Kirkolliskokous kaipaa kehittämistä

Vuonna 2012 valitun kirkolliskokouksen toimikausi päättyi viime viikkoiseen istuntokauteen. Neljän vuoden aikana tehtiin monia asioita, vielä useampia valmisteltiin – otettiin pieniä askelia, suurempia yritettiin. Työ oli kiinnostavaa ja innostavaa. Koin myös, että se oli tärkeätä työtä, vaikka usein tuskailimme hitaan etenemisen kanssa. Yhteishenki oli vahva.

Varsinaisen asialistan rinnalla kulki keskusteluissa tarve kehittää kokouksen työskentelyä. Siitä muutamia ajatuksia näin ”dagen efter”.

Jo tehdystä kehittämisestä mainitsen ison – todella tärkeä, ja pienen – sekin yllättävän tärkeä, asian. Iso asia oli tulevaisuuskomitean perustaminen. Siltä odotetaan valtavasti, toivottavasti ei liikaa. Komitean tehtävänä on uudistaa kirkon hallintoa ”puhtaalta pöydältä” ja kirkon olemuksesta lähtien. Seuraavalla kaudella on oltava valmis viemään komitean esittämiä asioita eteenpäin.

Toisena pieni asia, joka saattaa kuulostaa yllättävältä: Parilla istuntoviikolla toteutettiin aloitteella aikaan saatua uudistusta, että puhemiesneuvosto päättää ja kertoo viikon alussa, mitä, miten ja milloin asioita on tarkoitus käsitellä viikon aikana. Se lisää merkittävästi työskentelyn suunnitelmallisuutta. Aikaisemmin asiat tuntuivat tulevan vastaan kuin ”arpomalla”.

Olen usein kirjoittanut uudistamisen ja säilyttämisen jännitteestä ja tasapainosta. Se tulee vastaan kirkolliskokouksessa päivittäin. Monesti sanotaan, ettei kirkon oppia (eikä juuri mitään muutakaan) pidä muuttaa galluppien tai muodin mukaan.

Eihän uudistamisessa ole siitä kysymys, vaan yrityksestä selvittää, mitä kirkon ydinsanoma tarkoittaa kulloinkin muuttuvissa olosuhteissa sekä mikä on tarkoituksenmukaista ja tehokkainta sen vaikutuksen edistämiseksi ja ihmisten hengellisen elämän tukemiseksi.

Kirkolliskokouksessa on vahva seurakuntaedustus eri puolilta Suomea. Silti seurakuntalaisten elämä jää usein varjoon. Asioita katsotaan ylärakenteiden, piispojen ja vallan kannalta. Ihmisten kirkon asioita pitäisi käsitellä enemmän seurakuntalaisen silmin.

Nyt katsotaan kaukaa kirkon tai opin sfääreistä. Symbolisesti tätä kuvaa sattuvasti Turun tuomiokirkko, jossa kirkkoväen penkeistä on 50 metriä pitkä "valtakäytävä" alttarille. Uskomme mukaan Jumala on kuitenkin siellä ihmisten keskellä.

On keskusteltu demokratian soveltuvuudesta kirkkoon. Voisiko Hän vaikuttaa myös demokratian kautta.

Kirkossa on käytössä sekajärjestelmä, jossa mielipide-erot yritetään pitää piilossa tai ainakaan niitä ei saisi etukäteen ryhmitellä. Kun ei ole mielipideryhmiä, ei niiden välillä voida neuvotella. Niinpä äänestystulos – usein käytännössä oletettuja suuntauksia noudattaen - putkahtaa usein yllättävänä sinänsä hienon äänestyskoneen näytölle. Sitten siirrytään hämmästelemään käytäville tulosta.

Ajattelen, että mielipiteiden ryhmittelyn julkistaminen olisi hyväksi jo kirkollisista vaaleista alkaen. Kirkolliskokousvaalien ehdokasasettelu päättyy 16. marraskuuta ja varsinainen vaali käydään 9. helmikuuta. Kannatan sitä, että valitsijayhdistykset ilmoittavat mieluummin selkeästi, mitä sen ehdokkaat kannattavat ja edustavat. Näin äänestäjät voivat valita niiden välillä ja tulos kertoo, mitä mieltä äänestäjät ovat. En usko, että tämä voisi olla kirkolle vahingoksi. Vaaleissa on toki paljon muutakin kehitettävää.

Päätöksentekoa on välttämätöntä nopeuttaa ja määräenemmistövaatimusta pitäisi ehdottomasti helpottaa ja rajata. Se olisi teko kirkon tulevaisuuden puolesta. Kirkon tulisi tänä aikana olla ketterämpi. Nyt yhteiskunnan ja ihmisten todellisuus - ehkä jopa ihmisten usko - menee kahta puolta ohi, kun kirkossa askarrellaan sen kanssa, mitä kirkon tänään tulisi kenenkin mielestä olla.

