Kun ihmisiä pitäisi auttaa heidän kotimaissaan, mutta rahaa siihen ei haluta antaa kuin juhlapuheissa

Maailman hätä on tullut meille suomalaisille näkyvämmäksi vuosi vuodelta -- erityisesti nyt kun pakolaisia on tullut Suomeen enemmän kuin kukaan osasi odottaa.

Ei tarvitse olla lopunajan profeetta todetakseen, että maailma täyttyy sodista, terrorismista, köyhyydestä ja epävarmasta tulevaisuudesta.

Politiikkojen mielestä olisi parempi hoitaa pakolaisten ongelmat lähtömaissa, MUTTA samaiset poliitikot päättävät kehitysyhteistyö- ja humanitaaristenvarojen leikkauksista, jotka heikentävät mahdollisuuksia hoitaa ongelmia niiden juurilla.

Kukapa enää muistaa sitä, että vuonna 2015 kehitysyhteistyöhön käytettäviä määrärahoja leikattiin ~40 %?

Samalla kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä leikattiin 43 %. Kun vielä 2015 tuki oli 114 milj. €, vuonna 2016 ja 2017 se oli enää 65 milj. € vuodessa.

Vuoden 2018 suunnitellusta kehitysyhteistyötuen kasvusta Suomen hallitus päätti leikata vielä lisää 25 milj. €.

Vuonna 2015 humanitaariseen apuun ohjattiin lähes 75 milj. €. Nyt määrä on enää noin 70 milj. €.

Kasvua ei ole luvattu.

Leikkaukset ovat olleet kova isku niille järjestöille, jotka todella taistelevat maailman ongelmien kanssa juuri siellä niiden lähtömaissa. On vaikea auttaa, kun rahaa ei ole tarpeeksi vaikka keinoja ja menetelmiä olisikin. Ei siis ole mikään ihme, että pakolaisten määrä kasvaa maailmassa ja paine Euroopassa lisääntyy

Pakolaisia on maailmassa nyt yli 65 miljoonaa ja määrä on kasvussa.

Viime viikolla julkaistiin Suomen Ulkoasianministeriön tilaama riippumaton arvio suomalaisten kansalaisjärjestöjen työstä kehitysmaissa ja maailman kriisipesäkkeissä.

Siinä kerrottiin, että Suomen valtion ohjelmatuella toteuttama kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu vastaavat hyvin paikallisten ihmisten tarpeisiin ja työ tavoittaa ihmiset ruohonjuuritasolla.

Raportissa kerrottiin myös, että järjestöjen työ on innovatiivista, tuloksellista ja kustannustehokasta.

Edellisessä vastaavassa arvioinnissa suositeltiin kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyörahoituksen nostamista.

Jotenkin kuitenkin tuntuu, että taistelu on hävitty. Maailman köyhiä ei haluta meille, heitä halutaan teennäisesti auttaa kotimaissaan, mutta rahaa sinne ei haluta oikeasti ohjata – vaikka sitä hoetaankin haastatteluissa ja juhlapuheissa.

Yhteenvetona voisi siis tiivistää, että Suomesta löytyy monia kansalaisjärjestöjä joilla on kykyä ja mahdollisuuksia vastata globaaleihin kriiseihin niiden lähtömaissa tehokkaasti, mahdollistaa ihmisarvoista elämää ja luoda toivon ilmapiiriä. Tätä työtä arvostetaan maailmalla ja siitä on siis olemassa selvää näyttöä vaikka moni onkin sitä mieltä, että varat menevät Kankkulan-kaivoon.

Valitettavasti samaan aikaan tätä hyvää työtä varjostavat kehitysyhteistyömäärärahojen isot leikkaukset, jotka ajavat lopettamaan hyviä hankkeita. Ja alan ammattilaiset joutuvat hakemaan muita töitä.

Puhumattakaan siitä, miten se heikentää kansalaisyhteiskunnan vaikuttamismahdollisuuksia, kun vapaaehtoispaikat vähenevät sillä järjestöillä on ollut valtavasti erilaisia mahdollisuuksia osallistaa suomalaisia toimintaansa.

Näitä faktoja on hyvä pitää mielessä, kun valitsemme päättäjiä jatkossa.

Tarvitsemme enemmän sellaisia päättäjiä, joilla on halua vaikuttaa Suomen ja maapallon tulevaisuuteen teoilla – ei vaan puheilla.

Kehitysyhteistyönleikkaukset palaavat eräänä päivänä meille maksettavaksi korkojen kera.

20 kommenttia

  • Werner Janhonen sanoo:

    “Kehitysyhteistyöleikkaukset palaavat eräänä päivänä meille maksettavaksi korkojen kera.”

    Uhkailemalla antamaan pakotettua Kirkon Ulkomaanapu rakastaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Mielestäni Olli Pitkänen kirjoittaa täyttä asiaa. Samaa minäkin olen ihmetellyt. Enimmäkseen suomalaiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että ihmisiä tulisi auttaa heidän kotimaissaan vaan sitten rahaa siihen ei heru. Voisivat päättäjät pitää pienempää suuta ja unohtaa juhlapuheet, kun mitään konkreettista ei kuitenkaan tehdä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Kannatan ehdottomasti ihmisen auttamista. Alla pari juttua jotka välillä askarruttava pientä mieltäni.

    Minua ihmetyttää miten on mahdollista että valtio ottaa velkaa ja saman aikaan jakaa rahaa ympäri maailman? Eikö vasta sitten voi avustaa, jos tienaa enemmän kuin kuluttaa?

    Eikö voitaisi ajatella, että ihmiset antaisivat avustukset vapaaehtoisina lahjoituksina. Nythän tämä apu otetaan väkisin veroina. Kun apu annetaan väkisin eli verotuksella kootuilla rahoilla, sillä ei voi olla aitoa moraalista pohjaa. Kyse on enemmistön väkivallasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    Verovapaus olisi iso asia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Jari kirjoitit: “Jostain syystä on päätetty että rahan lähettäminen ulkomaille on “tärkeä palvelu”, ruuan järjestäminen sairaille ja heikoille kotimaassa taas ei.”

      Mielestäni kumpikin on tärkeitä asioita.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Luin tuossa Pekka Särkiön blogin ja siitä kommentti.

    “Paine ilmastopakolaisuuteen kasvaa. Eurooppaa ja Suomea odottavat miljoonat pakolaiset: ”Suuri kansainvaellus on vielä aika kaukana, mutta maailma on turbulenssissa, jos muuttoliike Aasiasta alkaa.” Kysymys on myös turvallisuuspolitiikasta. Kymmenien miljoonien ihmisten toivoton pyrkiminen elinkelpoisille alueille järkyttänee myös rauhaa ja yhteiskuntien vakautta.”

    Näinhän se on. Kuten kirjoitit “Maailman hätä on tullut meille suomalaisille näkyvämmäksi vuosi vuodelta — erityisesti nyt kun pakolaisia on tullut Suomeen enemmän kuin kukaan osasi odottaa.”

    Ja todennäköisesti se on vasta alkua. Sitä taustaa vasten kehitysyhteistyöleikkaukset vaikuttavat vielä älyttömämmiltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Suomi on juuri päättänyt antaa 61 miljoonaa humanitaariseen apuun Afrikkaan ja Syyriaan

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kun joku sanoo että, Suomen pitäisi auttaa näitä kotimaissaan, niin se ei varmaankaan tarkoita, että hän henkilökohtaisesti antaisi omistaan. Ne jotka antavat, eivät sano noin. He tietävät ettei se aina ole mahdollista. Kyllä tänne on joidenkin päästävä. Eikä toisten auttaminen ole meiltä oikeasti, pois. Jokainen, joka on antanut vähästään, tietää miten paljon pelkkä antamien tuo iloa, myös itselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Pitkänen
    Olli Pitkänen

    Olen kehitysmaa-aktivisti ja maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Mekongin ja Oseanian Aluepäällikkönä. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista.