Kissa pöydälle

Tänä kesänä on kissa nostettu pöydälle. Sitä ei kuitenkaan tehnyt - vaikka median kiihkosta niin voisi päätellä - Päivi Räsänen tai Kirkko ja Kaupunki -lehti. Sen sijaan sen teki somalialaissyntyinen maahanmuuttaja kolumnissaan toteamalla, että me tapamme itsemme ja sivistyksemme viinalla.

 Alkoholi, siinä on ongelma, jossa on varmasti mukana myös tunteita kuin Räsäs-kohussa konsanaan. Mutta ennen kaikkea siinä on paljon ulottuvuuksia ja kysymyksiä, joista kannattaa keskustella kiihkottomasti - toisin kuin Räsäs-kohussa on käynyt.

 Mielipiteisiin - raflaaviinkaan - ei kuolla. Viinaan kuollaan. Oikeasti ja karusti. Olen itse elänyt "lasisen lapsuuden", jolloin näin ja koin ”wiinan kauhistuksen”. Tiedän, mistä puhun. Omat lapsuuskokemukseni opettivat myös sen, että alkoholiongelman kanssa ei voi leikitellä - niin kuin mielipiteillä.

 On tunnettava itsensä ja rajansa. Jos ei tunne, on oltava ilman. Kuten edesmenneen isänikin, joka lopetti alkoholin käytön kymmenisen vuotta ennen kuolemaansa. Itsensä ja meidän kaikkien läheisten onneksi. Tuosta muutoksesta ja isäni hyvistä viinattomista vuosista olen onnellinen vieläkin.

 Samalla suren sitä samaa, mitä Wali Hashi paljon keskustelua aiheuttaneessa kolumnissaan: ”Suomessa ihmisen kertovat ylpeinä, miten kännissä ovat olleet”. Olenkohan moralisti, jos totean, että tällainen on sairasta kansallisylpeyttä?

 Tilastot humalaisten ihmisten edesottamuksista kertovat nimittäin toisenlaista, karua kieltään. Pelko ja häpeä ovat myös tallella. Ne ovat edelleen niiden ihmisten elämässä, jotka joutuvat toistuvasti seuraamaan muiden viinanhuuruista toikkarointia vierestä ja kärsimään sen seurauksista.

 En ole lapsuuden kokemuksistani huolimatta absolutisti, vaan pidän itseäni kohtuukäyttäjänä. Olen opetellut selviytymään isäni alkoholismin jättämästä traumasta. Tunnen rajani enkä halua ylittää niitä. Häpeän muistot istuvat tiukasti muistikuvissani. Niitä en tahdo tuottaa omalla käytökselläni itselleni enkä toisille.

 Mutta kuinka käsitellä tätä kansallista ongelmaa moralisoimatta ja tuomitsematta? Eräs ystäväni, entinen alkoholisti, totesi minulle kerran: ”alkoholistille tippa on liikaa ja ämpärillinen liian vähän”. Tuohon kiteytyy mielestäni hyvin alkoholiongelmaisen ihmisen dilemma.

 Alkoholiongelman kanssa elävä on helppo tuomita. Hänellehän kaikki rajat ovat tulleet vastaan jo ajat sitten. Voiko tuollaiseen häpeään tottua? Ilmeisesti voi... Ainakin se, joka elää omassa rajattomuuden tilassaan.

 Moralisteille puolestaan myös kohtuukäyttäjät ovat helppo maali. Moralisteilla on vain yksi raja: ei tippaakaan. Kohtuukäyttäjähän on potentiaalinen ongelmakäyttäjä, jos rajojaan ei ole tunnistanut tai kunnioittanut. Liikakäytön pelko istuu sekä moralisteissa että meissä lapsena ”wiinan kauhistusta” säikähtäneissä.

 Moralisti ei voi hyväksyä sitä, että hänen rajansa eivät ole jonkun toisen rajoja. Lapsena traumatisoituneen on taas vaikea uskoa, että alkoholia voi käyttää kohtuudella.

Molemmilta puuttuu turvallisuuden kokemus tilanteissa, joihin liittyy alkoholin käyttöä. Alkoholista itsessään on tullut paha - ei sen ongelmakäytöstä. Ei ihme, että meillä puhutaan ”Viinan Perkeleestä”.

 Siksi ehtoollispöydässäkin pitää olla tarjolla alkoholiton vaihtoehto. Kauan sitten kadonnut tai aina puuttunut turvallisuuden tunne ei saavu edes Herran pöydässä. Sen vuoksi siellä pitää olla erityisen armollisia niille, joilta tämä turvallisuuden kokemus puuttuu. Heitä varten pidettäköön alkoholiton vaihtoehto tarjolla.

 Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että myös aitoa, käyttämällä tuotettua ja siten alkoholia sisältävää viiniä tarjotaan ehtoollisella. Herran pöydästä ei saa tulla (kaksinais)moralismin paikkaa, jossa hyväksytään vain ne rajat, jotka äänekkäimmät tai närkästyneimmät sanelevat itselleen ja muille. Jumalan armo ei riipu ehtoollisviinin alkoholiprosentista, vaan Kristuksen veressä vastaan otetusta lunastuksen salaisuudesta. Tippakin Jeesuksen verta on syntiselle tarpeeksi.

 Kesän puhutuimman kolumnin kirjoittanut somaliystävämme ei ollut moralisti eikä tuomitsija kirjoittaessaan ”wiinan kauhistuksesta”. Ehtoollisviinistä hänellä muslimina tuskin olisi edes mielipidettä. Hän sanoo kuitenkin olevansa ”tavallinen kansalainen, joka on huolestunut yhteiskunnan ongelmista”.

 Eikö meidänkin kirkkona ja kristittyinä pitäisi? Alkoholia itsessään kauhistelematta, mutta sen humalahakuista ongelmakäyttöä edes hieman häpeämällä ja oikeisiin ongelmiin rohkeasti tarttumalla? Kuitenkaan Jumalan armoa unohtamatta niiden osalta, joille siitä on tullut Kuningas Alkoholi. Maassamme tehtävä usein näkymätön, mutta tehokas kristillinen päihdetyö ansaitsee tässä suhteessa enemmän seurakuntienkin tukea ja huomiota.

 Kerron vielä yhden tositarinan uskoon tulleesta alkoholistiystävästäni. Hän oli ollut raamattukurssilla. Paluumatkalla houkutus kävi liian suureksi ja hän retkahti juomaan. Junamatkalla hän oli päihtyneenä istunut nuoren miehen viereen ja avannut tälle sydämensä kertoen olleensa raamattukurssilla. Siihen hänen matkamuistonsa katkesi.

 Vuosia myöhemmin hän lauloi ja todisti uskostaan ”Konnakuorossa”. Raamattukurssilla oppimastaan Jumalan armosta ystäväni silloinkin puhui. Tilaisuuden jälkeen hänen luokseen tuli nuori mies, joka sanoi tavanneensa hänet vuosia aiemmin junassa. Ystäväni ei enää muistanut tuosta matkastaan mitään - paitsi hämärästi retkahduksensa tuoman häpeän.

 Mies kuitenkin kertoi, että tuolla matkalla tämä retkahtanut ystäväni sai hänet vakuuttuneeksi Jumalan armon suuruudesta ja hän oli tullut sen seurauksena uskoon. Jeesukseen uskova juoppo oli julistanut hänelle junassa synnit anteeksi. Se junamatka oli muuttanut nuoren miehen elämän suunnan.

 Ystäväni oli hämillään tästä kuulemastaan uskontodistuksesta. Mikä vakuutti tuon nuoren miehen juopon puheista? Veikkaanpa, että ystäväni aitous ja teeskentelemättömyys sekä ennen kaikkea Jumalan armon suuruus: jos tuollainen, miksen minäkin..?

 Ystäväni tarvitsi Jumalan armoa oman elämänsä kaikkiin ongelmiin, joista alkoholismi oli vain oire. Samaa Jumalan armoa tarvitsen itsekin joka päivä.

Lopuksi ne hankalat kysymykset:

 Mitkä ovat Suomen kansan ongelmat, joiden oireena on lisääntynyt alkoholinkäyttö, erityisesti vanhusten ja nuorten keskuudessa? Pitäisikö keskiolut palauttaa takaisin Alkon hyllyille ja mennä Ruotsin malliin: laimeaa kansanolutta marketteihin ja R-kioskeihin? Onko se vähentänyt alkoholista aiheutuvia ongelmia Ruotsissa? Onko valistus vanhanaikaista ja tehotonta? Jos meillä saatavuus vaikeutuu ja alkoholin hintaa nostetaan, haetaanko Virosta ja Venäjältä yhä suurempia lasteja ”omaan käyttöön”?

 Kissa on nyt nostettu pöydälle. Keskustellaanpa siitä.

11 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Ajankohtainen ja oikeasti tärkä keskustelunaihe. Liian moni on elänyt ja elää parhaillaan maassamme lasisen lapuuden ilmapiirissä ja pelossa. Liian moni vammautuu fyysisesti, henkisesti ja jopa hengellisesti tai pääsee hengestään tämän pullon hengen vaikutuksen seurauksena.

    Minua on aina ärsyttänyt ilmiö, jonka mukaan jotain retuperällä olevaa asiaa ei voi korjata, koska vedotaan heti siihen, että kun kansa kuitenkin menee Viroon hakemaan sitä kiellettyä hedelmää milloin missäkin muodossa. Tai kun abortteja mennään sitten teettämään puoskareilla. Tai kun huumeita sitten joutuu hakemaan ulkomailta… Miksi niin joutuu? Miksi ei voi sopeutua kulloinkin säädettävien, niiden tiukempienkin, lakien alle ja totella ja totutella elämään ilman riippuvuuksia tai hyväksyä elämän arvon jo kohdusta alkaen? Täysi kielto ei ehkä toimi, mutta tarpeeksi tiukka lainsäädäntö kyllä suitsii pahimpia ylilyöntejä. Tai jos ei suitsi, niin se on huono homma ja kertoo kauan jatkuneesta liian löysästä lainsäädännöstä, mikä on mahdollistanut sitä sun tätä. Mitäs ne Räsäsen parjaajat sanovat? Lakia on toteltava.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • onni aikio sanoo:

    Mitä sillä on väliä jos ne ovat elkeläisiä jotka tappavat itsensä viinalla. Eräät tunnetu henkilöt ovat ehdottaneet jopa myrkkyjä jotta pääsevät eroon tästä maallisesta , mutta kun niitä on 13 -14 vuotiaita kun ei näe elämällään mitään tarkoitusta ja lopettaa päivänsä ! Missä on vika ?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomas Eskelinen sanoo:

    Salme Kaikusalo

    Minua on aina ärsyttänyt ilmiö, jonka mukaan jotain retuperällä olevaa asiaa ei voi korjata, koska vedotaan heti siihen, että kun kansa kuitenkin menee Viroon hakemaan sitä kiellettyä hedelmää milloin missäkin muodossa.

    Ihan yhtä hyvin voisi sanoa, että jos vaan kaikki tulisi uskoon ja ajattelisi asioista kuten Minä, niin ongelmat loppuisivat. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Hyvin kirjoitettu. Meitä kirkon väkeä vaivaa usein turha moralismin pelko ja siksi keskustelumme harhautuu syrjäpoluille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Ihan yhtä hyvin voisi sanoa, että jos vaan kaikki tulisi uskoon ja ajattelisi asioista kuten Minä, niin ongelmat loppuisivat. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen (Tuomas Eskelinen)

    Kuten jo omassa blogissani totesin alkoholiongelmaisen ja uskoon tulleen ystäväni suulla, eivät ne ongelmat siihen lopu, että alkoholisti tai joku muu päihderiippuvaisuus-ihminen tulee uskoon.

    Tarvitaan yhteisö, joka hyväksyy yhteyteensä sellaisenkin, joka kompuroi elämässään eikä tunnu pääsevän eteenpäin ongelmiensa kanssa. Sitä on Jumalan armo. Sekin on todellisuutta.

    Se Kristuksen kirkko, jonka minä tunnen, on tällainen yhteisö – vajavaisesti, tosin. Mutta sitähän se on, armon varassa eläminen: suostumista vajavaisuuteen. Tämäkin on todellisuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomas Eskelinen sanoo:

    10% väestöstä kuluttaa puolet kaikesta alkoholista. Käytännössä se tarkoittaa noin pulloa kossua päivässä. Nämä samat ihmiset ovat ne jotka tuottavat suurimman osan alkoholin aiheuttamista haitoista. Tämä on se ryhmä johon pitäisi keskittyä.

    Eikä tuohon ryhmään vaikuteta laimentamalla keskaria, tai vetämällä keskiolut pois ruokakaupoista. Tuskin myöskään hintaa nostamalla, he vain siirtyvät korvikkeisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Hautanen sanoo:

    Jouni T: me tapamme itsemme ja sivistyksemme viinalla.

    Tokkopa.

    Tuomas E: 10% väestöstä kuluttaa puolet kaikesta alkoholista.

    Nimenomaan. Tilaston mukaan alkoholin kokonaiskulutus per kansalainen on Suomessa jokseenkin sama kuin Saksassa.

