Kriisi on uhka tai mahdollisuus – entäs epikriisi?

Toimittuani 10 vuotta pappina hakeuduin sairaalasielunhoidon erityiskoulutukseen, johon pääsi vain psykologisen soveltuvuustestin kautta. Mairittelevat testitulokset kerrottiin minulle vain puhelimitse. Pyynnöstäni huolimatta en saanut itselleni paperia, josta tulokset luettiin. Olisi ollut mukavaa ja voimaannuttavaakin esimerkiksi heikoilla hetkilläni lueskella tuollaisia tietoja itsestäni, persoonallisuudestani, vahvuuksistani mutta myös siitä, mihin minun pitäisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota ollessani vuorovaikutuksissa muitten ihmisten kanssa. Kuvailu oli niin laaja-alaista, että en millään pystynyt vastaanottamaan kaikkea saamaani palautetta pelkän kuulon varassa. Harakoille meni paljon.

Jos olisin saanut haltuuni tuon kärkkymäni paperin, olisin mitä todennäköisimmin jämähtänyt kiinni minua kuvaaviin määritelmiin, mikä olisi hyvinkin saattanut estää minua kasvamasta, kehittymästä, muuttumasta sellaiseksi kuin minun oli tarkoitus isona tulla.

Nuo tulokset saattoivat kertoa minusta jotakin juuri tuona tiettynä hetkenä 1990-luvun alussa, mutta pysyvämpää kuin tuollainen lokerointi on toki aina muutos ihmisen omien korvien välissä. Liisa Ihmemaassa-satukirjan kirjoittajan Lewis Carrollin (oik. Charles Lutwidge Dodgson, englantilainen matemaatikko, kirjailija ja pappi, 1832-1898) sanoin: On turhaa palata eiliseen, koska olin silloin täysin eri ihminen.

Olinko minä siis ennen joku muu?

Toki minun on hyvä aika ajoin tarkastella menneitäkin asioita, mutta teen sen vapaaehtoisesti ja nykyhetkestä käsin päin, en jäämällä eilisyyden vangiksi. Voin tarkastella menneen tarjoamia opetuksia, mutta kuitenkin tiedostaen, että on olemassa vain tämä hetki tässä ja nyt, eilisen ja huomisen välissä.

Tietenkin eiliseemme liittyy tosiasioita, jotka tuntuvat elämässämme vielä tänäkin päivänä ja joita ei tekemättömiksi saa. Esimerkiksi kiistämätön tosiasia on, että syntymästäni on kulunut 65 ja  pappisvihkimyksestäni (ke 31.10.79) 41 vuotta, eikä noita asioita voi muuksi muuttaa, halusinpa sitä tai en.  Ne ovat faktoja. En enää nuorru ja työurani on auttamattomasti takanapäin.

Mutta ei ole viisautta pitää kylmiä tosiasioita ainoina merkityksellisinä juttuina, sillä eihän elämämme pelkistä faktoista ja järkiperusteista  koostu. On paljon sellaista, mikä saattaa viisaankin vipuun ja nostaa tunteet pintaan. Ihmisiä eivät järkytä niinkään itse asiat, vaan heidän käsityksensä asioista, sanoi aikoinaan jo antiikin kreikkalainen stoalaisfilosofi Epiktetos Ja stoalaisilla jos kellä piti pokka, he eivät vähästä hätkähtäneet.

Ajattelumme muuttuu, tunteemme ajelevat vuoristoradalla, asennoitumisemme erilaisiin ilmiöihin voi mennä kokonaan uusiksi. Miksi eivät siis vaihtelisi ne merkityksetkin, joita asiat elämässämme saavat? Nämä merkitykset eivät ole mitenkään lukkoon lyötyjä totuuksia. Menneisyyden tapahtumat eivät ole kiveen hakattuja, sillä voimme alituisesti antaa eilispäiväisille asioille uusia merkityksiä. Voin halutessani aivan mielin määrin pohdiskella kulunutta elämääni ja päättynyttä työuraani, jos tahdon, mutta pakkoa ei ole. Voin miettiä elämäni valintojen syy- ja seuraussuhteita, jos niikseen tulee. Tai voin aivan yhtä hyvin olla pohtimatta.

Joka tapauksessa olisi suorastaan kenkkumaisista kenkkumaisin ajatus, että kulunut aika olisi peruuttamattomasti ohi. Masentavaa olisi suostua ajatukseen, että kaikki menneisyyden mokat olisivat vain jatkuva piikki lihassamme emmekä saisi piikkiä  millään itsestämme irti. Voi meitä, jos meillä ei olisi mahdollisuutta tehdä mielenmuutosta, parannusta, pyytää anteeksi, valita jatkossa parempi tie, niin edessämme olisi vain alakuloisuuden ja katkeruuden kinttupolku.

Vaan entäpä jos menneisyys olisikin ikään kuin taikinaa, jota vaikkapa terapiassa sopii käsitellä? Alussa mainitsemaani sielunhoitokoulutukseen kuului myös ryhmäterapiaa, mikä oli minulle tuolloin aivan uusi kokemus, samalla kertaa kiehtova ja tuskallinen.

Aika aikansa kutakin. Kokemukseni osoitti, että arkielämässä on vain hyvä pitää joitakin asioita ikään kuin piilossa muilta. Aina ei kannata laulaa ilman päätä, ilman kaulaa. Sellaista reaaliaikaista itseruoskintaa, vereslihalle menevää avoimuutta, suoraan puhumista ilman sordiinoa ei kyllä pitkän päälle jaksaisi kukaan! Tällaisten totuudentorvien keskellä eläminen voisi olla niin tukalaa, että  erakkous alkaisi vaikuttaa varsin houkuttelevalta elämäntavalta.

Jos joku psykoterapiakeskus Vastaamon tietovuoto-kiristys-tapauksen uhri sattuisi lukemaan näitä rivejä, niin haluaisin sinulle sanoa, että älä missään nimessä samastu niihin luottamuksellisten papereitten tietoihin, jotka nyt ovat paljastuneet!  Sinä olet näet nyt jotakin muuta ja erilaista kuin ne arviot, jotka sinusta on tehty useita vuosia sitten. Tietojasi voidaan kyllä monella tavalla käyttää väärin sinua vastaan, mutta sinä et ole sama ihminen kuin nuo vanhat tiedot paperilla! Ei kohtalosi ole noin paperinmakuinen. Et ole yhtä diagnoosisi tai epikriisisi kanssa.

Jos psyykkinen hyvinvointisi ja fyysinen toimintakykysi ovat lisääntyneet  terapiassa itseymmärryksesi kasvamisen ja tunteiden säätelyn petraamisen  myötä ja  jos olet oppinut ajattelemaan aiemmin sinua jumittaneita asioita uudesta näkökulmasta, niin eikö sinulla silloin ole edessäsi huikea vapautumisen kokemus, kun kahle toisensa jälkeen murtuu ja maahan kilahtaa?

 

Kuva: Vuonna 2015 työtietokoneeni sekosi ihan maan perusteellisesti. Kovasti häntä yritetttiin terapoida kondikseen, mutta tosiasia oli, että kyseisen vuoden aikana kone oli useammin pois käytöstä kuin käytössä. Lopulta päädyttiin siihen, että mulle hankittiin uusi tietsikka. Onko se niin kaikkialla, että ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki?

19 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Tulee mieleen sarjakuva Lätsä. Siinä Lätsä tapaa kaverinsa ja kysyy: ” mitä kuuluu”. Tähän toinen vastaa kertomalla kaikki elämänsä murheet. Lätsä jatkaa matkaa ja mutisee itsekseen: kelju kaveri. Siltä kun kysyy mitä kuuluu, ni se kertoo.

    Joitain asioita on hyvä pitää ihan vain itsellään ja juuri niiden asioiden kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä. Rovastin teksti voi monelle olla tässä suurena apuna.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka P: No juu, itsekin olen pari kertaa vastannut väärin, kun piispa on tehnyt minulle tuon Mitä kuuluu-kysymyksen. Otin sen liian todesta ja ajattelin, että nytpä kerronkin kaikki, kun tilaisuus kerran tarjoutui. Ehkä piispat ovat tajunneet myöhemmin rajata tuota liian avoimeksi jäävää utelumuotoa. Vaikka että Mitäpä tänään kuuluu?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kiitoksia kirjoituksestanne.

    Sairaalasielunhoito ja psykoterapia eroavat eniten ajallisessa kestossa. Näin sielunhoito ja psykoterapia ovat lähempänä toisiaan kuin sairaalassa tapahtuva.

    Kuitenkaan uskoutumisen astetta kaikissa edellisissä ei voi yleistää kestäähän sairaalajaksot Ihmisillä useasti viikkoja kun ei kuukausia.

    Olisiko mahdollista syventää kirjoitustanne päällimmäisiä ajatuksia katsoen kun ja jos kehtaisitte asian tehdä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Psykologinen arviointi työhön hakeutuvalle tarkoittaa useamman Ihmisen mielipidettä hakijan persoonan mahdollisuuksista nyt ja tulevaisuudessa katsoa sisäsyntyisesti asioita ja kokemusta mitä tulevassa työssä tulee vastaan.

      Näin inhimillisesti kyse on yhdenlaisesta tulevaisuusarvioinnista hakuhetkellä Ihmisen persoonasta ja sen mahdollisuuksista kasvaa ja päästä eteenpäin vaihtuvissa elämäntilanteissa niin kotona kuin työssä Ihmisenä.

      Toki hakuhetken koulutuksella on merkitystä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka V: Blogini skopus on tuossa lopussa: Niin paljon kuin Vastaamon tietomurto-kiristys-keissistä onkin viikon aikana kirjoitettu, niin yhtä asiaa ei liene tuotu uhrien lohdutukseksi esille: Yksikään ihminen ei koostu taudinkuvista, diagnooseista tai epikriiseistä eikä hänen pidä niihin millään muotoa samastuakaan. Kyse on enemmänkin aikaansa sidotuista dokumenteista kuin ihmiskohtaloista.

      Mitä mahdat tarkoittaa syventämisellä? Tarinoita olisi kyllä paljon, mutta jätän ne suosiolla vaitiolovelvollisuuteni piiriin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka V:lle vielä jälkimmäiseen kommenttiisi: Näinpä juuri!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Tarkoitin kysymyksellä kirkon lupaaman mutta perusteiltaan julkaisemattoman sielunhoidon asiaa työssänne kohtaamaanne.

      Kun vielä tähän psykologiseen arviointiin katsotaan niin onhan se proaktiivisesti haastavaa pätevienkään ihmisten katsoa nyt ja tulevaisuusindikaattoreita yhdellätavalla ennustaen. Sen tähden arvioinnista ei anneta kirjallista palautetta kun sen totuudellisuudesta ei voi ennustaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Tepsa sanoo:

    Hienosti ja avartavasti pohdittu.

    Kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti: Avaruudesta en oikein tiedä, blogisti kun itse seilaa tässä oman mukavuusalueensa laitamilla. Minulla ei ole kompetenssia edes päätellä, onko tuo ajatus erottaa ihminen diagnoosistaan erityisen merkittävä huomio. Minulle se oli kuitenkin Ahaa-elämys, jonka halusin jakaa.

      Tähän saumaan sopii sitaatti Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuulta kolmen vuoden takaisesta pääkirjoituksestaan. Löysin tämän tuulisen ajatuksen samoihin aikoihin kuin tuon Carrollin Ihmemaa-lauseenkin. Meikäläiseltä meinasivat ihan jauhot mennä suuhun ja pasmat sekaisin. Voitin kuitenkin itseni ja laitoin blogin jakoon tästä huolimatta:

      “Julkisessa sanassa suppean kokemusmaailman yleistäminen tuottaa komiikkaa. Kyseessä on niin sanottu Liisa ihmemaassa -kirjoittaminen: journalisti, blogisti tai verkkokommentoija käsittelee ilmiötä, joka on tuiki tavallinen mutta jostakin syystä kirjoittajalle vieras. Seuraa taivastelevia luonnehdintoja ja kauhistelua.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Oliko Dodgson todella pappi vai ainoastaan pappissäätyyn kuuluva opettajanvirkansa vuoksi? Olen ollut Oxfordissa opastetulla Lewis Carroll- kierroksella, enkä siellä tai muuallakaan kuullut mitään siitä, että hän todella olisi toiminut pappina.

    Toinen juttu, joka tästä jäi epäselväksi, oli fraasi “laulaa ilman päätä ja kaulaa”. Foneettisestihan tuo tietenkin olisi mahdotonta, mutta viitataanko sillä pidäkkeettömään äänen tuottamiseen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias: Hähää, kokemuksesta tiedän , että sun kanssasi joudun aina semanttisiin ongelmiin.

      Gummerus-kustantamon sivuilla tosiaankin mainitaan, että Carroll oli pappi ja lisäksi myös harrastelijavalokuvaaja. Pikkuisen minäkin tätä ilmiantoa ihmettelin, mutta jos kyse on pappishenkilöstä, niin antaneehan tuo asiantila uutta syvyyttä Ihmemaasta liisaamaani sitaattiin.

      Joo, pidäkkeettömyyttä tässä tarkoitin. Tunnettuhan on kiljukaulaksi luonnehdittu henkilö, joka suureen ääneen häiriköi muita. Jos puheet ovat ihan “älyvapaita”, niin voidaan sanoa, että sun juttusihan ovat kuin suoraan leikatusta lampaanpäästä. Pidäkkeetöntä äänentuottamista harrastaa myös henkilö, joka puhuu kuin ilman alaleukaa…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Tuon valokuvaajajutun tiesin. Samoin kuin sen, että joutui ongelmiin kuvattuaan liian paljastavia kuvia esipuberteetti-ikäisistä tytöistä…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Eräs ihminen (A) kertoi, että hänelle läheinen ihminen (B) valitti, ettei tämä ihminen (A) ollut tukenut häntä elämän vaikeimmalla hetkellä. Ihminen (A) vastasi, että hän ei ollut vielä silloin sillä kehitysasteella, että olisi voinut sitä tehdä. Asia oli sellainen, että kuka tahansa olisi osannut tukea, jos olisi halunnut. Oliko vastaus totta, vai ihmisen !A) yritys valkopestä omaa tyhmää/ piittaamatonta käytöstään.

    Jos joku on saanut joskus tietyn diagnoosin, tilannehan voi olla myös tapahtuma-ajankohtaa huonompi. Ei terapia välttämättä “paranna”. Jotkut asiat pahenevat,

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Charlotta: Halusin tsempata Vastaamon tietovuoto-kiristys-jupakassa liemeen joutuneita ihmisiä. Se tapahtuu paremmin kehitysoptimismilla kuin kehittymättömyyspessimismillä. Ei ole väärin hakea ongelmiinsa apua. Terapian tarpeessa taitavat olla ne murtautujatkin.

      Joka tapauksessa: Aika rankan viestin olisin lähettänyt, jos tekstissäni olisin julistanut, ettei terapia “paranna”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Olennaista kai on se , antaako muiden määritellä sen kuka ja mitä on. Jos antaa, niin on pian pulassa paljastusten kanssa. Jollei, ni niistä ei ole haittaa itsetunnolle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Tosi suuri viisaus Hannulta että on parasta pitää itsensä irti sekätestiprotokolleista ja terapia-. sielunhoito tai psykiatrisista protokolleista. Juuri niinkuin Hannu sanoo , niistä on vaikea vapaantua ja jatkamaan sellaista itsetarkkailua joka edistää todellista itsetuntemusta. Jos lukee omia testitulkosiaan ja vastaavia niin niillä on taipumus olla totuus sinusta .

    Mutta on parasta muistaa että journaalit ja terapeuttien mielipiteet ovat , juuri niin, heidän sinusta ymmärtämiä havaintoja. Nämä havainnot muuttuvat ja kehittyvät kun terapia tai sielunhoito etenee.

    Hyvä terapia on sellinen jossa potilas lopulta itse kokee oivaltavansa jotain itsestään ja on valmis vierottumaan terapeutista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (65v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121