perjantai 7. marraskuuta 2014
Lakiehdotus tasa-arvoisesta avioliittolaista on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Avioliittolaista päättää siis eduskunta, ei siis kirkolliskokous. Silti avioliittolaki kuumentaa tunteita kirkon väen piirissä varmaankin enemmän kuin kansanedustajien keskuudessa.
Tämä on ymmärrettävää: Avioliittoon vihkiminen on kirkollinen toimitus. Avioliittoon liittyvät tiiviisti perhe-elämä ja sukupuolisuus, jotka ovat ihmisen herkimpiä ja syvimpiä asioita. Monilla ne liittyvät hyvin tiiviisti myös uskonnollisiin käsityksiin.
Kirkko on asiassa puun ja kuoren välissä. Jos se ryhtyy vihkimään homo- ja lesbopareja avioliittoon, kirkon ovet heiluvat. Jos se ei ryhdy, ovet heiluvat silloinkin.
Mielestäni ongelman lähtökohta luotiin jo viitisensataa vuotta sitten. Katolisen äitikirkon perintönä luterilainen kirkko jatkoi avioliittoon vihkimisiä, vaikka ei määritellyt avioliittoa kirkon sakramentiksi. Avioliittohan ei ole Jeesuksen asettama, kuten kaste ja ehtoollinen.
Harrastan historian mietiskelyä. Arvelen, että luterilaisen kirkon ei alunperinkään olisi pitänyt ryhtyä hoitamaan avioliittoon vihkimisiä. Parempi olisi ollut jättää se yhteiskunnan eli tuomarien tehtäväksi. Avioliitossahan muodostetaan suhde, joka tunnetun ilmaisun mukaan on yhteiskunnan perusyksikkö.
Avioliitto ei sen sijaan ole edellytys kristittyjen perheeseen kuulumiselle. Siihen liitytään kasteen kautta, olipa sukupuoli, siviilisääty tai sukupuolinen identiteetti mikä hyvänsä. Ne ovat ihmisyksilölle tärkeitä kysymyksiä, mutta ne eivät ole kristinuskon ydinkysymys. Kristinuskon ytimessä on sanoma Jeesuksesta ja Hänen tarjoamastaan pelastuksesta.
Vuosisataiset perinteet avioliittoon vihkijänä ovat tuoneet kirkolle myös rasitteita. Edelleenkin vahvana elää mielikuva kirkosta, jonka tärkein tehtävä on toimia jäsentensä moraalin- ja erityisesti seksuaalimoraalin vartijana. Onko kirkon suurin sanoma jäänyt liian usein tämän asian varjoon?
Nykyisen avioliittokäsityksen puolustajat vetoavat Raamatun sanoihin avioliitosta. Perustelu ontuu sikäli, että Raamatun kirjoittamisen aikoihin avioliitto oli ihan toisenlainen instituutio kuin meillä. Juutalaisilla miehillä oli useita vaimoja, ja kulttuuri oli muutenkin voimakkaasti patriarkaalinen. Tiukasti Raamatun sanan mukainen avioliitto olisi ymmärtääkseni sellainen, että miehellä saa olla useita vaimoja, jotka ovat hänen omaisuuttaan. Tämä ei oikein istuisi 2010-luvun Suomeen. Käsitykset avioliitosta vaihtuvat siis ajan, kulttuurien ja yhteiskuntien mukaan.
Mielestäni luterilaisella kirkolla olisi nyt sopiva hetki tehdä historian oikaisuliike: luopua avioliittoon vihkimisen oikeudesta ja jättää se yhteiskunnan tehtäväksi.
Ehkä sekä tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat että kannattajat voisivat huokaista helpotuksesta?
Halutessaan tuomarin vihkimät parit voisivat toki pyytää liitolleen papin siunauksen, kuten nykyisinkin tapahtuu.
”Englannin kirkon mukaan puolueiden näkemykset ihmisten ja etnisten ryhmien tasa-arvoisuudesta eivät sovi yhteen Englannin kirkon opetuksen kanssa.”
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/englannin-kirkko-kieltaa-pappiensa-jasenyyden-aarioikeistoon-kuuluvissa-puolueissa/
Hyvä, että Englannin kirkko ottaa selkeästi kantaa tasa-arvoon!
Isoveli valvoo.
Englannin kirkon piispat yksisilmäisesti kieltävät ja sallivat mihin puolueeseen saa kuulua ja mihin ei.
Rasismi ei ole tietenkään suotavaa, mutta otteet ovat kovat, kun kielletään kuulumasta viralliseen puolueeseen.
Olisipa isoveli valvonut Saksassakin nationalismin nousukaudella, mutta se oli unessa. Kun ihminen liittyy valalla vannoen kirkon palvelijaksi, hän ei ole enää vapaa kansalainen. Suomen kirkko voisi tehdä samanlaisen päätöksen: ääriliikkeisiin ei kirkon papin pidä sotkeutua. Meidät on kutsuttu valon lapsiksi eikä pimeyden tekoihin.
”Olisipa isoveli valvonut Saksassakin nationalismin nousukaudella, mutta se oli unessa. ”
Juu. Ei ollut tarpeeksi protestanttipappeja kuiskimassa Frederik Vilhelm IV:n korvaan, että älä niistä moukista välitä, pidät vain huolta, että ne maksavat verot kirkolle.
http://en.wikipedia.org/wiki/Revolutions_of_1848_in_the_German_states#Prussia
Isoveli? Kirkko on kai pikemminkin isosisko.
Jos Englannin kirkko hoitasi ensin asiat kuntoon sisältäpäin eikä rupeasi politikoimaan sen enempää kommunisteja kuin äärioikeistolaisia vastaan, kun Englannissa kirkot tyhjenevät ennätysvauhtia.
Ei kirkko määrittele Englannissakaan mihin puolueeseen saa kuulua tai ei. Se määrittää rajan toiminnalle ja ideologialle, jotka ovat selvästi kristinuskon eetoksen vastaisia. Eikö natsi-Saksan aikaan kirkkoa moitittu juuri myötäilystä, siitä ettei otettu selvää kantaa natsismiin.
Oudolta tuntuu että täällä konservatiivit, jotka jatkuvasti vaativat kirkon pasuunalta selviää ääntä ja Raamatussa pysymistä, ovat nyt kauhuissaan kun kirkko moittii epäkristillisestä toiminnasta. Ei kai siellä taustalla vain häämötä perussuomalainen muukalaisvihamielisyys, jota rasismiksi kutsutaan?
Vähän niin ja näin. Olisiko aikoinaan Suomessa Skdl:ään tai Skp:en kuuluneet papit pitänyt erottaa virasta. Suomen kommunistinen puolue, ja Skdl olivat voimainsa päivinä varsin ”epäkristillisiä.”
SKDL ja SKP olivat keskenään vähän erilaisia tässäkin suhteessa. SLDL:ssä toimi myös kristittyjä sosialisteja, kuten Jorma Hentilä on asiaa hyvin valottanut. SKP oli jo toinen juttu, mutta ei kai se juuri tuomiokapitulien suosiossa ollutkaan. Suomesa suhtautumisen ääriliikkeisiin tekee ongelmalliseksi se, että varsinkin herännäisyydessä Jumalan asia ja isänmaan asia miellettiin yhdeksi ja samaksi. Lapuanliikkeessä oli vahva herännäisedustus ja sen perillisellä IKL:llä useita pappisedustajia eduskunnassakin. Taustalla vaikuttivat kansallisromantiikka ja fennomania, joista riitti aatteellista virtaa niin oikeistolaisille kuin heränneillekin.
Kaikkein terveintä olisi tietenkin kirkon papiston täydellinen epäpolitisoituminen, mutta ensi hätään voisi kirkko kieltää papeiltaan edes ääriliikkeet ja salaseurat.
Tuon Skdl:n suhteen olisin hiukan erimieltä. Itseasiassa esimerkiksi 1950-luvulla Skdl:llä oli melko tiukka linja kirkkoon ja uskontoon ylipäänsä, ja erittäin läheiset suhteet mm. Vapaa-ajattelijoiden liittoon. Skp:ssä mm. Hertta ja Tuure Lehenkin olivat huomattavasti sopuisampia kirkon ja kristinuskon suuntaan. Taktiikkaa tietysti, ja ainakin 1960-luvulle Skp pitkälti päätti Skdl:n linjan. Matti Helinillä on väitöskirja tästä.
Ääriliikkeiden kieltäminen papeilta? Vaikea kysymys. Missä kulkee raja? Mitä jos joku valmistuu papiksi ja kuuluu samalla edelleen elossa olevan vanhan stalinistin Markus Kainulaisen Ktp-puolueeseen?
No, en minäkään nyt ihan ilman tutkimustietoa ole tässä matkassa.
****
Entä missä kulkee raja ääriliikkeisiin? Jumalan Sana on hyvä raja. Siihenhän me papit olemme sitoutuneet. Ja jos haluaa arvioida liikkeitä, niin ratkaisevaa on varmaan sekä oppi että käytäntö. Se ei ole niinkään ratkaisevaa, onko jokin liike oikealla, vasemmalla tai keskellä, vaan se millainen ihmiskäsitys sillä on ja onko se väkivaltainen.
(Ilman tutkimustietoa) sanoisin, että tuo väkivalta-ulottuvuus on hyvä mittari. Paitsi että: kyllä minä pistäisin myös papit loosheista tms. kirkosta kortistoon.
Joo. Ei papin pitäisi kuulua kuin kirkkoon. Ja jos johonkin liittoon pitää kuulua, niin avioliittoon.
Olen samaa mieltä, ja suhtaudun hyvin varauksellisesti pappien politikointiin ylipäänsä.
Teemulle, kyllä minusta avioliiton lisäksi myös Pappisliittoon. Ja kai saan lopunelämäni olla Saunaseuran jäsen, Maanpuolustusyhdistyksestä en sitten oikein tiedä…:)
Kari-Matti Laaksonen :”Olisiko aikoinaan Suomessa Skdl:ään tai Skp:en kuuluneet papit pitänyt erottaa virasta”
Ai oliko sellaisiakin? Nuo ääriliikkeethän vastustivat kirkkoa. Kirkosta erottiin, kun kunnallispolitiikassa hallitseva puna-multa -osuuskauppaliike alkoi julistaa oikeaoppisuutta saarnastuoleista ja toteutti tuota ”oikeaoppisuutta” myös mm. suosimalla aatteensa mukaisia hankkeita kunnallisessa päätöksenteossa. Entisestä kotipitäjästänikin lähti monta yritystä tuon ”suosikkijärjestelmän” vuoksi ja niin myös me, kun työpaikkoja ”meille” ei nää löytynyt, kun tulimme aikuisiksi.
Eikö Terho Pursiainen ollut vielä pappi, kun oli Skdl:n/Skp:n jäsen? Kemijärven khra Lauri Lanjala/Laitinen oli Skp:n jäsen, ja on tietysti muitakin.
Pursiainen oli pitkään vain SKDL:n jäsen, mutta liittyi lopulta myös puolueeseen. Pian sen jälkeen hän erosi sekä puolueesta että papinvirasta. Myöhemmin hän sai papinvirkansa takaisin ja liittyi toiseen puolueeseen.
Esko-Juhani Tennilä sanoi joskus 1980-luvulla suunnilleen näin: ”Se Pursiainen on myös hyvä tyyppi, mutta hän saa välillä niitä uskonkohtauksia.”
Lähtökohtana voi olla myös, että papit ovat jäseninä tarkoituksella muuttaa käsityksiä ihmisarvostetuimmiksi. Kaikiisa yhteisöissä muutos päätökset tapahtuvat yhteisön sisällä. Esimerkiksi kirkossa uudet kirkolliskokoukset voivat muuttaa tai kumota esim. Nikean ja Konstantinopolin kokousten päätökset uusine jumalineen.
Teemu Kakkuri laittaa poliittisen linjanvedon rajan Raamattuun. Silloin Suomen vihreisiin kuuluvien ei kuulu päästä kristillisen kirkon virkoihin, koska heidän poliittinen ohjelmansa ilmoittaa saman sukupuolisten parien avioliiton tavoitteekseen. Raamattu taas tuomitsee miesten kanssa makaavat miehet ilmoittaen, etteivät sellaiset peri Jumalan valtakuntaa.
Ja taas innostuttiin homoseksistä, vaikka uutinen käsitteli jotain muuta.
Manu Ryösö: puolueina Vihreät ja esimerkiksi KD suhtautuvat samaa sukupuolta olevien väliseen seksiin ihan samalla tavalla. Kummastakin on ok, että sitä ei ole kriminalisoitu. En ole kuullut KD:n kannattavan mitään muutoksia asiaan tai edes esim. suojaikärajoihin.
En olisi mennyt tuota Fredrik Wilhelmiä moittimaan, kun muistaa millainen tilkkutäkki Saksa oli.
Stenholm pilaili kustannuksellani. Tiesi toki, että Hitlerin porukkaa tarkoitin.
Kovin on taas perusteltu. Kun on se köyhän asia….. on
aina niin seksikäs…
Jos se yksi niin rakkaalta vaikuttava aatesuunta olisi tullut maailmaan tänään, luokiteltaisiin se
terrorijärjestöksi. Sen mukaisia ovat sen hedelmät.
Suomalaisessa kommunismissa oli paljon myös hyvää. Kannatta pitää mielessä, että kun savolainen pieneläjä kuoli vuonna 1867 tielle nälkään, eikä ottanut toiseen omaa, vaikka naapurissa oli liiterit täynnä ruokaa, niin se oli luterilaisen kirkon iskostaman esivaltauskollisuuden ansiota.
Kommunistit sanoivat kainuulaisella pikihousulle, että tälläinen järjestelmä on väärin, ja oikeassa olivat. Entä nyt? Kirkko kumartaa maallisia vallanpitäjiä, poliittista ja taloudellista eliittiä niin, että kuola valuu suupielistä. ”Kristuksen ruumis maan päällä” sijoittaa omaisuuttaan veroparatiiseissa, mikä ei yhtään auta, eläkerahat sulavat silti.