Kun omatunto eksyttää

b2ap3_thumbnail_THANATOS_PIENI.jpgKarvahattupsykossa mieli on kaksikerroksinen talo, jossa on lisäksi kostea ja pimeä kellari. Talon ylin kerros on pelottava, sen seinillä kynttilänvalon lepatuksessa suvun miesten muotokuvat möllöttävät ankarina mutta elottomina. Alakertaan asti kuuluu, kun itsetietoinen ja muihin määräilevästi suhtautuva kalseaääninen kotka korkokengissään kopsuttaa ja jäkättävällä äänellä huutelee alakertaan, miten pitää käyttäytyä.

Inspiroiduin Raimo Turusen blogista (klikkaa).

 

✩ ✩ ✩

 

Kellarissa palaa yksi hehkulamppu. Siellä ovat hyllyt täynnä hilloja ja viinejä. Hyllyjen väleissä on tonttuja. Yhdenkin kellarista tuodun purkin ympäriltä kun märällä rätillä pyyhkäisee pinnan, pölyn alta paljastuu houkutteleva etiketti. Purkkeja ja pulloja on loputtomasti, aina sieltä löytyy joku hyllyn perukoille vuosiksi unohtunut purnukka tai puteli, meheviä mehuja ja etikkaiseksi menneitä, pilaantuneita murkinoita. Kaikki sikin sokin, ja siellä kellarissa lihavat menninkäiset röhöttävät ja hohottavat mustikkamehua suupielessään.

Talon pelottavin paikka on ensimmäinen kerros. Sinne kuuluu ääniä alhaalta kellarista ja ylhäältä yläkerrasta. Siivouspäivä on paras. Silloin avataan ikkunat, sillä raitis ilma tekee hyvää. Matot puistellaan, pölyjä pyyhitään. Silloin meteli ja meininki on niin kova, että kellarin ja yläkerran äänet eivät kantaudu. Silloin on ahdistus tiessään. Muina päivinä katsotaan tuvan telkkarista Kauniita ja rohkeita. Ohjelma tekee mukavan turraksi. Toinen mukava ajanviettotapa on jonkun kanssa puhelimessa jaaritella ja juoruilla kolmannen osapuolen ongelmista.

Ahdistus tarkoittaa ahtautta. Se on sitä, kun jokin kauhealla synnytyskivulla pintaan pyrkivä suuri tuntematon ei löydä reittiään. Ahdistus on tunne ennen tunnetta, se on tunne, josta ihminen ei ole tietoinen muuna kuin jonain vatsanpohjassa tai rinnassa jäytävänä kauheana ja epämääräisenä jomotuksena, möykkynä, jolla ei ole nimeä.

Helpottaa aina, kun ihminen vihoissaan keksii itselleen vaikka syntipukin. Tai sitten ”elämästä” puhutaan niin kuin personifioituna entiteettinä tyyliin ”katso, minkä teit”, ”elämä on helvettiä”.
"Saatanan kone, älä hyydy", niin kuin Edu Kettunen sen laulaa. Siis kunpa vain ei laulaja itse siinä hyytyisi.

Raimo Turunen kirjoittaa osuvasti, miten sanat luovat todellisuuden. Mutta eivät aivan niinkään. Eivät ihmiset muuta tottumuksiaan siten, että heille sanotaan, miten kuuluisi elää. Varsinainen twist on tämä: Todellisuus luo sanat! Sosiaalisessa konstruktiossahan juuri kaikki minua edeltänyt luo minut. Ja sanani.

Selvällä suomen kielellä: Vain profeetallinen sana muuttaa!

 

✩ ✩ ✩

Teologia sellaisena kuin siitä tavallisesti puhutaan, on joko akateemista viisastelua tai uskonnollista paasaamista. Hyödytöntä hommaa. Teologiassa ei ole ymmärrystä ihmisen palan olon voittamiseksi. Teologia on pienoismallien liimailua. Teologia on numismatiikkaa. Rusetti kaulassa ja piippu suussa puhutaan viisauksia niin kuin postimerkkeilijät hammastuksista. Teologia ei auta masentunutta eikä se hyödytä kuolevaa.

On tosin teologian korkein muoto, vaikeneminen, ja sen alalaji, laulaminen. Se on, mitä Edu Kettunen tekee: kirjoittaa lauluja ja elää elämäänsä. Se on hyvä teologian muoto. Avuksi huutaminen toisin sanoen on oikeata teologiaa. Mutta laulut? Laulun tekemisen taitoa ei synny ilman jotain tajua itse musiikista. (Juuri sillä tavoin teologiakin hyödyttää.)

Rakenteellisen, järjestäytyneen ja hierarkkisen uskonnon paikka on talon yläkerrassa. Se on täynnä sääntöjä, etupäässä kieltoja. Yläkerrassa uskovaisten totuudet sekoittuvat kaikkiin niihin loukkauksiin, joita ihmiselle on ladeltu lapsesta asti. Sinä et osaa laulaa. Olet kömpelö. Aina sinua pitää odottaa. Olet näsäviisas häirikkö. Neljäs käsky on tynpein kaikista käskyistä, koska siinä uskonto ja vähämielisten ihmisten oman minuuden pönkitys auktoriteetin voimalla punoutuvat perkeleelliseksi mahdiksi, jota vastaan lapsiparalla ei ole keinoja puolustautua. Seurauksena lapsista tulee hermoherkkiä uskontoallergikkoja, jotka saavat kohtauksen, kun joku koulun joulujuhlassa laulaa nimen Jeesus.

 

✩ ✩ ✩

Luterilainen etiikka lähtee opista, jonka mukaan Jumala loi taivaan ja maan. Luodessaan maailman, tätä vertauskuvaa rovastit ennen vanhaan käyttivät, Jumala piirsi lain taulut jokaisen ihmisen sydänlihaan. Luonnollinen moraalilaki on luomistyön hedelmä. Tällä verukkeella luterilaiset sanovat, että etiikka on järjen asia, johon ei pidä sotkea uskontoa eikä Raamattua. Ateisteille perustelu ei tietenkään käy, koska mitään Luojaa ei ole olemassa. En tiedä, mikä olisi pätevä uskonnoton versio antiikkisesta luonnonoikeudesta. Eihän evoluutiolla ole sääntöjä muita kuin sopeutuminen. Sillä perusteella kenties paras vaimo alkoholistille on se, joka sopeutuu miehen alkoholipsykoosiin.

Sydänliha eli omatunto Jumalan äänenä - se on syvälle juurrutettu vallan väline. Jumalaan uskominenkin on helpompaa kuin omaantuntoon eli luonnolliseen moraalilakiin uskominen. Jo pelkkä järjen konseptio on historiassa kauhean muuttuvainen. Sitä paitsi ihminen perustelee ”järkevästi” aina sitä, mitä hän eniten haluaa.

Halu ei ole paha. Jumalakin nimenomaan haluaa, että ihminen pelastuu. Halut ovat hyviä. Niiden tumppaaminen on pahasta. Yläkerran ankarat muotokuvat ja kolkosti kälättävä kotka sanovat, että ”älä sormi pieni koske mihin vain”. Entäpäs, jos tämä yläkerta eli ”omatunto” on eksyttäjä? Jospa omatunto on kuin heprealainen Saatana: syyttäjä ja kiusaaja.

Ei ole mitään takeita, että omantunnon ääni olisi oikeassa. Se voi käskeä aivan päättömiä. Ihmiset voivat tehdä hirvittäviä vääryyksiä ja selittää tekoaan sillä, että ”Jumala käski”.

Viettipohjaa, kellarin elämää, voidaan luulla moraalittomaksi, saastaiseksi ja pimeäksi. Silloin kaikki impulssit, jotka kellarista kulkeutuvat ensimmäiseen kerrokseen, ovat hulluja, sairaita ja saastaisia siksi, että yläkerran kotka jäkättää niiden vaarallisuudesta ja moraalittomuudesta. Ensimmäisessä kerroksessa oleminen voi olla tuskallista, jos kellarista kuuluu eloisa bileiden meteli, jota pitää vaimentaa, jottei yläkerran kotka ala naljailla.

Mutta yläkerran ääni ei ole totuus. Hei tonttu-ukot hyppikää, todellinen aito olemassaolo on sitä kellarin elämää. Rellestäkää ja remutkaa, pitäkää lystiä. Tämä on ainutkertainen elämäsi, joten lakkaa murehtimasta! Syödään, juodaan, huomenna kuollaan!

Sillä ei kellarin elämä ole muuta kuin tunteita. Tunteet ovat aitoja. Eksistenssifilosofit puhuvat epäaidosta ja aidosta olemassaolosta. Eikö aitoa olemassaoloa ole se, jossa persoona on kotonaan koko talossa, yhtä lailla kellarissa ja yläkerrassa? Elämähän on täyttä elämää silloin, kun ei pelota mennä kellariin eikä jännitä kurkata yläkertaan.

 

✩ ✩ ✩

Omatunto ei milloinkaan ole se, joka ottaa vastuun. Omantunnon ääniin ei voi vedota. Eikä voi vedota kellarin tonttuihinkaan. Niillekään ei voida sysätä vastuuta. Vastuuta voidaan kantaa vain talon ensimmäisessä kerroksessa. Sen vuoksi vastuulliseksi tuleminen edellyttää sitä, että yläkerrasta siivotaan vieras omantunnon ääni. Juuri tällä konstilla omatunto voi olla oikean vastuullisuuden pahin este.

________________

PS.
Se, jolla Spotify on, kuulkoon tästä linkistä Edu Kettusta.

23 kommenttia

  • Juhani Huttunen sanoo:

    Emilia kirjoitti:

    Mutta on myös toisenlaista Jumalan sanaan sitoutumista. Sellaista nöyrempää ja vilpittömämpää.

    Yksi seikka on rajallisuus. Se, jolla on omat rajat selvät, ei leiki Jeesusta. Sellainen, jolla on omat rajat selvät, tietää myös, missä menee oma ruutu. Sellainen tajuaa, että jokainen hoitaa oman ruutunsa. Sellainen ei tungettele toisten ruutujen yli vaan pitää rajansa. Se on nöyryyttä. Muu on nöyristelyä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Sitoutumisen voi ymmärtää liekanaruksikin. Nousee kysymys siitä, kummassa päässä liekaa kukin kokee olevansa, taluttajan vai talutettavan. Joskus näet syntyy mielikuva Raamattua omana dobermanninaan taluttavista oikean opin puolustajista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Huttunen sanoo:

    Martti Pentin mielikuvasta muistui mieleen Ville Rannan pilapiirros 27.10.2012 homoillan jälkimainingeissa, tässä linkki.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juhani Huttunen
    Juhani Huttunen

    Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.