Kissat pöydällä

Viime vuosituhannella vierailin eräässä kodissa. Kun isäntä johdatteli porukkaamme kotiinsa, niin emäntä ei ollut ehtinyt suorittaa kaikkia vieraskoreustoimia loppuun. Olohuoneen iso pöytä oli lasten askartelun jäljiltä vähän sanoisko röhnäinen, jotain oli leikelty ja ainakin lyijykynää terotettu. Reipas emäntä haki varastoistaan valkoisen pöytäliinan ja leväytti siihen päälle ja kas kaikki meni piiloon.

Suomen kielessä on vakiintuneita sanontoja, jotka eivät varmaan avaudu helposti vieraalle. Maton alle lakaisu on yksi, jonka vastakohta on kissa pöydälle. Kumpikin malli pitkälle vietynä johtaa lopulta katastrofiin. Jossain sanotaan: Emme vikoile! Mitä se on? Siinäkin on äärilaitansa? Oikea tarkoitus on, emme juorua emmekä panettele emmekä saata ketään pahaan huutoon. Meidän on uskovina puettava alastonta Jeesusta, kun sellaista huomaamme. Mutta toinen asia on sitten se, että kätkemme totuuden kuin ne röhnät valkean pöytäliinan alle.

Kun kaikenlaisia kissoja on nostettu pöydälle, onko katsottu, ettei ole tullut mukana leijonan tai tiikerin pentuja, jotka ovat niin suloisia, mutta täysikasvuisena saattavat syödä hoitajansa.

12 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Kissan pöydälle nosto on vähän samaa, kuin katsottaisiin sinne maton alle, että mitä sielä oikeasti on. Meillä ihmisillä on niin helposti tapana maalata paskat piiloon…

    Seinän peseminen on työlästä ja on helpompi maalata vain päälle… Mutta jonkin vuoden päästä tahrat alkavat nousemaan jälleen pinnalle ja näkyviin?

    “Kuolema” on jonkin asian loppuun saattamiselle hyvä ilmaisu ja synnille kuolema on mitä parhain ratkaisu. Joku sanoi kerran: “Jos ihminen elää omassa varassaan, niin hän ei ole vielä kuollut.”

    Jos kissa nostetaan pöydälle, niin miten on ihmisen olemisen kanssa? Olisiko meidän aika jo tunnustaa, että yritämme selviytyä nykyisin Suomessa ja kansana ilman Jumalaa… Myös kirkossa näyttää käyneen näin.

    Kuka nostaa kissan pöydälle ja kääntäisi maton nurin? “Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki. Sanoi Jeesus. (Mark.4:22)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Minun on pakko sanoa, että hirvittää tämä nykymeno. Suomi on ikäänkuin lautta, joka kantaa kaikki päällään. Jos se navigoidaan koskeen, niin siellä koskessa olemme kaikki yhdessä, vaikka suuri osa ihmisistä näyttää luulevan, ettei minun toimintani kuulu toisille mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Se joka käy mattoja pöllyttämään saa nykykirkossa pölyt päälleen. Joten puuhaan ei ole halukkaita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Mistä tietä mikä on mistä lähteestä?

    Se mikä on Jumalasta (pyhää) pyhittyy edelleen ja mikä ei ole Jumasta (saastaista) saastuu enemmän. Näin Jeesus Sanoo Ilmestyskirjassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Ei Jeesus Ilmestyskirjaa kirjoittanut vaan oletettavasti Johannes. Eikä sekään ole ihan varmaa. Jeesus ei itse asiassa kirjoittanut suomenkieliseen – eikä mihinkään muuhunkaan – Raamattuun yhtään mitään. Jeesuksen osuudet ovat evankelistojen tulkintoja, kaikki muu on käännöstä ja jo siis sinällään alkutekstien tulkintaa monenteen potenssiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Seija Rantanen en tainnut kirjoittaa Jeesuksen itsensä kirjoittaneen vaan Sanoneen.

    Ajatus että kaikki on ihmisten omia kirjoitelmia ja tulkintoja on minulle täydellisen väärä, Sanoohan Jeesus että opetuslasten sanojen kautta tuleeusko Häneeen,siis ne kirjoituksetjotka opetuslapset kirjoittivat, mukaanlukien evankeliumit. Kuten myös Ilmestyskirja ovat Jumalan Sanaa uskoville ja varoittaahan Jeesus Johanneksen kautta ottamasta ppois tai lisäämästä mitään Ilmestyskirjan Sanoihin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Martti Pentti on se hyvä että Jeesuksen Sanat ja Sanomiset koskettavat.

    Minulle Ne Ovat niin Rakkaat että kunnioitan Niitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Jeesuksen sanojen kunnioittaminen on muuta kuin isojen kirjaimien tarpeetonta käyttämistä. Jeesus itse ilmaisee sen sanoilla: menkää ja tehkää. Sanojen on tarkoitus muuttua teoiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Luotan Sanaan! En kuitenkaan pysty luottamaan nykyiseen sanaan, koska se on leikkaajaliimaa-käännöstä. Lähes jokainen näyttää olevan itselleen jumala, koska kirjoitstulla Raamatun sanalla ei ole enää arvostusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lauri Lahtinen
    Lauri Lahtinen

    Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, kun kokoontuminen ei nyyt onnistu kasvotusten.. NYt olen käsitellyt Vuorisaarnaa ja hakukone varmasti löytää, jos jotain kiinnostaa..

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit