Konfirmaatiomessu tänään

ruusuja

Ahaa kappas vaan, konfirmaatiomessu taas lähikirkossa, jätän väliin. Vai menisinkö johonkin toiseen kirkkoon, jossa saisin nauttia tavallisesta messusta? Alan silmäillä Kirkko ja Kaupunki -lehteä. Tuolla olisi hyvä saarnamies… mutta minullehan merkitsee nykyisin enemmän musiikki ja ehtoollisen sakramentti ja muu sen sellainen, jossa ihmisen omat sanat eivät ole niin tärkeitä. Vaatii vaivannäköä eläkeläiselle lähteä omaa mukavuusreviiriään etäämmälle, taidan hiljentyä kotona. Harmi ettei TV:stäkään tule tänään nojatuolikirkkoa tai muuta messua. Radio… milloin viimeksi olen kuunnellut radiojumalanpalvelusta, siis osallistunut siihen?

Jään kuitenkin miettimään, miksi jätän oman kirkon messun väliin, silloin kun siellä on konfirmaatio. Eikö päinvastoin pitäisi mennä mukaan, osallistua yhteiseen juhlaan, vaikka juuri nyt ei olekaan tuttuja rippikoululaisia mukana. Ikään kuin malliksi muille. Vaikka kiinnittäisikö siihen kukaan mitään huomiota?

Ei ole kuin muutama viikko aikaa siitä, kun sukulaistyttö pääsi ripille toisessa kaupungissa ja minutkin oli kutsuttu juhlimaan kirkkoon ja kotiin. Miten hieno juhla se olikaan, otettiin kuvia, tavattiin tuttuja ja ennestään vieraitakin, joista nyt tuli tuttuja. Tunsin osallistuvani.

Taitaa olla niin, että konfirmaatiomessuun osallistuminen vaatii tutun juhlijan, ennen kuin siitä tulee myös minun messuni. Onko se hyvä vai huono asia? Eläkepapin ehkä olisi hyvä ihan jo esimerkin vuoksi olla läsnä vieraidenkin ihmisten konfirmaatiomessussa. Näyttää mallia että konfirmaation jälkeenkin on syytä jatkaa kirkossakäyntiä. Vaikka… tajuaako sitä kukaan, jos kerran ei ole tuttuja juhlijoita joukossa? Mutta aina on muita, joille minun läsnäoloni voi tarjota jonkin viestin.

No nyt kello meni jo yli kymmenen, siunausta juhlaanne tämän sunnuntain rippikoululaiset ja kotiväki! Ei siellä taida minua kukaan kaivata eikä poissaoloani huomata. Silmäilen Kirkko ja Kaupunki –lehteä ja löydän messuja muihinkin kelloaikoihin, Helsingissä niitä riittää. Saa nähdä, viitsiikö tästä…

Jään miettimään vielä, mikä minua eniten messussa koskettaa. Ei niinkään saarna – ellei se satu olemaan erityisen kohti käyvä – , vaan musiikki ja ehtoollisen sakramentti. Ja luottamus siihen, että osana pyhää yhteistä seurakuntaa olen Jumalan siunauksen piirissä. Hyvän Jumalan hoidossa. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vahvemmin olen alkanut panostaa siihen, että Jumala pitää minusta huolta sen perusteella, että olen osa hänen seurakuntaansa, ei niinkään oman uskoni varassa.

Silmäilen Kotimaa-lehdeltä joululahjaksi saamaani almanakkaa, elokuun ensimmäisen sunnuntaina aihe näyttää olevan uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Päivän Psalmi julistaa:

”Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä” (Ps. 119:129-130).

Heti perään Heprealaiskirje kuuluttaa: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme…” (Hepr. 10:25).

12 kommenttia

  • Timo-Matti Haapiainen sanoo:

    Suuri kiitos, Liisa, tästä kirjoituksesta! Konfirmaatiomessut ovat herättäneet omassakin päässä monenlaisia ajatuksia, ja myös monenlaista toimintaa seurakuntalaisena, se on myönnettävä.

    Konfirmaatiomessujen kohdalla ollaan mielestäni suurten identiteettikysymysten äärellä. Konfirmaatiomessu jos joku on koko paikallisseurakunnalle merkittävä tilaisuus, mutta paikalla on korostetusti muualta tulleita omaisia ja ystäviä. Mikä on meidän paikallisseurakunnan jäsenten rooli ja asema konfirmoitavien elämässä? Jos en ole paikalla konfirmaatiomessussa, puutunko konfirmoitavilta – ja puuttuvatko he minulta? Mikä on identiteettini osana seurakuntaa?

    Ja kiitos vielä kerran, tämä rohkaisi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikä on meidän paikallisseurakunnan jäsenten rooli… kysyt Timo-Matti. Kai se olisi mukanaolo ja osallistuminen, mutta jotenkin tuntee itsensä sivulliseksi toisten juhlassa – muka – kaikkien juhlahan messu on! Konfirmaatiomessu saattaa olla osittain tekosyy, kun laiskottaa. Lievempi syy voi olla hienoinen levottomuus, jota kirkossa silloin esiintyy. Tungoskin. Hyvä kysymys myös tuo toteamuksesi… puutunko konfirmoitavilta – ja puuttuvatko he minulta? Jään miettimään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Kun Liisa lipsautat: “mutta minullehan merkitsee nykyisin enemmän musiikki ja ehtoollisen sakramentti ja muu sen sellainen, jossa ihmisen omat sanat eivät ole niin tärkeitä” Lämpimästi suosittelen pistäytymistä joskus virtuaalikirkossa ja aivan erityisesti pohjoista Oulun tuomikirkon messua, kun mainitsemasi musiikki on erityisesti mielessä. http://www.virtuaalikirkko.fi/

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Miten minulta on jäänyt huomaamatta kokonaan tuo virtuaalikirkko! Käväisin kurkkaamassa ja siellähän on aineistoa Oulusta ja Turusta. Itse toimin kymmenkunta vuotta sitten Maunulan kotikirkon studioemäntänä, joten homma on siltä osin tuttua. Silloin totesin kuitenkin, että ns suorat hetket (messut, hartaudet, pienoisdraamat) koskettivat enemmän kuin jälki käteen ruudulta katsominen. Mukanaolo on osa jumalanpalveluksen ideaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Paavo Eero sanoo:

      Mukanaolon ideaa, näin todellakin, mutta kuten huomasit, lähetykset ovat aina alkuun suoria, virtuaalisia ja menevät vasta sen jälkeen talteen arkistosta katsottaviksi – vähän niin kuin Areenassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Paavo Eero sanoo:

      Se piti vielä kertoa, että messut saadaan yleensä taltioitua arkistoon muutaman päivän viiveellä – harmillisesti joskus mennyt jostain syystä jopa viikkokin!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Tunnustan ahkerana kirkossakävijänä jättäväni joskus konfirmaatiomessun väliin. Siellä kun tuntee liian usein olevansa ulkopuolinen. Moni tervehdys, lämmin sana ja muistaminen on osoitettu vain nuorille tai heidän läheisilleen. Sitä hehkutetaan. En sitä heiltä pois kadehdi, mutta voisi pappi huomata sen tavallisenkin seurakuntalaisen, joka ei ole nyt leirillä ollut eikä tunne ketään konfirmoitavista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhannuksesta loppukesään taitaa olla konfirmaatiomessujen kulta-aikaa. Kun ns tavallisena seurakuntalaisena istun silloin kirkossa, mieleeni palautuu herkästi oma rippikoulu ja konfirmaatio Sysmän kirkossa. Usein tietyssä kohdassa liturgiaa muistan, miten ponnahdimme väärässä paikassa seisomaan koko porukalla, – äitini siitä minulle huomautti pyhäkoulunopettajan ja srk.aktivistin tietämyksellä. Tavallisena seurakuntalaisena olen malliseisoja ja -istuja… no nykyään myös isoset hoitavat tämän homman. Konfirmaatiosta tulee myös mieleen, että muinaisina aikoina meillä lehtoreilla oli rippikoulunopettajina harvinainen saarnaoikeus (seurakunnasta ja kirkkoherrasta riippuen), muistan iäti miten muuan isä tuli kiittämään, että tämä oli paras hänen kuulemansa saarna (vuonna 1965).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kyllä konfirmaatiomessun kokee herkästi aivan muiden juhlaksi. Jäähän messun tärkein osa silloin pois. Nimittäin kirkkokahvit. Se on mielstäni parasta koko jumiksessa. Siinä pääsee todella kokemaan yhteyttä muiden seurakuntalaisten kanssa. Netistä katselen usein juuri tuota tietoa. Onko kirkkokahvit tiedossa. Muiden kirkot kun on vielä paljon helpompien yhteyksien takana. Omaksi koen jokaisen messun mihin osallistun. Riippumatta asuinpaikastani. Onhan jumalanpalvelus koko kirkkokansan juhla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Mitä tarkoittaa “konfirmaatio”?

