Kohtuus in - ahneus out?

Jo 1960- luvulla alettiin puhua kasvun rajoista ja ennustettiin maapallon resurssien ehtyvän sen ajan kasvuvauhdilla 2000- luvun alkupuolella. Jotta näin ei lähitulevaisuudessa kävisi ihmisen ekologista jalanjälkeä on koetettu pienentää. Siitä ja kohtuudesta on puhunut mm. Osmo Soininvaara ja monet muut yhteiskunnalliset vaikuttajat. ”Jos jokainen kiinalainen eläisi keskivertolänsimaalaisen elintasolla, tarvittaisiin useita maapalloja”. ” Kiire,jatkuvat muutokset ja liika työkuormitus työelämässä polttaa ihmiset loppuun”. ”Joilla on varaa tukehtuvat ylikulutukseen ja joilla ei ole varaa kituvat olemassaolon äärirajoilla”. Tuon kaltaisia otteita voi poimia päivittäin sanomalehdistä

 Globaali oravanpyörä näyttää pakottavan kansakunnat, yritykset ja yksilöt jatkuvan kasvun ja kilpailun kierteeseen. Wall Streetin rahamaailmasta alkanut 2008 ja liki koko maapallolle ja reaalitalouteen levinnyt ”taloustsunami” tuntuu kouriintuntuvasti osoittavan, mitä merkitsee kasvun tyrehtyminen. Kun rahamaailma ei rahoita, yritysmaailma ei investoi ja kuluttajat eivät kuluta tarpeeksi, syntyy negatiivinen kierre, jossa näyttäisi olevan vain häviäjiä. Ns. Kreikan tie tuntuu olevan uhkana myös tämän päivän Suomessa.

 Valtioiden vero- ja finanssipolitiikalla koetetaan elvyttää esim. julkisia investointeja aikaistamalla ja verohelpotuksilla. Rahapolitiikkoja koetetaan koordinoida EU:n tasolla ja laajemminkin. Mittavia satojen miljardien eurojen elvytyspaketteja kootaan lähes kaikkialla. Vaikuttaa siltä, että lähes kaikki vaikutusvaltaiset tahot lähtevät siitä, että kyseessä on häiriö, joka tulisi palauttaa normaaliksi. Siis takaisin mahdollisimman nopeaan kasvuun, kiihtyvään kilpailuun, rahamassojen suhteellisen vapaaseen virtaamiseen tuottoisimpiin kohteisiin ja lisääntyvän aineellisen elintason tavoitteluun - tielle, joka monien ajattelijoiden ja tutkijoiden mielestä johtaa umpikujaan.

 Mutta voisiko olla toinenkin tie? Voisiko olla hyvä hetki haastaa länsimainen elämäntapa ja etsiä uutta visiota. Mitä jos yksissä tuumin – lähivuosien taantuman/laman edessä – päätettäisiin rajoittaa elintasomme ja kulutuksemme (ne joilla on varaa ja vaara ylikulukseen) vaikkapa puoleen totutusta? Ylijäämän voi antaa vaikka hyväntekeväisyyteen. Onko ajatus mahdoton? Hyväntekeväisyys ja yhteiskunnan turvaverkot ja tulonsiirrot eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan molemmat voivat elää sovussa rinnan. Tätä presidentti Niinistö peräänkuulutti äskeisillä Kultarantapäivillä.

Jos tulot puolittuvat, väheneekö tyytyväisyys ja onnellisuus puoleen vai lisääntyvätkö ne moninkertaisesti? Tiedän, että ajatus kulutuksen alentamisesta kuulostaa lähes kerettiläiseltä kulutusjuhliin kannustavassa, jopa kiihottavassa ilmapiirissä ja monien talousvaikuttajien mediaesiintymisten valossa. Mutta kuitenkin… vaihtoehtoja voi ainakin pohtia. Uudenlainen talous merkitsisi niukkuuden ja hidastumisen ekonomiaa- luopumista jatkuvaan aineelliseen kasvuun perustuvasta elämänmuodosta varsinkin länsimaissa. Kestävää kehitystä ei ole materiaalinen vaan henkinen kasvu, joten tavaraähkyn sijaan nauttikaamme entistä enemmän vaikkapa kulttuuripalveluista.

 Moni on tehnyt kohtuussuuntaisia elämäntapamuutoksia, mutta he ovat pieni vähemmistö. Tutkimisen arvoinen asia on, mitä taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia syntyisi, jos he olisivatkin enemmistö.

 

 

2 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Koskaan ei ole rahaa ollut riittävästi. Aina on pitänyt vähän nuukailla. Olosuhteiden miltei pakottamana puolitin työaikani ja samalla tuloni. Onneksi näin tein. Mietin joskus paluuta, edes joksikin ajaksi entiseen elämään, vaikka tuossa ennen eläköitymistä. Totesin : miksi ihmeessä tekisin sen. Työhän syö kaikki voimavarani, Viikonloput kuluvat palautumiseen. Joten todellista vapaa-aikaa ei ole. Iltaisin ei jaksa mitään. Mitä elämää se sellainen on? No, nytkin kaikki raha menee mitä tulee. Silti kaikkea on riittävästi. Elän onnellisinta aikaa elämässäni. Miksiköhän en koko neljänkymmen vuoden työurani aikana tajunnut tätä? Puolikas näyttää riittävä aivan yhtä hyvin kuin kokonainenkin. Millaisessa oravanpyörässä sitä olenkaan juossut?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Upi Heinonen sanoo:

    Jostain luin kauan sitten aforismin ” se mitä nuoret pitävät timantteina, vanhemmat huomaavat olevan kastetta”. Se ja lukemattomat elämisentaidon oppaat ja viisaiden esim. teologien, filosofien jne oppineiden neuvot ovat vuosikymmeniä ellei satoja kehottaneet kohtuuteen ja elämiseen levollisena tässä ja nyt ilman pinnistelyä “menestykseen” tai muuhun “tuulen tavoitteluun”. Kuitenkin moni – kuten Sinä Pekka Pesonen (kiitos kommentistasi) ja myös minä nuorempana – lankeaa materialismin ansaan tai koettaa pyrkiä urallaan ylöspäin. Nykynuoret tuntuvat olevan fiksumpia ja koettavat elää ihanteidensa ja henkisten ja muiden lahjojensa mukaisesti. Ns. oma juttu on heille tärkeämpi kuin vanhaan tapaan tulkittu menestys tai rikkaus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Upi Heinonen
    Upi Heinonen

    Olen toiminut konsulttiyrittäjänä yli 30 vuotta johtamisen, liikkeenjohdon ja markkinoinnin saroilla. Naimisissa Eeva-vaimoni kanssa olen ollut 42 vuotta, meillä on kaksi täysi-ikäistä tytärtä. Tätä nykyä yritystoimintani on pikemminkin harrastus sekä mentorointia nuoremmille, sillä siirryin viitisen vuotta eläkkeen saajien sankkaan joukkoon. Aika kuluu mukavasti ukin roolissa sekä luottamushenkilönä Kuopion Alavan seurakunnan seurakuntaneuvostossa ja sekä yhteisessä kirkkoneuvostossa ja - valtuustossa sekä henkilöstöasiain johtokunnassa. Ihminen ja rakentamansa organisaatiot ja yhteisöt kiinnostavat niin yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta, henkisestä kuin myös hengellisestä näkökulmasta. Johtaminen eri muodoissaan vilahtelee myös melko usein teksteissäni.