    Wali Hashi käsittääkseni työskentelee toimittajantöiden lisäksi vartijana Turun keskustassa, mm. yöaikaan. Siltä näköalapaikalta varmaan itse kukanenkin tulisi siihen tulokseen, että nuoriso on vallan hunningolla, mutta otanta ei silti ole edustava.

    Se on tietysti totta, että juomakulttuuri on maassamme humalahakuinen. Parjatun nuorison keskuudessa nämäkin trendit ovat kuitenkin muuttumassa. Itse olisin juurikin huolissani jossain tutkimuksessa havaitusta eläkeläisten lisääntyneestä juopottelusta. Veikkaan syyksi yksinäisyyttä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuulikki Wallin sanoo:

    Tärkeä puheenvuoro Jouni Turtiaiselta. Kotini oli “raivoraitis”, itse olen ollut absolutisti 20 ikävuoden jälkeen (yli 40v) enkä nuorenakaan juuri kuin maistoin. Kalja ei olekoskaan maistunut. Neljästä veljestäni yksi, vanhin sortui alkoholiin ja sillä on ollut surullisia seurakusia hänelle itselleen ja kahdelle hajonneelle perheelleen, vaikka hän on ollutkin sellainen tissuttelija joka on pystynyt elämään suhtkoht siististi. Perehiden hajoaminen surullisine seuraamuksineen on, varsinkin lapsille tuottanut monenlaista murhetta, mm. pari adoptiota. Ero lapsista on ollut herkälle veljelleni vaikea ja lisännyt A:n tarvetta. Minäkin voisin olla samassa jamassa ellen pitäisi kiinni ehdottomasta raittiudestani. Jokin tarve olisi saattanut minullakin syntyä. Tunnen suurta myötätuntoa ja sääliä viinan kiroista kärsivistä, niin kuin kaikesta muustakin kärsimyksestä jota tämän maailman turhuudet aiheutttavat. Jumala armahtakoon kaikkia kärsiviä. Vapauteen Kristus vapauttaa meidät!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Tosi tärkeä asia pohdittavaksi.

    Suomessa tuntuu olevan vallalla ihan järkyttävä alkoholikulttuuri, jossa suurta osaa näyttelee kännäämisen ihannointi!

    Olen tavannut paljon suomalaisia, jotka ovat iloisesti rehvastellen kehuskelleet käännämisillään ja sillä, kuinka paljon milloinkin ovat oksennelleet pitkin seiniä ja ties mihin muihin paikkoihin. Tuntuu, ettei joittenkin ihmisten osalta edes löydy hehkutuksen ja onnen mielialaa, kuin heidän kertoessaan näitä juttuja. Mulle asia on ihan käsittämätön!

    En keksi yhtään ainoata hyvää selitystä kännäämiselle, en ainoatakaan.

    Kerran olin lapseni vanhempainillassa, johon sisältyi alkoholinkäytöstä kertova luento. Siellä puhuttiin VAIN ja AINOASTAAN NUORTEN alkoholinkäytöstä ja ongelmista.

    Menin luennon jälkeen juttelemaan luennoitsijan kanssa ja ihmettelin hänelle, että mitä ihmeen hyötyä on puhua NUORTEN alkoholinkäytöstä ja ongelmista, kun suuri osa aikuisista ihannoi kännäämistä. Luennoitsija tunsi ongelman ja vastasi että jos he alkaisivat puhumaan suoraan aikuisille, vanhempia ei saataisi kuuntelemaan luentoja. Käsittämätöntä! Kuulostaa siltä, että koko asia on tabu ja kuitenkin kännäämisen, suomalaisen alkoholikulttuurin takia moni ihminen, varsinkin viattomat lapset ja nuoret joutuvat ihan kamalasti kärsimään. Eikä todellakaan kyse ole pienestä ilmiöstä, kuten tuo somalialaistaustainen teräväsilmäinen mies kirjoituksessaan tuo asian ilmi.

    Kissa pöydälle nyt koko Suomen laajuisesti, ei mitään hyssyttelyä asian tiimoilta.

    En tarkoita kirjoituksellani viisasta alkoholikulutusta, vaan kännäämistä HYI!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Suurin loukkaus itsetuntoiselle oman elämänsä sankarille on sanoa: “Nyt korkki kiinni.” Kunnon juopot osaavat sellaisen edessä nöyrtyä ja joskus hävetäkin, vaikka eivät tapojaan muutakaan. Itsetuntoiset oman elämänsä sankarit pelkästään pörhistyvät eivätkä tapojaan muutakaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Turtiainen
    Jouni Turtiainen

    Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.