Vähemmän tilastointia ja enemmän arviointia kirkkoon!

Tammikuu on perinteisesti aikaa, jolloin seurakunnissa kootaan tilastot menneen vuoden toiminnasta. Tilastoja voi ihmetellä tai ihannoida – tai molempia! Menneinä aikoina tilastot olivat käsityönä tehtävää työtä, jossa tukkimiehen kirjanpidolla koottiin erilaisista lähteistä tiedot edellisen vuoden toiminnasta. Nykyisin erilaiset ohjelmistot ja tietotekniikka helpottavat huomattavasti tilastointia.

Menneinä vuosina yleisin keskustelunaihe tilastoihin liittyen taisi olla se, miten eri tilastokohtia tulkitaan ja mitä kirjataan mihinkin. Tästä oli erilaisia näkemyksiä ja ohjeita eri seurakuntien välillä ja erilaisia käytäntöjä jopa saman seurakunnan sisällä, jos kirkkoherra ei ollut perehtynyt asiaan riittävästi eikä antanut ohjeistusta. Tilastojen mukana toki ovat seuranneet monisivuiset kirkkohallituksen ohjeet, joita noudattamalla suurin piirtein yhteinen linja tilastointiin pitäisi löytyä. Tuttua on toki ollut sekin, etteivät kaikki ole piitanneet ohjeista vaan ovat tehneet oman ”sovelluksen” mukaisesti tilastot. Joskus kuulin myös hurjalta tuntuvia juttuja siitä, kuinka yksittäinen työntekijä teki tilastonsa vain muokkaamalla hieman edellisen vuoden lukuja!

Tilastoista jäsentilastot ja taloustilastot olivat ehkä kaikkein yhtenäisintä ja vertailukelpoisinta aineistoa kokonaiskirkon tasolla. Toimintatilastoissa erilainen tilastointitapa eri seurakunnissa saattoi vaikuttaa jonkin verran siihen, miten luotettavia tilastoluvut olivat kokonaiskirkon tasolla. Jonkin verran saattoi tulla myös päällekkäistä eli kaksinkertaista tilastointia vaikka edelleen mainitut ohjeet ohjasivat niin, ettei tällaista tapahtuisi.

Tänä vuonna toteutuvaan tilastouudistukseen saakka toimintatilasto A3-A6 kokosivat yleisen seurakuntatyön, kasvatuksen, diakoniatyön ja lähetystyön toiminnasta tilastoja. Näihin sisältyivät myös työntekijöiden toiminnan tilastot, erityisesti työntekijöiden vierailuista ja kohtaamisista seurakuntalaisten kanssa. Diakonian tilastoissa erona muihin on ollut se, että diakoniatyöntekijät kokosivat kuukausittain melko yksityiskohtaiset tilastot diakonian tilasto-ohjelmaan. Kooste kaikista tuli sitten vuositilastoon.

Tilasto ovat koonneet ja kokoavat tietoa toiminnan määristä lukuina. Se on toki tärkeää. Asiaan liittyy ainakin jonkin verran se, että työnantajan näkökulmasta kullakin kirkon työntekijällä tulisi olla riittävä määrä työtä ja toimintaa. Mitään ohjeellisia arvoja kokonaiskirkon tasolla ei asiasta ole kuitenkaan annettu. Yksittäisissä seurakunnissa toki on voitu linjata, mikä olisi suunnilleen sopiva määrä vaikkapa toimituksia yhtä pappia kohden. Vaikeaksi asian tekee se, että seurakunnat ja toimintaympäristöt ovat kovin erilaisia. Lisäksi työtavat esimerkiksi diakoniatyöntekijöiden kohdalla voivat olla erilaisia.

