Kirkolla ei tarvitse olla vastauksia olemassaolon tärkeisiin kysymyksiin.

Niin, kirkolla ei tarvitse olla vastauksia tärkeisiin kysymyksiin koska kirkolla on tarjottavan jotain muuta.

O n tavallista että väkeä houkutellaan  kirkoon sillä väitteellä ,että kirkolla on muka vastaukset tärkeisiin existentiaalisiin kysymyksiin. En oikein usko sitä.

Vastauksilla tarkoitan sellaisia ohjeita jotka olosuhteista huolimatta olisivat aina päteviä. Ei sellaisia ole eikä tarvitakkaan.

Teesini on : Kirkko voi tarjoilla kaikenlaisia älyllisiä vastauksia visaisiin kysymyksiin , mutta yleensä ne ei toimi. Sen sijan se, mitä kirkko voi tehdä ja parhaimillaan tekeekin,  on se , että luodaan hoitava ilmapiiri jossa voi elää ongelmiensa kanssa ja pohtia niitä samankaltaisten pohtijoiden kanssa . Tämä edellyttää sitää hyväksyy epävarmuudessa elämisen. Hyvässä kirkollisessa ympäristössä se on turvallisessa epävarmuudessa elämistä.

Siis, kirkolla voi olla ja tuleekin olla, niin kuin äidillä, hoitava ja ymmärtävä ote "lapsiinsa". Lapset kasvavat kohti kypsyyttä ja itsenäisyyttä silloin kun heidän kasvulle on tarpeeksi hyvä maapohja, eikä heidän kokeilemiseen ja erehtymiseen puututa liian väkivaltaisesti.

 

Äidillisen kasvuympäristön luomisella ei ole tekemistä sukupuolen kanssa. Pikkulapsen alkuaikoina isäkin on lapselle vain toisenlainen variantti äidistä. Isä "syntyy" isänä lapselle myöhemmin , luoden uuden ulottuvaisuuden suhteessa ulkotodellisuuteen.

Samalla lailla kun perheen isä , joka tuo tiedon maailmasta ja sen todellisuudesta ja sen laeista, joka on perheen ulkopuolella, kehittyvälle lapselle, niin Äitikin, tehdessä samaa asiaa , on puolestaan symboolisesti isän jatke lapsen maailmassa ja papillisessa funktiossa. Sekä isä että äiti ovat ne ensimmäiset esikuvat joiden arvomailma siirtyy lapsen omaantuntoon , omaantuntoon joka perinteen mukaan on jumalallisesti pakoittava ote kustakin meistä. Tässä on kyse paradoksista jossa symboolinen todellisuus on tärkeämpi kun silminnähtävä todellisuus. Isä äidin hoidon luojana, äiti isän lain vartijana.

Pappi on toimessaan "ylimeno-objekti", niin kuin turvanalle päiväkotilapselle. Hänessä on kodin turvallisuutta ja ulkotodellisuuden tuntemattomuutta sellaisessa muodossa  joka auttaa nuorta kohti hengellistä aikuisuutta, olemalla  välttämätön lenkki  tai välittäjä sellaiseen , mihin nuoren oma tietämys ja kokemus ei viellä riitä.

Jokainen seurakuntalainen käy läpi kehitysprosessin. Epävarmasta kyselijästä kehityy , seurakunnan hoidon ansiosta ja kasaantuvien kokemusten ravinnolla, henkilö joka  vähitellen , monien laulujen jälkeen ,on tullut sellaiseksi joka osaa käyttää sitä ravintoa joka  elää hänen sisällään matkaeväänä.

Siis se, mikä oli aluksi ulkoista on tullut sisäiseksi .

 

Niin, mikään tällaisesta ei ole vastaus kyseliöiden ongelmiin. Mutta hän ,joka antautuu tällaiselle kehitykselle, ajautuu sellaiseen elämäntunteeseen jossa voi elää ongelmiensa ja kysymysten kanssa. Ne, joille vastaukset kysymyksiin ovat tärkeitä , jatkavat tietenkin niiden tekemistä, elämä pyhiinvaellusmatkana tarjoaa vain lepopaikkoja . Matkaa tuntemattomaan  ja tietämättömyyteen on jatkettava.

Mihin matka vie ,on kiihottava arvoitus . Vastaukset siihen kysymykseen ovat vain ennakkoarvauksia, eikä ole hyvä jos joku arvovallallaan yrittää ottaa löytämisen hämmästyksen vaeltajalta.

23 kommenttia

  • Juuri näin: Kirkko on matkalla olevien, epävarmuudessa elävien ja samalla riittävää turvallisuutta ja yhteyttä tuntevien yhteisö ja matkasaatto – jos tällaisia hurskaalta kuulostavia sanoja suvaitaan! :)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Toki kirkolla on vastaukset sen sanomasta, mutta ei kaikkiin ihmisten kysymyksiin. Kirkon sanoma on tavllaan se vastaus, mutta siinä ei ole yksityiskohtaisia vastauksia elämän moniin kysymyksiin, joihinkin kyllä (10 käskyä, rakkauden kaksoiskäsky, kultainen sääntö jne).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Markku, kiitos mielenkiintoisesta hyvin tehdystä kirjoituksesta.

    Oikealla kirkolla on oikea sanoma ja vastaus kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin.

    http://www.luterilainen.net/kirkko/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Blogisti on päätynyt samaan johtopäätökseen kirkosta kuin minä.

    Apostolit olivat varmoja, että Jeesus tulee takaisin heidän elinaikanaan. Ei tullut. He eivät saavuttaneet/päässeet siihen, mihin uskoivat. He elivät jatkuvassa epävarmuudessa, muutoksessa. Lienee turha meidän odottaa enemmän.

    Heinilä: “Oikealla kirkolla on oikea sanoma ja vastaus kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin.”

    Kun katolisen kirkon pappien pedofilia on otsikoissa, niin minkä vastauksen Heinilä antaisi pedofilian uhrille hänen kysyessään taivaspaikastaan? Uhri ei kuulu kirkkoon eikä halua siltä mitään. Kirkko-opin mukaan pedofiilipappi pääsee taivaaseen, vaikka olisi käyttänyt lapsia hyväkseen tuhat kertaa ja jäänyt kiinni sata kertaa, kun vain katuu ja saa synninpäästön. Uhri joutuu helvettiin. Kirkko-opin mukaan homma menisi niin, että pedofiilipappi nauttisi taivaan iloista, kun taas hänen uhrinsa olisi helvetissä. Onko päätelmä oikea, Heinilä? Ellei ole, niin perustele kirkko-opilla, miksi pedofiilipappi ei pääsisi taivaaseen ykkösluokassa sekä miten uhri välttyisi kadotukselta.

    Kirkolla olisi antaa tämän kaltaisiin kysymyksiin vastausta, joka ei loukkaisi ihmisten oikeudentuntoa, mikäli se palaisi juurilleen. Kun on livetty apostolien opista, kirkon vastaukset loukkaavat ihmisten oikeudentuntoa, mutta mikä pahinta, ne tekevät oikeamielisestä Jumalasta väärämielisen.

    Ok, myönnän, että kirkon liberaali siipi ei ole virallisen kadotusopin takana, mutta se ei pysty sanoittamaan näkemystään Ut:sta. He näkevät sydämellään, kun taasen konservatiivien tulkinta on lukkiutunut kirkon itseymmärrykseen. On muitakin teitä. Moniääninen kirkko antaa tilaa tulkinnoille. Moniäänisiä olivat alkuseurakunnatkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Tapio, en yleensä kommentoi seksuaalisairaiden juttuihin, mutta olkoon tämän kerran. Katolinen kirkko on tietoisesti palkannut seksuaalisairaita papiksi, jotka ovat avioliittoon kelpaamattomia. Jeesus otti kovan kannan niihin, jotka johdattavat lapsia harhaan. Autuas tohtori Martti Luther otti myös kantaa Katolisen kirkon pappeuteen ja kanta oli samanlainen kuin 1. Tim. 3. Jokaisella papilla olisi hyvä olla aviovaimo. Tänäpänä on muotia, että seksuaalisairaat saavat toteuttaa itseään miten haluaa, mutta Raamattu ja Kristuksen kirkon oppi on aivan muuta. Älä tee huorin, on voimassa aina ja ijankaikkisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Eipä Heiniläkään uskaltanut antaa luterilaisen tunnustuksen mukaista vastausta. Ei vielä kukaan ole uskaltanut. Pedofiilipapin tilalle voi laittaa minkä tahansa muun rikosnimikkeen, kuten murhaaja. Kun murhaaja tulee uskoon, niin uhri, joka ei ole ollut uskossa, joutuu helvettiin. Murhaaja katselee taivaan iloissa helvetissä kituvaa uhriaan. Eikö näin mene katolisluterilaishelluntailaisen opin mukaan vai olenko käsittänyt jotain väärin?

      Kirkko-oppi on umpikujassa, mutta kuka suostuu sen näkemään? Samassa umpikujassa oli juutalaisuus apostolien aikana, mutta edelleen sekin elää ja voi hyvin, kun silmät ovat kiinni.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Tapio, minä en ole tuomari, joka voisi antaa tyhjentävän vastauksen Tuomiosta, jonka ajan lopussa itse kukin saamme kuulla. Luotan siihen, että Kaikkivaltias hyvä Jumala tekee oikeat ratkaisut. Ikivanhasta ja ainoasta Tiestä taivaaseen voimme lukea Pyhästä Raamatusta:

      Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”. (Joh. 14:6 FB38)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Kiitos viisaasta blogikirjoituksesta.

    Kirkolla ei todellakaan ole vastauksia, eikä tarvitsekaan olla olemassaolon tärkeisiin kysymyksiin. Kirkko antaa (ainakin minulle) hyvät puitteet näiden olemassaolon kysymysten pohtimiseen ja ratkaisemiseen. Kysymysten tärkeyden haluan myös itse pohtia ja määritellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Markku Hirn tavoittaa nähdäkseni erään piirteen, joka on kirkolle tärkeä. Hän nimittäin oivaltaa, että on hieno juttu kun saa kysellä ja pohtia elämän suuria kysymyksiä. Samalla hän kuitenkin tekee sen ratkaisevan virheen, että tekee yhdestä piirteestä kirkon olemusta määrittävän päätekijän.

    Lupa pohtia on toki luovuttamatonta, mutta silloin mennään liian pitkälle, jos ajatellaan, että pelkkä pohdiskelu olisi itsessään se kirkon juttu! Pohdiskelua voi näet harjoittaa ihan yhtä hyvin jossakin kansalaisopiston filosofian keskustelupiirissä…

    Jokainen toki ymmärtää, että on myös hienoa, jos on lupa etsiä ja olla epävarma. Näinhän nuorten veisussa laulettiin takavuosina: ”ANNA MUN ETSIÄ JA OLLA EPÄVARMA. ANNA MUN NÄHDÄ MAAILMAA. ANNA MUN TIELTÄ JOSKUS HARHAAN HORJAHDELLA. ANNA MUN LÖYTÄÄ TAKAISIN.”

