Kun rukous ei enää kuulu julkiselle paikalle

Asuin viimeiset kolme vuotta islamilaisessa maassa ja seurasin läheltä, kun ihmiset levittivät rukousmattonsa jalkakäytäville, toimistoihin ja kauppoihin, ja kävivät sitten rukoilemaan, kun rukousaika tuli. Käydessäni vähän ennen Suomeen paluuta poliisiasemalla uusimassa viisumiani niin poliisi, joka hoiti asiaani, kävi rukoilemaan kesken asioiden hoidon. Kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään erityistä huomiota. Hän jatkoi rukouksen jälkeen asiani käsittelyä. Rukoileminen on niin oleellinen osa näitä kulttuureita, että kukaan ei ihmettele sitä eikä mieleenkään tulisi paheksua asiaa.

Tällä viikolla alkoi islamilainen paastokuukausi eli Ramadan. Maailmassa on 1,4-1,6 miljardia muslimia ja suuri osa heistä paastoaa kuukauden ajan ja rukoilee säännöllisesti. Ja sitä kaikkea ei tehdä salassa. Ihmiset käyvät joukolla rukoilemaan ja iltaisin yhdessä syömään. Kaikki käy luonnollisesti.

Milloin me kristillisessä suomessa näimme viimeeksi jonkun rukoilevan julkisella paikalla? Eipä sellaista taida paljoakaan tapahtua. Uskomme on viety kirkon seinien sisälle - pois silmistä, pois mielestä. Joku voisi pahastua julkisesta rukouksesta ja tehdä asiasta valituksen. Kun presidentti toivottaa Jumalan siunausta niin sitä paheksutaan laajasti. Uskonto rukouksineen on muinaisjäänne, jolla ei ole asiaa sivistyneeseen hyvinvointivaltioomme.

Vaikka emme näe rukoiltavan julkisilla paikoilla niin onneksi Suomi rukoilee edelleen. On aina rukoillut ja tulee aina rukoilemaan. Meitä on monia, joille rukous on oleellinen osa elämää. Emme pysty emmekä osaa elää ilman rukousta.

Me kristillisen Suomen armonkerjäläiset olemme pikkuhiljaa siirtäneet rukoukseen sinne missä sitä ei ulkopuoliset silmät näe; vain kirkossa rukoilemme julkisesti toisten kristittyjen kanssa, ja sielläkin mahdollisimman huomaamattomasti, ellei kyseessä ole karismaattinen seurakunta. Jeesushan kehotti menemään kammioon ja rukoilemaan siellä. Onko siitä samalla tullut tekosyy sille, ettemme halua käyttää liikaa aikaa rukoukselle ja teemme sitä sattumanvaraisesti varsinkin, jos olemme pulassa tai jonkun asian tarpeessa? Olisiko ripaus kurinalaisuutta, säännöllisyyttä ja erityisen ajan varaamisesta rukoukselle hyödyllistä?

Miten Jumalasuhteemme voisi kehittyä, jos käyttäisimme enemmän aikaa rukoukseen? Ja jos vielä rukoilemisessa keskittyisimme myös kuuntelemaan emmekä vain esittäisi toivelistojamme ja loputtomia pyyntöjämme? Ei mikään helppo juttu, mutta muuttaisiko se meitä sisäisesti?

On haastavaa uskoa, että Jumala on läsnä, vaikka emme aina kuule häntä. Jumalan hiljaisuus on rankkaa ja usein uuvuttavaa. Monet kärsimyksen ja vainon keskellä elävät kristityt kokevat tätä elämässään, mutta heidän todistuksissa kuulee usein, että Jumala kuitenkin näyttää olemassaolonsa eikä anna vaivattavan yli sietokyvyn.

Mikä mysteeri, rukouksessa hiljaa oleva Jumala on läsnä, vaikkei hänen ääntänsä aina kuule. Ja silti Jumala on. Se vaatii jo uskoa, jota välttämättä ei aina ole.

Kun rukoilemme tänä päivänä itsemme, läheisten ja ystäviemme puolesta, muistetaan rukouksin myös kaukaisia veljiämme ja siskojamme, pakolaisia, sodan keskellä asuvia, Suomen ruokajonoissa jonottavia – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Voi olla, että huomaamme itsessämme muutoksen. Muistetaan myös paastoavaa muslimimaailmaa, sillä heidänkin rukouksensa nousee samasta jumalkaipuusta kuin meidän kristittyjen sillä iankaikkisuuden Hän on laittanut meidän kaikkien sydämiin.

