Konstruktio nimeltään Uskontunnustus

Sellaisessa asiayhteydessä, jossa eräs toimittajanplanttu minua erehtyi haastattelemaan, erehdyin kerran kertomaan olevani ihastuksissani sellaisestakin asiasta kuin "uskon kieli". Siksi olinkin mielistynyt, kun K24 päätti uutisoida uskontunnustuksen ymmärtämisestä. Hitautta minussa on sen verran, tai sitten arjessani ajanpuutetta, että dosentti Järveläinen ehti ensin asiasta kirjoittaa (ja tämän tekstin kannalta harmillisen viisaasti, on tässä sanottava, joka ei sinänsä ole ihme sillä onhan hänestä wikipediasivukin), ja niinpä jo emmin että kirjoitanko lain tästä mieltäni kihelmöittävästä aiheesta. Ehkä kuitenkin pitäydyn alkuperäisessä aikeessani.

Asia on nimittäin niin, että kirjaimellinen ymmärtäminen ei ole ymmärtämistä lainkaan. Sitä kutsutaan lukutaidoksi. Suomessa on sellainen systeemi, jonka läpikäytyään ihminen pääsääntöisesti osaa yhdistellä eri kirjainmerkkejä siten, että niistä muodostuu vakiintuneita (tai yhä enemmän myös vakiintumattomia eli sellaisia joita en ymmärrä) kokonaisuuksia, joita nimitetään sanoiksi. Niitä yhdistelemällä tietyin lainalaisuuksin saadaan lauseita. Tähän saakka homma on kohtuullisen yksinkertaista. Mahtavaksi se muuttuu siinä vaiheessa kun ne lauseet kulkeutuvat kai joidenkin reseptorien läpi kohti aivoja, jotka kokemusperäisesti luovat niille merkityksiä. Nämä merkitykset ovat se syy, jonka takia kieli on olemassa, enkä tarkoita nyt sitä limaista lihapalaa suussa kun sanon "kieli". Kieli, siinä ei-limaisessa merkityksessään, on konstruktio, jolla kuvataan asioita joita ei välttämättä voi osoittaa sormella, ja varsinkin niiden oletettuja ominaisuuksia. Ja se on aivan mahtava konstruktio.

Kerran, sellaiset reilut puolitoista vuosituhatta sitten, ryhmä ihmisiä kokoontui, ja he saivat aikaiseksi sellaisen kielellisen konstruktion (siis konstruktiolla rakennettiin konstruktio, voi näitä ihmiselon kerrostumia), jota sovitusti kutsutaan apostoliseksi uskontunnustukseksi. Silloin oli varmaan vähän paha osoittaa sormella juttuja ja sanoa, että laitetaan hei toi siihen rimpsuun. Ennemminkin sanoisin, että siinä sitten porukalla miettivät, että millä tavalla me voisimme nyt parhaiten kuvata sitä yhteistä uskoa, jolla me uskomme. Esimerkiksi on täytynyt pohtia, että vaikka uskontunnustus onkin niinsanotusti positiivisessa muodossa, "minä uskon", niin silloin on täytynyt miettiä myös eksklusiivisesti, eli "minä en usko", mutta siten että se inkluusio siinä pitää ekskluusion sisällään. Jengi diggaa kato jees-juttuja. En kuitenkaan usko, että se olisi ollut se pääpaino siinä pohdinnassa, mutta esimerkkinä se on tässä tässä siksi, että ei mahtanut olla helppoa silloin se, eikä varmana tullut salaman lailla jonkun tyypin (tai koko porukan) mieleen se rimpsu kerralla. Ennemminkin hiki otsalla pohtivat ja taas pohtivat siellä, ihan joka sanaa todennäköisesti hioivat kyllä. Joku varmaan keksi jo silloin kysyä sitäkin että millä jaloilla se Jeesus sitten sinne tuonelaan astui, kun oikein kyllästyi siihen työskentelyyn väliaikaisesti, ehkä juuri ennen ruokahetkeä kun verensokerit olivat tavanomaista alempana.

Siinä sitten rakentelivat, ja jossain vaiheessa päättivät, että tässä tämä nyt sitten on. Ehkä siinä joku tarkastuskierroskin oli ennen julkaisua, en tiedä tuliko korjausvaateita sillä kierroksella vai ei, mutta lopulta se oli kuitenkin valmis.

