Kirkon auktoriteetti

Synnyin hyvin perinteiseen luterilaiseen perheeseen. Tapana ei liiemmin ollut käydä kirkossa mutta pyhäkoulua kävimme sisarusten kanssa.  En missään vaiheessa tätä elämääni eläessä ole kokenut luterilaisuutta sellaiseksi, joka antaisi minulle hengellistä tyytyväisyyttä. Sanotaan, että kirkko on etäällä jäsenistöstään. Se on aivan totta. Tarkoituksena ei ole tässä kritisoida kirkkoa liiemmin vaan esittää omia ajatuksia siitä kuinka tunnen ja ajattelen.

On sanottava aivan suoraan, että luterilainen jumalanpalvelus oli se sitten messu tai sananjumalanpalvelus on tavattoman tylsä. Tylsyydessä itsessään ei ole mitään vikaa mutta pidemmällä aikavälillä se kääntyy itseään vastaan. Ajatukset lähtevät harhailemaan niin papilla kuin kuulijalla. Kun on käynyt yhdessä palveluksessa on nähnyt ne kaikki.  Papit jäävät etäiseksi, suurissa seurakunnissa se on valitettava totuus. Olen nyt 35 vuotias enkä tämän elämäni aikana ole nähnyt omassa seurakunnassamme kertaakaan piispan saarnaavan tai suorittavan palvelusta. Piispat ovat jäsenille vielä tuntemattomimpia kuin papit. Piispat ovat enemmän hallinnollisia johtajia kuin laumansa paimenia heitä näkee itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksissa ja joskus muulloin televisiossa mutta aika vähän heitä kirkoissa muutoin näkee.

Vaikka olen käynyt kirkossa useasti ja se on tullut monella tavalla tutuksi en edes tiedä voiko papilta pyytää siunausta? Varmaan voi mutta ei siitä mitään puhuta. Rippikin on mahdollinen mutta sitä ei liiemmin pidetä esillä.  Se luterilainen kirkko johon minut aikoinaan kastettiin ei ole enää se sama, kirkko on muuttunut paljon.

Mitä kirkko antaa jäsenistönsä arkielämään? Ei liiemmin mitään. Kirkko ei ole lähellä ihmisen arkea. Kirkko ruokkii lampaitaan kerran viikossa palveluksessa mutta entä muulloin? On tähän väliin mainittava se, että kirkossa pyydetään syntejä anteeksi mutta ei kerrota mikä on syntiä. Vapaissa suunnissa taas puhutaan paljon synneistä mutta niitä ei pyydetä anteeksi.

Julkaiseeko kirkko edes omalla auktoriteetillaan minkäänlaisia kirjoja ? Kirjastoissa ja kirjakaupoissa on jäsenistön tuottamia kirjoja hengellisestä elämästä ja hartauskirjallisuutta mutta onko niitä julkaistu kirkon puolesta?  Erosin kirkosta ja jonkin ajan kuluttua liityin takaisin. Kysyin papilta kirjallisuutta, joka syventäisi uskoa ja antaisi eväitä eteenpäin. Pappi ei osannut neuvoa asiassa.

Luther säätiö julkaisee materiaalia ja videoita. Luterilainen kirkko ei sitä tee. Jos on jotakin videoita niin ne on "minuuttihartauksia" mutta syvällinen opettaminen loistaa poissaolollaan. Olisi kirkon tulevaisuuden takia tärkeää että se ottautuisi julkaisutoimintaan aktiivisemmin. Kirkon pitää ottaa kantaa, neuvoa, opastaa ja ohjata koska muutoin se ei täytä sille asetettua tehtävää. Kauniit sanat ja liirumlaarum ei hyödytä ketään ja antaa vain vaikutelman ettei kirkko ja sen papit edes tunne uskonsa perusteita tai etteivät he uskalla paimentaa laumaansa "jos joku vaikka suuttuisi"

"Jos ei tunne menneisyyttä ei voi rakentaa tulevaisuutta" niin sanoi eräs jo kuollut kenraali. Tunteeko jäsenistö kirkkonsa juuria? Papit sen varmaan tuntevat mutta milloin ja missä siitä kerrotaan ja opetetaan? Ei luterilaisuus ole syntynyt tyhjästä vaan sen juuret ovat katolilaisuudessa ja kirkkoisissä. Tunteeko kirkon jäsen kirkkonsa historiaa? Historian tuntemus on tärkeää jo uskovan itsensä takia. Tuntemalla historiaa voi jäsen tuntea olevansa osa jotain suurempaa, osa sukupolvien ketjua. Jos sen ketjun katkaisee käy huonosti.

Luterilainen kirkko on tehnyt jäsenistöstään passiivisia uskovaisia. "Jos nyt joskus kävisit kirkossa" "Jos nyt yrittäisit elää hyvin" Jos kirkko ei käytä auktoriteettiian on edessä kirkon tuho.

Itse en enää ole luterilainen enkä enää koskaan tule olemaankaan. Tutustun parhaillaan ortodoksiseen kirkkoon ja kirkkoon liittyminen tapahtuu 21.4.2019 Tuleva vuosi on itselleni merkityksellinen. Haluan palvella Jumalaa täydestä sydämestäni sellaisen kirkon jäsenenä joka on lähellä jäseniään ja joka antaa jäsenistönsä arkielämään sisältöä ja elämään merkitystä.

7 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Tuomo, kiitos kirjoituksesta. Jumalan siunausta kirkkokunnan löytämisestä. On hienoa kun etsit omaa paikkaa Kristuksen kirkossa.

    Minä käyn Lähetyshiippakunnan seurakunnassa, joten Luther-säätiö on tuttu. Käyn säännöllisesti luterilaisessa messussa.

    Luterilaisuudesta saa lisätietoa seuraavasta sivustosta:

    http://www.luterilainen.net/

    Lähetyshiippakunnan sivut:

    http://www.lhpk.fi/

    .

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Hyvä Tuomo R,

    Omat kokemukseni ev.lut. palveluksista ovat kovin samanlaiset. Ortodoksisen kirkon palveluksissa on joka kerta erilaista: kirkkolalu ja tekstit vaihtuvat.

    Minut liitettiin ortodoksiseen kirkkoon joitain vuosia sitten ja uskon että eri ihmisille sopivat eri kirkkokunnat, itselleni ortodoksinen, en osaa sanoa kenelle ev.lut. sopisi, varmaan sekin on oikea jollekin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Tuomo Räsänen: “Kun on käynyt yhdessä (luterilaisessa) palveluksessa on nähnyt ne kaikki. ”

    Mainoksessa sanotaan: ” olisit käynyt x-optikolla”. Olisit käynyt useammissa palveluksissa – puhumattakaan raamattuluennoilla. Niissä on eroja. Kuten optikoissakin.

    Mutta, onnea valitsemallasi tiellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      “Olisit käynyt useammissa palveluksissa – puhumattakaan raamattuluennoilla. Niissä on eroja. ” J.T.

      Tuo on totta. Olen itse kokenut saaneeni paljon peruskirkon että eri herätysliikkeiden kautta.

      Kävimme aikoinaan esim. Suomen Raamattuopiston tilaisuuksissa ja heiltä opimme ns. perustietoutta Raamatusta. Opimme tuntemaan ja tutkimaan Sanaa.

      Kansan Raamattuseuran toiminnan ja opetuksen piirissä opimme lempeyttä ja armollisuutta Raamatun ilmoituksen valossa.

      Sleyn rippikoulussa koin Jumalan armon ja rakkauden kosketusta.

      Paikkakunnalla järjestettyjen Kylväjän seurojen parissa Jne. Jne.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkon yksi perusongelma on siinä, että sekin elää nyt jo jälkikristillistä aikaa, niin kuin sitä ympäröivä yhteiskuntakin. Jumalanpalvelus on edelleen täynnä syvää hengellistä viisautta, mutta seurakunta ei sitä enää käsitä. Siksi se koetaan tylsänä. Sillä kuulijoiden usko ei kykene sulattamaan kuulemaansa. Kirkko puhuu paljon, mutta puhuu kansan ohi. Ikään kuin vierasta kieltä. Nousi jostain mieleen, kun pohdin tekstiäsi Tuomo. Vuosittain pyrimme viettämään aikaa luostarissa ja iloitsemme vaimoni kanssa kirkkosi runsaasta perinteestä. Monet luterilaiset kokevat vierautta omaan kirkkonsa , mutta löytävät kirkostasi jotain merkityksellistä. Silti emme ole edes miettineen vaihtamista, koska meitä tarvitaan täällä. Iloitsemme molempien kirkkojen erilaisesta hengellisestä rikkaudesta ja saamme paljon molemmista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Pekka: Minusta on hyvä, jos kirkko on tajunnut elävänsä jälkikristillistä aikaa. Valitettavasti se ei ole reagoinut siihen. Tai reaktiot ovat pahasti jälkijunassa.

      Ja olen kanssasi samaa mieltä myös siitä, että ihmiset noin keskimäärin eivät ymmärrä kirkon puhetta. Kirkon puhe on enimmäkseen sisäpiirin hengellistä höpinää.

      Tuntuu surkealta, että ne ihmiset, jotka yrittävät sanoittaa nykyihmisen uskontoon liittyviä tuntemuksia nykysuomelle saavat osakseen joukkolynkkauksen, kuten juuri äsken täällä K24:ssä kävi (Kaisa Raittilan uutiseen kohdistuvat kommentit eivät tosin enää ole näkyvissä).

      Mitä ortodoksiseen kirkkoon tulee, niin kokemukseni mukaan ulkokuori on kaunis, mutta sisällä on aikamoisia ristiriitoja. Eivätpä taida Moskovan, Konstanttinopolin ja Ukrainan kirkkojen piispat toisilleen päivää sanoa. Tuomon täytyy nyt valita leirinsä tarkkaan. Onnea hänelle siinä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit