Kristitty -vapaa vai sidottu ihminen?

Olen vasta nyt päässyt käsiksi Juhani Rekolan ”Irlantilaiseen päiväkirjaan.” Teksti on tavallaan epätasaista. Irlanti-tieto ei ole kirjan ydintä, vaan Rekolan omat, osaksi aika henkilökohtaiset ajatukset. Yksi, vähän pidempi lainaus:

”Uskon, että juuri asenne historiaan on ollut kristillisen kirkon harhatie. Sanoisin: sen ensimmäinen harhatie. Tässä sen näkemys on ollut aivan toinen kuin alkukristillisyyden. Vanhan testametin uskonto oli kyllä historiallista. Mooses johti kansan luvattuun maahan ja siellä alkoi – tai jatkui – sen historia Jumalan hoidossa ja Jumalan valittuna kansana. Joku profeetta protestoi. Jeremia – Vanhan testamentin suuri kärsijä - julisti idän suurvallan hyökätessä: Nebukadnessar on oikeassa. Jumala on sen puolella. Teille Jumala juottaa myrkkyvettä. Jeremia ei saanut Jobin tavalla uutta vaimoa ja lapsia ja karjaa, vaan menetti kaiken, nimensä, kunniansa. Mahdollisesti Jumalakin hänet hylkäsi.
Evankeliumi ei tunne mitään mielenkiintoa historiaan – ihmisen historiaan. Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta. Apostoleita ei kiinnostanut vähääkään hyvinvointivaltio, isänmaa, kansan henkinen kunto ja onnellinen tulevaisuus.”

Ja vielä:

”Näin kirkko raahaa mukanaan raskaita painoja siinä uskossa, että ne ovat jalokiviä. Ne ovat kuitenkin vain arvottomia kiviä, jotka saisi huoletta heittää pois.”

Tällaista tekstiä lukiessa nousee mieleen USA:n poliittisen historian kaksi slogania: ”God and Country.” Vai: ”God or Country.”

Meillä Suomessa kirkko viettää joka vuosi monia kirkollis-isänmaallisia juhlia. Pappina Saksassa huomasin, ettei vastaavia juhlia maassa ollut ollenkaan. Syyhän on selvä, se on historiallinen. Ja silti voi Rekolan, sotaveteraanin kanssa kysyä, mikä on tämä myöhäinen lisäys kirkon ja maan elämään?

Juhani Rekola haastaa Nathan Söderblomin ajatuksen, jonka mukaan pyhimys on ihminen, joka tekee muille helpommaksi uskoa Jumalaan. Rekola sanoo uskovansa päinvastoin, jos pyhimys on vapaa, hän tekee muille vaikeammaksi uskoa Jumalaan.

Irlanti päiväkirjansa lopussa Rekola pohtii vapautta ja sanoo sen olevan yksi kirkon teistä tulevaisuuteen. Vapaus ei koske vain yksilöitä, vaan koko kirkkoa. Vapautta on, ettei ole sidoksissa muitten ajatuksiin ja ettei muiden toiminta määrää omaa. ”Vapaus on myös sitä, ettei olla sidoksissa omaan itseen, määrättyyn kuvaan omasta tehtävästä ja sen suorittamistavasta.”

Hiukan yllättää Rekolan joidenkin ajatusten jyrkkyys ja ehdottomuus. Olisiko syynä sekin, ettei hän itse voinut oikolukea kirjan tekstiä?Mutta kultahippujensa tähden kirja kannattaa lukea. Lainaan vielä kerran, kirjan toiseksi viimeiseltä sivulta:

”Vapaus on kirkon kolmas tie tulevaisuuteen. Vapaus lähtee siitä että uskossa Jumalan valtakuntaan on kysymys niin suuresta asiasta, että sen rinnalla kaikki muut ovat pieniä ja mitättömiä ja niille voi sydämellisesti nauraa ja kohauttaa olkaa. Kun Jumala on lähellä, käyvät arvot haaleiksi, sillä arvot ovat poissa olevan Jumalan korvike.”

18 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Ihminen on niin kaavoihinsa ja järkeilyihinsä sidottu, että uskominen on ilmeisen mahdotonta. Raamatun monet kertomukset kuitenkin aukeavat vasta sitten kun uskon ovi avataan.

    Narnian tarinassa, on hieno kohtaus, missä huoneen perällä olevan kaapin sisältä löytyy toinen maailma. Järjelle tuo kaappi pysyy kiinni, koska sieltä ei löydy kuin pölyisiä muinaismuistoja ja vanhoja (v)aatteita…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.