Komulaisen murska-arvio Sadinmaan Ilmestyskirjasta herättää kysymyksiä

Olin tyrmistynyt luettuani Jyri Komulaisen arvion Kai Sadinmaan teoksesta Ilmestyskirja. Arvostelu on kahdella sanalla sanoen tavattoman ilkeä. Se on ensinnäkin tulvillaan pejoratiivisia, niin teosta kuin sen kirjoittajaa väheksyviä sanoja ja kuvailuja. Kahden johdantokappaleen jälkeen Komulainen aloittaa arvionsa kirjoittamalla Sadinmaan ”profeetallisesta, ylisanoja vaativasta vaahtoamisesta”. Hän päättää kirjoituksensa toteamalla, ettei Ilmestyskirja sisällä kestävää eikä rakentavaa kirkkokritiikkiä, koska sen edellyttämä teologinen kurinalaisuus ja lukeneisuus puuttuu kirjan ”pasuunanpauhuisilta sivuilta”.

Keskustellessaan Facebookissa kirja-arvostelustaan Sadinmaan kanssa Komulainen toteaa, että hän on arvioinut teosta dogmaatikkona, akateemisesta näkökulmasta. Tämä on mielestäni Komulaisen laatiman arvion keskeinen ongelma. Sadinmaan kirja ei edusta akateemista teologiaa, vaan on pikemminkin saarna, joka pyrkii vaikuttamaan kuulijaan (lukijaan) monin keinoin. Onko siis perusteltua arvioida Ilmestyskirjaa akateemisin kriteerein ja menetelmin?

Komulaisen lähestymistapa on minulle tuttu ajalta, jolloin olin dogmatiikan pääaineopiskelija. Silloin opin, että jo kirjallisuusluettelon perusteella voi muodostaa käsityksen sekä teoksen että sen tekijän teologisesta tasosta(!). Komulaisen kommentit Sadinmaan käyttämästä ja käyttämättömästä kirjallisuudesta osoittavat, ettei kriitikko ymmärrä lukemansa kirjan luonnetta. Ilmestyskirja ei ole teologinen tutkimus, eikä siinä rakenneta teologista systeemiä, jonka osatekijät – siis käytetty kirjallisuus – tulisi esitellä kattavasti.

Komulaisen mielestä on ”oireellista”, ettei Ilmestyskirjan kirjallisuusluettelosta löydy vapautuksenteologista kirjallisuutta. Onko Komulaisen tarkoituksena osoittaa Sadinmaan teologinen kapea-alaisuus, koska tämä ei viittaa Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologeihin? Itse olen ajatellut 10 käskyä kirkolle -teoksen ilmestymisestä lähtien, että Sadinmaa tekee suomalaista vapautuksen teologiaa. Siinä asetutaan – kirjan sanoin – ”Jeesuksen hengessä köyhien rinnalle”. Mielestäni on myös erittäin ansiokasta, että Sadinmaa esittelee Ilmestyskirjassa maailmankuulun feministiteologin Sallie McFaguen ajattelua. Suomessa feministiteologiaa tunnetaan erittäin vähän, joten vuonna 1987 ilmestynyt Models of God ei ole täällä vanhentunut teos, niin kuin Komulainen vihjaa.

Komulaisen arviossa toteutuu myös 1980-luvun dogmatiikan metodiopintoihin sisältynyt idea siitä, että systemaattisen analyysin päämääränä on löytää tulkinnan avain tarkastelun kohteena olevaan teokseen.  Ilmestyskirjan kirjallisuusluettelossa mainittu Søren Kierkegaardin teos Pelko ja vavistus tarjoaa Komulaiselle tällaisen avaimen. Hänen mielestään Sadinmaa asettuu Kierkegaardin kanssa samaan nurkkaan muun muassa epäsystemaattisena ajattelijana. Mutta toisin kuin aikaansa edellä ollut Kierkegaard, Sadinmaa on jäänyt ajastaan jälkeen. Suomalainen kirkkokriitikko ei nimittäin ole avoin ekumeenisille vaikutteille: Paavi Franciscuksen toiminta köyhien kirkon uudistajana on jäänyt Sadinmaalta huomioimatta. Esitellessään holistista käsitystä luomakunnasta Sadinmaa ei myöskään hyödynnä paavin kiertokirjettä Laudato Si’ vuodelta 2015. (Suomalaisessa teologikunnassa saattaa esiintyä laajemmaltikin tämänkaltaista sivistymättömyyttä.)

Kaiken kaikkiaan Komulainen pitää Ilmestyskirjan teologista sisältöä ja antia vähäpätöisenä. Teoksesta ei hänen mielestään voi oppia mitään ”aidosti uutta”. Kyseessä on pikemminkin kirjallinen performanssi ja kirkkokriittinen bakkanaali. Ilmestyskirjan ansioiksi Komulainen mainitsee kaksi seikkaa: teoksen retoriikan sekä viimeiseen lukuun sisältyvän ”seesteisen ja jopa viisaan mystisen pohdinnan”. Siinä olisi Komulaisen mielestä voinut olla ainesta teologiseen reflektioon, mutta Sadinmaan kyvyt eivät näytä sellaiseen riittävän.

Komulaisen Ilmestyskirja-arvion luettuani olen pohtinut kahta kysymystä: Onko niin, että kirja-arvion laatija voi huoletta unohtaa eettisen asenteen – esimerkiksi kunnioituksen – toista ihmistä kohtaan? Ja toiseksi: Kertooko arvio sittenkin enemmän tekijästään kuin kohteestaan?

 

 

24 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Kyseisen kaltaiset ‘kritiikit’ palauttavat mieleen wanhan vaikakin kulunen mutta aina relev antinsanonnan: “Se älähtää, johon kalahtaa.”

    Epäilenpä, että Sadinma saa sontaa niskansa paljolti siksi, että sen heittelijät tietävät sisimmässään hänen olevan oikeassa.: Kirkko on teologiassaan ohittanut alkuperäisen Jeesus-liikkeen sosialieettisen sanoman: “Voi teitä te rikkaat, te olette saaneet palkkanne… ” jne.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Anni Tsokkinen sanoo:

      Seppo Heinola, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Jeesuksen ”sosiaalieettinen sanoma” pitäisi nostaa kirkossamme paljon näkyvämmin esille. Itse innostuin vapautuksen teologiasta 1990-luvun alussa luettuani Tapio Saranevan kirjan Oikeudenmukaisuuden nälkä. Se esittelee hienosti köyhät etusijalle asettavaa kristinuskontulkintaa. Minuun teki lähtemättömän vaikutuksen mm. seuraava Lat. Amerikan vapautuksen teologiassa esitetty ajatus: On hyvä muistaa, ettei Jeesus syntynyt ”vain” ihmiseksi vaan nimenomaan köyhäksi ihmiseksi. Köyhyys kehysti Jeesuksen elämää, ja mitä kaikkea hän sanoikaan köyhyydestä ja rikkaudesta!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Kirkko-oppineiden on pakko kaikin keinoin koettaa murskata ja mitätöidä sanoma, jonka kokevat häiritsevän teologiaansa, mutta taustalla on varmaan myös pelko perinteisten nautintaoikeuksien kaventumisesta. He käyttäytyvät saman uskonnollisen normiston mukaan kuin Jeesusta vastaan hyökänneet kirjanoppineet papistoineen ja ylipappeineen. Ut:n piirtämä kuva uskonnollisesta eliitistä sopii täsmällisesti kirkkolaitoksiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kuuntelin radioista Sadinmaan ja Junkkaalan keskustelua ja sitä oli kiusallista kuunnella, niin kaukana olivat toisistaan. Jotenkin tuli sellainen käsitys Sadimaan käsityksistä, että Kirkon oppi ja Rakkaus ovat toisensa pois sulkevia. Näinhän asia ei suinkaan ole. Ehkä ymmärsin väärin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kiitän Anni Tsokkista blogista. Sadinmaan kirja on lukulistalla, joten siihen vaikea vielä sanoa mitään.

    Evl kirkossa saa nykysin opettaa, sanoa ja toimia – myös pappisvirassa – melkein miten vaan. Kaksi asiaa vie kuitenkin sanojansa epähenkilöiden listalle: naispappeuden vastustaminen ja radikaali vasemmistolaisuus. Sadinmaa syyllistyy jälkimmäiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Miten niin naispappeuden vastustaminen vie epähenkilöiden listalle? Naispappeutta vastustavat jlähetysärjestöt ovat osa kirkon virallista rakennetta.Ne eivät ota töihinsä naispappeja ja opettavat naispappeuden vastustusta kirkon siunauksella ja rahoituksella. Ja juuri kokoontunut piispainkokous antoi suosituksen naispappeutta vastustavien jumalanpalvelusyhteisöjen integroimisesta entistä tiiviimmäksi osaksi seurakuntien omaa rakennetta. Eikä niiltä mitenkään edellytetä luopumista naispappeuden vastustuksestaan, vaan malliksi muillekin asetetaan Porin Teljän seurakunta, joka on integroinut naispapittomat SLEY: n messut osaksi omaa toimintaansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Ihan yksinkertaisesti esimerkiksi siksi, että alttariyhteistyöstä naispapin kanssa kieltäytyvää teologian maisteria ei ole oulun junan lakattua kulkemasta vihitty papiksi.

      Lisäksi aika monelta ns. tunnustukselliselta papilta on pappisoikeudet riistetty.

      Huvittavaa sikäli, että kirkkohallitukseen ja teologiseen tiedekuntaan on samanaikaisesti luotu tyhjänpäiväisiä lehtoraatteja ja muita virkoja kirkkopoliittisesti korrekteille ninninelleille ja jukkapettereille:-)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Alttariyhteistyöstä kieltäytyviä ei ole vihitty papeiksi tietääkseni siitä syystä, että he kieltäytyvät myös yhteisistä vihkimyksistä. Onko ratkaisu siis kirkon vai heidän omansa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Anni Tsokkinen sanoo:

      Kiitos Kari-Matti, palautteestasi! Oli elämäni ensimmäinen blogi, joten tuntuu erityisen hyvältä. Luulen saavani kiinni ajatuksestasi. Sinä kirjoitat yksilöistä, ja Sari tuonnempana myös kirkon rakenteista ja käytännöistä. Tuohon yksilönäkökulmaan olen viimeksi saanut tuntuman keskustellessani eri herätysliikkeitä edustavien nuorten kanssa Diakissa. Emme puhuneet tietenkään vain pappeudesta vaan laajemmin siitä, miten eri lailla virkakysymyksestä ym. ajattelevat voivat toimia kirkossa ja tuntea sen omakseen. Emme tainneet löytää vastausta mutta opettelimme toisen kunnioittavaa kohtaamista ja kuuntelua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta, Anni Tsokkkinen!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Anni Tsokkinen sanoo:

      Sari, kuten jo edellä sanoin Kari-Matille, positiivinen palaute on tosi tärkeää aloittelevalle bloggaajalle. Kiitos siitä!

      Sinä nostit kommentissasi esiin ison ja hankalan kysymyksen, jota pystyn tältä istumalta vain vaieten miettimään. Varmaan palaamme vielä tähän.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Anni Tsokkisen näkökanta on erinomainen. Kirjoitus herättää välittömästi mieleen sen kohun minkä Terho Pursiasisen Uusin Testamentti vuodelta 1969 herätti. Nimekkäimpänä päällekävijänä oli professori Osmo Tiililä, joka näki sen teoksen vahvistavan hänen tulkintaansa kirkon kriisistä ja mitovoivan hänen kirkosta eroamistaan.

    No, kriisi se oli ja se jatkuu. Oli Sadinmaan teologisen johdonmukaisuuden kanssa niin tai näin niin hän kuitenkin yrittää tehdä parhaansa toimiessaan huutavan äänenä erämaassa. Moniko akateemisista teologeista tekee saman. Missä on se vahva teologinen tulkinta kirkon ja julistuksen nykytilanteesta, Sellainen joka saisi ihmiset ymmärtämään ja tekemään kaikki tärkeät kysymykset?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Sekularismin ja jumalattoman materialismin saarnamiehiä riittää nykyään monella taholla. Sadinmaa on haistanut ajan henkeä ja hypännyt voittajaksi uskomansa materialismin kelkkaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      No Jeesus oli sitten materialisti? Jos köyhien puolesta puhuminen sitä on. Matteus 25 !!!!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Anni Tsokkinen sanoo:

      Kiitos Markku Hirn aivan mahtavasta kommentistasi! Noloa myöntää, mutta luin Pursiaisen Uusimman testamentin ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten. Aivan huikea teos, ja ymmärrän kyllä, ettei sitä mainostettu 1980-luvun teol. ylioppilaille. Pursiaisen ja Sadinmaan ajattelussa on tosi paljon yhtymäkohtia! Lisäksi Pursiaisen teos on monin tavoin edelleen ajankohtainen. (Jonkun) täytyisi kirjoittaa siitä enemmän kuin blogin verran… Joka tapauksessa olen tavattoman iloinen siitä, meillä on edes yksi teologi, joka jaksaa käydä teoksillaan ja teoillaan aktiivisesti kamppailua ”köyhien kirkon” puolesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Luin Jyri Komulaisen kirja-arvostelun tuoreeltaan Kotimaasta ja pidin sitä sinällään onnistuneena. En osannut ajatella asiaa tästä näkökulmasta ja ehkä omaakin ajatteluani ohjasi tietynlainen esiymmärrys. Kiitos asian avaamisesta tällä tavalla. Tuo vapautuksen teologian näkökulma on todella varteenotettava ja esim. sellaisen “suodattimen” läpi katsottuna Sadinmaan ajatukset pääsevät paremmin oikeuksiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anni Tsokkinen sanoo:

    Toivo Loikkanen, wau! On niin poikkeuksellista, että joku osaa muuttaa näkökulmaa. Me teologit (minä mukaan lukien) pidämme yleensä tiukasti kiinni omista katsontakannoistamme. Itseäni kiinnostaa nykyään vain teologia, joka antaa aineksia – perusteluja ja innostusta – maailman muuttamiseen. Siksi olen innostunut vapautuksen teologiasta, joka asettaa köyhät ja sorretut kirkon uskontulkinnan ja toiminnan keskukseen. Tämänkaltaista teologiaa Sadinmaakin edustaa, ja se on aivan liian harvinaista täällä Suomessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Itse havahduin vapautuksen teologiaan aikaisemmin pappisurallani, mutta olen valitettavasti unohtanut asian tai se on ollut poissa tietoisuudesta. Se tapahtui myös hieman yllättävällä tavalla ja taholta. Nimittäin vihkimykseni jälkeen silloinen piispani ja piispamme Mikkelin hiippakunnassa Kalevi Toiviainen toi usein omissa kirjoituksissa ja puheissaan esille silloin latinalaisessa Amerikassa kovin ajankohtaista vapautuksen teologiaa. Yllättävänä sen koin siksi, että Kalevi Toiviainen oli myös tietyllä tavalla teologiselta profiililtaan “korkeakirkollinen”. Vapautuksen teologia näkyi hänen toiminnassaan varmaan myös siinä, että hän eräässä joulutervehdyksessään nosti esille vapautuvien vankien tilanteen meillä. Tervehdys pääsi kotkalaisen demaritaustaisen lehden jouluaaton pääkirjoitukseksi!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Sorit siitä, että tärkein unohtui!

    Kiitos Anni Tsokkinen erinomaisesti kirjoitetusta blogista.

    On hienoa lukea tekstiä, joka etenee loogisesti ja löytää sanoman niin, ettei jäädä nyppimään lillukanvarsia, kuten Jyri Komulainen teki ja minkä nostit hyvin esiin.

    En kommentoinut Sadinmaan teosta, kun en sitä omista. Koetan päästä huomenna Hesaan, jos saisin Ilmestyskirjan nimmarin kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Sain Sadinmaan kirjan nimmareilla ja jatkan lukemista.

