Kotikirkon kauneimmat joululaulut

Me tulimme taas yhteen, vanhat tuttavat, naapurit, kaikki. Tulimme laulamaan kauneimpia joululauluja. Niitä, joiden sanoista nousee mieleen niin pakahduttavia muistoja, että sanat jäivät kurkkuun. Laulaminen takelteli välillä, vaikka tekstit eivät koskaan olleet unohtuneetkaan.

Tässä kirkossa on laulettu ja veisattu jo silloin, kun ainoa valo oli lepattava kynttilä ja taipaleella turvana taivaan tähdet. Tässä kirkossa on veisattu virsikirjasta, joka saattoi olla pienen torpan ainoa tai melkein ainoa kirja. On veisattu suomeksi, äidinkielellä, vaikka hallitusherrat kaukana kaupungissa yrittivät hallita tätä kansaa ruotsinkielellä ja suomen kielen sirpaleilla.

On saatu laulaa ja kuulla sanaa omalla äidinkielellä.

 

Tässä kirkossa on suomenkielinen laulu kaikunut silloinkin, kun hallinnon kieleksi on ollut vänkäämässä venäjä. Veisattiin Vanhasta virsikirjasta, puolustettiin omaa rakasta äidinkieltä.

Nikun talon herra professoori oli nimitetty virsikirjakomiteaan. Perimätiedon mukaan hän joskus toi kirkkoon omia suomennoksiaan tai suomennosehdotuksiaan koelaulettavaksi. Alettiin tietää, mikä meille on kalleinta, äidinkieli ja itsenäisyys. Oma virsikirja saatiin 1886, professori, kanslianeuvos Lönnrotin kuoleman jälkeen. Säkeitä, jotka käyvät syvälle sieluun.

Oli lupa laulaa ja kuulla sanaa suomeksi.

 

Tässä kirkossa kaikuivat joululaulut ja aamun jumalanpalveluksessa soi suomenkielinen virsi ja sanan kuuloon tuleva sai kuulla julistusta selkeällä, kauniilla suomenkielellä. Tänne asti kuulemme kaikuja siitä, miten valtakunnan korkeisiin asemiin päässeet pojannulikat yrittävät kammeta äidinkieltä pois siitä asemasta, johon se on sukupolvien sinnikkyyden ansiosta saatu kohotettua. Kansainvälisyyden nimissä, kuuluu veruke. Emme me olleet ruotsalaisia, venäläisiä meistä ei tullut, miksi meistä pitäisi tulla englanninkielisiä? Luovuttaa taistelematta?

Me haluamme laulaa ja kuulla sanaa suomen kielellä, omalla.

 

Vanhan kotikirkon kauneimmat joululaulut eivät petä. Ei petä virrenparsi, ei uskontunnustus eikä Isämeidän. Kaikki ne kuuluivat pyhäpäivän ohjelmaan. Kauniilla suomenkielellä.

 

Kirjoittaja

Liisa Laurila
Liisa Laurila

Sanat ovat uusiutuva, arvokas luonnonvara. Sanat ovat ajatusten peruskallio. Vaalitaan sanojen taitoa, vastuullisesti. Lisää luettavaa http://sanataito.blogspot.fi

Kirjoittajan viimeisimmät blogit