Kolmekymmentä hopeakolikkoa – MYYTY Esperi Carelle!

 

Olen yrittänyt kertoa jotain viisasta asiasta. Olen yrittänyt tehdä blogia yhä uudestaan ja uudestaan

Samalla saan kuulla yhä uusia epäilyksiä milloin vanhuksen, milloin vammaisten, milloin lasten osalta. Nämä kaikki ovat kilpailutuksen kautta tulleita hoiva-alan yrityksiä, joista lehdet nyt kirjoittavat.

Nämä ihmiset, joiden palvelutuottaja vaihtuvat, ihmiset tai heidän omaiset eivät saa vaikuttaa kilpailutukseen saadakseen omalaisensa palvelua. He ovat myytyjä. He joutuvat tyytymään siihen, mitä yritys tuottaa. Viime aikoina on huudettu laatua. Varmasti sitä huudetaan ylhäältä asti, mutta mitä saa 20% laadulla ja 80% hinnalla? Nämä kriteerit ovat kilpailutukselle asetetut. Minunkin palvelut ovat 20% laadukkaita. Mitä se tarkoittaa? Kilpailutuksessa laadulla on pienempi määräysasema kuin hinnalla. Mitä halvemmalla tuottaa, sitä helpompi pääsee palveluntuottajaksi. Tämä kilpailutus tapahtuu kolmenvuoden välein. Mihin meidän maa menee? Poliitikot ovat näistä kriteereistä tietoisia. Eihän sotea muuten ajettaisi kuin kuulaa tykinsuuhun samalla kuin vaalien aluspäivinä huudetaan laatua.

Jo Raamattu varoittaa petollisuudesta ja puolustamaan leskiä, orpoja ja köyhiä. Psalmi 82:2-4: ”Kuinka kauan te poljette oikeutta ja pidätte väärintekijöiden puolta? Puolustakaa orpoja ja onnettomia, huolehtikaa köyhistä ja kurjista. Pelastakaa heikot ja vähäväkiset, vapauttakaa heidät sortajien käsistä.”

Jeesus ei ehtinyt edes päästä keski-ikään, kun hänet myytiin kolmestakymmenestä hopearahasta. Hänen laatunsa oli 100% ja hinta 0% ja siltikin Hänestä sai 30 hopeista verirahaa, jotka ei kelvannut Temppelin kirstuun, vaan sillä hankittiin veripelto muukalaisten hautapaikaksi orjan hinnasta.

Sipilä viestitti muutaman päivää sitten Facebookista hyvistä töistään. Suurin osa olivat suutuksissa, toiset siunasivat hänen työnsä ja toiset olivat iloisia tilastoista. Hänelle minun oli jätettävä kommentti, joka meni näin : ”4-5 Saarnaajan kirjasta jae 7, Mielivalta yhteiskunnassa: Jos näet, että maakunnassasi sorretaan köyhää ja loukataan lakia ja oikeutta, niin älä ihmettele: Viranomainen valvoo toista ja ylemmät heitä molempia.”

Onneksi tämä löytyy jokaisesta Raamatusta toisin kuin apokryfikirjat, jotka ovat osana Katolisen kirkon Raamatullista kokoelmaa. Sirakin kirjasta ote: 27:1-7 Voittoa tavoitellessaan on moni tehnyt syntiä, varojaan karttava sulkee rikkeiltä silmät. Niin kuin kiila isketään kivien väliin, niin tunkee synti myyntiin ja ostamiseen väliin, Joka ei vakavasti elä Herran pelossa, näkee äkkiä talonsa romahtavan. Kun seulaa ravistetaan, roskat jäävät siihen, kun ihminen puhuu, roskapuhe erottuu. Savenvalajan astiat koettelee uuni, ihminen koitellaan puheidensa mukaan. Puu kantaa hedelmää hoidon mukaisesti, puhe ihmisen ajatuksen mukaisesti. Älä kiittele ketään, ennen kuin olet kuunnellut häntä, sillä puheistaan ihminen punnitaan.”

Kuunnelkaa hiljaisempia ihmisiä, heiltä jopa Raamatun mukaan voi löytyä viisaus, jonka olette sivuttaneet kuunnellessaan herroja.

  1. Katja Sallinen :”Olen yrittänyt kertoa jotain viisasta asiasta. Olen yrittänyt tehdä blogia yhä uudestaan ja uudestaan.”

    Kiitos blogista, joka mielestäni omalta osaltaan todistaa sen, että ”tuska kastaa kaikki lapset”, kuten runoilija Södergran on joskus kirjoittanut.

    Toivoisin, että perheeseemme kuuluva sotaa 90-luvulla paennut ja katolisessa kodissa ennen sotaa kasvanut voisi järjestää kaikkien kärsivien puolesta ympäri maailman samanlaisen rukousringin, kuin hän järjesti yhden leikkaukseen joutuneen lapsemme puolesta.

    ”Sinun turviisi pakenemme pyhä Jumalansynnyttäjä. Älä hylkää rukouksiamme hädässä, vaan varjele meidät aina kaikista vaaroista, kunnioitettu ja siunattu Neitsyt Maria.”

    • Kiitos sanoista Tuula. Rukous kantaa. Tämä maailma tarvitsee nyt rukousketjun katsomatta mihin kirkkoon kuuluu. Se ei saa olla näytös, vaan aito sydämestä lähtevä liikehdintä. Kukin meistä siihen pystyy.

      Osamme kukin perustella syntimme teot. Mutta kun syntitaakka kasvaa, sitä vaikeampi on perustella syntejämme. Vaikka Suomessa on paljon eläkeläisiä, ei se ole syy jättää ihmistä makaamaan lattialle. Olen kokenut pyörätuolista tipahtamisen, josta en pääsyt itse nousemaan. Odotin kolme tuntia apua soiton jälkeen, ja siinä paikat olivat sen jälkeen jäykät koko seuraavan päivän. Oletan ihan samaa vanhuksillakin. Kova lattia, jossa joutuu olemaan seuraavat tunnit, vie lihaskuntoa.

Sallinen Katja
Sallinen Katja
Pyörätuolissa istuva katolinen kristitty.