    Itselleni se ei merkitse yhtään mitään Raamatullista eikä evankeliumin mukaista, siis olen konfirmoitu nuorena, mutta en todellakaan kuullut Jeesuksen ääntä ennen tai sen jälkeen ennenkuin tulin uskoon liki nelimymppisenä.

    Mitä tarkoittaa “kuulla” Jeesuksen ääni, esimerkkinä voisi ottaa Jeesuksen vertauksen kahdesta rakentajasta, siinä sanotaan KUKA KUULEE minun (Jeesuksen Sanat , siis on kyse todella että kuulee eli ymmärtää, siis on uudestisyntynyt. Tässä voi otta Matias Roton blogin esimerkiksi https://www.kotimaa24.fi/kaksi-rakentajaa/ ja miettiä ymmärtääkö eli kuuleeko blogisti todella Jeesusta, siis kun kyse on seuraavasta vertauksesta:

    24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. 25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. 26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. 27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.” (Matt.7)

    Toisaalla Jeesus Sanoo ettei kaikki ymmärrä Hänen vertauksiaan:

    10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: “Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?” 11 Hän vastasi ja sanoi: “Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. 12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on. 13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. 14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ‘Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. 15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’

    Mitä siis konfirmoitava saa ja voiko hän ymmärtää evankeliumia?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Oikeilla jäljillä olet Ari. Ei konfirmaatio anna mitään hengellistä lahjaa automaattisesti. Mikäi uskoa ei ole ollut aikaisemmin, niin tuskin sen jälkeenkään. Voihan tosin tapahtua uskon vastaanottaminen konfirmaatiossakin. Kukapa se kieltäisi. Luteilaisille konfirmaatio ei ole sakrametti, niikuin katollisille. Meille se merkitsee vain rippikoulun päätös juhlaa. Sekä tietysti aikuistumisriittiä. Kirkolle rippikoulu on valtavan hieno mahdollisuus kohdata suuri osa nuorisostamme. Henkilökohtaisesti minua harmittaan kirkon yleinen kyvyttömyys hyödyntää täysipainoisesti riparin jälkeistä aikaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Minusta konfirmoitava saa lahjaksi jotakin, jota hänen ei tarvitse edes selitellä (ellei ole selittelevää tyyppiä!) – aivan kuten kasteessakin. Kaste sulkee lapsen (tai aikuisen) seurakunnan syliin, konfirmaatio vahvistaa sylin lämpöä ja läheisyyttä. Ainakin itselleni seurakunnan yhteinen usko on vuosien myötä tullut yhä merkittävämmäksi – sitä mukaa kun oman uskon pienuus paljastuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Liisa Järvinen
    Liisa Järvinen

    Olen nykyisin vapaaherratar (hienompi nimitys eläkeläiselle), mutta edelleen pappi ja samalla freelance-kirjailija. Tärkeimpiä harrastuksiani on kirjoittaminen ja lukeminen sekä Kreikan matkailu ja nykykreikan huvin-vuoksi-opiskelu. Luonto kaikessa vaihtelevuudessaan on myös tarkkailuni kohteena. Asun Helsingissä Oulunkylässä. Moni juttu mietityttää ihan uudella tavalla sitä mukaa kuin ikää lisääntyy. Jotakin näistä mietteistä taritsen myös sinulle näissä blogeissa.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit