilaisista ympäristödiplomeista ja lapsivaikutusanalyyseistä puhumattakaan? On syvästi ristiriitaista pyrkiä vapaaehtoistyön lisäämiseen samaan aikaan, kun toimintaa ohjataan täysin päinvastaiseen suuntaan. Kärsijöitä ovat nimenomaan pienet ja pienehköt seurakunnat, vaikka ymmärrän hyvin suurten kaupunkiseurakuntien erilaisen toimintaympäristön.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Veli-Jussi Jalkanen
    Veli-Jussi Jalkanen

    Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com