Kirkolliskokous keskusteli kuplan sisällä

Kirkolliskokous ei ole kirkon jäsenistö pienoiskoossa, eikä ole tarkoituskaan olla. Kirkossa valta kätkeytyy labyrinttiin, josta sitä on vaikea löytää. Valtaa piilotellaan ja sekoitetaan niin, että vastuut hämärtyvät.

Kun kirkolliskokous ei ole jäsenistö pienoiskoossa, siitä seuraa, että se ei koe ja ajattele samalla tavalla kuin jäsenistö. Varmimpana vakuutena on tiukka ¼ vähemmistösuoja. Neljäsosa edustajista kykenee estämään lähes minkä tahansa muutoksen.

Syynä kirkolliskokouksen ja jäsenistön eritahtisuuteen on ainakin osaksi välilliset vaalit. Jäsenet – pieni osa heistä – valitsee ensin seurakuntien kirkkovaltuustot ja seurakuntaneuvostot, jotka valitsevat kirkolliskokouksen maallikkoedustajat. Papit valitsevat omat edustajansa.

Seurakuntavaalien yhteydessä ei juurikaan ajatella kirkolliskokousedustajien valintaa eikä keskustella kirkolliskokouksessa päätettävistä asioista.

Ehkä pääosin kirkolliskokousedustajat valitaan edelleen muilla kuin heidän edustamiensa mielipiteiden perusteella (paikkakunta, puolue, herätysliike…). Samalla listalla voi olla aivan eri tavoin ajattelevia.

Jäsenistön etäisyyttä edustajiinsa lisää alhainen äänestysaktiivisuus seurakuntavaaleissa. Jäsenistön enemmistöllä saattaa olla omat odotuksensa kirkon suhteen, mutta odotuksia ei yritetä täyttää vaaleissa, vaan kirjoittamalla yleisönosastoihin, kolumneihin tai someen. Jotkut eroavat protestina koko kirkosta.

****

Kun seurasi kirkolliskokouksen kevätistuntoviikolla käytyä keskustelua kirkon avioliittokäsityksestä, tuntui että sitä käytiin ikään kuin kuplan sisällä, erillään elävästä elämästä.

Tuossa keskustelussa oli kyse aloitteesta, jossa esitettiin kirkon avioliittokäsityksen laajentamista niin, että myös samaa sukupuolta olevat parit voitaisiin vihkiä kirkollisesti ja siunata heidät.

Aloitteen lähetekeskustelussa käytettiin 63 puheenvuoroa puolesta ja vastaan. Molemmat puolet perustelivat kantaansa Raamattua tulkitsemalla.

Oletukseni on, että jäsenistä jo enemmistö olisi valmis siihen, että kirkko vihkisi. Ja enemmistö tuskin ymmärtää, miksi ei voida siunata, siis pyytää Jumalalta siunausta.

Arvelen, että tuohon vastataan, että kirkon ei pidäkään toimia yleisen mielipiteen ja galluppien mukaan. Oma ajatukseni kulkee toisinpäin: Kristinuskon ydinsanoma on tuotava tämän ajan ihmisten arjen keskelle, samoin kuin se tuli 2000 vuotta sitten sen ajan ihmisten elämään.

Uskon ja Raamatun tulkitseminen on vallan käyttämistä.

”On ongelmallista, jos kirkko on armottomampi kuin yhteiskunta ympärillä.” Näin muistan silloin vielä maakuntalehden päätoimittajana toimineen Matti Kalliokosken sanoneen Seinäjoella kirkon viestintäpäivillä muutamia vuosia sitten.

Olisiko mahdollista löytää jokin kompromissi tai peräti yhteisymmärrys tässä asiassa? Moni totesi Turussa, että jokin tie eteenpäin on löydettävä. Ja osan mielestä näin on hyvä, ei tarvita tietä mihinkään päin.

****

Meitä kirkolliskokousedustajia sanotaan kirkon edustajiksi. Keitä me siis tarkkaan ottaen edustetaan? Kirkkoa jäseniin päin vai päinvastoin? Kasvaako kirkko ylhäältä alas vai alhaalta ylös?

