Kristillisen kirkon ensimmäinen jakautuminen kuroutumassa umpeen?

Kun puhutaan kristillisen kirkon ja ekumenian historiasta, usein viitataan idän ja lännen kirkkojen jakautumiseen vuonna 1054. Ne olivat vähitellen kasvaneet erilleen Rooman valtakunnan jakauduttua itäiseen ja läntiseen osaan ja Länsi-Rooman kukistuttua vuonna 476, jolloin läntisen patriarkan eli paavin asema alkoi korostua myös maallisena hallitsijana. Tunnettu jakautuminen tapahtui kuitenkin jo aiemmin, kun osa idän kirkoista ei yhtynyt neljännen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätöksiin Kristuksen kahdesta luonnosta Khalkedonissa 451. Osa korosti Kristuksen persoonan ykseyttä (miafysiitit), osa eroa jumalallisen ja inhimillisen välillä (nestoriolaiset) enemmän kuin ekumeeninen päätös Kristuksen persoonan paradoksaalisesta yhteydestä yhdessä persoonassa ja kahdessa luonnossa, jumalallisessa ja inhimillisessä, - erottamatta, muuttamatta, jakamatta ja sekoittamatta. Taustalla ei suinkaan ollut vain teologisia syitä vaan puuttuvaa kommunikaatiota ja ei-teologisia poliittisia ym. syitä.

Tuloksena jakautumisesta oli se, että yhtäältä idän assyrialainen kirkko sekä toisaalta orientaaliset ortodoksiset kirkot (Egyptin koptit, armenialaiset, syyrialaiset, etiopialaiset, eritrealaiset ja intialaiset ortodoksit) muodostivat vastedes oman erillisen kirkkoperheen. Pitkien vuosisatojen jälkeen ekumeenisen liikkeen aikana käynnistyivät 1960-luvulla epäviralliset konsultaatiot orientaalien ja idän ortodoksien kesken. Samalla orientaaliset kirkot itsekin alkoivat tavata jälleen toisiaan. Orientaalis-ortodoksisten kirkkojen keskinäisten suhteiden tiivistäminen on ollut tärkeää etenkin diaspora-tilanteessa ja vainojen keskellä. Esimerkiksi Itävallassa kopteilla, syyrialais-ortodokseilla ja armenialais-ortodoksisilla oppilailla on nykyisin yhteinen uskonnonkirja "Orientaaliset kirkot. Usko ja elämä" (2012). Myös historiallisilla asuinalueille yhteydet ovat tiivistyneet, kuten koptien ja syyrialais-ortodoksien patriarkkojen ja armenialais-apostolisen kirkon katholikoksen yhteinen julistus vuodelta 1998 osoittaa.

Idän ortodokseilla ja orientaalisilla ortodokseilla oli 1989 ja 1990 kaksi virallista teologista konsultaatiota, joissa mm. yhdessä tuomittiin "nestoriolaiset ja eutykhiset heresiat" sekä ennen muuta todettiin yksimielisyys uskonasioissa. Orientaalis-ortodoksiset kirkot tunnustavat myös niiden ekumeenisten kirkolliskokousten arvon, jota ne eivät ole ottaneet vastaan (reseptio) eli 4.,5.,6. ja 7. ekumeeninen kirkolliskokous. Khalkedonin kristologisesta kaavasta otetaan neljä käsitettä, jotka kuvaavat kahden luonnon välistä suhdetta: "sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta ja erottamatta", vaikkakin vältetään ilmaisua kaksi luontoa. Molempien kirkkoperheiden todetaan säilyttäneen ortodoksian "kaikissa aspekteissa, ulottuvuuksissa ja ilmaisutavoissa". Vaikka joitakin kysymyksiä jää avoimeksi, nämä dokumentit merkitsevät käänteentekevää muutosta näiden kirkkoperheiden suhteissa. 1993 esitettiinkin yhteisen teologisen komission kokouksessa, että keskinäiset tuomiot kumottaisiin (https://orthodoxjointcommission.wordpress.com/2013/12/14/proposals-for-lifting-anathemas-1993/).

Ortodoksisten kirkkojen reaktiot ehdotukseen ovat vaihdelleet. Romanian ortodoksinen kirkko hyväksi esityksen kirkolliskokouksessaan, kun taas esimerkiksi Jerusalemin patriarkaatti on ollut skeptinen. Antiokian patriarkaatissa on idän ortodoksien ja syyrialais-ortodoksien keskinäinen ehtoollinen poikkeustapauksissa sallittu. Myös Egyptin koptien ja sikäläisten ortodoksien ehtoollisyhteys on sallittu seka-avioliitto-tilanteessa. Myös Suomen ortodoksit ovat tietääkseni harjoittaneet pastoraalista vieraanvaraisuutta orientaaleihin ja assyrialaisiin päin.

Roomalaiskatolinen kirkko on käynyt orientaalisten ortodoksien kanssa dialogia vuodesta 1971. Vuosina 1971-1988 järjestettiin viisi konsultaatiota ja sen jälkeen perustettiin pysyvä työryhmä, joka järjesti neljä seminaaria 90-luvulla tärkeimmiksi katsotuista aiheista. 1997 tuli vaikea kriisi Egyptin koptilaisen kirkon ja idän assyrialaisen kirkon kesken. Kävi ilmi, että vanhat erot "miafysiittien" ja "nestoriolaisten" välillä sekä ei-teologisia tekijöitä hiersi yhä näiden kirkkojen välejä. Se mikä toiselle on harhaoppi, on osa toisen perustavaa oppitraditiota. Jännite orientaalisten ortodoksien ja idän assyrialaisen kirkon kesken on heijastunut myös muihin oppikeskusteluihin.

Roomalaiskatolinen kirkko ja orientaaliset ortodoksit ovat käyneet vuosittain oppikeskusteluja vuodesta 2004 lähtien; vuonna 2009 saatiin valmiiksi asiakirja "Kirkon olemus, konstituutio ja missio". Sittemmin on valmistunut asiakirja Yhteyden harjoittaminen varhaiskirkossa ja sen seuraukset yhteyden etsinnällemme tänään".

Myös anglikaanit ja reformoidut ovat käyneet keskusteluja orientaalisten ortodoksien kanssa, luterilainen kirkkoyhteisö vähemmän. Naapurissa esimerkiksi Ruotsin kirkko on ollut tässä aktiivinen, koska heillä on varsin runsaasti mm. syyrialaisia ja koptikristittyjä. Heidän määränsä on lisääntynyt myös Suomessa, joten on hyvä kasvattaa tuntemusta ja edistää kontakteja myös luterilaisten ja orientaalisten ortodoksien/idän assyrialaisten kesken.

5 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Tomi

    Kiitos tästä erittäin mielenkiintoisesta idän kirkkojen nykytilannetta kuvaavasta artikkelistasi.

    Tapasi mukaan kirjoitat täyttä asiaa alusta loppuun. Kiitos siitä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Olennaista on muistaa että ehkä suurimmat ongelmat lähentymisessä ovat 1) Rooman paavin itselleen perusteettomasti vaatima ylivalta, 2) Rooman kirkon suorittama uskontunnustuksen väärennys (jonka protestantitkin jostain syystä nielivät), sekä 3) heidän keksimänsä uusi dogmi Jumalansynnyttäjän “tahrattomasta sikiämisestä”. Kohtuullista olisi odottaa että Rooman kirkko noin aluksi luopuisi aluksi näistä väärennyksistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Jari Haukka: “Rooman kirkon suorittama uskontunnustuksen väärennys ”

      Niinhän asia ortodoksikirkon Tradition mukaan on, että ” Isä synnyttää, Poika syntyy, Henki lähtee.

      ”Itäisen ja läntisen kristinuskon välillä on eroavaisuus dogmissa Hengen lähtemisestä. Läntisen roomalaiskatolisen tulkinnan mukaan Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, itäisen, ortodoksisen kirkon tulkinnan mukaan vain Isästä. Itäinen tulkinta on historiallisesti varhaisempi. Tämä on nk. filioque-kiista, joka johti vuonna 1054 ns. Suureen skismaan.” (ortodoksi.net)

      …pientä lohtua: https://www.youtube.com/watch?v=w1j1cz2muiI

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Hyvä artikkeli. Kiitos!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Hakamies sanoo:

    Erinomainen kirjoitus! Kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.