Kristityn vastuu sanoistaan

Pohdin työssä kerran sitä, voisinkohan erään vitsin kertoa. Vitsissä kuitenkin melko hienovaraisesti viitattiin parisuhteeseen. Joten arvelin sen sopivan tilanteeseen. Hiukan myöhemmin paikalla ollessani kuulijani kertoi vitsiäni eteenpäin. Aloittaen sen näin: ”Pekka kertoi äsken tällaisen”. Jolloin mielestäni viattomana kokemani juttu muuttui kuulijoiden silmissä aivan muuksi. Olihan miltei ”pöyristyttävää” että uskovainen kertoo tämmöisiä vitsejä. Koko jutun kiinnostavuus olikin nyt siinä, että minä uskovana olin tällaista mennyt sanomaan. En ollut tajunnut ottaa huomioon sitä, että toisessa tilanteessa – ja kuulijajoukossa sanani saavat ihan toisen merkityksen.

Opin silloin hyvän läksyn. Kristittynä olen vastuussa siitä miten sanomisiani käytetään muissa yhteyksissä ja miten muut niihin voivat silloin reagoida. Meidän tulisi olla erityisen tarkkoja tässä, mutta huomaan monen lipsuvan pahasti. Oikein hyvä kouluesimerkki on tuo uusi kirkkomusiikkiesitys. Siinä oikeasta kontekstistaan irrotetut sanat on aseteltu lauluksi. Kunnioitetut hyvät kristityt ovat laukoneet homovastaisia epäasiallisia lausuntoja, joista nyt on tehty musiikkia, jonka avulla nyt kaikki asian vastustajat leimataan. Laulun tekijät eivät tässä ole suuria syyllisiä, vaan ne joiden mielestä ala-arvoinen kielenkäyttö on jossain yhteyksissä aivan luvallista. Joten laulu nyt vain kertoo siitä, että meillä on aihetta tehdä parannusta siitä miten sanoja käytämme.

Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Kol 4:6
Suolalla höystäen ei saa tietenkään kumota ystävällistä ilmaisua.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Perusero on siinä Kristillisen uskon mukaan Jeesus on Jumala. Hän ei ole luotu olento, vaan hänessä on kaikki luotu. Siksi Jehovan todistajat eivät ole kristittyjä. Heillä ei ole mitään kristillistä uskoa, vaan heidät on taitavasti puhuttu järjestöön mukaan, tai ovat syntyneet todistajaperheen lapsiksi. Järjestöstä eroaminen käytännössä useimmille on mahdotonta. Jotkut hyvin harvat ovat uskaltaneet lähteä, vaikka joutuvat luopumaan kaikista ystävistään ja jopa perheestään. Ajatte Ari miten vaikeassa tilanteessa he ovat, kun heillä ei ole mitään muita ystäviä, kuin Jehovan todistajia ja eroamisen jälkeen kukaan heistä ei saa pitää heihin mitään yhteyttä.

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.