Kohti totalitaarista sukupuolettomuutta?

WC:t sukupuolettomiksi, samoin sosiaaliturvatunnukset ja etunimet. Liikennemerkin tytöltä pitäisi poistaa hame. Ensi sunnuntaina koululaisen askarteleman onnittelukortin saa ”läheinen henkilö”. Jatkossa isät jäävät isänpäivän vieton sivuhenkilöiksi?

Viime aikojen esitykset tasa-arvon ja vähemmistöjen oikeuksien edistämisestä saavat minut lievästi kohottamaan kulmakarvoja. Mistä oikein on kyse?
– – –
Olen tallettanut pöytälaatikkoon neljän lapseni vuosien varrella askartelemat isänpäiväkortit. Haparoivalla käsialalla piirretyt kauniit sanat isälle liikuttavat vielä vuosien päästä. Isä saattaa olla perheessä etäisempi vanhempi – ainakin äitiin verrattuna. Siksi isänpäivällä on suuri merkitys muistuttaessaan sekä isiä että muita perheenjäseniä isän merkityksestä perheen yhteydelle. Ehkä isänpäivän kakku ja kortti saavat isän tsemppaamaan:”yritän olla enemmän läsnä, kuunnella lapsia sekä tukea heitä harrastuksissa ja koulunkäynnissä”?

Luulen, että moni isä on körttiläisittäin aika pienellä paikalla siinä, kuinka on onnistunut olemaan läsnä lapsensa elämässä. Isänpäivän aseman heikentäminen ei helpota tätä tunnetta. Isänpäivän merkityksen heikkeneminen voi olla osa kehitystä, jossa isä muuttuu aiempaa enemmän sivulliseksi perheensä ja lastensa elämässä.

– – –
Nyt isänpäivän muistamista kouluissa kyseenalaistetaan tasa-arvolla ja vähemmistöjen oikeuksilla: koska kaikilla ei ole isää, ei ole oikein koulussa valmistautua isänpäivään.

Samankaltainen perustelu esitettiin aiemmin uskonnollisen ohjelman riisumiselle koulutyöstä: Suvivirsi, Enkeli taivaan ja vapaaehtoinen koulukirkko pois, koska joidenkin oppilaiden vanhemmat eivät halua niitä.
Oletettu vähemmistön suoja sekä suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon ajaminen olivat johtamassa hiljaisen enemmistön oikeuksien polkemiseen.

Lopulta hiljainen enemmistö huomasi, että jotain oli pielessä. Ei kai suvaitsevaisuuden täydy merkitä oman kulttuurin ja juurien kieltämistä? Sen jälkeen Opetushallitus on antanut mahdollisuuden jonkin virren laulamiseen osana suomalaista kulttuuria tai vapaaehtoiseen tilaisuuteen kirkossa, kun sille on uskonnoton vaihtoehto. Se ei ole suvaitsemattomuutta vaan aidosti moninaisuuden arvostamista.
– – –
Totalitaariset järjestelmät ovat seuranneet 1900-luvulla toisiaan. Kommunismi – ja hetken aikaa myös kansallissosialismi 1932-45 – pitivät suurta osaa Eurooppaa pihdeissään. Neuvostoliiton hajoaminen 1991 merkitsi miljoonille ihmisille vapautumista. Alun perin Lokakuun vallankumouksen ja sen jälkeisen Neuvostoliiton oli tarkoitus toteuttaa Ranskan Suuren vallankumouksen ideaaleja vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta.

Ne kääntyivät kuitenkin vastakohdikseen: vapaus vankileireiksi, veljeys vainoksi ja tasa-arvo puolue-eliitin etuoikeuksiksi. Mikä erikoista, länsimaiden vasemmistointellektuellit eivät tätä havainneet, vaan ihailivat kritiikittömästi neuvostojärjestelmää.
_ _ _

Seuraava totalitaarinen järjestelmä kasvoi II Maailmansodan murskatuille raunioille. Yltiöliberaali markkinatalous on lisännyt rahan määrää, liikkeitä ja spekulaatiota. Valtavia omaisuuksia syntyy tyhjästä. Hintana on jatkuvan kasvun pakko, joka merkitsee luonnon ryöstämistä yli kestokyvyn ja valtiuoiden velkaantumista.

Aineeton kasvu on jäänyt ajatukseksi. Käytännössä kalliota louhitaan, öljyä pumpataan, meriä ryöstökalastetaan, hiiltä poltetaan kiihtyvällä vauhdilla. Lupaus ikuisesta onnesta maan päällä on kääntymässä polttavaksi helvetiksi samalla kun ilmasto kuumenee ja pakolaiset etsivät yhä suuremmin joukoin elinkelpoista asuinaluetta.
_ _ _
Onko uusi totalitaarinen järjestelmä jo varttumassa jossakin? Joidenkin mielestä se on äärifeminismi. Feminismi korostaa naisten aseman parantamista, mikä lisää oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Äärifeminismi menee tässä äärimmäisyyteen. Onko kyse vain heteromiesten liioitellusta pelosta?

Feministinen kirjallisuus on korostanut naisen ja miehen eroja sekä naisen alistettua asemaa, josta naisen täytyy vapautua. Ajatus muistuttaa Marxin luokkateoriaa ja proletariaatin vapautusta. Tähän päästään vallankumouksella ja aiempien rakenteiden murskaamisella. Neuvostoliitossa aiemmat luokat: porvarit, sivistyneistö, papit, munkit ja nunnat sekä maata omistavat talonpojat – lopulta myös kansanviholliset, kuten suomalalaiset – tuhottiin armotta. Neuvostot ottivat vallan. Massat ohjattiin tottelemaan terrorilla ja pelolla sekä jakamalla harvoille etuoikeuksia.
_ _ _
Yksi monista feminismin taustaa selittävistä kirjoista on Riane Eislerin ”The Chalice and the Blade” (1987, Satu Hassin suomennos Malja ja miekka 1988). Lyhyesti kyse on teoriasta, jonka mukaan miehet ovat hallineet ihmiskuntaa pronssikaudelta lähtien.Tästä on seurannut sotaa ja kärsimystä. Miesten hegemoniaa edelsi rauhanomainen matriarkaatti. Sitä kuvastavat vaikkapa kivikautiset naisfiguriinit, kuten Willendorfin runsasmuotoinen ”Venus”.Tämä historian tulkinta on kiistanalainen ja perustuu olemattomalle näytölle.

Ajatus miekasta ja maljasta kuvastaa miehen ja naisen keskinäistä dynamiikkaa: penetroituva heteromies on lähtökohtaisesti väkivaltainen, kuin lihaan työntyvä miekka. Nainen taas on vastaanottava malja.

Matriarkaatin uusi nousu palauttaa rauhan, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden. Sitä ennen on kuitenkin murskattava mieshegemonia. Miehen valtaa symboloi pystyssä seisova fallos, joka on kaadettava. Miekka on – niin – katkaistava. Miten se tapahtuu?

Ensin on murskattava olemassa olevat rakenteet. Mies-nais -jaotteluun perustuva sukupuolijärjestelmä on kiistettävä. Ei ole kahta sukupuolta, vaan on lukemattomia sukupuolia. Naisen ja miehen lisäksi on muu. Biologinen – ulkoisiin piirteisiin perustuva sukupuoli ei merkitse mitään, koska ihmisellä on kiistämätön oikeus päätää itse sukupuolestaan. Yhteiskunnalla taas on velvollisuus erilaisilla hoidoilla toteuttaa ihmisen kokemusta omasta sukupuolestaan – katkaista miekka, tai takoa uusi. Tämä ihmisen – naisen – valta miesvoiman symboliin demystifioi miehen hegemoniaa.
_ _ _
Edellisen feministisen paradigman mukaan – kun miekka on kerran katkaistu – tulee malja toimeen ilman miekkaa. Heteronormatiivinen ajatus ihmisen lisääntymisestä ja sen biologisesta perustasta miehen ja naisen suhteessa kuuluu vanhan regimén murskattaviin myytteihin. Tilalle astuu uusi totuus ihmisen mahdollisuudesta lisääntyä lukemattomin eri tavoin, ilman miestä.

– Tosin tällöin unohtuu, että jokaisen syntyvän lapsen takana on biologiselta isältä periytyvä siittiö. Mutta ei tätä miestä tarvitse ottaa lukuun. Hän on vain käväissyt lisääntymisklinikalla antamassa lahjansa – kuin haikara lasten sadussa vauvanyytteineen?
_ _ _
Mitäpä jos kuitenkin arvostetaan toisiamme miehinä ja naisina. Yhdessä Jumalan luomina rakennetaan parempaa huomista – ja piirretään sille isälle ja ukille kortti sunnuntaiksi.

  1. Kun ja jos suuria maailmanlaajuisia kaaoksia syntyy, niin ne palauttavat yleensä primitiiviset olosuhteet ja niissä myös primitiiviset voimat pääsevät usein valtaan.
    Todenäköisesti perinteiset sukupuoliroolit palautuvat nopeasti omille uomilleen.

    Meidän täytyisi muistaa, että toisia ihmisiä voidaan hallita myös hyvin. Jos isä tai äiti hallitsee perhettä hyvin, tai kuningas yhteiskuntaa, niin kaikilla osapuolilla on yleensä hyvät olot. Tietyt luonnonlait asettavat myös omat järjestyksensä voimaan ainakin kriisien ja sotien melskeessä.

    Nykyisin ajatellaan, että jos joku hallitsee toisia ihmisiä, niin se on aina negatiivista.
    Täytyy muistaa, että Jeesus hallitsee seurakuntaansa rakkaudella ja palveluviralla.
    Jos ihminen on alamainen kuninkaalle, joka on hyvä ja oikeudenmukainen, niin samaa voidaan sanoa kaikista suhteista, joissa joku hallitsee ja määrää toista yhteiseksi hyväksi. Kaikki eivät voi olla kuninkaita, vaan Jumala nostaa kulloisellekin ajalle ja paikalle omat kuninkaansa.

    Ennen näkemätön kriisi saattaa hyvinkin olla pian ihmiskunnan edessä ja silloin nykyiset ongelmamme ovat pikku juttuja. Olisi jo nyt hyvä osata tulla kaikkien kanssa toimeen… eikä siitä olisi haittaa, vaikka mitään kriisejä ei tulisikaan.

Kirjoittaja

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.