Näin liberaalin eteläsuomalaisen näkökulmasta voisi sanoa, että hyvä tuli. Apostolinen uskontunnustus on hirveän kaunis ja jylhä, ja se kertoo oleellisen siitä, mitä kristinusko on. Siitä, miten ihminen sen sitten tykönään ymmärtää, en oikein jaksa nillittää. Joku joskus jossain sanoi, että kyllä kai se tunnustukseksi riittää, jos sen ääneen sanoo, ja jos joku siinä päättää valehdella niin omaksi tappiokseenhan sellainen kai on. En ehkä myöskään kohdallani lähtisi hirveästi stressaamaan siitä, jos jollain ihmisellä on tarve määrätä miten minun se pitää ymmärtää. Uskon kielen ymmärtäminen on joka tapauksessa kovin henkilökohtaista.

Nythän seksi, joka on myös kohtuullisen henkilökohtaista, on jälleen kovasti tapetilla, pornoineen päivineen, kuten kirkollisista uutisista saamme lukea. Se on hirveän kiinnostava juttu, ja jostain syystä siinäkin ihmisillä on hirveä tarve sanoa että millaista se oikea seksi sitten on, että miten se pitää kunkin ymmärtää jotta sen ymmärtäisi oikein. Seksi ja uskonto ovat samalla psyyken syväakselilla, siksi ne ovat sekä hirveän kiinnostavia että hirveän voimallisia asioita. Siksi ihmiset haluavat tirkistellä niitä, sillä toisen ihmisen psyyke, sielu, mieli, tai joku muu sellainen ovat niin kamalan salaperäisiä ja kiehtovia asioita. Ja siksi niistä harvoin kirjoitetaan kovin avoimesti. Striptease, hengellinen, henkinen tai lihallinen sellainen, on aina vähän arveluttavaa eikä ihan jokapoika tai -tyttö sellaiseen säädyllisyyssyistä rupea. En minäkään, paljoa ainakaan, vaikka välillä vähän lipsahtaa. Niinkuin silloin kun puhuu uskon kielestä, jota on haastavaa selittää ilman hyppysellistä henkilökohtaisuutta, vähän niinkuin riistapadasta tulee maittavampi kun siihen lisää hyppysellisen rosmariinia.

Uskontunnustus on yritys kuvata jotain mahtavaa, ja siinä jokainen rivi ja sana on sinänsä tärkeä. Jos joku sen osista ei jollekin ole kovin tärkeä niin se ei tarkoita sitä että kyseinen ihminen turhentaa jotain. Uskontunnustus kun ei ole yksityisen vaan yhteisen uskon kuvaus. Esimerkiksi itselleni Jeesuksen äidin neitseellisyydellä ei ole koskaan ollut kovin suurta merkitystä, mutta sehän ei tarkoita sitä että a) muillekaan ei ole tai toisaalta b) en uskoisi uskontunnustuksen mukaisesti. Lisäksi on sanottava, että sanaparin "neitsyt Maria" merkityksen redusointi immenkalvoon on kummallista, eikä se ole oman ymmärrykseni mukaan se varsinainen merkitys siinä, se immenkalvo siis, puoleen eikä toiseen, vaikka jollain kirjaimellisuuteen viittaavalla tavalla sen voisi niinkin ymmärtää.

Oleellista on kuitenkin sellainen asia, että vaikka uskon kielellä yritettäisiin kuvata asioita symbolisestikin, ikäänkuin kuvailla, niin kyse ei kuitenkaan ole siitä, että siinä yritettäisiin sanoa jotain ihan täysin muuta kuin mitä siinä sanotaan, saati sitten täysin käänteistä asiaa. Kun uskontunnustuksessa sanotaan "syntyi neitsyt Mariasta", niin se tarkoittaa itsessään sitä, että tuolla lauseella on jokin merkitys siinä yhteisessä uskossa, joka on apostolisessa uskontunnustuksessa todettu, ja lisäksi se tarkoittaa sitä että "ei syntynyt neitsyt Mariasta" ei ole kristinopin mukainen toteamus. Siihen väliin mahtuu paljon symbolista, vertauskuvallista ja kirjaimellista tulkintaa ja käsitystä, joista iso osa on monen mielestä höpöhöpöä kun taas toisten ei.

Tähän onkin hyvä lopettaa tällä kertaa, arvon lukija, ja tämän lopetuksen virkaa toimittavan viimeisen kappaleen kirjoitin lähinnä siksi että muuten loppu olisi jäänyt vähän roikkumaan. Ikäänkuin siis, sillä harvoinhan teksti mitään tai mistään roikkuu, saati sitten immateriaali ajatus, joihin kirjallisilla konstruktioilla kutenkin pyritään.

72 kommenttia

  • Markku Virta sanoo:

    Teemu Kakkuri kirjoitti: “Pitää etsiä.”

    Helpommin pääset Kekkosen arkistoihin…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Helpommin pääset Kekkosen arkistoihin…

    JOSKUsta noin kahdessa sekunnissa.

    Ilmoita asiaton kommentti