Kirkossa pelätään demokratiaa, mutta miten muutoin valtaa voidaan perustella? Vallan kohteet antavat luotetuilleen eli luottamushenkilöille valtuutuksen, jota he käyttävät. Varsin usein unohdetaan seurakuntalaiset, ikään kuin kukaan ei edustaisi heitä.

Kirkolliskokouksen valitsemista suoralla jäsenvaalilla vastustetaan mm. sillä perusteella, että silloin valituiksi tulisi ”julkkiksia” ja ”poliitikkoja” tai muutoin ”asioita tuntemattomia”.  En usko tuohon, vaikka kyllähän nuokin siihen tehtävään kelpaisivat siinä kuin muutkin jäsenet.

Suuri kysymys on, miten saisi seurakuntalaisten enemmistön äänestämään ja vaikuttamaan kirkossa.

60 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Taitaa olla niin, että yksi ja toinen meistä elää nykyaikana kuplassa. Itselleni oli aikamoinen kokemus hankkia aineenopettajan pätevyys toistakymmentä vuotta sitten. Yhtäältä oli opettavaista osallistua koulussa yhteisön toimintaan, jossa yhtään kokousta ei aloitettu rukouksella ja virrellä. Silti hommat sujuivat paremmin kuin seurakunnan työntekijäkokouksissa. Toisaalta oli ajatuksia herättävää tajuta, kuinka kaukana kirkko on maallistuneesta arkitodellisuudesta. Kuplat konkretisoituivat koulukirkossa. Väsyneet oppilaat ja opettajat tsemppasivat antaakseen hyvän vaikutelman koulussa vierailevalle pastorille. Pastori taas yritti parhaansa mukaan puhua ymmärrettävästi ja pitää kaikin puolin nuorisoystävällisen jumalanpalveluksen. Otsalleni nousi kylmä hiki, kun seurasin kollegan toimintaa. Saatoinhan samastua niihin ajatuksenkulkuihin, joiden tajusin todennäköisesti ohjaavan hänen toimintaansa. Kaksi osapuolta kohtasivat mutta todellisuudet eivät kohdanneet. Ratkaisu dilemmaan ei toki ole se, että mennään sekularisoituneen jäsenistön ehdoilla vaan mielestäni se, että otettaisiin luontevasti todesta se, mitä vaikkapa Augsburgin tunnustus Raamatun pohjalta opettaa. Komppaan pitkälti Jukka Kivimäen ajatuksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jospa uskon kysymyksissä pysyttäisiinkin Lutherin opetuksessa evankeliumista. Siinä pysyttäisiin tiukasti, kuin täi tervassa. Sen sijaan kiinnitettäisiin muutostarpeissa huomio toimintatapoihin. Meillähän kirkossa on hieno sanoma, mutta, mutta. Sisäänpäinlämpiävät ja pöhöttyneet toimintatavat. Nyt moni haluaisi vesittää juuri evankeliumin. Mikä on varsinainen kirkon rikkaus. Se kun tuodaan kansalle tuoreena ja lämpimänä leipänä, niin kyllä ottajia löytyy.

    Nyt tuppaa olemaan toisinpäin. halutaan säilyttää menetelmät, mutta vesittää evankeliumi. Eli rakentaa ihan uusi oppi uudeksi luovan evankeliumin sijalle. Sellainen jossa hyväksytään kaikki juuri sellaisena kuin ovat.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jospa uskon kysymyksissä pysyttäisiinkin Lutherin opetuksessa evankeliumista.” Mikä sitten on Lutherin opetus? Lainaan yhtä hänen ajatustaan. Se on 22. Psalmin selityksestä. “Oppikaamme siis tästä vielä kerran, mitä evankeliumin saarnaaminen kirkossa merkitsee, sillä olemme usein sanoneet, että Uuden testamentin julistus on Jumalan kunnian julistamista. ‘Taivaat ylistävät Jumalan kunniaa ja korottavat hänen nimeään kaikessa maassa.’ Mutta Jumalan nimeä ja tekoja julistettaessa julistetaan samalla ihmisten häpeää ja turhuutta, jotta koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä ja kaikkien havaittaisiin olevan vailla sitä mainetta, mikä heillä tulisi Jumalan edessä olla.” Mahtaako tämän leivän ottajia niin helposti löytyä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Hyvä huomio Martti Pentti. jonkinlaisen johtoajatuksena Lutherilla on olut koko ajan, ettei uskon asioihin tule suhtautua kepein mielin. Sama ilmenee hänen ajatuksessaan avioliiton kirkollisesta vihkimisestä: ” Ne jotka ottivat käytäntöön tavan viedä morsiuspari kirkkoon, eivät tosiaankaan pitäneet sitä huvina vaan sangen vakavana asiana. Epäilemättä he ovat halunneet kirkossa saada Jumalan siunauksen ja seurakunnan esirukouksen; tarkoituksena ei ollut naurattaminen eivätkä pakanalliset koirankujeet. “

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    En tiedä mitään parempaa ja suurempaa iloa kuin juuri noista sanoista seuraava päätelmä. Koska olen Jumalan edessä vailla sitä mainetta, joka Jumalan edessä minulla tulisi olla. Jumala lahjoittaa sen minulle täysimääräisenä. Jeesuksen sovitustyön tähden.

    Minun ei tarvitse yrittää tehdä itsestäni ensin pyhää ja Jumalalle kelpaavaa. Vaan saan sen kaiken ja kokonaan, uskolla omistaa. Jumalan silmissä olen pyhä ja puhdas. Se mitä itse itsessäni näen ei tee sitä tyhjäksi.

    Tuon asian tiedostaminen tekee valtavan iloiseksi. Jospa tätä ilosanomaa julistettaisiin kirkoissamme. Sen sijaan kuulijoita velvoitetaan ponnistelemaan kaikenlaisen hyvän tekemiseen. Ilman että heillä on tuon sanoman antamia valtavia voimavaroja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Onko evankeliumin ilo mitenkään ilmeinen sille, joka ei ole sitä vielä ottanut vastaan? Paavalikin tiesi, että se oli juutalaisille herjausta ja muille hulluutta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Eipä tietenkään. Paavali sentään julisti sitä sanomaa ja Marttikin. Kuka nyt?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jospa tätä ilosanomaa julistettaisiin kirkoissamme. Sen sijaan kuulijoita velvoitetaan ponnistelemaan kaikenlaisen hyvän tekemiseen.” Tästä päätellen mielestäsi ei kukaan julista. En näe tilannetta yhtä synkkänä. Jumala toimii kirkossaan omalla tavallaan ja ajallaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ainahan noita omia päätelmiä tehdään. useimmiten ne menevät täysin pieleen. Niin kuin nytkin. Mielestäni on vain harvinaista herkkua kuulla elävää ja hengellistä elämää ruokkivaa julistusta. Pääpaino julistuksessa on usein omissa ponnistuksissa rakastaa lähimmäistä ym. Siihen meistä ei ilman Jumalan voimaa kuitenkaan ole. Ilosta käsin lähtevään toimintaan harvemmin innostetaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ehkä kuulemasi julistus on suunnattu muille kuin juuri sinulle. Se voi olla juuri heidän tarvitsemaansa ravintoa, ehkä jollekin harvinaista herkkuakin. Oletko yhtä armollinen saarnamiehille ja -naisille kuin toivot heidä olevan itsellesi?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Saarnaajaa en lähde arvostelemaan. Onhan saarna , hyvin henkilökohtainen lataus häneltä. Saarnan jälkeen itse välillä kotona , huudan tuskissani. Sama morkkis iskee varmasti moneen muuhunkin. Joten en ole innokas lisäämään sitä yhtään. Moitteilla en varmasti saa aikaan mitään hyvää.

    Se ei kuitenkaan vähennä kaipuuttani kuulla hengellisesti rakentavia saarnoja. Kaipaan saarnoja joissa käsitellään evk. tekstiä ja siitä nousevia käytännöllisiä näkökulmia, joita jokaisen on helppo soveltaa elämäänsä. Katollinen piispa piti yhden sellaisen televisioidussa Kirkkopäivien ekumeenisessa palveluksessa. Sitä oli ilo kuunnella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.