    Lupa kyselyyn ja epävarmuuteen, jopa harhaan horjahtamiseen on toki eräs terveen yhteisöllisyyden piirre… riippumatta oliko kyse maallisista vai hengellisistä asioista. Jokainen hieman maalaisjärkeä omaava ymmärtää kuitenkin, ettei eksyksissä oleminen, epätietoisuus ja horjahtelu ole mitään erityisen romanttista. Edellä mainitun Pekka Ruuskan kertosäkeen hienous piilee näet jossakin ihan muussa. – Ajatuksessa kotiinpaluusta, eikö vain? Ajatus tai oikeastaan sanoma kotiin palaamisen mahdollisuudesta tekee kirkosta kirkon. Tuhlaajapoika on eräs tähän liittyvä klassikkoesimerkki:

    17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: ‘Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! 18 Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi 19 enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.’ 20 Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. 21 Mutta poika sanoi hänelle: ‘Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan’. 22 Silloin isä sanoi palvelijoilleen: ‘Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; 23 ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, 24 sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.’ Ja he rupesivat iloa pitämään. Luuk.15

    Kotiin viitoitettu selkeä armon tie on kristillisen sanoman keskeinen päätekijä. Kotiin palaamisen sanomaa voi toki kuvata myös moniulotteisten symbolien kautta, mutta sanoma on kuitenkin lopulta sama. Annan yhden esimerkin vaikuttavia symboleja sisältävän laulun sanoin:

    ”Niin kauan etsin, turvaa hain / myrskysäässä, suojaton, / vaan vasta Jeesuksessa sain / pelastuksen kallion. / On Jeesus turvakallio, hän vahvistaa / ja hän lohduttaa. Myrsky raivoaa. / Vaikka tuuli vaahtopäitä kuljettaa, / niin Jeesukselta suojan saa.” – SK 218 –

    Kukin kristitty voi samaistua tähän em. lauluun hyvin erityyppisistä oman elämänsä myrskyistä käsin. Viesti on kuitenkin sama ja selvä; Jeesus-kallio! Tämä tekee kristillisen kirkon sanomasta hienon ja puoleensavetävän. Toki kristillisen kirkon ja ajattelun piiriin mahtuu todella paljon älyllistä työskentelyä, ja kyselyä suuntaan jos toiseen. Kuitenkin varsinainen pointti on siinä, että juuri olemassaolomme tärkeimpään kysymykseen kristillisellä kirkolla on sanoma:

    http://mikatuovinen.net/elamamme-kallein-asia/

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Luitkohan kokio tekstin? En painota edes pohtimista, vaan seurakunnan hoivaavassa yhteydessä elämistä. Sen sijan nostan esiin mahdollisuuden elää turvallisessa epävarmuudessa silloin kun seurakuntayhteys on parhaimmillaan. Seurakunat yhteys on kulttuuri johon kuuluu oma kieli ja se mihin seurakunta perustuu .Seurakunnan keskeisestä sanomasta tulee itsestäänselvyys. Kaikki se ohjelmoituu siellä elävään jos jäsenten annetaan olla rauhassa , kukin sillä kypsymisen asteella millä he ovat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kirjoitat: “Sen sijan se, mitä kirkko voi tehdä ja parhaimillaan tekeekin, on se , että luodaan hoitava ilmapiiri jossa voi elää ongelmiensa kanssa ja pohtia niitä samankaltaisten pohtijoiden kanssa .”

      Käsitin tämän niin, että sinun em. määritelmäsi mukaan kirkko on parhaimmillaan hoitava yhteisö, jossa harjoitetaan yhdessä pohdiskelua.

      Olen samaa mieltä siihen asti, että hoitava yhteisö ja pohdiskelu on ok. – Siinä meillä taitaa olla ero, että minusta parhaimmillaan kristillinen kirkko julistaa (ei siis vain kerro tai kysele), vaan julistaa tälle maailmalle varman, selvän ja luotettavan Raamatun vastauksen siihen, miten voi saada synnit anteeksi ja päästä iankaikkiseen elämään uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Manu, mitätapahtuu ihmiselle joka jäsentyy seurakuntaan omaksuen sen kulttuurin ja siihen liittyvän sanoman? Eiköhän keskeiset asiat tule asianomaisen olemuksen ja identiteetin osaksi.