26 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Olli

    Kiitos hyvästä tekstistäsi!

    On valitettavaa että erittäin pieni ateistinen vähemmistö on päässyt asenteelliseen diktaattorin asemaan ja syrjäyttämään luonnollisen rukouksen julkisesti kaikkien nähden.

    Tässä olisi kansallemme oppimista jotta julkinen rukous jokaisella paikalla saisi luonnollisen asemansa niin ettei kenenkään mieleenkään tulisi nirpistellä nenäänsä kun vieressä rukoillaan.

    Kamerunissa menimme erään prefektin toimistoon (aikoinaan mm. Pontius Pilatus oli prefekti) Menimme hoitamaan uuden seurakunnan prustamisen byrokratiaa. Siellä prefektin työhuoneesta noin neljänneksen valtasi iso pöytä jonka päällä oli koraani. Hänelle se oli aivan luonnollista että näin oli hänen virastossaan näkyi johtajansa uskonto. Keskustelut menivät asiallisesti ja hän toivotti meidän luterilaisen seurakuntamme tervetulleeksi alueelleen. Kaikki sujui erinomaisen ystävällisessä hengessä ja asiamme tulivat hoidetuiksi.

    On surkeaa että maassamme häpeillään meidän luterilaista perinnettämme eikä pidetä rohkeasti meidän hengellistä perinnettämme esillä joka paikassa missä töitä teemme ja elämää on ympärillämme.

    Sitä surkeampaa on että vaikka kirkollamme on julkisoikeudellinen asema ja vaikka julkisoikeudellisten laitosten pitäisi kaikessa toimia yhteistyössä, niin aina löytyy sellaisia änkyräateistisia juristeja jotka eivät näytä tuntevan julkisoikeuden alkeitakaan, vaan jotka milloin miltäkin pallilta yrittävät estää kirkon näkyvää ja julkista esilläoloa kaikissa julksisissa laitoksissa kouluista muihin yhteiskuntamme palvelupisteisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Kiitos Matias

      Maailmalla kulkiessa olen huomannut tuon saman kunnioituksen toisten uskontojen edustajilta omaa vakaumustani kohtaan. Monissa islamilaisissa maissa kunnioitetaan “kirjan ihmisten” uskoa, kuten kerrot tuosta esimerkistä Kamerunista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Korhonen sanoo:

    Islamilaisissa maissa yllyke rukoilemiseen voi olla muukin kuin uskonnollisuus. Pakko on hyvä motivaattori, hengenvaara vielä parempi. Rukoilevien joukko olisi noissakin maissa huomattavasti harvempi, jos siitä pidättäytyminen olisi turvallista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Olet oikeassa Risto, että joissakin Islamilaisissa maissa yhteisön paine ajaa myös pakotettuun uskonnon harjoittamiseen. Ei kuitenkaan kaikissa. Joissakin se on vapaaehtoisempaa ja niissä ei esim. kaikki paastoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Onhan pakko tuttua meilläkin. Aivan vähän aikaa sitten esim. koululaisten oli pakko osallistua jumalanpalveluksiin ja muihin uskonnollisiin toimituksiin. Joissakin kouluissa niin on valitettavasti käytännössä vieläkin.

      Vielä nykyään lukioissa on pakko osallistua “oman uskonnon” opetukseen, jos on kirkon jäsen, riippumatta omasta uskonnollisesta vakaumuksesta tai sen puutteesta. Kirkon vahvan painostuksen takia lukiolaisten tilanne ei taida korjaantua vieläkään uudessa laissa.

      Panee ihmettelemään, miten vahva on sellainen jumala, jonka palvontaan täytyy ihmisten toisia pakottaa. Tai usko kyseiseen jumalaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Risto, kysyt relevantteja kysymyksiä liittyen tuohon “pakottamiseen”. Ajatuksiisi oli hyvä kuulla eri mielipiteitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Matt. 23:5, Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.

    Raamattu ei kehoita ‘pullistelemaan’ edes Jumalan puolesta. Tällaisessa käsityksessä olivat fariseukset. Jeesus nimitti tätä ulkokultaisuudesksi ja pakanuutta jäljitteleväksi monisanaisuudesksi.

    Jeesus oli tyly ilmaisuissaan, koskien ‘julkista’ rukoilemista, vt. Matt. 6: 5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

    7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. 8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.

