Koulutusleikkausten lyhyt historia

Poliittisessa keskustelussa saattavat tosiasiat ja historia unohtua. Myöskään Suomen tilanteen vakavuus ei ole kaikille auennut.

Olen vakaasti sitä mieltä, että koulutuksesta ja tieteestä ei tulisi leikata. Mutta toisaalta ymmärrän, että jos talouden tasapainotustoimia ei tehdä ajallaan, leikkaustarve vain kasvaa.

Muistan elävästi, kun edellisen hallituskauden ensimmäinen opetusministeri Jukka Gustafsson puhui uutena ministerinä korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdolle Hankenin salissa 2011. Hän oli äärimmäisen huolestunut korkeakoulutettujen suhteellisen osuuden laskusta Suomessa verrattuna muihin maihin. Olin kirjoitellut samasta asiasta ja vilpittömästi iloitsin ministerin linjauksesta.

Mutta ei kauaakaan kulunut, kun Gustafsson joutui lyömään pöytään rajut leikkaukset korkeakoulutuksesta. Sillä kertaa kohteena olivat pääasiassa ammattikorkeakoulut, joiden rahoituksesta viidennes leikattiin. Osana pakettia oli aloituspaikkojen leikkaus! Asiassa ei auttanut se, että ammattikorkeakoulut ovat onnistuneet omassa tehtävässään ainakin yhtä hyvin kuin yliopistot omassaan. Vaalituoksinassa oli kaiken lisäksi luvattu, että ”ammattikorkeakouluilta ei leikata”.

Opetusministeri Krista Kiuru omalla vuorollaan taisteli pieniä mutta sitäkin arvokkaampia kompensaatioita. Aloituspaikkoja lisättiin määräaikaisesti hakijasuman purkamiseksi. Osaamisen kehittämiseen myös panostettiin. Eivät nämä leikkauksia kokonaan kompensoineet, mutta olivat sekä eleinä että toimenpiteinä tärkeitä.

Edellinen hallitus yritti leikata toisen asteen koulutuksesta 260 miljoonaa. Silloinen oppositio kaatoi leikkaukset juuri eduskuntakauden lopulla.

Kuulostaako tutulta? Nykyinen hallitus jatkaa leikkauksia korkeakoulutuksesta, mutta suhteessa leikkauksen määrä yliopistopuolelta ei ole juuri sen kummempi kuin edellisen hallituskauden leikkaus ammattikorkeakouluilta. Tutkimusrahoituksen muutokset saattavat tehdä asiasta yhtä vakavan, ehkä jopa vakavamman.

Nykyinen hallitus toi leikkausten rinnalle kärkihankkeet. Niistä osaamiseen ja koulutukseen suunnataan 300 miljoonaa euroa – ja koulutus saattaa hyötyä muistakin kärkihankkeista. Niiden tarkoitus ei ole kompensoida leikkauksia vaan buustata uusia kehitysloikkia.

Nykyinen hallitus aikoo leikkata toisen asteen koulutuksesta 250 miljoonaa euroa - suunnilleen sama summa kuin edellisen hallituksen esitys oli.

Kovin suurta ennustajan taitoa ei tarvita sen sanomiseen, että jos valtiontaloutta ei saada uskottavasti oikealle uralle, myös seuraavat hallitukset joutuvat leikkaaman ihan niiden väristä tai niiden antamista lupauksista huolimatta.

Arvostin - vaikkakin vähän kummeksuin -  Hankenin apulaisprofessorin tunnustusta Ylen KulttuuriCoctailissa (23.12.), kun hän sanoi, ettei ymmärrä leikkausten syytä eikä perusteita – ainakin se oli rehellistä puhetta hankenilaiselta! Mutta toimittajalta olisin voinut odottaa kotiläksyjen tekemistä. Jos kaksi hyvin eriväristä hallitusta peräjälkeen leikkaa koulutuksesta, syytä voisi ehkä etsiä muualtakin kuin koulutusvihamielisyydestä.

Moni joulukuussa keskusteluihin osallistuneista ei muistanut tai ei tiennyt, että valtio oli ottanut lainaa heidän joulukuun palkkansa maksuun. Me kaikki valtion suoraan tai välillisesti elättämät elimme siis joulukuun velkarahalla!

Jos valtion ”talousarvioiden kokonaismäärä” – kuten budjettikirja sanoo – oli viime vuonna 54 miljardin paikkeilla, siitä nettolainanottoa ja velanhallintaa on viiden miljardin hujakoilla eli suunnilleen yhden kuukauden osuus.

Kuvaus on tietysti yksinkertaistus mutta uskoakseni perin havainnollinen. Eikä toki koulutus voi eikä saa olla yksin vastuussa valtiontalouden tasapainotuksesta. Mutta koulutuksen, tieteen ja tutkimuksen pitää pyrkiä kaikin keinoin olemaan osa ratkaisua, ei osa ongelmaa.

Valtion velka ylitti sata miljardia euroa viime vuoden marraskuussa. Suomen tilanne eli velkamme määrä ei olisi hälyttävä ilman kahta tosiseikkaa. Talouskasvumme on miltei pahnanpohjimmainen EU-alueella – vain Kreikalla menee huonommin. Toiseksi meillä on rakenteellisia ongelmia: huoltosuhteemme muuttuu niin, että veronmaksajia on entistä vähemmän suhteessa niihin, jotka eivät ole työelämässä.

Alkaneena vuotena Suomi kaipaa ja tarvitsee isänmaan pelastajia.

1 kommentti

  • Matias Roto sanoo:

    Jorma

    Kiitos erittäin hyvästä jutusta.

    Valitettavan paljon on niitä jotka edelleen kulkevat vossikkalaput silmillään, eivätkä näe missä Suomen kokonaistalous menee. Säästöjä todellakin tarvitaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jorma Niemelä
    Jorma Niemelä

    Yhteiskuntatieteilijä, jolla on pitkä kansalaisjärjestö- ja korkeakoulutausta. Sosiaalityön dosentti. Erikoistunut mm. sote-kysymyksiin ja järjestöjen asemaan siinä. Koulutusta, konsultointia, konseptointia ja tutkimuspalveluja doktriini.fi-palvelujen kautta.