      Noissa julistus innokkaissa piireissä käännytetään jo kääntyneitä kerta kerran jälkeen.Puheissa käytetän itsestään selvänä sanastoa joka on vierasta ulkopuoliselle kuuntelijalle. Tällainen saarnaaminen on ehkä tärkeätä pienille ryhmille joiden identiteetti vahvistuu toisaalta juuri omasta erillaisuudesta muihin nähden sekä toisaalta agressiivisesta iratautumisesta päälinjoista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      “mitätapahtuu ihmiselle joka jäsentyy seurakuntaan omaksuen sen kulttuurin ja siihen liittyvän sanoman? Eiköhän keskeiset asiat tule asianomaisen olemuksen ja identiteetin osaksi.”

      Mitä tarkoittaa kulttuuriin liittyvä sanoma? Kirkkohistoriasta löytyy aika läheltäkin kammottavia esimerkkejä tiettyjen kulttuurien värittämistä “omaksumisista”. Kulttuuri ei ole koskaan arvoväritön viitekehys, vaan sisältää aina hyvin monelaisia, ristiriitaisiakin, elementtejä. Kulttuurikristillisyyden nimissä saatetaan nykyäänkin ajaa jopa nationalistisia hankkeita…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat kulttuurien vaaroilla. Mutta tässä yhteydessä puhun Seurakunta kultuurista eli oikeastaan pienryhmäkultuurissa. Ne, jotka aktiivisesti kuuluvat selliseen seurakuntaryhmään, omaksuvat varmaankin juuri sen paikallisen hengellisen kultuurin vastakohtana kultuurikristillisyydelle joka on jotain muuta.

      Jos ajatellaan että kirkon jäsenistä on n 1-2% todellisia aktivisteja niin n 10-12% ovat kirkkoa tukevia tapa- tai kultuurikristittyjä. Itse en ajattele että olisi mitään syytä vähätellä “kulttuurikristittyjä” . Mutta olen samaa mieltä siitä, että viimeaikoina on esiintynyt nationalisia tendensejä jotka eivät kuulu kristillisyyteen, joka periaatteessa on globaalista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      “Mutta tässä yhteydessä puhun Seurakunta kultuurista eli oikeastaan pienryhmäkultuurissa. Ne, jotka aktiivisesti kuuluvat selliseen seurakuntaryhmään, omaksuvat varmaankin juuri sen paikallisen hengellisen kultuurin vastakohtana kultuurikristillisyydelle joka on jotain muuta.”

      En valitettavasti oikein tunnista tuota ilmiötä kirkollisesta pienryhmäkulttuurista. Ymmärtääkseni ainakin Suomen ev.lut. kirkollisuuden trendi on ollut jo pitkään yhä suuremmiksi yksiköiksi fuusioituminen. Suuremmissa yksiköissä ei ole enää samanlaista pienryhmäkulttuuria kuin vaikkapa ehkä vielä jossakin maaseudun seurakuntapiireissä. – Päätöksentekokin muistuttaa nykyään enemmin politiikkaa kuin perhepiirissä keskustelemista. Pohtimaasi ilmiötä ei taida enää löytää kovin monesta seurakunnasta. Suuret yksiköt johtavat hengelliseen juurettomuuteen myös em. kulttuurisessa mielessä.

