Kolmen tähden saarna

Työntekeminen pirstaloituu. Päivän A-studiossa tulevaisuuden tutkija ennusteli, että Suomessa 60% työvoimasta toimisi eräänlaisina yrittäjinä jo parinkymmenen vuoden kuluttua. Kun säännöllistä palkkatyötä ei riitä kaikille, keksii työntekijä uudenlaisia tapoja tarjota, palastella ja paketoida omaa osaamistaan, joillain aloilla yhä enemmän myös kotimaan ulkopuolelle. Työajan ja samalla myös palkan määrä muuttuu liukuvammaksi käsitteeksi – hyvä juttu niille, jotka kaipaavat joustavuutta ja arvostavat osa-aikatyötä, huonompi niille, jotka tarvitsisivat ennakoitavaa tuloa ja selkeitä puitteita.

 

Samassa ohjelmassa nuori yrittäjä kertoi työnvälitysbisneksestään, jossa työntekijän jokainen työvuoro, siis “keikka”, pisteytetään työn tilaajan toimesta. Hyvä työntekijä voi saada pisteytyksien avulla osaamistaan näkyviin. Säännöllistä ja ennalta-arvattavaa työtä arvostavalle keikkailu voi olla kuitenkin huonompi juttu, koska työn määrästä työnvälityspalvelun kautta ei ole mitään takeita.

Millainen paikka tulevaisuuden kirkko on keikkoja ja pisteitä keräilevään pätkäläistöön kuuluville työikäisille jäsenilleen?

 

Minä toivon, että voisimme tarjota lepopaikan mittaroimiseen väsyneelle ihmiselle, olipa tällä sitten nollan tai viiden tähden päivä, viikko tai vuosi. Täytyy pysyä herkkänä sille, etteivät kirkko ja siellä puhuttavat asiat heijastelisi vain säännöllisessä palkkatyössä olevien kokemusmaailmaa. Täytyy pysyä valppaana sen suhteen, miten kristillinen ihmiskuva voi tulla näkyväksi maailmassa, jossa yhä enemmän vertaillaan ja vertaisarvioidaan.

Jossain määrin me kirkon ammatteihin koulutetut olemme varmasti tulevaisuudessa samassa veneessä tuon 60% pätkäläistön kanssa. Sen verran työlästä on alamme työnsaanti kasvukeskuksissa tänäkin päivänä. Ettei sentään keksittäisi "Pisteytä sun pappi"-sovellusta, jossa seurakuntalaiset luokittelevat meitä kolmen ja viiden tähden pastoreihin.

 

3 kommenttia

  • Jouni Parviainen sanoo:

    Minna. Pelko pois! Huolesi pappien pisteytyksessä on jo (ollut) totta Saksassa. Ainakin mikäli on uskominen Taloussanomien uutista vuodelta 2011 (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001720155.html)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olisiko interaktiivisuus tätä päivää? Aluksi sanotaan: Penkkinne alla on laite, jolla voitte antaa pisteitä siis plussaa tai miinusta. Seinällä olisi eduskuntatalon näyttöruudun tapainen, josta näkisi heti kuulijoiden mielialan. Maanantain lehdessä olisi sitten lööppi: Seurakunta antoi abloodit seisomaan nousten tilaisuuden lopuksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Opettajan ollessani pyysin joskus kurssin päätteeksi oppilailta nimettömänä palautettavalla kaavakkeella palautetta päättyvän kurssin onnistuneista ja epäonnistuneista puolista. Voisikohan samantapaista menettelyä joskus toteuttaa myös seurakunnassa? Papille olisi terveellistä saada myös rehellistä palautetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Minna Mannert
    Minna Mannert

    MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.