    Kun kirkkolaitosta sponsoroidaan, niin loisto tehoaa. Kuitenkin sellaista vastaan on koko Raamatun ilmoitus, joka Jeesuksessa ja hänen kauttansa on pelkistetysti tuotu esille: vt. Joh 4: 23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. 24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Reijo

      Omassa kulttuurihistoriallisessa yhteydessään nuo Jeesuksen sanat ovat huomattavasti eri näköisiä kuin joku nurkkakuntainen hyssyttelyn henki.

      Juutalaisuudessa oli kolme, viisi tai seitsemän päivittäistä liturgista rukoushetkeä. Daniel käytti kolmen hetken ohjelmaa. Monet käyttivät viiden hetken ohjelmaa, jonka Muhammed sitten lainasi suoraan sellaisenaan omaan arabialaisperäiseen uskontoonsa. Ainakin yhteen aikaan elämässään Jeesus käytti seitsemän liturgisen rukoushetken oljelmaa (Pietari haki häntä ennen auringonnousua rukoilemasta)

      Kun rukoushetken aika tuli niin ne jotka olivat temppelin lähellä menivät sinne. Ne jotka olivat kylissä synagogan lähellä menivät sinne, jos olivat pellolla niin rukoilivat siellä. Jos olivat matkalla niin rukoilivat tien vieressä, jos sattuivat olemaan risteyksessä niin rukoilivat siellä.

      Se mitä Jeesus painottaa on rukouksen varsinainen sanoma: rukous toimitetaan Jumalan kanssa puhelemiseksi. Hän siis puhuu rukouksen sisällöstä.

      Hän myös puhuu siitä ettei liturgista rukoushetkeä saa jättää väliin vaikka sattuisi olemaan yksikseen omassa huoneessaan. Silloinkin pitää ottaa osaa koko kansakunnan _ y h t e i s e e n _ rukoukseen eli toimittaa liturginen rukoushetkensä.

      Paavali puhuu myös näiden rukoushetkien puolesta, kun hän sanoo: “Rukoilkaa lakkaamatta!” eli hän siis sanoo, ettei saa laiskotella omien hetkirukoustensa kanssa, vaan toimittaa ne säännöllisesti.

      Huomaa siis Jeesuksen puheen keskipiste: rukouksen varsinainen sisältö on Jumalan eteen tulo. Painopiste ei ole erilaisten ulkonaisten menojen korostetun mallikas resitointi eikä juutalaisiin rukoushetkiin kuuluneiden liikkeiden teotraalisesti korkeatasoinen koreografia, vaan rukouksen varsinainen sisältö: käydä Jumalan eteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Matias, Tarkoituksenani oli kommentoida sinulle, mutta allaoleva kirjoittamasi, ei saavuta minun ymmärtämisen kykyä

      “Omassa kulttuurihistoriallisessa yhteydessään nuo Jeesuksen sanat ovat huomattavasti eri näköisiä kuin joku nurkkakuntainen hyssyttelyn henki.”

      Koska Jeesuksen sanoissa on koko rukouksen koko rukouksen olemus, niin mielestäni voisit avata ilmaisuasi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Reijo

      Juutalaisessa tapakulttuurissa rukouksia pidettiin liturgisina ja ne toimitettiin määräaikoina. Kun tuo rukoushetki tuli ja oltiin ihmisten ilmoilla niin silloin rukoushetki pidettiin siinä ihmisten silmien edessä. Kaikki pitivät rukousta yhtä aikaa. Näin ollen rukous oli aina koko yhteisön yhteinen rukous, vaikka joku sittten olisikin ollut erillään muista ihmisistä.

      Otetaanpa muutama Raamatusta tuttu tapahtuma, missä nuo hetkirukouksen liturgiat tulevat esille.

      Helluntai-ihme tapahtui aamupäivän klo 9, Raamatun kolmannen hetken aikana, liturgian yhteydessä. Kyseessä oli kansallisen suurjuhlan aikana toimitettu liturgia, jossa Pietari oli saarnaajana.

      Nikodemuksen kanssa keskustelu tapahtui yöllä, joka juutalaisessa kielenkäytössä tarkoitti vesperiä eli illan klo 18 liturgiaa, jonka nämä kaksi rabbia pitivät Jeesuksen kotona. (Ilta alkoi jo iltapäivän rukoushetkestä eli noin klo 15, Raamatun yhdeksännestä hetkestä.

      Filippin vankilassa Paavalin ja Silaan rukous oli mesonyktion eli keskiyön rukoushetki, jonka he lauloivat keskellä yötä tilapäisestä olinpaikastaan riippumattta juuri siellä missä olivat ainoastaan toiset vangit ja vartija kuulijoinaan. Seurauksena oli että vartijan koko perheväki sai pyhässä kasteessa vastaanottaa kristillisen uskon.

      Pietari sai näyn muodossa sisäisen kutsun mennä pakanaperheen luo, mikä johti Korneliuksen luo, niin että tämä kääntyi ja että tästä myöhemmin elämässään tuli Kesarean ensimmäiseksi piispaksi.

      Psalmin 119 sisältö kertoo seitsemästi päivässä pidettävään liturgiseen rukoushetkeen.

      Psalmit 119:164: “Seitsemästi päivässä minä ylistän sinua sinun vanhurskautesi oikeuksien tähden. ”

      Kun kirkko kasvoi ja siirtyi alueille missä vanhaan tapakulttuuriin ei kuulunut hetkirukoukset, niin hetkirukousten tapa tuli alueelle aluksi luostarien käytäntönä. Näissä pidettiin säännöllisiä rukoushetkiä vaikka tapa ei vielä ollut ehtinyt leviämään koko ympärillä olevaan yhteisöön. Luostarien rukousohjelmat siis seurasivat ikivanhaa juutalaista hetkirukousperinnettä joka sellaisenaan tuli perintönä kirkon käyttöön.

      Tässä joitakin esimerkkejä siitä miten tuo ikivanha rukousperinne on kulkeutunut eteenpäin ja elää yhä edelleen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Matias, Kiitos, että näit vaivaa vastataksesi minulle. Minulle jäi kuitenkin vaikutelma, että itse olit omasta ilmaisustasi yhtä ulkona kuin minäkin.

      Liturgiat ja siihen liittyvä ‘pönötys’ oli niitä asioita joihin Jeesus puuttui, kuten ‘Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.’ Sanojen, messu ja liturgia ja hetkirukoukset, esimerkiksi, kallistuma, jos ei peräti sisältö, on kasvualausta merkityksettömälle rukoukselle. Kirkot voivat pitää muotomenonsa, mutta ne eivät kuulu Jumalan Seurakunnalle, niinkuin Jeesus asiaa moneen otteeseen painotti.

      Mielestäni tulkintasi “Rukoilla lakkaamatta” on suoraansanoen ihmisen, Matiaksen, tuote. Tämä ‘lakkaamatta rukoileminen’, ei ole ahkeruutta vaan Pyhän Hengen rukousta uudenstisyntyneen sisimmässä. Siihen liittyy “Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.” (Room. 8:26) Uskon, että uudestisyntyneen, päivittäin Jeesuksen seuraajan kokemus on juuri tuo, että me emme tiedä mitä ja miten tulisi rukoilla ja siksi Jeesus itse, Pyhän Hengen kautta, meissä rukoilee. Tähän Jeesus viittaa, kun samarialaiselle naiselle sanoo, “Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Vain niiden rukous, joissa on uudestisyntynyt henki, tulee kuulluksi. Muiden rukous on kauhistus, jopa, eikä sitä kuulla. Siksi tarvitaan muotomenoja, liturgiaa, joka on sanotettu, mutta se on merkityksetöntä, hokemista.

      Jeesus nimen omaan sanoi, Apt. 1:8, “.. te tulette olemaan minun todistajiani.. “. Me vastaamme kaikille, jotka kysyvät siitä, minkä he näkevät uskovassa ja mitä he ihmettelevät.

      Islamilaistyyppinen “rohkeus” hokea rukouksia ei ole Raamatun kehotus. Sellainen kuulukoon islamilaisille ja muotojumalisille.

      Rukoilkaa alati-kehoitus korvaa erinomaisesti kaikki mahdolliset muodolliset rukoukset ja hetket rukoilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Reijo

      Käsite “pitkä rukous” merkitsee eri tilanteissa eri asiaa. Verrattakoon että Luther kehotti pitämään lyhyitä saarnoja, mutta tarkoitti joissakin tilanteissa tällä kahden tunnin saarnoja.

      Samaten alkuseurakunnan liturgisuutta kuvaa se, että Jaakob Vanhurskas, Joosefin lapsi tämän aikaisemmasta avioliitosta, vanhempi kuin Neitsyt Maria, Pietarin seuraaja Jerusalemin seurakunnan johdossa, ensimmäinen joka käytti piispa nimitystä, koska silloin kreikankielisten määrä oli kasvanut niin suureksi, että sanalla “episkopos” , “piispa”, oli käyttöä, vietti Jerusalemin temppelissä niin pajon aikaa polvillaan, että hänen polvensa tulivat känsäisiksi kuin kamelin polvet.

      Jeesus itse osallistui liturgiaan säännöllisesti. Hän oli ensimmäinen tapakristitty, kävi tapansa mukaan synagogan liturgiassa joka sapatti. Hän myös saarnasi synagogassa eli hän oli saanut synagogan esimieheltä rabbin vihkimyksen, mikä oli välttämätön edellytys että saattoi saarnata julkisessa liturgiassa. Ikää vihkimyksen saaneella piti olla vähintään 30 vuotta.

      Jeesuksen seuraajat myös kautta linjan jatkoivat hetkirukousten pitämistä niin temppelissä, synagogissa kuin jokapäiväisen elämän toimien keskellä siellä missä liikkuivatkin.

      Esim iltapäivän klo 15 rukoushetkistä tähän kolme kohtaa Apostolien teoista, yksi temppelissä ja kaksi yksityiskodissa pidettyjä.

      Huomaa että Pietarin kohtaaminen Korneliuksen kanssa tapahtui iltapäivän rukoushetken yhteydessä. Tämän rukoushetken yhteydessä pidetty toiminta johti koko Korneliuksen perheen ja palvelusväen kääntymykseen. Myöhemmin Korneliuksesta tuli Kesarean ensimmäinen piispa. Tunnetuimpia hänen läheisistä seuraajistaan Kesarean piispana oli Sakkeus, jonka Jeesus kohtasi Jerikossa.

      Apostolien teot:

      3:1 Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä.

      10:3 Hän näki selvästi näyssä, noin yhdeksännellä hetkellä päivästä, Jumalan enkelin, joka tuli sisään hänen tykönsä ja sanoi hänelle: “Kornelius!”

      10:30 Ja Kornelius sanoi: “Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä, ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa.

      Paavalin sana jatkuvasta rukouksesta on yhtä lailla oman aikansa kulttuuriympärissä reaalista todellisuutta kuin paroni Paul Nikolain lause viime vousisadan alkupuolella saarnatessaan sanoma ajatus: “Pitäkää rautaisella kädellä kiinni aamurukouksesta!” Kartanonisännän kehotus liittyy suomalaiseen ilta- ja aamurukouksen hetkirukousperinteeseen, kun taas Paavalin hetkirukousperinteeseen kuului vaihtoehtoisesti kolme, viisi tai seitsemän hetkirukousta ja ne kaikki olivat hyvin liturtgisia.

      Nämä liturgiset hetkirukoukset olivat toisinaan jopa niin pitkiä, että muutamat kirjanoppineet jopa varoittelivat niiden venyttämistä liian pitkiksi, Jeesus yhtenä heistä yhtenä heidän joukossaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Matias,

      Ymmärrät, että piispuus pitää kirkon pystyssä. Kuitenkaan se ei ole tämän otsikon alla oleva juttu. Lisäksi tätä kirkollista runkoa, piispuutta perustelet väärin, aivan kuin et olisi koskaan opettanutkaan kreikkaa kreikkalaisille. (Tällä viittaan usein mainitsemaasi opetustyöhösi) Episkopos on sana, joka on saannut kirkolliset ’täytteet’ samoin kuin ekklesia-sanakin. Vaikka näillä nyt tämän kommenttini aloitankin, sinulle vastaukseksi, niin älä enää tässä ketjussa siitä jatka.

      Eli asiaan: Jeesus ja alkuseurakuntalaiset kävivät synagoogissa niin kauan kuin se kulloinkin oli mahdollista, eikä suinkaan rukoushetkien välissä. Kun nk. helluntaiherätys alkoi Suomessa, niin uskoontulleet ja Pyhän Hengen kasteen virvoittamat luterilaiset halusivat kokoontua kirkoissaan. Tämä kirkollisuudelle Uusi Into ei sopinut ja tilaisuudet jatkuivat esimerkiksi kodeissa, niinkuin alkuseurakunnankin alettua. Sitten loppu onkin historiaa, mitä tähän Azusa kadun Hengen vuodatuksesta alkaneeseen aaltoon tulee.

