Kirkon tulevaisuus on seurakuntalaisten varassa

KOSKA kirkon tulevaisuuskomitean mietintöä vuodelta 2016 (http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/c7f32a5129224528c2256dba002d78f0/e3cb4b616646125ec2258050002951a4/$FILE/Kirkon%20tulevaisuuskomitea_Mietint%C3%B6.pdf ) ei ole sijoitettu kirkon Sakasti-etusivulla vapaasti käytettävälle puolelle (se tosin löytyy sieltäkin etsimällä ja Googlen kautta); ja

KOSKA yksi keskeinen ko. mietinnön uudistusehdotus koskee vapaaehtoistoimintaa; ja

KOSKA kirkkohallituksen kirkolliskokoukselta saaman toimeksiannon perusteella valmistama vqpaaehtoistoiminnan kehittäminen – työryhmän loppuraportti (https://evl.fi/documents/1327140/0/Tasavertaisina+ja+osallisina/53f83ce4-f894-00b6-517d-ba9ab86bf94c ) on luvattoman pinnallinen ja antaa asiasta liian ongelmattoman kuvan verrattuna tulevaisuuskomitean mietinnön ajatuksiin; sekä

KOSKA marraskuun kirkolliskokous lähestyy, ja on syytä seurata tulevaisuustoimeksiantojen etenemistä,

niin katson tarpeelliseksi muistuttaa eräistä tulevaisuuskomitean kannanotoista vapaaehtistoiminnan osalta. Muista mietinnön pääkohdista muistutan mahdollisesti myöhemmin. Ne näyttävät keskittyvän kolmeen teemaan, toimintakulttuuri, johtaminen ja jatkuva kehittämistoiminta. Itse esittelin mietintöä viime toukokuun blogissani (https://www.kotimaa24.fi/blogit/toimintakulttuuri-syo-strategian-aamupalaksi/ )

Seuraavassa suoria lainauksia vapaaehtoistoiminnasta. Niiden lukeminen saattaa hengästyttää, mutta on sen väärti. Seurakunnissa niitä voisi käyttää esim. poimimalla sopivia lauseita toiminnan esitteisiin tai seurakunnan tiloihin ja niihin yhteyksiin joissa vapaaehtoistoiminnasta keskustellaan.

”Käänteentekevin uudistus olisi toteutuessaan se, ettei seurakuntien elämä olisi enää työntekijöiden järjestämää ja toteuttamaa vaan seurakuntalaiset olisivat mukana tasavertaisina toimijoina. Kyse olisi työntekijäkeskeisen ja organisaatiolähtöisen seurakuntaelämän astumisesta kansalaisyhteiskunnan maailmaan.” (s. 23)

Suurin yksittäinen tulevaisuuskomitean tavoittelema uudistus on organisaatiolähtöisestä ja työntekijäkeskeisestä ajattelusta luopuminen. Seurakuntalaisia ei tule nähdä seurakunnan ja sen työntekijöiden työn kohteina, sillä seurakuntalaiset ovat seurakunta. Siksi heille on annettava nykyistä suuremmat vapaudet elää ja toimia kirkossa, kantaa vastuuta seurakunnastaan ja käyttää sen tiloja. Tämä edellyttää sekä luottamukseen perustuvaa ilmapiiriä että osallistumista ja vapaaehtoistyötä rajoittavien esteiden kartoittamista ja raivaamista, oli esteissä kyse sitten ajattelu-tavoista, rakenteista tai tietojärjestelmistä.” (27)

”Yksittäisten askelten ohella tarvitaan kuitenkin syvempää seurakunnan olemukseen liittyvää ajattelutavan muutosta: siirtymistä työntekijäkeskeisestä ja virkamiesmäisestä ajattelutavasta seurakuntalaislähtöiseen ajatteluun. Tämä on tärkeää myös siksi, että kirkon työntekijämäärän laskiessa tulevina vuosikymmeninä vastuun seurakuntien elämästä ja kirkosta on siirryttävä yhä voimakkaammin seurakuntalaisille.” (41)

Kirkon toimintakulttuurin uudistaminen kiteytyy pitkälti kysymykseen siitä, mikä on seurakuntalaisten rooli seurakunnassa.” (48)

