Kirkolliskokouksen otettava vastuu kirkon ykseydestä

Avioliittolain 1.3.2017 voimaan tullut muutos on asettanut kirkon uuteen tilanteeseen, joka uhkaa hajottaa kirkon yhtenäisyyttä. Näyttää siltä, että evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat pahasti epäonnistuneet kaitsennassaan, kun jo kymmenet papit ovat vihkineet tai ilmoittaneet vihkivänsä kirkon opetuksen vastaisesti samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Ensimmäiset kurinpitopäätökset on jo saatu ja lisää on tulossa.

Helsingin tuomiokapituli katsoi 13.9.2017 antamassaan päätöksessä pastori Sadinmaan toimineen kirkkolain 5 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta, mutta päätyi antamaan ainoastaan kirkkolakiin perustumattoman vakavan moitteen kehottaen Sadinmaata pysymään pappislupauksessaan. Aika näyttää, oliko tämä suurta viisautta vai hyväntahtoista hölmöyttä.

Professori Eila Helander on laajan selvityksensä perusteella ehdottanut ”kaksilla raiteilla ajamista”, jolloin toisaalta kirkko pitäytyisi nykyisessä avioliittokäsityksessään, mutta sallisi myös toisenlaisen vihkimiskäytännön.  Elleivät piispat pysty suitsimaan pappejaan, niin tosiasiallisesti tilanne saattaa muotoutua Helanderin esittämäksi.

Nykyaikainen lääketiede on tuonut eteemme myös uudenlaisia eettisiä kysymyksiä. Miten on ymmärrettävä, että miehen identiteetin saanut henkilö synnyttää lapsen ja hänestä tulee äiti? Olipa miten vain, niin mielestäni kirkon ei tule oman sukupuolisuutensa kanssa kipuilevia ihmisiä tuomita vaan tukea.

Raamatun perusteella miehen ja naisen avioliitolla on kiistattomasti oma erityinen asemansa, eikä Kristuksen kirkko voi siitä luopua. Kirkollista vihkimistä koskevan lainsäädännön perusteella valtiokaan ei voi yleisinhimillisin, perusoikeudellisin tai tasa-arvoon liittyvin perustein pakottaa kirkkoa muuttamaan vihkimiskäytäntöään. Pidän myös selvänä, että tästä poikkeavien pappien kurinpitopäätökset pysyvät valituksista huolimatta, kunhan päätökset tehdään ja perustellaan oikein. Siksi kirkon avioliittokäsitystä ei tule muuttaa.

Kiistatonta on, ettei homoseksuaalisuutta esitetä missään Raamatun kohdassa myönteisenä asiana. Siitä huolimatta meidän pitäisi hyväksyä homoseksuaalit ihmisinä. Tulkaa kaikki –liike on oikeassa siinä, että kaikki ovat tervetulleita kirkkoon. Ongelmallista tässä on vain homoseksuaalien vaatimus siitä, että hyväksyminen osoitetaan vain muuttamalla kirkon oppia avioliitosta. Sitä me emme voi tehdä, koska silloin hylkäisimme Jumalan sanan avioliitosta miehen ja naisen liittona.

Piispa Björn Vikström on kirjassaan ”Monta rakkautta” arvioinut ansiokkaasti eri vaihtoehtoja. Tulkitsen kirjan päätelmiä niin, että nykyinen tilanne, jossa kirkko vihkii vain eri sukupuolta olevia, ei voi pitkään jatkua.  Samaa sukupuolta olevien vihkiminen ei kuitenkaan ole mahdollista, kun meitä jääräpäitä taitaa olla tässä kirkolliskokouksessa liian paljon. Vihkioikeudesta luopuminkaan ei käy, sillä silloin jää vielä riitaa siunaamisesta. Olemmeko siis pattitilanteessa?

Vihkimisoikeudesta luopuminen olisi yksi mahdollisuus toteuttaa piispainkokouksenkin asettamaa toivetta siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskevat näkemyserot eivät muodostuisi kirkkoa jakavaksi asiaksi. Kirkolliskokous on keväällä 2017 antanut kirkkohallitukselle tehtäväksi selvittää kirkon virkasuhteista luopumista. Tähän yhteyteen sopisi hyvin vähentää myös pappien viranomaistehtäviä kuten avioliittojen rekisteröintiä ja keskittyä avioliittojen siunaamiseen. Tämä edellyttäisi, että samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen löydetään sellainen kaava, joka sopeutuu Raamatusta ilmenevään perinteiseen avioliittokäsitykseen.

Miksi emme siis antaisi valtion huolehtia maallisesta avioliittojen rekisteröinnistä? Se todennäköisesti vaikuttaisi erityisesti pappien työhön ja kirkollisten toimitusten määrään, ehkä kirkon jäsenmäärään ja talouteenkin. Entä sitten? Kristuksen kirkko ei ole riippuvainen kirkon jäsenmäärästä tai varallisuudesta vaan siitä, että tunnustamme Kristuksen kirkkomme pääksi.

Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi viime tammikuun piispainkokouksessa, ettei kirkon tulevaisuutta voida rakentaa sanktioiden, kurinpidon, kontrollin ja oikeusprosessien avulla. Helanderin selvityksessä todetaan, että jatkuvat riidat kirkon sisällä syövät sen voimavaroja keskittyä perustehtäväänsä. Pelkäänkin, että kirkko on pian kriisitilanteessa. Kriisissä jonkun on otettava tilanne haltuunsa ja ryhdyttävä tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin. Kun piispallinen kaitsenta ei saa järjestystä aikaan, on kirkolliskokouksen otettava vastuu kirkon ykseyden säilyttämisestä.

    • Eli lopputulema on kutakuinkin sama, kuin lähetyshiippakunta asiassa.. Uuden siunaus kaavan hyväksyvät rakentavat omaa yhteisöllisyyttään kirkon sisälle ja piispojensa kaitsennasta irrottautuneet papit perustavat oman kirkkonsa. Kirkon laidat vuotaa moneen suuntaa ja monessa asiassa, mutta sille ei ihminen enää mahda mitään. Herra mahtaa kun antaa herätyksen.

  1. Pekka: ”Koko kirkon historian ajan on aina harhaopit pyrkineet tunkeutumaan kirkkoon ja ottamaan sen ohjaukseensa.”

    Mitä ”harhaoppi” käsitteenä pitää sisällään? Mitä ”harhaoppi”on? Harhaoppi on toisille oikea oppi ja toisten oikea oppi on taas toisille harhaoppi. Asiahan on niin, että oikeasta opista (Jumalan tahdosta) päättävät ihmiset äänestämällä koska Jumalan yksiselitteistä, ilman tukinnan varaa olevaa mielipidettä ei jostain syystä ole saatavilla.

    Kenen oppi on ainoa oikea oppi? Eniten ääniä (kirkolliskokouksissa) saanut oppiko? Kenen oppi on harhaoppi? Äänestyksessä hävinnyt, vähemmistöön jäänyt oppiko?

    Miksi erilaisia kristillisiä kirkkoja ja kuppikuntia on niin valtava määrä? Onko syy se, että kaikilla on jossain suhteessa toisistaan poikkeava oppi, eihän muuten erilaisia uskonyhteisöja olisi? Mikä niistä on oikeaoppinen ja mikä harhaoppinen ja millä perusteella? Kuka sen sanoo? Ihmiset oman makunsa mukaan äänestämällä. Enemmistö päättää mikä on oikea ja mikä harhaoppi.. Ei siinä millään Jumalalla sanan sijaa ole.

    Pekka: ”Luther piti tärkeänä taistelua vääriä opettajia vastaan.”

    Millä pätevyydellä ja perusteella Luther oli oikea ihminen sanomaan mikä on oikea- ja mikä väärä oppi? Millä perusteella esim. katolinen ja ortodoksikirkko ovat siis vääräoppisia? Oikea ja vääräoppisuus taitaa olla ihan kiinni siitä minkä kirkon tai kuppikunnan jäsenenä oppia tutkiskelee.

    Eiköhän kysymys ole pohjimmiltaan ihan vain ihmisten mielipiteistä, makusuuntauksista ja uskosta. Jospa onkin niin, että mitään oikeaa jumaluskoa ei edes ole? Eihän sitä kukaan elävä ihminen tiedä.

  2. Siinäpä kerrankin mainio kysymys ja hyvin perusteltu. Oikea oppi on hyvin yksinkertaisesti kuvattu 1Kor 15 1-4. Siinä on kristikunnan perusoppi. Tuon varassa kaikki seisoo tai kaatuu.

    Eli Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden. Aivan niin kuin VT:n kirjoitukset jo edeltä ovat ilmoittaneet. Hänet haudattiin ja hän nousi ylös kolmantena päivänä. Sekin on VT: teksteissä. Eli Raamattua tulee lukea, pitäen avaimena tätä perusasiaa. Oppi ja evankeliumi on tässä sama asia.

    Harhaoppeja ovat ne opit ja opetukset, jotka jollaintavalla vaikuttavat evankeliumin vastaisesti.
    Niitä tapoja on lukemattomia. Evankeliumi on sen sijaa hyvin yksinkertainen ja helppo käsittää.
    Jos uskomme, että syntimme on sovitettu ristillä, niin se on kuin polku Jumalan luo. Sille polulle ei saa laittaa mitään esteitä, eikä edes hidasteita. Sellaiset ”risut” on helppo tunnistaa harhaopeiksi. Ne voi potkaista heti pois polulta.

    Mikäli tuntee evankeliumin, eli tuon opin, niin on periaatteessa hyvin helppo nähdä ne opit jotka ovat evankeliumin esteenä.

    Tuota perusasiaa vastaan on aikojen saatossa aina hyökätty ja hyökätään yhä. Se kun on kaikkea meidän oikeustajuamme vastaan. Miten olisi muka mahdollista, että Jumala tulisi ihmiseksi ja vielä kuolisi meidän puolestamme”: sehän on täysin meidän järkemme vastaista. Sellaisen evankeliumin Jumala on kuitenkin meille antanut. Valita on meidän. Luotamme yleensä enemmän omaan järkeemme, kuin Jumalan mahdottomalta tuntuviin mahdollisuuksiin. Syynä on vain se, että kuvittelemme hänet jotenkin omien rajojemme sisäpuolella olevaksi.

    Evankeliumia on jouduttu monin tavoin vuosisatojen aikana puolustamaan. Näissä taisteluissa on sitten muotoutunut muita kirkon oppeja ja opetuksia. Asioiden täytyy vain olla tietyllä tavalla, jotta evankeliumi voi rauhassa vaikuttaa sen mitä varten se on meille annettu.

    Nyt kirkossamme vaikuttaa harha, joka pitää syntiä ihmisen heikkoutena, jonka Jumala antaa armossaan anteeksi. Eli Jumala ikään kuin katsoo sormien välistä ihmisen syntisyyttä.
    Tällöin ei mitään syntien sovitusta tarvita. Joten tämä paljastaa opetuksen selvästi harhaksi, joka mitätöi evankeliumin.

    Jeesus antoi henkensä ristillä meidän syntiemme tähden. Tähän sovitustyöhön usko nojaa. Usko luottaa siihen, että se riittää mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Emme me voi tehdä asian hyväksi enää mitään. Omasta mielestämme voimme pitää edelleen itseämme suurena syntisenä, mutta Jumalan mielestä olemme OK. Koska usko saa sen aikaan.

    Usko tähän ei ole pelkästään totena pitämistä, vaan Jumalan antama lahja, niille, jotka se tahtovat omalle kohdalleen hyväksyä. Jumala siis vaikuttaa meissä uskon.

    • Pekka: ”Helluntailainen, Vapaakirkkolainen, Katolilainen, Ortodoksi ja lukemattomat muut kristilliset kirkkokunnat pitävät kaikki tiukasti kiinni tuosta opin perustasta, eli evankeliumin sanomasta.”

      Miksi ihmeessä ne sitten sekoavat sellaisiin mitättömiin ja vähäpätöisiin lillukanvarsiin, kuin oppi tai opetus spn-avioliittoon vihkimisestä?

      Pekka: ”Tuon uskon muodot saattavat olla hyvinkin erilaisia, mutta perusta on täysin sama.”

      Ei voisi olla esim. katolilaisuutta ja ev.luterilaisuutta, ellei Luther (siis ihminen) olisi kehitellyt niiden välille varsin merkittäviä eroja siitä mikä on oikea oppi (siis Lutherin mielestä). Milläköhän kompetenssilla hän sen teki? Ev.lut.kirkon sisälläkin vaikuttaa vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen oppi, joka poikkeaa ev.lut.kirkon opista ihan ratkaisevilta osiltaan.

      Vanhoillislestadiolainen uskonoppi perustuu ns. eksklusiiviseen eli muut ulos sulkevaan seurakuntakäsitykseen, jota liike perustelee Raamatulla ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjoilla. Liikkeessä opetetaan, että VAIN USKOVAISEN ANTAMA SYNNINPÄÄSTÖ ON PÄTEVÄ ja kelpaa Jumalalle.

      Ihminen voi pelastua vain Jumalan seurakunnan yhteydessä. Vanhoillislestadiolaisen opin mukaan luterilainen kirkko ei itsessään ole Kristuksen kirkko. Sitä pidetään lähinnä maallisena organisaationa. Vanhoillislestadiolaisuus ei katso piirissään olevan vain oikean, vaan peräti ainoan kirkon. Vain Jumalan seurakuntaan kuuluvat ovat Kristuksen ruumis. Vain heidän keskuudessaan on mahdollista saada synnit anteeksi. Vain heidän yhteisönsä kautta johtaa tie iankaikkiseen elämään.

  3. spn-liike on muuttamassa oppia synnistä. Heidän käsityksensä mukaan Raamattu ei ole luotettava määrittelemään sitä mikä on syntiä ja syntisyyttä. He alkavat määrittelemään synnin sellaisella tavalla, jossa sovitusta ei enää tarvita.

    Luther ei kumonnut Katollista oppia. Eikä olisi edes halunnut perustaa omalle nimelleen tätä kirkkoa.
    Martti L. vain nosti esiin ne harhaopit, jotka katollisessa kirkossa silloin vallitsivat. Hän kumosi ne, oman henkensä uhalla. Jonka seurauksena syntyi tämä piskuinen Luterilainen kirkko. Perusta on yhä täysin sama.

    VL-liike perustaa syntien anteeksisaamisen myös Jeesuksen vereen ja – nimeen. Joten heidänkin oppinsa perustuu aivan samaan. Siitäkin huolimatta etteivät hyväksy muita.

    • Pekka: ”Martti L. vain nosti esiin ne harhaopit, jotka katollisessa kirkossa silloin vallitsivat.”

      Harhaopit??? Siis kenen mielestä harhaopit? Omastaanko? Ihminen se Lutherkin vain oli, ei mikään jumalallinen viisas, jolla olisi ollut kompetenssia kertoa mikä on harhaoppi ja mikä oikea oppi. Kunhan uudisti kristinuskoa oman makunsa mukaan. Voisitko perustella Pekka, miksi esimerkiksi katoliaisuus on harhaoppi – ja sen miksi luterilaisuus ei ole?

      Ei mistään uskonopista voida puhua oikeana tai vääränä oppina, koska kaikki uskonnot ja niiden suuntaukset perustuvat ihmisten subjektiivisiin uskomuksiin. Jokainenhan voi ihan vapaasti valita uskontonsa ja sen suuntauksen ihan vapaasti oman makunsa mukaan – tai olla valitsematta mitään. Kaikki uskonnot ovat yhtä oikeita – tai vääriä. Kukaan elävä ihminen ei voi tietää – vain uskoa voi.

  4. Risto Tuori ansaitsee kiitoksen siitä, että hän pohtii mahdollisuuksia avata se jumi, johon kirkko on ajautunut. En kuitenkaan näe, että ratkaisuksi riittäisi erillinen siunauskaava samansukupuolisia pareja varten. Sen aika on mennyt ohi.

    Itse kullekin on – tai ainakin pitäisi olla – selvää, että kirkolliset vihkimiset ja siviiliavioliittojen siunaamiset jatkuvat, tuomiokapituleihin tehdään valituksia, ja ne joutuvat päättämään, rankaisevatko vaiko eivät. Ja jos rankaisevat, jatkoa seuraa hallinto-oikeuksisa.

    Jos tämä kehityskulku halutaan puhaltaa poikki, Eila Helanderin ehdotus on oikeastaan ainut tällä haavaa näkyvillä oleva ratkaisu. Se on hhyvin lähellä sitä, mihin Norjan kirkko päätyi pari kolme vuotta sitten kirkolliskokouksen päätöksellä.

    • Norjassa ei papit vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja ennen kun siihen oli lupa.
      Sama voisi toimia suomessakin.

      Ei siihen tarvita kuin jämäkkyyttä: Tämä syksy mennään varoituksilla ja mikäli virkavelvollisuuksien vastaiset vihkimiset jatkuvat, niin sitten keväästä alkaen virkoja hyllylle. Asiasta varmaankin valitettaisiin hallinto-oikeuteen, joka sata varmasti jättää sanktion voimaan, sikäli jos ko. henkilöllä on jo alla lainvoimainen varoitus. Mikäli joku silti jatkaa vihkimisiä vielä oikeusprosessin aikana, niin sitten kirkkolain sallima vältön tilapäinen toimituskielto.

      Jotakin satoja jäsenyyseroja varmaankin tulee, mutta lähinnä sellaisia henkilöitä, jotka muutoinkin harkitsevat jäsenyyden jättämistä. Näin tilanne saadaan kuitenkin rauhoitettua. Muutoin löytyy aina joku uhmapää, joka ei piittaa piispojensa laillisesta kaitsennasta.

      Sikäli kun kirkolliskokous myöhemmin muuttaa kirkon vihkikäytäntöä, voivat mahdolliset virkansa menettäneet papit anoa sitä takaisin. Todennäköisesti siinä tilanteessa saisivat, sikäli kun muutoin olisivat valmiit palaamaan piispojensa kaitsentaan.

Kirjoittaja

Risto Tuori
Risto Tuori
Olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien mm. kirkkovaltuutettuna ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedustajana ja tällä hetkellä vielä Sastamalan seurakunnassa vaalilautakunnan puheenjohtajana.