      Tykkäät olla ‘haka’ juutalaisen tapakulttuurin selittäjänä ja tulkitsijana. Nämä yleisessä tietoisuudessa ja etenkin tänään, klikkauksen päässä luettavissa olevat asiat ovat sitten Jeesuksen muotojumalisten ‘hammastelun’ olleet Sen Todellisen este, korvaus tai laimennus. Kun Raamattu alkaa ‘elämään’ vain formuloiden kautta, joita Raamatussa ei ole, niin näitä rönsyjä riittää loputtomasti. Vanhan Liiton formulat, lait, poistuivat, koska tilalle tuli uusi parempi Liitto. Lukemalla Heprealaiskirjeen ilman ‘kirkollisia isiä’, koko Totuus jää ja elää ja selittää sen Tulevaisen, minkä varjo, ainoastaan, Vanha Liitto oli. Itseasiassa vain kymmenen käskysanaa siirtyivät Uuden puolelle sellaisinaan seurattaviksi.

      Siunatuksi lopuksi: Mielestäni niin Paul Nikolai kuin sinäkään ette ole kokenut, kuinka jatkuva rukous elää uskovan sisimmässä. Rautainen käsi tai ahkeruus ei ole Elämää, siinä mielessä kuin Raamattu opettaa lakkaamatta rukoilemisesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Reijo

      Viittaat helluntailiikkeeseen ikään kuin se olisi jotenkin menneen historiallisen tapakulttuurin selittämisen avain. Näin ei kuitenkaan ole asian laita. Helluntailaisuuden juuret ovat 1800 -luvun uusia käyttäytymismuotoja keksineiden herätysliikkeiden piiristä. Liike on edelleen kehittänyt useampia tapakulttuurin muotoja eteenpäin oman sisäisen luonteensa mukaista hengenelämää ilmaisemaan.

      Historiallisen aikakauden tapakulttuurin ymmärtämiseen näistä myöhäsyntyisistä ilmiöistä ei ole. Historialliset ilmiöt nimittäin on selitettävä oman aikansa historiallisten lähteiden valossa. Jotta siis Raamatun ajan tapakulttuuria voisi ymmärtää on paneuduttava nimenomaan tuolta aikakaudelta olevaan lähdeaineistoon. Vain näin voimme oppia ymmärtämään kuinka tuolloin elettiin ja miltä maailma tuolloin ihmisten mielissä näytti.

      Niinpä teksteistäsi päätellen aliarvostamasi apostolisten isien teokset ovat Raamatun ajan hengellisen elämän ymmärtämiseksi mittaamattoman tärkeä historian lähde. Se joka ei niihin ole paneutunut ei vielä ole päässyt alkeita pidemmälle apostolisen ajan ajattelutavan ja kirkollisen elämän ymmärtämisessä.

      Mitä tulee piispuuden asemaan vanhassa kirkossa, niin piispuutta ei voi ajaa Uutta testamenttia vastaan. On nimittäin huomattava että parin ensimmäisen vuosisadan aikana kristikunnan ainoa Raamattu oli meidän Vanha testamenttimme. Kun siis viitattiin Raamattuun niin silloin viitattiin Lakiin eli Tooraan, Profeettoihin eli Nivi’imiin ja Kirjoituksiin eli Ketuvimiin eli meidän Vanhaan testamenttiimme. Paavali kylläkin oli kirjoittanut kirjeensä ja Evankeliumit oli jo kirjoitettu jne, mutta käytännössä niitä oli vain harvojen ja valituiden käytössä.

      Tuossa tilanteessa piispuus oli ainoa luotettavan apostolisen opetuksen tae koko tuon aikaiselle kirkolle. Heidän tehtävänsä oli yhtä tärkeää kuin samaisen ajan juutalaisille oli luotettavan todistajien ketjun merkitys vanhojen opetusten siirtämisessä sukupolvelta toiselle. Vain sellainen opetus katsottiin luotettavaksi missä voitiin osoittaa katkeamaton todistajien ketju alkuperäisestä lähtökohdasta aina tuon esityshetken tilanteeseen asti. Tähän samaiseen ajatukseen perustuu piispuuden successio apostolica -ajatus eli katkeamattoman apostolisen seuraannon ketju. Aito piispuus sisältää aina katkeamattoman ketjun piispallisen siunauksen siirtymisestä aina apostoleista alkaen.

      Mitä tulee hetkirukousten historialliseen todellisuuteen, niin voimme todeta että vanhan kirkon hetkirukoukset olivat suora jatkumo vanhasta juutalaisten hetkirukousten käytännöstä. Kun Muhammed sitten sai rukoushetkikäytäntönsä niin hänen ympäristössään sekä juutalaisten että syyrialaisperäisten kristittyjen tapakulttuuri oli niin yhteneväinen että hänen oli helppoa ottaa käyttöönsä viiden rukouskerran järjestelmä. Niinpä hänen perinteensä viidestä rukoushetkestä on historiallisesti aidompi kuin meidän suomalaisten epäsäännöllisen rukoilemisen käytäntö. Vain sisältö on muuttunut, kun hän rukoussuunnan Jerusalemista Mekkaan muuttamisella kääntyi pois kristinuskosta ja perusti uuden uskonnon, joka hyvin pian kasvoi aivan omaan suuntaansa, etääntyen erittäin merkittävästi kirkon perinteestä. Tämän kääntymyksen jälkeen kirkon isät puhuivat muslimeista harhaan menneinä veljinä. Huomaa, että vielä 600 -luvulle asti rukoussuunnan merkitys hetkirukouksissa oli niin merkittävä, että sen muuttamisella ihminen kääntyi uskonnosta toiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkkokansaamme vaivaa paha puutostauti, koska sitä ei ole opetettu rukoilemaan. Moni ei edes tiedä mitä se käytännössä tarkoittaa. Lisäksi rukouksesta on paljon ihan vääriä käsityksiä. Rukous on valtava voimavirta, sille joka on päässyt käsittämään rukouksen mahdollisuudet ja sen käyttötarkoituksen.

    Rippikoulu voi olla yksi syy siihen, että rukouksen salaisuutta ei tunneta. Rippikoulurukoukset jäävät vain teorian tasolle. Ne tulisi mennä käytäntöön ja perusasioihin. Oikea rukous edellyttää nimittäin sydämen avautumista Jeesukselle. Se ei ole vain isämeidän ulkoa osaamista. Eikä rukouspyyntöjen esittämistä. Oikea rukous on vuorovaikutusta, jossa olemme keskustelemassa Pyhän Jumalan kasvojen edessä. Emme siihen voi mennä, jollemme ole saaneet uskossa vastaanottaa sydämeemme Hänen rakkauttaan.

    Voimme mennä Taivaalliselta Isältä pyytämään mitä tahansa, kunhan teemme sen Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimissä. Emmekä omissa nimissämme. Rukouksemme on ihmeellistä yhteistyötä Jumalan kanssa. Siinä meidän on tarkasti otettava huomioon sekin; kirkastaako asia myös Jumalan nimeä. Joten emme voi noin vain odottaa, että rukoukseemme vastataan, juuri niin kuin haluamme. Jokainen vastaus on silti aina valtava ihme.

    On todella suuri ilo nähdä ja kokea miten kaikki asiat vaikuttavat niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Jumala on salattu Jumala ja rukous, evankeliumin ohella on Hänen suuria salaisuuksiaan, jotka hän tahtoo ilmaista omilleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Eiköhän se varsinainen kirkkokansa kuitenkin osaa rukoilemisen oikein hyvin. Esim. rippikoululaisista suurin osa taas ei ole etsimässä uskonnollisia kokemuksia, vaan ihan muuta. (Pakko)kansankirkko johti siihen, että kirkon jäseninä on edustava otos kansasta. Ja siitä kansasta suurin osa ei uskonnosta juurikaan piittaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    Uskon rukouksen voimaan ja kirjoituksessani kyselenkin sitä, että tekisikö meille hyvää jos harrastaisimme Matiaksen mainitsemia liturgisia rukoushetkiä ennenkaikkea, että keskittyisimme rukoukseen määrätietoisesti. Se voisi viedä meidät lähempään keskusteluyhteyteen Jumalan kanssa, kuten Pekka kirjoittaa. Mitäpä ajattelette?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Meille vaimon kanssa ainakin teki erittäin hyvää kun nousimme aikaisin ja menimme rukoustapahtumaan seisemäksi aamulla. Joka aamu ei ole jaksettu sinne lähteä, mutta hieno alku se on aamulle. Jospa saisi unirytmin sellaiseksi, että pääsisi sinne joka arkiaamu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Olli P,

    Mitäpä olisi tapahtunut jos ihailemassasi islamilaisessa maassa olisit julkisesti kutsunut ihmisiä kristilliseen rukoushetkeen – tai juutalaiseen?

    Muslimeista ei todellakaan kannata ottaa mallia.Ehkä kristittyjen ennemminkin kannattasi ottaa mallia paastoon ortodoksisesta kirkosta, ei vierailta uskonnoilta. (http://www.ortodoksi.net/index.php/Paastos%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t_ortodoksisessa_kirkossa)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Jari Mitä kirjoituksessani ajoin takaa oli se, että meillä ns. kristillisessä maassa rukous on hävitetty julkiselta paikalta. Siksi halusin tuoda esille sen tosiasian, että näin ei kaikkialla. Miksei meilläkin rukous voisi näkyä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Olli,

      On jopa vitsailtu, ottamalla Saatana esimerkiksi, koska hän on ahkera.

      Kaikenmuotoisessa pahan palvelussa osoitetaan rohkeutta, kestävyyttä ja muita avuja. Islamilaisuus, hindulaisuus, budhalaisuus jne., menestyvät Saatanan ‘siunaamina’. Muotojumalinen kristillisyys on erossa Jumalan siunauksista ja sielunvihollinenkin jättää tämän, usein klassilliseksi kristinuskoksikin nimitetyn, rauhassa paatumaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Tässä on hyvän kirjoituksen jälkeen ollut myös monta hyvää kommenttia. Olen itse tehnyt yli kolmekymmentä vuotta kokoaikaista hengellistä työtä jossa päasia on ollut rukouksen ja esirukouksen opettaminen. Myös 1970-luvun lopulta asti syntyneet kansainväliset esirukousliikkeet tulivat tutuiksi. Minulle tärkeää on ollut koettaa opettaa rukouksen ja esirukouksen erosta, yksityisen ja julkisen rukouksen erosta ja Jumalan etsimisestä hiljaisuudessa niin, ett Hänkin päsee sanomaan sanottavansa. Tämä ei ole minuímutkaista

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    (jatkuu) koska rukoileminen on Jumalan meihin luomisessa istuttama “kyky”. Tämä on ilmaista touhua, jossa kuitenkin toteutuu elämän suurin mahdollisuus, saamme odottaa Herraa ja etsiä Häntä. Näin myös voimme löytää Hänet ja Hän saattaa kosketta meitä ja myös johdattaa meitä elämässämme.

    Myös esirukous esivallan puolesta voi parhaimmillaan olla voimallaista. Koin tätä eniten silloin, kun kommunismi romahti ja Itä-Euroopan maat vapautuivat. Silloin esirukousliike oli pieni mutta dynaaminen. Olimme kolmensadan hengen porukalla Frankfurtissa yhden viikonlopun ajan rukoilemassa ja etsimässä Herraa. Yksi esirukoustaakkamme koski Romaniaa, joka oli ehkä pahin näistä kommunistidiktatuureista. Yhdessä pyysimme, että Jumala repisi Causecun alas valtaistuimeltaan. Tämä rukoushetki oli Jumalan kirkkauden kokemus, jonka muistan vieläkin. Kaikki tajusimme, että Causescun lähtölaskenta oli käynnissä. Kolmen kuukauden päästä joulun aikaan katsoimme rukousvastausta televisiossa uudelleen ja uudelleen. Jumala antoi ensin rukoustaakan ja vastasi itse antamaansa rukoukseen.

    Ainoa Itä-Euroopan maa, jossa sitten oli oikea tässä yhteydessä hengellinen herätys oli juuri Romania. Kuitenkaan tämäkään herätys ei kestänyt kovin pitkään. Näin Itä-Eurooppa ajautui etsikkoaikansa ohi ja lännestä leviävöä materialsimi tukahdutti kaikki herätyksen alut.

    Esirukousta ei kannata sekoittaa mihinkään sukkapuikkojen kalisteluun, vaan Jumala voi käyttää kansaansa myös pahan poistamiseen. Yleensä tietysti esirukous on esivallan siunaamista kun se on hyvä tai edes siedettävä. Rukoilemme esivallan puolesta, koska Jumala kehoitaa siihen, ei siksi onko se hyvä, vai huono.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Antti, tiivistit hyvin tuon rukouksen merkityksen. Kokemuksesi puhuu vahvasti mitä voi seurata esirukouksesta. Erityisesti tuo ajatus, että rukoilemme koska Jeesus opetti niin, emmekä analysoi onko se hyvää vai pahaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Olli

    Siunausta elokuussa alkavaan uuteen tehtävääsi

    Lähetysseuran uutena Mekongin aluepäällikkönä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Pitkänen
    Olli Pitkänen

    Olen kehitysmaa-aktivisti ja maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Mekongin ja Oseanian Aluepäällikkönä. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista.