Koulutetut vapaaehtoiset vertaisryhmien ohjaajiksi

Olen tehnyt monta vuotta erilaista vapaaehtoistyötä.

Yhteistyössä kirkon ja seurakuntien kanssa.

Olen havainnut, että kirkon ja seurakuntien pitäisi entistä enemmän panostaa ruohonjuuritason työhön.

Seurakuntien diakonit eivät ehdi vastata kaikkiin tarpeisiin, eivätkä jo yhteiskunnassamme olevat erilaiset kolmannen sektorin yhdistykset ja järjestöt.

Kirkkohallituksen tulisi ohjeistaa seurakuntia kouluttamaan vapaaehtoistyöntekijöitä erilaisten ryhmien  ohjaajiksi. Työntekijöiden tueksi.

Tällä hetkellä on kysyntää esim. päihteitten käyttäjien omaisten ja läheisten tukemisesta ja vertaisryhmät ovat mielestäni se kaikkein paras tukimuoto. Toki on lukuisia muitakin ihmisryhmiä, jotka huutavat hiljaa apua vaikeuksissaan.

Mistä on kiinni se, että tällaistä toimintaa ei saada aikaiseksi? Kuinka monessa seurakunnassa pyörii tukiryhmiä juuri edellä mainituille ihmisille, päihteitten käyttäjien läheisille? Tai syrjäytyneille? Yksinäisille?

Mielestäni eri seurakuntien pitäisi kiireesti lähteä yhteistyöhön kehittämään tällaistä vapaaehtoisten joukkojen kouluttamista vetämään näitä ryhmiä.

Vertaisuudessa on voimaa. Parantavaa voimaa. Vertaiset ymmärtävät " sisältäpäin" eivätkä tuomitse.

Silti vertaistoiminta ei poissulje ammattilaisten apua. Päinvastoin, yhteistyötä tulisi tehdäkin paljon myös ammattiauttajien kanssa.

 

7 kommenttia

  • Suomessa on ollut sanonta: Työ tekijäänsä neuvoo. Se ei taida olla enää kurssissa, kun kaikkeen pitäisi olla koulutus. Minua on vanhemmiten alkanut häiritä puhe ammattiauttajista, kun joskus näkee hedelmää. Auttajien pitäisi menne Turun käsityöläismuseoon, kiertää ne kaikki takot ja istua ihmettelemässä ainakin yksi päivä minkälaista se elämä on ollut. Silloin on ollut työ pääasia, että olisi leipää ja kapeat kujat ovat pakottaneet ihmisen kohtaamiseen ja naapurisopu on ollut tärkeä ja siitä seuraava naapuriapu. Miksi toiminnanhaluisen ja ihmisistä välittävän ihmisen pitäisi anoa jostain kirkkoherranvirastosta lupaa tehdä sitä, mikä on kristiyn päätehtävä: Olla ihminen ihmiselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Lauri hyvä, kiitos kommentistasi! Olen tehnyt juuri niin kuin neuvot tuossa puheenvuorossasi.

    Viime syksynä perustin päihteiden käyttäjien läheisille ja omaisille vertaistukiryhmän ja koska ryhmä oli todella voimaannuttava, niin olen edelleen sitä jatkanut. Meillä on ryhmässä käynyt seurakunnan päihdediakoni parikin kertaa. Joskus myös ammatti-ihminen kertomassa päihteistä jne. Pääsääntöisesti keskustelemme itse. Mutta ryhmän vetäjänä pidän huolen, että kaikki saavat puheenvuoron tasapuolisesti. On tärkeää luoda luottamuksellinen ja lämmin ja turvallinen ilmapiiri.

    Lauri, ennen oli varmaan yhteiskunta toisenlainen. Nykyaikana ei asuta enää niin lähekkäin, ihmiset ovat paljolti hyvin yksin ja yksinäisiä. Ongelmat ovat lisääntyneet. Säännöllisen vertaistukitoiminnan aloittaminen ei ole ihan helppo juttu. Tarvitaan tilat, tarjoilut, ilmoittelu ja mahdollinen tukiyhteisö takana olisi hyvä olla olemassa. Itse näkisin tässä seurakunnille avautuvan uuden työnäyn. On tietysti tärkeää, että huomaamme omassa lähiympäristössämme olevat kärsivät ja apua tarvitsevat lähimmäisemme. Voimme toki tukea ilman vertaistukiryhmiäkin ihmisiä, jotka tukea ja ennen kaikkea rinnallakulkijaa kaipaavat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olisikohan todellinen syy siinä, että papit ovat kuitenkin vastuussa työalueista. Myös diakoniasta. Eikä papit saa teologisessa mitään valmiuksia vapaaehtoistyöhön. Joten papit pitäisi ensin kouluttaa, jotta muutos tulisi mahdolliseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marja Vilkama sanoo:

      Pekka hyvä, minusta olet ihan oikeassa. Käsittääkseni kokonaisvastuu seurakuntien diakoniatyöstä on kirkkoherroilla ja papeilla? Onko näin? Eli pitäisikö Kirkkohallituksen ohjeistaa seurakuntia järjestämään vapaaehtoisten koulutusta? Seurakunnat ovat itsenäisiä päätöksenteossaan, mutta Kirkkohallitus pyrkii tukemaan seurakuntia esim. kirkon vapaaehtoistoiminnan linjauksen kaltaisilla aineistoilla. Joten kun Kirkkohallituksessa mietitään koko kirkon kehittämistä, niin tämä diakoniatyö voisi olla yksi asia, nimenomaan vapaaehtoistyön lisäämiseksi ja kehittämiseksi. Kirkkohallituksen omilla sivuilla sanotaan kauniisti diakoniasta näin : “Diakonia kuuluu kirkon perustehtäviin.” Ja toisessa kohtaan näin : “Seurakunnan jäsenet on kutsuttu harjoittamaan diakoniaa. Diakonia ei siis ole vain diakoniatyöntekijöiden vastuulla, vaan koko seurakunnan, seurakuntalaisten ja työntekijöiden, tapa olla ja elää.” Lisäksi vielä sanotaan : “Vapaaehtoistoiminta edellyttää tukea, varustamista ja ohjaamista. Työntekijöitä ja vapaaehtoistoimijoita onkin hyvä kouluttaa tässä pitkäjänteisesti ja kattavasti.”

      Joten uskon, että nämä kauniit ajatukset toteutuvat myös käytännössä. Seurakuntien omia työntekijöitä varmaan koulutetaankin, mutta missä viipyy kutsu meille vapaaehtoistyöntekijöille? Minusta voisi ilmoitella seurakunnan omassa lehdessä vapaaehtoistyöntekijöiden kurssituksesta. Tai ainakin ensi alkuun voisi olla kutsu tulla keskustelemaan oman seurakunnan diakoniavastuuhenkilöiden kanssa, minkälaista ohjausta ja tukea vapaaehtoiset kaipaavat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Hyvä Marja!

    Tämä menee ihan ohi aiheen, mutta kun on pakko kysyä. :)

    Löysin vasta Pekka Särkiön hienon blogikirjoituksen “Ratsasti kuin enkeli” https://www.kotimaa24.fi/blogit/ratsasti-kuin-enkeli/ Mahdatko olla sama Marja Vilkama, joka siellä kertoi isoisästään eversti Oskar Vilkamasta? Minun luokanvalvojani oli Pirkko Vilkama Kannaksen Yhteislyseossa 60-luvun alussa. Hän oli luultavasti Oskarin tytär. Silloin hän siis olisi Sinun tätisi?

    Olisi hauska tietää, osuinko arvailussani oikeaan. Särkiön blogissa kyselin myös Vilkaman veljesten suhdetta Väinö Havakseen. Muuta kautta on kerrottu, että Havas oli “talousasioiden” vuoksi kiinteässä kirjeenvaihdossa kenraali Karl Wilkaman kanssa. Tästäkin olisi hauska tietää enemmän.

    Olisin kiitollinen, jos jaksaisit vastata jotakin vaikka sinne Särkiön blogiin. Ymmärrän kyllä myös, jos uteluni ovat turhan henkilökohtaisia. Entisenä Kannaksen kasvattina vain Vilkaman nimi pani nostalgiset muistoni liikkeelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marja Vilkama sanoo:

      Hyvä Pertti!

      Ihan olet oikeassa! Isoisäni oli Oskar Vilkama ja hänen veljensä Kalle Vilkama ( Karl Wilkman). Oskari oli naimisissa Sisko Vilkaman kanssa ( hän oli myös historianopettaja) ja heillä oli viisi lasta : Heikki ( isäni) , Aino, Pirkko , Kerttu ja Kalle. Kalle Juhani on vielä elossa. Pirkko oli kummitätini ja oli myös historian opettajana täällä Lahdessa aikoinaan. Väinö Havaksen ja Kalle Vilkaman kirjeenvaihdosta en tiedä, mutta voin ottaa selvää. Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että he ovat olleet perhetuttuja.

      Olisi kiva vaihtaa enemmänkin ajatuksia, joten voisimmeko jatkaa keskustelua sähköpostin kautta. Sähköpostiosoitteeni : vimarja45@gmail.com Kiittäen yhteydenottoviestistäsi!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pertti Niukkanen sanoo:

      Kiitos paljon vastauksesta ja email-osoitteesta. Lähetän postia, kun ensin mietin mitä oikein kysyisin. Montakin asiaa on kyllä mielessä. Kiitos vielä kerran!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja Vilkama
    Marja Vilkama

    MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit