Kirkon rakenteet on betonoitu

Suomen 500-vuotiaan luterilaisen kirkon uudistamisesta puhutaan paljon. Kirkko on ikiaikainen, mutta ajassa elävien ihmisen yhteisö. Siksi sen pitäisi tavoitella kunakin aikana ihmisten arjen muotoja jotta alkuperäinen tarkoitus toteutuisi. Kirkko elää pysyvyyden ja muutoksen jännitteessä.

Visionäärit sanovat, että kirkon pitäisi olla ketterämpi. Se tarkoittaa muun muassa läpäiseviä rajoja ja joustavaa yhdessä tekemistä.

Se ei ole helppoa, sillä rakenteet on kirkossa ikään kuin betonoitu.

Kolme vuotta sitten kirkolliskokouksen asettama tulevaisuuskomitea esitti rakenteiden ja toimintatapojen keventämistä ja joustavoittamista. Jo sitä ennen yhden nelivuotisen kirkolliskokouskauden ajan valmisteltiin seurakuntarakenteiden uudelleen järjestelyä, toki perusseurakunnat säilyttäen.

Rakenteiden ohentamiseen on aiheelliset perustelut. Taloudelliset resurssit supistuvat, jäsenistö vähenee ja ikääntyy. Maailma muuttuu nopeaan tahtiin, jolloin pysyäkseen ”keskellä kylää” kirkonkin pitäisi olla ketterämpi.

Tahtoa keventää ja uudistaa on siis ollut, mutta mitä on tapahtunut? Yritystä pieneen pintaremonttiin on siellä täällä, mutta kovin suuria muutoksia varotaan. Joku sanoi kerran, että kirkossa rakastetaan hallintoa. Siihen voisi lisätä, että myös rakenteista tykätään. Niiden muutoksia kavahdetaan. Todettakoon kuitenkin, että kirkon ja seurakuntien viestinnässä yhdessä tekemistä on onnistuneestikin viritelty, mistä minulla on omakohtaistakin kokemusta. Uusin hanke on yhteistyö verkkoviestinnässä.

Kaikki puolustavat omaa reviiriään. Kirkkohallitus pelkää taloudellisen sopeuttamisen tuntuvan myös käytännössä eli johtava rakenteellisiin muutoksiin.

Hiippakunnat ja kapitulit varjelevat omaa tilaansa. Seurakunnat puolustavat omaisuuttaan ja itsenäisyyttään, vaikka toiminnan kanssa olisi jo vähän niin ja näin. Ammattijärjestöt yrittävät pitää toimialarajansa läpäisemättöminä. Ammattikunnan koko ja asema tai seurakunnan ja pienyhteisön itsenäisuus ovat kirkkoa tärkeämpää.

Työalat ylittäviä virkoja on äärimmäisen vaikea perustaa ja yhteistyökin yli kaikkien rajojen (=ammattikunnat, seurakunnat, kirkkopiirit, hiippakunnat, herätysliikkeet jne) takkuaa. Esteenä ovat muiden muassa johtosuhteet, ammatti-identiteetit ja erilaiset työaikamuodot. Joskus kieliraja tulee ylittämättömänä esteen vastaan.

Oppi on teologinen sementti, jolla muurien kestävyys varmistetaan.

Yksittäinen kirkon jäsen on valovuoden päässä tuosta kaikesta. Hän keskustelee suoraan Luojansa kanssa.

 

22 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Käsittämistähän se on väärin käsittäminenkin. Helposti sellaista sattuu näissä foorumeissa. Täällähän ei tarkisteta yleensä sitä, että tarkoititko tätä, vai tuota. Oma kirjoitteluni on usein kuitenkin kyselyä. Niin kuin tuokin ihmettely: mistä tunnistan uskovan. Sellainen tunnistaminen on aina suuri ja käsittämätön ihme. Ei sitä voi sanoin selittää tyhjentävästi. Joten ihmisten karsinointi on aivan mahdoton tehtävä. Usein kirjoitan vain siksi, että sen avulla selkeytän ajatuksiani. En siksi, että minulla olisi kaikkeen valmiit vastaukset.

    Tietysti Leon käsitys kristitystä voi olla erilainen. Minä pidän kristittyinä niitä, jotka uskovat. Onko Leon mielestä nekin oikeita kristittyjä, jotka kuuluvat kirkkoon, mutta sanovat suoraan etteivät usko?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Pekka kun luin kommenttisi, niin tuli mieleen, etten minä sinun mielipiteitäsi ole väärin käsittänyt. Sinulle on edelleen tärkeää määritellä toisten ihmisten usko – onko sitä tai ei. Se on huono lähtökohta, jos halua tehdä kirkossa papintyötä vaikkapa vain vapaaehtoisena.

    Et myöskään halunnut määritellä käsitettäsi “paperikristitty”. Minusta em. määritelly on loukkaava.

    Sitten kysyt: “Onko Leon mielestä nekin oikeita kristittyjä, jotka kuuluvat kirkkoon, mutta sanovat suoraan etteivät usko? Enpä lähde tuohon vastaamaan, mutta esitän vastakysymyksen: Ajoiko Jeesus Tuomaan pois opetuslapsien joukosta kun tämä epäili Jeesuksen ylösnousemista ja sanoi: “En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jos on uskovia, niin on myös niitä jotka eivät usko. Ei kai siinä mitään outoa ole? Jos kerran kaikki kirkkoon kuuluvat ovat hyviä kristittyjä pelkän kasteen ja kirkkoon kuulumisen tähden, vaikka sanovat etteivät usko, niin silloin Kristus on ihan turhaan kuollut ristillä meidän puolestamme. Mehän voimme silloin itse pelastaa itsemme. Jollemme tarvitse siihen uskoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ei kai kyse voi olla kenenkään pois ajamisesta. Eiköhän jokainen tarvitse kuulla ja ottaa vastaan evankeliumin sanoma. Ainakin itse sitä aina kaipaan. Onko se on loukkaavaa kuulla, että väitän, että on niitä jotka ottavat sanoman pelastuksesta vastaan ja niitä jotka eivät sitä ota. Jotkut ovat siksi kristittyjä vain paperilla. He kuuluvat kirkkoon vain tavan vuoksi. Kai sitä on kunnioitettava, kun joku sanoo ettei usko Jumalaan. Vai pitääkö hänelle sanoa, että en usko sinua? Joten mikä tässä on kummallista?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Pekka. Kyllä on myönnettävä, etten tässä väänössä sinulle pärjää. On totta, että on uskovia ja niitä, jotka eivät usko. Voit käsityksesi perusteella nimittää osaa kirkon jäsenistä paperikristityiksi ja katsoa kuuluvasi siihen oikeiden kristittyjen joukkoon. Tietenkin jään miettimään, että oletko monesti tavannut kirkkoon kuuluvia, jotka ovat sanoneet, etteivät usko Jumalaan – tilastojen mukaan heitä kyllä on paljonkin. J.n.e.

    Kiitos keskustelusta. Palataan asiaan uusien aiheiden ilmaantuessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos Leo hyvästä ja asiallisesta keskustelusta. Näitä kohtaa harvoin. Kiva tietää että olet mukana täällä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.