Näin on käymässä esimerkiksi diakonaatin kanssa. Kiistellään siihen liitettävien ammattikuntien välillä, kun tärkeämpi tavoite olisi yhdistellä työaloja tai ainakin lisätä niiden yhteistyötä.

Näin kävi myös seurakuntarakenneuudistuksen kanssa. Juna meni, kun jäätiin asemalle kiistelemään paikoista junassa.

Ketterämpi kirkko on tahdon asia. Muodoista kiinni pitämällä ei voi säilyttää varsinaista tarkoitustamme. ”Vain se voi säilyä, mikä muuttuu."

14 kommenttia

  • Risto Rautkoski sanoo:

    Koska Raamatun tuntemus seurakuntalaisten keskuudessa heikkenee ja heikkenee, niin nopeat ja helpot muutokset merkitsevät ikävä kyllä yhä suurempaa eroa Jumalan tahdon mukaisesta toiminnasta. Raamattu on ja pysyy, mutta yhteiskunta ja sen arvot vieraantuvat Raamatun arvoista.

    Lähestymme antiikin Rooman imperiumin arvoja, jossa kristittyjä vainottiin, kun keisari korotti itsenä jumalaksi eikä kristityt voineet tätä jumalaa tunnustaa. Rooman valtakunnan ja nykyinen länsimainen viihdekulttuuri ovat kovin lähellä toisiaan. Nero oli ensimmäinen keisari, jonka tiedetään menneen miehen kansa naimisiin ja oli samalla biseksuaalikäyttäytyjä, jolla oli myös vaimoja. Hänen aikanaan kristittyjen vainot kiihtyivät voimallisesti. Demokratia päätti juutalaisten keskuudessa kultaisen vasikan teosta ja se tehtiin Jumalan korvikkeeksi, kun Jumalan käskyjen välittäjä oli poissa paikalta.

    Missä on nyt rohkea julistaja ja Jumalan totuuden uskottava julistaja?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Erittäin hyvä kirjoitus Markku Jalavalta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Voi voi : “”Komitean tehtävänä on uudistaa kirkon hallintoa ”puhtaalta pöydältä” ja kirkon olemuksesta lähtien”” Tällaiset komiteathan istuvat, tuumailevat ja tyydyttävät samalla toimeliaiden tarpeet – ei sallimalla niitä pystyttää ole tarkoitus kuin saada lisäaikaa – he osaavat väsyttämisen taidon. Ne käyvät lausunnoilla, pyörivät valiokunnissa ja palaavat lopulta lähtöruutuun. Väitän, että uuden luomisen tarve herää kirkon katakombeissa omalähtöisesti ja aidosti vasta sen jälkeen, kun rahakirstun pohja alkaa todenteolla kuultaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Rautkoski sanoo:

    Organisaatioasiantuntijana ja -konsulttinakin sekä johtamisjärjestelmien kehittämisen johtotehtävissä toimineena yleensä kannatan joustavoittamista ja tehokasta lähellä ihmistä olevaa delegoitua päätöksentekoa, mutta kirkon kehityksestä kohti nopeaa päätöksentekoa olen huolissani.

    Muutoksia kirkon hallintoon ajavat nykyään he, joilla näyttää olevan erityisen kevyt suhde Raamatun Sanaan ja Pyhään Henkeen sekä totuuksiin ja Jumalan valtakuntaan pääsemiseen sekä uudestisyntymiseen aikuisena. Pelastus ja herätys sekä Jumalan valtakuntaan pääsemisen vakaa edistäminen on mielestäni kirkon ydintehtävä, mutta se on rämettymässä koko ajan lisää ja lisää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Jalava sanoo:

      Risto Rautkoski kirjoitti: “Muutoksia kirkon hallintoon ajavat nykyään he, joilla näyttää olevan erityisen kevyt suhde Raamatun Sanaan ja Pyhään Henkeen sekä totuuksiin ja Jumalan valtakuntaan pääsemiseen sekä uudestisyntymiseen aikuisena.” Tekee mieli kysyä Ristolta, mihin tuo olettamus perustuu ja oletko aivan varma?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Markku Jalava Kehityssuunta on koko ajan menossa sitä kohti, että Raamattuun tukeutuvien ja sitä selvästi kunnioittavien piispojen, pappien ja maallikoiden määrä vähenee. Herätyskristillisiä piispoja ei ole nykyään yhtään virassa, pappien näkemykset Raamatusta on yhä “omaperäisempiä” ja usean olennaisen Raamatun kohdan hylkääviä (esim. helvetti ja uudesti syntyminen). Papit lisääntyvässä määrin eivät ojenna kansaa oikealle tielle, eivätkä opeta kansaa synneistä, joista tulisi tehdä parannus. Raamatun tuntemus kansan kohdalla on heikkoa ja valitettavasti käskyjä ei kunnioiteta. Lähetystyön arvostus ja tuki laskee ja lähettien määrä on minusta häpeällisen alhainen, jne.. Raamatut pölyttyvät hyllyissä kodeissa eikä Raamattua tunneta. Kirkossa ja sanan kuulossa olevin määrä on kovin pieni suhteessa koko väestöön. Kirkon omatkin tutkimukset (tutkimuslaitoksen) osoittavat ikävää suuntaa kehityksessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Itse olen miettinyt kirkolliskokouksen maallikkojäsenten vaalitapaa. Se on välillinen. Seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuustojen jäsenet asettavat ehdokkaat ja voivat ainoina äänestää. Äänestävät siis usein keskuudestaan.

    Vaikka joka seurakuntavaalien yhteydessä on korostettu, että nämä sitten valitsevat kirkolliskokouksen, tieto ei mene perille.

    Olisiko vaalin tulos toinen, jos kaikki seurakuntalaiset saisivat äänestää ja ehdokkaita saisivat asettaa muutkin kuin jo valitut luottamushenkilöt?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Vaalitavan muutos erilliseen suoraan kirkolliskokousvaaliin johtaisi todennäköisesti entistä enemmän julkkisten ja poliitikkojen valintaan kirkolliskokoukseen ja politisoituminen etenisi kirkossa. Hengellisesti ajatellen kehitys olisi vahingollinen ja valitettavasti Gal 5:20 eriseuraisuuden synnin todellisuus kasvaisi kirkon päättävässä elimessä.

      Politiikkaa tulisi kirkkoon lisää ja lisää ja pidän sitä syntinä kirkossa, kuten Paavalikin asian lausui sekä samalla kohti eriseuraisuutta menemisenä. Poliitikot kaipaavat julkisuutta ja kirkolliskokousvaali olisi heille sopivaa näkyvyyden ja vallan kahvaan pääsemisen tavoittelua kohti valtiollisia vaaleja. Poliitikkojen kiinnostus kasvaa, kun puhutaan suuremmasta vallasta ja näkyvyydestä, joka näkyy jo seurakuntavaalien kahden tason vaalissa eli seurakuntayhtymän vaalin ehdokasasettelussa.

      Tuo Galatalaiskirjeen syntiluettelo on aika kovaa tekstiä (jakeet 19-21) ja 1938 käännös puhuu eriseurat ja lahkot synneistä. Tätä synnin houkutusta ja kiusausta kohti vaalitapaa ei tulisi viedä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Jalava sanoo:

      Kannatan periaatteessa kirkolliskokouksen valitsemista suoralla jäsenvaalilla, vaikka siinä on kyllä ratkaistavia kysymyksiä, ei ehkä kuitenkaan ratkaisemattomia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Huomaathan kuitenkin Markku, että itse virka taas on tahtonut edetä välillisen vaalin kautta paljon keskeisempään asemaan kirkossa, sen seurakunnissa (khra), kuin mitä loppujen lopuksi diasporassa haikaileva yksi kirkolliskokousedustaja kirkon päättäjänä viran jo vahvasti edustamassa kirkolliskokouksessa edustaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Paavo Eero sanoo:

      Niin ja eikö tuo virka ole melko keskeisessä roolissa asioiden valmistelussa, päättäjänä ja päätösten toimeenpanijana – kaikkiaan hallinnossa! Ainakin vielä!!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Jalava sanoo:

      Juuri niin. Kirkko rakentuu ylhäältä alaspäin – tarkoitan aivan maallisessa mielesä ja vallankäytön kannalta, kun sen tulisi nousta seurakuntalaisista käsin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Rautkoski sanoo:

    Kirkon päättävä elin ei vain hoida maallisia asioita, vaan muuttaa myös kirkon opillisia linjauksia eikä niissä demokratia ole hyvä vallan peruste, jos vallan käyttäjä ei tunne Raamatun totuuksia, vaan kirkosta tullee aikansa hyvinvointilaitos eikä todellinen kristillinen toimija. Jeesus lähetti seuraajansa julistamaan evankeliumia ja opettamaan kaiken mitä hän opetti. Kirkon tulisi olla pelastusta julistava Jumalan valtakunnan toimija. Tämä tulisi olla kirkon perustehtävä. Lähimmäisen rakastaminen tulisi seurata armon ja rakkauden kohtaamisesta Jeesuksessa. Raamattua lukee enää vain 4 % suomalaisista säännöllisesti ja sen huomaa kansan kaikenkarvaisesta ns. henkisyydestä tai hengellisyydestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Jalava sanoo:

      Risto, kuvaat hyvin kristinuskon ja kirkon tehtävää sekä sen sanoman ydintä. Mutta meidän pitää kirkossa luottaa jäseniimme. En kannata heidän lajittelemistaan ja arvottamistaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.