Korona-ajan konfirmaatiomessu

Toimitin konfirmaatiomessun omalle rippikouluryhmälleni. Kieltämättä messua suunnitellessa mielessäni pyöri samanaikaisesti rajoitusten purkaminen ja piispojen suositus edelleen pitää yllä rajoituksia.

Päädyimme toteuttamaan messussa rajoituksia edelleen ja kokonaisuudessaan koen sen olleen viisas ratkaisu. Koteihin ilmoitettiin, että konfirmaatioon voi osallistua nuoren oma perhe, mutta keitä kodit perhekuntaan laskevat, sitä ei suoraan sanoitettu. Kodeista soitettiin ja kysyttiin suoraan, voivatko esimerkiksi isovanhemmat osallistua. Se tottakai sallittiin, ja myös lähimpien kummien osallistuminen. Perhekuntien koot vähän vaihtelivat keskimäärin 3-5 hengen välillä, mutta myös kahdeksankin henkeä saattoi olla paikalla. Hyvä homma. Rajoitusten vuoksi 800-900 hengen kirkkoon voi ottaa sisälle 120 henkeä, mutta kun perheryhmät istuivat omina ryhminään, messussa oli noin 150 henkeä.

Messua suunniteltiin yhdessä ryhmän ohjaajien kesken ja siinä oli miettimistä, miten turvavälit voidaan säilyttää. Kirkkoon saapunut väki oli selvästi valveutunutta ja osasi huomioida etäisyydet toisiinsa kirkonpenkissä. Nuorten turvavälejä on hankala noudattaa, koska he joka tapauksessa kokoontuvat keskenään. Mutta mitä mietimme yhdessä, totesimme, että tuohon kirkkotilaan seuraavat asiat olivat ihan toimivia:

1. Nuoret istuivat neljällä penkkirivillä (jotka selkeyden vuoksi kannatti myös numeroida) sopivin turvavälein, käytännössä kuusi nuorta per penkki.

2. Kulkue toteutettiin pitkänä jonona, jossa oli käsivarrenmitta etäisyytenä toiseen nuoreen. Vain ristinkantaja kantoi ristiä, kynttilöitä tai Evankeliumikirjaa ei ollut mukana. Vain työntekijät olivat kulkueessa mukana, eivät kaikki avustajatkaan, ja isoset jäivät penkkiin.

3. Uskontunnustuksen ajan nuoret olivat penkeillä ja kysymys/kehotus, tässä tapauksessa kehotus, huolehdittiin yhtälailla kirkonpenkistä.

4. Nuoret siunattiin ja kutsuttiin ehtoolliselle yksi penkkirivi kerrallaan. Tällöin turvaväli säilyi alttarilla. Vain työntekijät siunasivat nuoret, kummeja taikka omaa perheväkeä ei ollut mukana.

5. Konfirmatiolaulun nuoret lauloivat kahdessa rivissä riittävin turvavälien kera (koska alttarialue on leveä ja mahdollistaa sen).

6. Ehtoollisella ehtoollisleipä pudotettiin kävijän kädelle ja ehtoollispikari laskettiin heidän eteensä alttarikaiteelle.

7. Vain minä ryhmän pappina jaoin konfirmaatiotodistukset eikä mukanani ollut ketään muita.

8. Messun jälkeen, mikäli leirin jälkeen kodeissa tulee yllättäen vastaan tartuntariski, kannattaa tarjota jo etukäteen mahdollisuutta yksityiskonfirmaatioon esim. yhteisen messun jälkeen (tähän kannattaa työntekijöitten varautua, jos tilanne muuttuu äkillisesti). Pienimuotoinen noin 20 minuutin messuhetki on aina palvelua nuorelle ja hänen perheelleen. Voi pohtia myös mahdollisuutta yksityiskonfirmaatioon ulkotilassa vaikka kirkonmäellä (jos sellainen on) tai kotipihassa.

Enpä ole koskaan aiemmin toteuttanut pandemia-ajan konfirmaatiota, mutta oppia hyvä kaikki. Kannatan tästä yhteistä keskustelua ja ideoiden vaihtelua, että kirkkona isona yhteisönä voimme antaa hyviä ideoita ja vinkkejä toisillemme. Kirkot ovat rakenteellisesti erilaisia, joten yllä oleva sopii 1800-luvun lopulla rakennettuun isoon perinteiseen puukirkkoon.

3 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kiitos Ville Hassinen! Meillä oli kaksi konfirmaatiota hiukan samalla periaatteella viime lauantaina. Itse asiassa systeemi pelasi mielestäni paremmin kuin perinteinen malli. Meillä päin pidetään ensin konfirmaatiot kahdelle ryhmälle lauantai-iltana ja sitten kaikille yhteinen ehtoollismessu sunnuntaina. Meillä otetaan kuitenkin 130 henkeä 700 hengen puukirkkoon ja konfirmoiduille jaetaan muutakin materiaalia kuin todistukset yhteiskuvan jälkeen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Meillä lähdettiin siitä, että nuoret olivat oppitunneilla sisätiloissa niin paljon, että tartuntoja on käytännössä mahdotonta välttää. Jonotusvälit ja käsien ja pintojen ahkera pesu toki kuuluivat ohjelmaan. Oma havaintoni on kyllä se, että murrosikäisiä on mahdotonta saada pitämään mitään turvavälejä johdonmukaisesti.

    Aiheen ulkopuolelta totean vain, että tarvitaan ilmeisesti muutama akuutti tautitapaus, että taas terästäydytään. Ikävä kyllä näin meidän riskiryhmäläisten kannalta

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.