Kirkon brändit ja kirkon kasvot

Eri aikoina eri asiat putkahtavat aina julkisuuteen ja jonkinlaisiksi must-jutuiksi. Nyt sellainen tuntuu olevan brändäys.  Ville Tolvasen, Tom Laineen ja Jarkko Kurvisen kirja Henkilöbrändi – asiantuntijasta vaikuttajaksi ilmestyi viime vuonna. Aihe on ollut esillä muutenkin viime aikoina.

Edellä mainitun kirjan esittelytekstissä sanotaan (Adlibris):”Henkilöbrändi on ammatillinen henkivakuutuksesi. Se tarjoaa nostetta urallesi tai yrityksellesi, auttaa rakentamaan luottamusta ja lisää työsi arvoa. Henkilöbrändi rakennetaan löytämällä oma tapa kommunikoida osaamista, olemalla rohkeasti esillä ja kehittämällä omaa profiloitumista - ja ennen kaikkea olemalla aito. Kirjoittajat auttavat sinua matkallasi henkilöbrändiksi asiantuntemuksensa ja kokemuksensa kautta, ja kirjaan on haastateltu tunnettuja vaikuttajia.”.

Samuli Suonpää kirjoitti brändäyksestä Kirkko ja kaupunki-lehden nettisivuilla 14. helmikuuta. Taustalla oli tilaisuus, jos Ville Tolvanen oli käynyt puhumassa Helsingin kirkkoherroille aiheesta. Tosin jutussa menevät hieman sekaisin Helsingin kirkkoherrat ja Kirkon johtamisfoorum, jossa Ville Tolvanen puhui digitalisaatiosta. Olin tuota puhetta itsekin kuulemassa, mutta ilmeisesti Tolvanen oli puhumassa myös Helsingin kirkkoherroille.

Kirkossa on vierastettu sitä, että henkilö tai persoona nousisi esille tai että kukaan ei itse saisi nostaa itseään esille. Tämä on kaunista ja oikein. Samalla kirkon työhön liittyen voi kysellä Tolvasen lailla, että miksi kirkkoa tai sen työntekijöitä ei tunneta.

Kirkossa on vahvoja ”henkilöbrändejä”. Ehkä vahvimmat ovat uskomme keskushenkilöt eli Jeesus Kristus ja Neitsyt Maria. He olivat maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä ennen kuin koko sana keksittiin tai ennen kuin bisnesmaailmassa alkoi mainostaminen ja brändääminen. Lähes yhtä vahva brändi on paavilla, viran hoitajasta osin riippumatta ja osin myös riippuen. Johannes Paavali II:n brändi oli vahva, samoin nykyisen paavin. Aivan samaan ei päässyt edellinen paavi Benedictus, joka jäikin poikkeuksellisesti eläkkeelle.

Kirkkoon ja brändäykseen liittyen on ennen nykyistä keskustelua tehty erilaisia ”kirkon kaapin päällä” listauksia. Sellaisen teki kirjaksi asti aikoinaan piispa Toiviainen. Viime vuonna Kotimaa-lehti teki listan sadasta kirkon vaikuttajasta.

Brändäys ja viestintä liittyvät yhteen ja itse ainakin kirkon kuvioissa ajattelen asiaa enemmän juuri viestinnän näkökulmasta. Oma lähtökohtani on paljolti pankin luottamustehtävissä ja twitterissä Jukka Saksilta oppimani ”johtaja on media” ajattelu. Tai ”työntekijä on media”. Jokainen kirkon työntekijä viestii tavallaan ja jos ei viesti, sen pahempi. Oikeastaan herätys pitäisi tulla siinä, että jokaisen tulisi viestiä, olla läsnä mm. somessa ja verkostoitua eri tavoin.

Miksikö edellinen? Ei ihmisen itsensä esille tuomisen takia vaan asian esille tuomisen vuoksi. Kirkon asiakin välittyy vain meidän ihmisten kautta. Jokaisen kirkon työntekijän tulisi siis tietoisesti miettiä oma brändinsä ja se, miten se rakentuu ja miten sen myötä viestitään asiaamme.

Kirkko itsessään on brändi. Tätäkin voisi paljon avoimemmin ja rohkeammin toteuttaa. Entäpä ne paljon puhutut ”kirkon kasvot”. Sellaisiksi on ajateltu usein tunnettuja kirkon toimijoita, jonkinlaisia kirkollisia julkkiksia. Tai piispojen on ajateltu antavan kirkon kasvot. Kyllä johtajilla on merkitystä antamaan kasvoja edustamalleen yhteisölle. Mutta kirkon kasvot ovat sittenkin ne, jotka muodostuvat jokaisesta kirkon jäsenestä. Ja kirkon kasvot ovat – tai pitäisivät olla – Kristuksen kasvot!

P.S. Sellainen ajatuskin tuli, että jotta voimme brändätä kirkossa, meillä pitää olla jotakin brändättävää. Ja uskon, että on. Mutta jos emme itse usko asiaamme tai toteutamme siihen liittyviä asioita puolivillaisesti tai vailla pisaaraakaan intohimoa, on huonoa lähteä brändäämään. Vanha sanonta pitää paikkansa:”Tuotteen ja sen esille panon pitää olla kunnossa”! (lisäys 17.2.18)

Toivo Loikkanen

4 kommenttia

  • Yksi vahva kirkon brändi on armo. Toinen on risti ja oikeastaan oma ev.lut. kirkkomme “brändäytyi” pitkään pitkäperjantain ja ristin kautta. Ortodoksisen kirkon brändi on puolestaan ollut pääsiäinen. Vielä nytkin uutislähetyksessä saatetaan aloittaa pääsiäisuutinen sanomalla kuinka “ortodoksit juhlivat jälleen pääsiäistä”. Olemme yrittäneet luterilaisina kääntää brändiämme myös pääsiäisen suuntaan ja minusta olemme osittain jopa onnistuneet siinä. Tosin ortodoksimummo tokaisi mämmiä kommentoidessaan:”Sellainen pasha, millainen usko”! :)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Armo on ev.lut. kirkon todella vahva brändi. Sehän on ajat sitten alkanut brändinä elämään omaa elämäänsä. Koska armo on niin hyvä brändi, olisi erityisen tärkeää, että sitä varjeltaisiin niin, että sen merkitys pysyisi mahdollisimman aitona. Siis että kirkossa julistettaisiin armoa joka on todellista armoa erilailla “vesittyneen” tai “halvan” armon sijaan. Minun elämän tärkeä päivä oli kun nuorena miehenä sain syntini anteeksi niitä kaduttuani ja ne tunnustettuani. Koin todellisen armon. Mikään ei ole niin ihmeellistä. Tässä kirkolla hyvä brändi vaalittavaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kiitos, Antti, kommentistasi. Aidon armon säilyttäminen on tärkeää!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.