”Vapaaehtoistyö-käsitettä käytetään tavallisesti kolmannen sektorin järjestöjen kohdalla, minkä vuoksi sen käyttöä saatetaan kirkossa vieroksua. Varauksellisuus noussee siitä, että vapaaehtoistyön mielletään viittaavaan seurakuntaan jonkinlaisena harrasteseurana, jonne seurakuntalaiset tulevat ulkopuolelta antamaan vapaaehtoisen työpanoksensa. Tämä sopii huonosti yhteen aiemmin mainitun uudistuneen seurakuntanäkemyksen sekä sen teologisen lähtökohdan kanssa, että yhteen kokoontuneet seurakuntalaiset ovat seurakunta.” (49)

Seurakuntalaisten roolin uudistamisessa lähdetään siitä, että seurakunnat eivät ole yhdistyksiä tai palveluntarjoajia, jotka järjestävät toimintaa ja elämyksiä ulkopuolisille henkilöille, siis seurakuntalaisille. Tavoitteena on avata seurakuntalaisille mahdollisuus elää ja toimia seurakunnassa ja sen tiloissa tavoilla, jotka palvelevat seurakunnan tarkoitusta ja tehtävää sekä heidän omia toiveitaan ja tarpeitaan. Seurakuntalaiset halutaan näin ollen muuttaa toiminnan kohteista toimijoiksi. Samalla työntekijöiden ja seurakuntalaisten suhde muuttuisi asiakassuhteesta kumppanuus-suhteeksi.” (49, 50)

”Kyse ei ole siitä, että seurakuntalaisilta vaadittaisiin jotakin tai että heidän täytyisi olla aktiivisia toimijoita voidakseen olla kelvollisia seurakuntalaisia. Kirkon tulee kunnioittaa jokaisen jäsenensä jäsenyyttä ja tapaa olla seurakuntalainen. Samaan aikaan kirkko kuitenkin tarvitsee enenevässä määrin niitä seurakuntalaisia, joilla on mahdollisuuksia kantaa vastuuta seurakunnan tehtävistä ja toiminnasta. Heidän kohdallaan on kyse vapaaehtoistyöstä.

Seurakuntalaislähtöisen kulttuurin rakentaminen ei siis ole erilaisista lähtökohdista huolimatta ristiriidassa vapaaehtoistyön vahvistamisen ja tukemisen kanssa. Kumpaankin on panostettava, ja niitä rajoittavia rakenteita, säädöksiä, toimintamalleja ja ajattelutapoja on purettava.

”Suomessa on totuttu siihen, että seurakunnan toiminnasta huolehtivat palkatut ammattilaiset. Tämä on kirkon kannalta rikkaus, sillä ammattilaisilla on erinomaiset edellytykset seurakunnallisten tehtävien hoitamiselle ja kehittämiselle. Samalla seurakunnissa on kasvettu liialliseenkin työntekijäriippuvuuteen, mikä on rajoittanut paitsi vapaaehtoistyötä myös yleisemmin seurakuntalaisten toimintamahdollisuuksia. Näin seurakuntalaisten vastuu seurakunnasta on kutistunut, eivätkä edellytykset yhteisöllisyyden syntymiselle ole olleet otolliset.

Samaan aikaan kirkon taloudesta huolestuneet painottavat vapaaehtoistyön olevan tulevaisuuden kannalta välttämätöntä, mikäli kirkko haluaa säilyttää toimintansa nykyisen monipuolisuuden ja laajuuden. Ilman vapaaehtoisia seurakuntien toiminta kuihtuu.

”Kirkoissa, joiden taloudelliset resurssit ovat huomattavasti Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa niukemmat, koko toiminta on jouduttu rakentamaan seurakuntalaisten varaan. Tällaisia kirkkoja ovat esimerkiksi Viron kirkon kaltaiset eurooppalaiset vähemmistökirkot ja nopeasti kasvavat afrikkalaiset kirkot. Toisaalta, sama ilmiö on todellisuutta myös monissa suurissa ja perinteisissä Keski-Euroopan, Britannian ja Pohjois-Amerikan kirkoissa, joten kyse ei ole yksinomaan taloudel-lisista resursseista vaan kirkon olemuksesta.

Vapaaehtoistyön merkitys on tiedostettu kirkossa, mitä osoittavat lukuisat Kirkkohallituksen, Kirkon tutkimuskeskuksen sekä seurakuntien projektit ja julkaisut. Kirkon tuoreen vapaaehtoistyön asiakirjan Jokainen on osallinen mukaan ”kirkon vapaaehtoistoiminnalla on menestyksekäs historia, jolle ominaista on jatkuva uudistuminen ja jäntevöittäminen ajan haasteiden mukaiseksi”.

”Vapaaehtoistyön osallistujamäärien, toiminnan monipuolisuuden ja sen kehittämiseen käytettyjen resurssien perusteella näin epäilemättä onkin. Toisenlainen näkökulma vapaaehtoistyön menestystarinaan syntyy kuitenkin, jos pohditaan, millä tavalla kirkko on hyödyntänyt suurta vapaaehtoisten resurssia tai millaisen roolin seurakunnat ovat antaneet heille. Seurakuntalaisten keskuudesta löytyy paitsi intoa ja auttamishalua myös runsaasti erilaista ammatillista ja yksilöllistä osaamista ja kokemusta. Tästä huolimatta monet vapaaehtoistyön tehtävät ovat hyvin yksinkertaisia ja vaatimattomia, mikä ei ole omiaan lisäämään motivaatiota tai tehtävien palkitsevuutta.” (50, 51)

Ennen kaikkea muutosta vaaditaan asenteissa ja mielikuvissa, sillä seurakuntalaisten roolin muutos edellyttäisi myös seurakunnan työntekijöiltä uuden roolin omaksumista. He eivät olisi enää ensisijaisesti työalansa työn toteuttajia vaan sen suunnittelijoita, koordinoijia ja johtajia, resurssien järjestäjiä sekä vapaaehtoisten rekrytoijia.

”Uudistushalua löytyy monista seurakunnista, mutta joskus yritykset voivat törmätä paitsi kielteisiin asenteisiin myös konkreettisiin esteisiin, joiden merkitys voi olla yllättävänkin suuri. Jos esimerkiksi seurakuntalaisille ja kesätyöntekijöille ei voida virkavastuukysymysten vuoksi antaa tunnuksia kirkon internet-järjestelmiin, yritys kasvattaa vapaaehtoistyötä ja vastuuttaa seurakuntalaisia pysähtyy alkuunsa, sillä niin monet tehtävät ovat tänä päivänä kiinni sähköisistä työvälineistä.

Joissakin tapauksissa esteeksi voi nousta pelko tai luottamuspula. Seurakunnat eivät välttämättä uskalla jättää tilaisuuksia seurakuntalaisten vastuulle tai antaa toimitilojen avaimia heille. Tämä ei liity ainoastaan vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin vaan laajemminkin seurakunnan elämään. (51)

”Seurakuntalaisten toiminnanvapauksien avaaminen on vapaaehtoistyötä suurempi kysymys. Ei riitä, että seurakunnissa yritetään järjestää erilaisille seurakuntalaisille sopivaa toimintaa. Seurakuntalaisilla tulee olla mahdollisuus toimia oma-aloitteisesti seurakunnassa ja sen tiloissa, kunhan toiminta sopii seurakunnan luonteeseen ja tehtäviin. Tässä kirkkoherran rooli ja vastuu on keskeinen. Jos seurakuntalaisten idea on hyvä, työntekijöiden tehtävä on tarjota heille puitteet ja tarvittava apu idean toteuttamiseen.

Kansainvälisiltä sisarkirkoilta saadut havainnot osoittavat, että mitä enemmän seurakuntalaiset saavat tilaa, mahdollisuuksia ja vastuuta, sitä vahvemmin he sitoutuvat seurakuntaansa ja kirkkoonsa ja kokevat ne merkityksellisiksi.

”Niin kauan kuin kirkolla on varaa, se voi maksaa osalle jäsenistään palkkaa siitä, että he edistävät kirkon sanomaa ja tekevät hyvää. Vaikka työntekijät ovat tärkeitä, kirkko ja sen elämä eivät kuitenkaan ole heidän varassaan. Tulevaisuuden seurakuntien ei tule olla paikkoja, joissa työntekijät järjestävät seurakuntalaisille toimintaa ja tapahtumia. Niiden tulee olla seurakuntalaisten muodostamia yhteisöjä, joissa eletään ja toimitaan yhdessä.” (52)

Nämä tulevaisuuskomitean mietinnön ajatukset ovat vakavia ja vaativat keskimäärinkin ottaen radikaaleja muutoksia siihen miten seurakuntien työntekijät ja organisaatio suhtautuu seurakuntalaisiin ja heidän osallistamiseen kaikkeen toimintaan. Matka on pitkä ja se on mahdollisuuksia ja toivoa täynnä.

Kirkkohallituksen kirkolliskokouksen yhden tulevaisuustoimeksiannon perusteella asettama työryhmä toteaa vapaaehtoistoiminnan loppurapostissaan että ”Kirkon työ on sen kaikkien jäsenten työtä”, ja että ”kirkkojärjestys korostaa jokaisen jäsenen roolia jumalanpalveluksen, kristillisen kasvatuksen ja opetuksen, sielunhoidon, ripin, diakonian ja lähetystyön toteuttamisessa (KJ luvut 1 - 4)” (Tasavertaisina ja osallisina, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen – työryhmän loppuraportti 2018, s. 9). Ainakin minä ihmettelen sitä tulkintaa, että kirkkojärjestys velvoittaessaan seurakuntaa eri tehtäväalueisiin puhuisi seurakunnasta nimenomaan yhteisönä, ja että kaikki pykälät peräti korostaisivat seurakunnan jokaisen jäsenen roolia seurakunnan toiminnassa. Kutenkin sen perusteella todetaan vielä, että vapaehtoistoiminnan kehittäminen ”saa siis vahvan tuen kirkon saadöspohjasta”. Kaiken lisäksi ”hiippakunnat ja kirkkohallitus johtavat esimerkillään vapaaehtoistoiminnan kehittymistä kirkossa” (loppuraportti, s. 22). Toisin sanoen kirkossa kaikki hyvin – eläköön kirkon säädöspohja!!???

33 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pekka Väisäsen huoli on turha sillä meitä on paljon seurakunnallisen koulutuksen saaneita, joiden tietotaito on täysin hyödyntämättä. Sillä viranhaltijat vain saavat toimia aeurakunnassa. Muut saa katsella sivusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Hannu. Ei juttuni ole se: “kaikki tai ei mitään”, vaan siinä että haluan kysellä mihin tehtäviin minua johdetaan ylhäältä. Kaksi vuotta olen täällä Heinolassa sitä kysellyt ja tänään sain siihen upean vastauksen. Nyt tiedän selkeästi mihin toimintaan suuntaan parhaat voimavarani, aikani ja tarmoni. Kaikki muu saa jäädä ja tuo tehtävä menee muiden asioiden edelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pari vuotta sitten muutimme tänne Heinolaan kolmannen kerran takaisin. Täällä en ole sitoutunut mihinkään, koska uskon Jumalalla olevan jokin juttu, johon mua tahtoo johtaa. Tää kolmas tulo tänne tuntuu niin johdatukselle, että tässä täytyy olla joku Taivaaniskän juttu takana. Se etten ole sitoutunut mihinkään jatkuvaan toimintaan, antaa minulle nyt mahdollisuuden keskittyä siihen tehtävään jonka Hän avasi mulle tänään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Japanilaisella autoteollisuudella on kuulema sellainen Dojo-systeemi, että jokin uusi kehittämisidea siirretään pois varsinaisesta tuotantolinjasta. Viedään se turvalliseen paikkaan ja aletaan siellä kehittää ja ratkaista ongelmia.

    Samaa voisi ehkä soveltaa tähän visioon.. Seurakunta on aika turvaton työ- ja kehittämis-ympäristö. Siinä toimitaan , kuin akvaariossa ja ollaan kaikkien silmälläpidon ja jopa puuttumisen armoilla. Siksi harvassa seurakunnssa uskalletaan lähteä täysillä toteuttamaan tulevaisuustoimikunnan visiota. Entäpä jos voitaisiin muodostaa turvallinen kokeilu yhteisö, johon ulkopuoliset eivät voisi puuttua ja jolloin kokeilu saisi työrauhan. Minkään seurakunnan toimintaa ei tarvitsisi sotkea ja kokeilu saisi muhia ukopuolella kirkon tiukan kontrollin. Vastaan tulisi ennalta odottamattomia ongelmia ja niihin etsittäisiin yhteisössä ratkaisuja. Vastaan tulisi myös ennalta odottamattomia mahdollisuuksia joita voitaisiin rauhassa lähteä tutkimaan. Vasta sen koeilun jälkeen toimintaa tarjottaisiin seurakunnille. Visota kun tuskin voidaan onnistuneesti kokeilla seurakunnassa, sillä sen täytyisi lävistää kerralla koko seurakunnan toiminta, eikä vain joitakin osia.

    Ilmoita asiaton kommentti