      Voitto Huotari kirjoitti tästä em. problematiikasta vanhassa herätysliikkeitä kuvaavassa kirjassaan. Mikäli muistan oikein Huotari näki herätysliikkeiden arvon juuri siinä, että niiden piirissä kuvaamaasi kulttuurista omaksumisilmiötä vielä tapahtuu. – Mutta tästä on nyt jo herätysliikkeidenkin suhteen menty monesti urbaanin juurettomuuden suuntaan…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Suurseurakuntien luominen on todellinen strateeginen onnettomuus.Se tulee luomaan vierautumista entistä enemmän .Siksi kirjoitankin siitä mitä seurakunnat voivat saada aikaan silloin kun ne toimivat parhaiten. Herätysliikkeet ovatkin tähän asti olleet kirkollisten aktivistien kasvualustaa. Ikävää että viime aikoina nekin ovat alkaneet (kirkko)politisoitumaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Niin, kirkolla ei tarvitse olla vastauksia tärkeisiin kysymyksiin koska kirkolla on tarjottavan jotain muuta. O n tavallista että väkeä houkutellaan kirkoon sillä väitteellä ,että kirkolla on muka vastaukset tärkeisiin existentiaalisiin kysymyksiin. En oikein usko sitä” Blogi.

    Kirkko ei ole mikään vastausautomaatti, se on totta, mutta samalla Kirkon olemukseen kuuluu, että sen ytimessä on viedä sanomaa Korkeimman Jumalalta, joka Kaikkivaltaisella tavalla hallitsee Taivasta ja maata. Tuossa sanomassa on myös sisällä sellaisia vastauksia, jotka vastaavat uskon kysymyksiin, joita ihminen esittää. Siinä, missä järki jää kiinni eksitentiaalisiin pohdintoihin, usko jatkaa sujuvasti siinä Luottamuksessa, että Jumala kyllä tuntee omansa ja tietää kaiken ja uskon kautta myös me olemme saaneet Kristuksen Hengen, niin että voimme olla lohdulliset, vaikka kaikki maailmassa näyttäisi lohduttomalta.

    Niinkuin kirjoitettu on: “mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.” 1.Kor.2:9-10

    Ennenkaikkea Kirkolla vastaus synnin problematiikkaan. Jumala on kieltänyt kaiken vääryyden, mutta ihminen toimii vääryyttä tehden kaikesta tiedosta huolimatta. Synnin poistaminen onkin Jumalan työtä maailmassa, sillä Kristuksen kautta ihmisen ymmärrystä avataan näkemään synnin todellisuus ja sen totaalisuus.

    Katsomalla Kristukseen me muutumme. Paavali kirjoittaa: ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” 2.Kor.3:18

    Jumalan on asettanut Kristuksen maailmaan Pelastukseksi. Kirkon asettaminen maailmaan Apostolien (Joh.15:16) kautta on myös Jumalan työ maailmassa ja sillä on vastauksia, jotka autavat ihmisen pois pimeydestä, synnin ja kuoleman vallasta.

    On myös totta, että Kirkko on kuoleman laaksossa vaeltavien joukko, jolla on yhteinen Valo lohtuna ja toivona. Kaikki Kristityt ovat samalla matkalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Markku hyvä, joskus kirkonpenkkiin saattaa eksyä ihminen, jolla on kova helvetin pelko ja hän kysyy: miten minä pääsen taivaaseen? Mitä sinä hänelle vastaat?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    “Vastauksena pitää olla jotain muuta kuin vaivautunut hiljaisuus” , määritteli emerituspiispa Wille Riekkinen näistä asioista keskustelutaidon vaatimuksen meille teologian opiskelijoille joskus muinoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    En tiedä mitään parempaa tilannetta, kuin tuo, että tosissaan ollaan kyselemässä taivastietä mistä syystä tahansa. Suurin ilo mitä tiedän, on johtaa tämä henkilö sisälle taivastenvaltakuntaan. Siinä penkissä voidaan karistaa pois helvetinpelko ja tilalle tulee pelastuksen ilo ja rauha Jumalan kanssa. Siinä on kyse taivastenvaltakunnan suuresta salaisuudesta, joka voidaan hyvin yksinkertaisin sanoin ilmaista sille, joka oikeasti sitä kaipaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Hirn
    Markku Hirn

    Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.Olen nykyisin kveekari yhteisön jäsen, mikä antaa minulle vapauden koetella kaikkea ja pitää se mikä hyvää on.