    Sen verran jo olen tutustunut Sadinmaan ajatteluun, että voin edelleen allekirjoittaa K24 sivuille kirjoittamani vastineet koskien Sadinmaan Ilmestyskirjaa. Kirjassa on loistavia huomioita ja hämmästyttävää kyllä, paljon samoja teemoja, joita olen koettanut tuoda esiin, jotta kirkko voisi uudistaa julistustaan.

    Otan esiin muutamia näkökohtia.

    Sadinmaa kirjoittaa. “Kirkon tehtävä on paljastaa allamme ammottava kuilu, olemisen ja ei-olemisen rajatilanne, kadotus…”

    Kadotus -sanan käyttö on osa katolista lukutapaa, Ut:n tietoista väärentämistä. Oikea käännös on tuho. Kun tuho on käännetty kadotukseksi, kirjoitusten merkityssisältö pystytään kääntämään päälaelleen. Katse siirretään ikuisuuteen, kun sen pitäisi keskittyä olevaiseen. Nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, josta kertoo apostoli Johanneksen saama ilmestys sekä Kai Sadinmaan Ilmestyskirja. Kirkolla/kirkoilla ei ole mitään mielenkiintoa edes keskustella asiasta, koska se helvettikadotusopillaan pystyy alistamaan massoja väittäessään pelastuksen löytyvän kirkon ovien sisäpuolelta.

    Sadinmaa: “Silti palvomme ristiä, olemme tehneet siitä itsellemme Jumalan.” Vt on esikuvallista ja se kertoo, että sama tapahtui jo juutalaisuudessa. Mooseksen tekemästä vaskikäärmeestä, jota katsomalla erämaassa pelastui käärmeen myrkyn vaikutuksilta, tuli myöhemmin israelilaisille kulttiesine ja epäjumala. Edes Daavid ei uskaltanut kajota israelilaisten epäjumalanpalvontaan, vaan Hiskiä hävitti vaskikäärmeen.

    Sadinmaa: “Kirkko ei voi enää vakavissaan edellyttää ihmisiltä vanhurskauttamisopin ymmärtämistä…” Tämä liittyy kiinteästi.” Tähän on hyvä liittää aikaisempi huomio: “Meidän ei tule julistaa evankeliumia viisisataa vuotta vanhoilla käsitteillä.”

    Vanhurskauden oikea käännös on oikeamielinen, oikeudenmukaisuus. Miksi ei siis voida puhua oikeamielistämisopista, josta löytyy selkeä sanoma kaoottiseen nykyaikaan. Paavalin teologian tiivistäen se tarkoittaa, että Jumala on oikeamielinen ja oikeamielistää sen, jolla on usko Jeesukseen.

    Kai Sadinmaa on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun Jumala oikeamielistää. Se ei voi olla muuta kuin jatkuvaa hankausta niin vallan kuin uskonnollisuuden rajapinnalla. Sydämen ympärileikkausta, joka on yhtä kivulias kuin lihassa tapahtuva esikuvansa. Se on siitä luopumista, mitä maailma pitää tärkeänä ja mitä se sekä halveksii että vihaa. Heikkoutta ja jatkuvaa rikkirepimistä, jotta voisi samaistua niihin, jotka ovat heikkoja ja sairaita ja rikkirevittyjä ja jotka voimaa palvova maailma työntää ulos.

    Kirkolla on sanoma ajallemme, mutta aina enemmän pelkään sen hukkaavan etsikkoaikansa, aivan kuten juutalaisuus hukkasi. En toivo, että juutalaisuus olisi esikuvaa luterilaisuudesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Anni Tsokkinen

    Olen Porvoossa asuva kouluttaja ja elämäntaidon valmentaja. Opiskelin teologiaa Helsingin yliopistossa 1980-luvulla ja seuraavan vuosikymmenen toimin seurakuntapastorina Vantaalla. Vuonna 2008 väittelin filosofian tohtoriksi sukupuolentutkimuksen alalta. Väitöstutkimukseni käsitteli feministiteologiaa. Vuodet 2007-2017 työskentelin lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit