Kirkon työssä kolmekymmentä on enemmän kun kolmesataa

Kirkon kriisi näkyy mm siinä että kirkollisilta  palkatuilta työntekijöillä  odotetaan numeroita, tilastollisia tuloksia, joista näkyy että työtä tehdään. Työtä ei  saa tehdä rauhassa ,vaan odotetaan että se ihmismäärä jota tavataan, kasvaa myöskin  lukumääräisesti. Tämä koskee varsinkin  nuorisotyötä.

Kokemuksesta tiedän, että nuorisotyössä  20-30 hengen  nuoren ryhmä on sellainen ryhmä mitä yksi työntekijä jaksaa ja voi pyörittellä . Niissä on yleensä ydinryhmä joka voi olla mukana kauankin ja loput ovat mukana  aikansa ja menevät sitten muualle hakemaan sitä mitä tarvitsevat. Mielestäni tällainen asiantila on niinkuin pitääkin.

Eräässä facebook-keskustelussa tuli jälleen kerran esiin se näkemys että palkatun työtekjän pitäisi olla ennenkaikkea ryhmänvetäjien työnohjaaja ja kouluttaja. Sen näyn mukaan noita ryhmiä ja vetäjiä voisi olla esim 30 ja niissä puolestaan nuo 30 jäsentä.

Pyhäkouluja ja partiotyötä  lukuunottamatta, joita vapaaehtoiset ennenvanhaan vetelivät, en ole tuon työnohjaaja mallin mukaista seurakunnan nuorisotyötä nähnyt enkä kuullut. En mene vannomaan etteikö poikkeuksia olisi.

Teesini on se, että nuoriso jää kiinni juuri nuoriso-ohjaajan tai nuorisopapin tai diakonin persoonaan ja että tuo persoonallinen kontakti on se tapahtuma joka nuorille jotakin merkitsee . Sitten on hyvä tietenkin olla kaikenlaisia aktiviteettjä niinkuin ikoonin maalausta, leirejä,kinkereitä , retkijä , juhlimista ja muuta yhdessäoloa. Mutta se mikä enten merkitsee, on nuorten yhdessäolo, jossa he ovat keskenään ilman että siihen puututaan muuten kuin että annetaan raamit ja säännöt yhdessäololle ja pidetään huolta siitä että nuorille on mahdollista olla yhteydessä aikuiseen vetäjään.

Tällaisia kontakteja ei voi olla kovin monta eikä tarvitsekkaan.

Tuolle vetäjälle tulisi olla selvää se että ei nuo nuoret tarvitse aikuista kaveria, vaan nimenomaan aikuista, joka puolestaan on lenkkinä aikuisten maailmaan ja pystyy siitä asetelmasta olla dialogissa nuorten kanssa. Tällaisena hän on jonkun vuoden nuorten elämässä  korvaamaton . Hänen on kestettävä kaikki tuollaisen yhteyden vaikeudet ja ennenkaikkea hän ei saa pettää nuoria olemalla viettelevä tai antaa periksi viettelylle.

Kun sitten aika koittaa ja nuoret koulun jälkeen lähtevät maailmalle, niin työntekijän on hyväksyttävä se että hän on roolinsa täyttänyt eikä häntä enään tarvita.

Sitten, jonkun vuoden kuluttua, jotkut noista nuorista tulevat kertomaan siitä miten tärkeitä nuo vuodet olivat ja miten kiitollisia he ovat työntekijälle tuosta ajasta. Se on työntekijän psykologinen palkkio jota ei voi vaatia vaan se tulee hyväksyä sellaisena kun se tulee suoraan tai epäsuorasti.

 

9 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Markku Hirn :”!Mutta se mikä enten merkitsee, on nuorten yhdessäolo, jossa he ovat keskenään ilman että siihen puututaan muuten kuin että annetaan raamit ja säännöt yhdessäololle ja pidetään huolta siitä että nuorille on mahdollista olla yhteydessä aikuiseen vetäjään.”

    Olen samaa mieltä. Omat nuoremme ja heidän ystävänsä yli puolue- tai muiden rajojen yhdisti seurakunnan kanttori ja musiikki. Samperi vaan, että tulin julkisella keskustelupalstalla puolustaneeksi yhtä kanttoria, joka avoimesti kertoi kuuluvansa vapaamuurareihin, enkä tyhmyyksissäni älynnyt salata sitä, että myös puolisoni on yksi heistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Markku H kirjoitti oivaltavasti: “Teesini on se, että nuoriso jää kiinni juuri nuoriso-ohjaajan tai nuorisopapin tai diakonin persoonaan ja että tuo persoonallinen kontakti on se tapahtuma joka nuorille jotakin merkitsee.”

    Nuorisolla pitäisi olla tilaisuus osallistua Kirkon hengelliseen elämään eli liturgiaan ja muihin jumalanpalveluksiin. Jos työntekijän persoonallisuus vahvistaa tätä yhteyttä niin hyvä. Kaikki muu on toisarvoista eikä kestä ajan kuluessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Minusta nuorisonohjuksena on absurdia laittaa nuoria jumalanpalvelukseen lukemaan rustaamiaan rukouksia, tai lukemaan takellellen päivän tekstejä. Samoin rippikoulun pakolliset kirkkokäynnit ovat ihan syvältä. Ainakin nuorten omasta näkökulmasta. Ehkä sekin näkökulma olisi hyvä ottaa joskus huomioon. Pirkkalassa sentään nuoria on ohjattu osallistumaan ja myös käymään ainakin kertaalleen siunattavana alttarilla. Pelkkänä sivusta seuraajana ja osallistumatta mitenkään tapahtuman sisältöön on suurta mielettömyyttä pakottaa nuoremme istumaan hiljaa kirkon penkissä. Tuskin voi olla tehokkaampaa tapaa vieraannuttaa nuoria messuista..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olen käynyt tutustumassa joihinkin seurakuntiin, joissa porukan määrä pysyy 150 tienoilla ja jopa yli Näissä seurakunnissa on tyypillistä, että isosvaiheen jälkeen tehtäviä riittää työntekijöiden rinnalla kulkemisessa. Oikeasti vastuullisia tehtäviä jaetaan vastuullisesti. Aikuistuvat nuoret eivät putoa pois.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Niin, mikähän oikeastaan on kirkollisen nuorisotyön idea? Kun itse olin siinä nuorena osallistujana niin koin sen hyvin henkilökohtaisesti tärkeäksi itsetarkoitukseksi, jotta voin siinä ympäristössä niiden ihmisten kanssa viettää minulle ratkaisevan tärkeätä aikaa. Seurakunnan nuor,et olivat asylium, lepo- ja toipumispaikka.Hengellisyys oli enimmäkseen seinissä. Vaikka osallistuimmekin jumalanpalveluksiin, niin se oma poruukka ja muutamat papit ja naisteologit henkilöinä oli sanoma.

    Mikähän on työntekijöiden ajatus kootessaan nuoria? Mitä he luulevat antavansa nuorille? Miten tavallista on lähteä nuorten (tyydyttämättömistä) tarpeista ? Vai onko kirkolla tarpeita joita nuorten läsnäolo tyydyttää?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Markku Hirn :”Kun itse olin siinä nuorena osallistujana niin koin sen hyvin henkilökohtaisesti tärkeäksi itsetarkoitukseksi, jotta voin siinä ympäristössä niiden ihmisten kanssa viettää minulle ratkaisevan tärkeätä aikaa.”

    Niin se “tasa-arvo” kaiketi toimii. Itse en saaut nuorena osallistua evl-kirkon toimintaan. Sunnurtaisin pukeuduimme “kirkon menojen aikaan”pyhävaatteisiimme ja istuimme hiljaa tuoleilla, vaikka mitään ei kuulunut. Emme koskaan menneet joulukirkkoon “jonne kaikki muut menivät”, vaan ainoastaan Kiirastosrtain Jumalanpalvelukseen, että “oppisimme tietämään, että elämä ei ole pelkkää leikkiä”.

    “Ratkaisevan tärkeä aika” alkoi vasta 18-vuotiaana, kun ensimmäisen kerran menin Valamon luostarin kesäkirkon vigiliaan, ja aloin itkeä, kun tunsin, että olen vihdoinkin tullut “kotiin”. So ist es im Lande der Zwerge…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkollisessa nuorisotyössä on yhtä monta ideaa, kuin on tekijääkin. Siellä on huippuhyviä tyyppejä. ja niitä joiden ei siellä pitäisi olla. sekä kaikkea siltä väliltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Tuula Onnellinen ne meistä jotka löytävät itselleen hengellisen kodin ja turvapaikan. Meiltä työntekijöiltä vaaditaan vain tuo nimittäin että voimme olla pitämässä ovea auki jotta tarvitsevat voivat astua pelkäämättä sisään.

    Pekka Pesonen. Olen todellakin samaa mieltä kanssasi siitä että se on työntekijän tulkinta työstään joka sanelee millaista nuorisotyötä tehdään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Mikäli tulkinta läpäisee seurakunnan, niin toiminnalla on menestyksen avaimet on käsillä.

    Kuule Markku: miksiköhän useinkaan paikkakunnalle jääviä nuoria ei aktivoida mukaan vastuuta kantamaan. Heidän vain annetaan pudota pois toiminnasta ja vuosittain hoidetaan vain riparit ja isoset. Tuo käytäntö näyttää olevan melko vallitseva kirkossamme. Tietysti on hienoja poikkeuksia säännöstä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Hirn
    Markku Hirn

    Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.Olen nykyisin kveekari yhteisön jäsen, mikä antaa minulle vapauden koetella kaikkea ja pitää se mikä hyvää on.