Kolkot kolikot kääntöpuolineen…

Onko Punaisten lahtaaminen 100 vuotta sitten juhlakolikon väärti armon vuonna 2017? Taiteilija sai mielestään kuningasidean, sotki termit juhlakolikko ja muistoraha. Uutisen julkaisemista seurasi kansalaisten puolen päivän someraivo, joka sai aikaan sen, että muuan ministeri alkoi tuntea olonsa orvoksi ja pysäytti prosessin kesken hallituksen ruljanssiriihen, murti suuta, väänti päätä, loihe lausumahan, että jotta tämä leikki loppuu nyt heti paikalla tähän. Sori vaan, että en aiemmin katsonut tarkemmin, kuka siinä kuvassa lahtaa ketä.

Suomen historian pikkujättiläisessä (WSOY 1987, s. 607) todetaan kolkosti: ”Lopulta suomalainen katsoi suomalaista kiväärin tähtäimen yli. Toiselle antoi apua venäläinen, toiselle saksalainen, eikä kumpikaan suomalaisen sinisilmien tähden.”

Suurempaa hulluutta ei liene Suomessa itsenäisyyden aikana harjoitettu kuin tämä jäsentenvälinen raivohullu matsi? Kyse on vieläkin niin traumaattisesta tapahtumasta, että sille ei ole löydetty edes yleisesti hyväksyttyä nimeä. Meillä on ollut talvisota, jatkosota ja Lapin sota, mutta onko meillä heti itsenäisyyden alkumetreillä käyty kansalaissotaa, vapaussotaa, veljessotaa, itsenäisyystaistelua, luokkasotaa vai kenties sisällissotaa? Oliko kyse vain vuoden 1918 tapahtumista vai peräti punakapinasta? Oli miten oli, teloitusjuhlaraha on makaaberi idea. Hyvä, ettei se toteutunut.

Ruttopuiston rovasti rupesi miettimään, että vaikka tuo juhlateloitusraha olikin kuolleena syntynyt idea, niin jotakin meidän täytyy historiastamme muistaa ja ottaa siitä opiksemme.  Eikös se niin mene, että kansakunta, joka unohtaa historiansa, on tuomittu elämään se uudelleen?

Kristityn ei soisi koskaan unohtavan Jeesuksen kokemaa oikeusmurhaa, sitä, miten Jeesus kavallettiin rahasta, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista… Uskontunnustus on syytä osata ulkoa, se on hyvä muistisääntö!

Kahden teologiystäväni kanssa tuli jatketuksi tätä teloitusraha-ajatusta. Tuon sensuroidun rahan kääntöpuolella olisi ollut kuva Helsingin stadionista. (Kertokaa minulle, jos ymmärrätte yhteyden, sillä minä en hjummarra ollenkaan.)  Myös Kristuksenteloitusmuistorahalla on kääntöpuolensa: Tyhjä hauta!

Kristus-rahaa tutkaillessamme hoksasimme, että tuo ristiinnaulitun kuva tulee meitä vastaan yhä uudelleen ehtoollispöydässä. Kristus joutuu meidän siivosyntisten käsiin ja jopa hampaisiimme. Tekisi mieli sanoa, että Voi Kristus-parka, mutta onneksi välittömästi tämän surkuteltavan kuvan tilalle piirtyy toinen kuva, se kolikon kääntöpuoli: Kuolemallaan kuoleman voittanut Ylösnoussut Kristus ei tarvitse hautaa, sinne hän ei enää palaa. Turhaan turistit siellä tyhjällä haudalla ramppaavat, sillä ainoa paikka, mistä emme Herraa täällä maan päällä löydä, on juuri hauta. Siksi tämäkään bloggaus ei – rankasta aiheestaan huolimatta – ollut ihan niin haudanvakava kuin kaikesta mielensä pahoittavat tahot kenties toivoivat.

  1. Tuossa kolikon kuvassa oli muutama silmiinpistätävä kummallisuus.

    Ampujia oli vain kaksi kiväärimiestä ja yksi pistoolimies, mutta ammuttavia kuusi. Ei ollut siis todellinen tilanne, silloin on vain yksi ammuttava kerrallaan, monta kiväärimiestä, ja teloitusryhmän johtaja pistoolin kanssa. Johtajan tehtävä oli lopuksi ampua teloitettuja pistoolilla ja varmistaa näin lopputulos. Tiettävästi entinen presidenttimme Urho Kekkonen oli toiminut tälläisen ryhmän johtajana, 17 tai 18 vuotiaan siis.

    Koko kohu kuvaa valitettavan yleistä ihmisyydestä piittaamatonta liberaalien (talous- tai arvoliberaalit ihan sama kumpi, molemmat yhtä ikäviä tyyppejä) elämänasennetta. Mistä vain ”heitetään läppää” ja kihistään omahyväisestä ilosta kun onnistutaan provosoimaan taantumuksellisia.

    PS. Arvon Ruttopuiston Rovasti, miksi muuten ev.lut. kirkko käyttää kuvioituja vohveleita ehtoolliselle?

    • Jari: Vohveliko muka? Se on muuten aivan oikeaa leipää, leivottu, ei esim. 3D-tulostettu. Tosin omassa konfirmaatiossani arvelin, että se on saippuapala. Vaan ei ollutkaan. Suuni kuivui jännityksestä niin, että leipä tarttui kitalakeen. Onneksi oli sentään se viini…

    • Jari: Taisit osua oikeaan tuon teloituskuvan suhteen. Lavastuksen motiivina saattaa olla pilailu tai propaganda.

      ”Roseliuksen mielestä sisällissota oli perustavanlaatuinen kokemus itsenäisen Suomen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana.
      – Minusta on kummallinen ajatus, että juhlarahassa ei voisi käsitellä yhteisiä kipukohtia, vaan pitäisi olla sirkushuveja tai kukkapuskia, Roselius sanoo.

      – En teilaisi sitä. Se on raju, mutta niin oli sisällissotammekin. Siitä on kuitenkin jo niin pitkä aika, että tuntuu aika kaukaa haetulta puhua haavojen auki repimisestä. Jos ajatellaan, mikä teki sisällissodastamme niin traumaattisen, niin se oli juuri tuo molemminpuolinen terrori.”

      Iltiksen juttu kokonaisuudessaaan: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005186346.html

  2. Yritin löytää taiteilijan oudolle kolikolle jotain kaksipuolista merkitystä: Olisiko hän kuvannut kansakunnan repeämää ampumiskuvalla ja tavoitellut yhdentymistä urheilun symbolilla, Stadionin tornilla. Joka tapauksessa omituinen ratkaisu kaikkineen.

    Koin itse Jerusalemissa käydessäni tturhautumista pyhillä paikoilla kuten haudoilla käymisestä. Kun turistit vielä suutelivat lattioita jne., tyhjän haudan ihme kyllä alkoi tuntua suurenmoiselta näköalalta.

    • Päivi: Ei tapeta enää, vaan kisataan stadikalla kilpaa? Taotaan aseet urheiluvälineiksi? Joo-o, voisi tuossa olla jotakin ideaa, vaikka ilman apua tuollainen yhteys ei varmasti helposti meille tavallisille tallaajille aukea.

      Miksi ei tyhjän haudan lisäksi samoin tein palvottaisi aurinkoa, kuuta ja tähtiä, sillä möllöttiväthän ne tämän saman taivaankannen alla myös Jeesuksen ihailla? Ilmakin, jota hengitämme, lienee sitä samaa, jota Jeesus hengitti. No, jos ei ole, niin otetaan toinen mielikuva: Jumala hengittää meissä ja meitä.

    • Päivi: Tyhjä risti on myös jees. Vuodesta 1970 lähtien olen kaulassani kantanut rippiristiä, jollaista en ole nähnyt yhtä ihmistä lukuun ottamatta kenelläkään muulla: Ristissä on vain hopeiset ääriviivat, sisältä se on ontto. Laittaisin kuvan, mutta se ei taida oikein onnistua tänne kommenttisivulle…

    • Tuula: Vaikka Suomenlinna kuuluukin seurakuntaamme, niin en ole koskaan siellä erityisemmin viihtynyt. Mahtaisikohan tuo ikävä menneisyys vaikuttaa minuun alitajuisesti?

      Itseäni ”säväytti” ikävästi, kun ensi kertaa kuulin, miten jotkut papit tapettiin ristiinnaulitsemalla heidät oman kirkkonsa alttarille. Auts, tekee pahaa. En tahdo jatkaa juttua tällä tasolla.

  3. Olen vuosikausia kerännyt ns. Vapaussotakirjallisuutta ja tieteellistä sisällissotaamme liittyvää tutkimusta. Juhlaraha tai jopa kokonainen sarja vuoden 1918 tiimoilta olisi paikallaan, mutta asiallisena. Miksi ei vaikkapa kolikko, jonka toinen puoli kuvaa punaisia ja toinen valkoisia? Tai niin, että toinen puoli kuvaisi vuoden 1918 rintamalinjaa Satakunnasta Vilppulaan ja Kannakselle ja toinen puoli sopivalla tavalla yhtenäistä Suomea, jossa tehdään metsätöitä talvisessa maisemassa? Englannissa BBC teki muuten viime vuonna onnistuneen draamasarjan Irlannin vuoden 1916 traagisesta pääsiäiskapinasta. Meillä taitaa olla vielä pitkä matka vastaavaan taitoon käsitellä vuotta 1918.

    • Hyviä ehdotuksia, Marko! Jos oikein pinnistelen, niin sieluni silmin voisin kuvitella näkeväni jollakin hautuumaalla tuollaisen teloitusaiheisen 1918-muistomerkin. Vaan mikä kaupungeistamme sellaisen huolisi? Tuskin ainakaan Tampere…?

Kirjoittaja

Kiuru Hannu rovasti Ruttopuiston
Kiuru Hannu rovasti Ruttopuistonhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121