Tilastoja on mielestäni koottu asioiden määränä aivan liikaa. Niiden merkitys on siitä syystä kärsinyt, samoin niiden luotettavuus ainakin joiden asioiden kohdalla. Olisi parempi koota pienempi määrä aineistoa, pienempi määrä tilastoja ja käyttää niitä tehokkaammin. Pitäisi vain osata rajata, mitä halutaan tilastoida. Osalla tilastoitavaa aineistoa osoitetaan myös yhteiskunnan suuntaan, mitä ja miten paljon kirkko tekee. Tällaisia ovat esimerkiksi lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyön tilastot, samoin hautaamiseen liittyvät tilastot.

Tilastoja on hyödynnetty eniten kokonaiskirkon tasolla. Siitä esimerkkinä ovat vuositilastot sekä nelivuotiskertomukset. Seurakunnissa ja rovastikunnissa on hyödynnetty lähetyskannatuksen ja kansainvälisen diakonian kannatuksen lukuja. Muuten tilastoja on käytetty paikallisesti vaihtelevasti, useimmiten melko vähän. Niitä on voitu käyttää toimintakertomuksissa.

Tilastojen ja määrän seurannan ohella kirkossa ja seurakunnissa laadun ja vaikuttavuuden arviointi on ollut melko heikkoa. Poikkeuksiakin toki löytyy. Vuonna 2007 käyttöön otettu uusi palkkausjärjestelmä toi tarpeen tehtävänkuvausten laatimiseen ja siihen liittyviin arviointikeskusteluihin. Lisäksi on käyty kehityskeskusteluja tai esimies-alaiskeskusteluja tai työkeskusteluja. Niiden käyminen on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana lisääntynyt, mutta niiden merkitys ja hyöty on kuitenkin jäänyt liian pieneksi.

Olennaista kirkossa olisi arvioida, mitä halutaan tehdä ja tekemisen jälkeen, miten homma onnistui ja oliko sillä vaikuttavuutta. Kaiken toiminnan ja tekemisen keskellä tällainen on jäänyt ainakin oman tietoni mukaan liian vähälle seurakunnissa. Ainakin itse tunnistan ja tunnustan epäkohdan. Seurakuntien organisaatiot eivät aina ole olleet selkeät eikä esimiehillä ole ollut aina koulutusta tai aikaa tai halua toteuttaa asiaa. Kaikki työntekijät eivät ole myöskään innokkaita työnsä arviointiin.

Kirkon eri tasoilla on organisaation tuottamaa ”oheistyötä” jo liikaa. Tilastointiin halutaan lisää tehokkuutta, mikä vähentäisi tuota. Oheistyönä ei voida pitää sitä, että laadullista arviointia ja vaikuttavuuden arviointia pitäisi lisätä ja kehittää. Muuta kokoustamista ja ”oheistyötä” sen sijaan voisi reippaastikin vähentää.

Toivo Loikkanen

 

 

 

 

2 kommenttia

  • Vanha juttu meni jotenkin niin, että Pyhän Hengen työtä on vaikea tilastoida tai arvioida. Niin se varmaan on, mutta mitä ihmisissä ja ihmisten kesken tapahtuu, sitä voi jo arvioida.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Aikoinaan tuli paljonkin noita tilastoja tutkittua, niin tultiin yhden kohdalla sellaiseen tulokseen, että käytti vanhoja tietoja. En muista enää, että mistä se pääteltiin. Selkeä muistikuva on, että sitä ei voinut olla huomaamatta. Varmaan kuitenkin aika harvinaista on.

    Aika hyvin löytyi tietoja 1900-luvun alkupuolelta lähtien lähetyskannatuksesta. Joitain aukkoja siihen jäi. Muutin ne jollain indeksillä vertailukelpoiseksi. Oli tosi kiinnostavaa ja niin niistä oli muutkin. Lähetystoimiston muuttoa tehtiin, niin sieltä löytyi vanhaa tietoa ja arkistosta löytyi loput.

    Toisten työtä, kun seurasi, niin todella paljon aikaa lohkaisi kirjalliset työt lastenohjaajien, diakonian ja lähetyksen puolella. Muiden työalojen työtä en seurannut. Elikä mikään ei ole tainnut muuttua kolmessatoista vuodessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä ja uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen.