Kolmasluokkalaisten kanssa Gideonin sotaretkillä

Aina sitä jotain uutta oppii (ja opettaa) kun lasten kanssa noita Raamatun kertomuksia käy läpi. Tänään jutustelimme Gideonin tarinasta (Tuom.6-8). Kertomushan ajoittuu tuomarien ajan kertomuksiin, joiden historiallinen totuusarvo on vähintäänkin kyseenalainen. Tuomarien kirjassahan on heti Gideonin sotatarinoiden jälkeen selkeästi saduksi katsottava, kuningasvastainen tarina, jossa puut lähtevät voitelemaan itselleen kuningasta, mutta kaikki puut pitävät tärkeämpänä omaa tehtäväänsä ja komeuttaan eivätkä halua jättää sitä kuninkuuden tähden. Myös huomenna olevan tunnin aiheen – Simsonin – tarinaan on liitetty niin paljon fantasiallisia elementtejä (aasin leukaluu, leijonan sisältä löytyvä mehiläispesä…) , että epäilen niiden olevan tarkoituksellisia, persoonan ihailua korostavia.

Se, että jokin ei ole tapahtunut, ei silti tarkoita sitä, etteikö se olisi totta.

Gideonin tarinan pohdinnassa aloimme miettiä koettelemista, valintojen tekemistä ja valintakriteerejä. Gideonhan ei aluksi uskonut Jumalaan, vaan laittoi villoja Herran eteen koettaakseen, oliko kutsu todellinen. gideon villat

Näytin oppilaille kuvan, jossa Gideon testaa miehiä juottamalla heitä veden äärellä ja tarkkailemalla heidän juomistaan (Tuom.7:4-5). gideon juomatesti

Kysyin, kumman tyyppiset miehet he valitsisivat sotajoukkoihin: nekö, jotka latkivat vettä maaten rannalla vai ne, jotka lappaavat sitä kädellä suuhunsa. Vastaukset jakaantuivat tasaisesti ja hyviä perusteluja esitettiin puolin jos toisinkin. Joidenkin mielestä Jumala varmasti piti enemmän kasvoillaan veteen ulottuvista, koska ”ne ovat varmasti silleen nöyrempiä, kun ovat tuollaisessa asennossakin”. Tästä sukeutui mielenkiintoinen keskustelu, jonka soisi tapahtuvan aikuispiireissäkin: onko usko aina oikea peruste hyvän ihmisen tunnistamiseksi tai valitsemiseksi? Ottaisitko mieluummin työhön taitavan ateistin vai tumpelon uskovaisen? Onko joku Raamatun tutkimus (tai tutkija) lähtökohtaisesti huonompi vain siksi, että sen tekijän uskonnolliset mielipiteet eivät vastaa omiani?
Villojen ja juomatestin lisäksi Gideonin tarinassa on kolmaskin koettelemista ja oveluutta korostava episodi: se, kun israelilaisten armeija hyökkää pitäen soihtuja ruukuissa piilossa. Näissä tarinoissa nyt luettuina minua viehättää Jumalan yhtäaikainen etäisyys ja läheisyys: toisaalta Jumala (JHWH) – tai Hänen enkelinsä – puhuu suoraan Gideonille antaen ohjeita kuin kuka tahansa työhön perehdyttäjä, mutta toisaalta ihmisten oma oivallus, oma toiminta ja suunnitelmallisuus ovat tärkeässä roolissa. Emme ole tahdottomia marionetteja emmekä sokeita tottelijoita.

Laitoin vielä lopuksi oppilaat ihan kirjallisesti pohtimaan, millä perusteella valitsisivat
a) sen, jolta kysyisi vaikean kysymyksen
b) sen, jolle kertoisi huolistaan
c) pelaajia itse valitsemansa pelin joukkueeseen
ja
d) porukan telttaretkelle.

Aika moni vastasi ensin vain ”kertoisin opelle” ,”kysyisin isiltä”, mutta aika pienellä ohjauksella alkoivat miettiä perusteita sille, miksi opelle kannattaisi kertoa murheistaan ja miksi isiltä kannattaisi kysyä vaikeita. Kriittisen ajattelun opettaminen on aivan yhtä tärkeää kuin se on vaikeaakin – siinähän saattaa itse joutua kritiikin kohteeksi. Meillä on kuitenkin maailmassa niin paljon karmaisevia esimerkkejä siitä, mihin kritiikitön totteleminen johtaa, ettei sitä ole enää varaa uskontokasvatuksessa enempää ruokkia, vaikka sitten itsekin joutuisi kritiikin kohteeksi.

Joukkuepeleistä muuten yleisin valinta oli jalkapallo – ja joukkueeseen pelaajaksi Messi…

9 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    “Se, että jokin ei ole tapahtunut, ei silti tarkoita sitä, etteikö se olisi totta”.

    Avaahan tätä vähän. Sen kyllä uskon ja ymmärrän, että se, että jokin ei ole totta, ei silti tarkoita sitä, etteikö se olisi tapahtunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    No joo. Uskonko, että joskus on jossain ollut puutarha, jossa ovat käyskennelleet Aadam- niminen mies ja Eeva-niminen nainen ja jossa he ovat mutustelleet hedelmää puhuvan käärmeen käskystä? En. Uskonko, että synti on totta? Uskon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Ehkäpä olisi syytä tuntimäärän pienetessä karsia raamatunhistorian opetusta erityisesti vanhan testamentin osalta. Opetussuunnitelmaan sisällyttämisen kriteerinä voisi olla kertomusten merkitys toisaalta kristillisen opinmuodostuksen (so. pelastushistorian) kannalta, toisaalta kertomuksen tunnettuu kulttuurihistorialliselta kannalta, Kummankaan kriteerin perusteella en pitäisi Gideonia keskeisenä, ja Simsoninkin merkitys rajoittuu pelkästään sen kulttuurivaikutuksiin esim, taiteessa ja musikissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Kulttuurihistoriallisen vaikutushistorian lisäksi on huomattava henkilövaikutus – tarinan. En lähtisi karsimaan VT:a pelkäksi pelastushistorian johdannoksi, vaan käytän tarinoita yleiseettisen pohdinnan lähdemateriaalina, kuten tuossa kerroinkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    P.S. Elias, kyllä sinä tekstissäsi puhut nimenomaan sadusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Kirjallisuuden teorian mukaan saduksi käsitetään tarina, joka kirjoitetaan/kerrotaan sekä vastaanotetaan tietoisena siitä, että kyseessä on satu, siis tarina vailla todellisuuspohjaa. Siitä ei useammassakaan VT:n narratiivisiissa tekstissä (poikkeuksiahan toki on, esim.tuo puusatu Tuom.9:ssä) kuitenkaan ole.

      Ilmoita asiaton kommentti