Kun Saksan nunna ja munkki perheen perustivat

Parikymmentä vuotta sitten perustettiin uusi, kardinaali Ratzingerille tuttu sääntökunta FSO (Familia Spiritualis Opus, saksaksi Geistliche Familie Das Werk). Yhteisö on tullut viime kuukausina tunnetuksi Doris Reisingerin (ent. Wagner) valitettua tämän "hengellisen perheen" sisäisistä hyväksikäyttökokemuksista. Nyt hänellä on perhe eli lapsi aviomiehen Philipp Reisingerin kanssa, joka on entinen liikkeen munkki ja virasta pidätetty eli entinen katolinen pappi.

Lokakuussa julkistettiin elokuva Female Pleasure, jossa viiden eri kulttuurin naiset kertovat rankkoja kokemuksia kuten naistenmurhia Intiassa ja sukuelinten silpomista Afrikassa. Eurooppalaisena naisena on Doris Reisinger kertomassa kokemustaan Das Werkin tapahtumista, jotka ovat kuin aikuisten kesto-jatkoriparilta tai yhteiskoulu-sisäoppilaitoksesta. https://www.youtube.com/watch?v=y9jJXBkD3b8 Miten voisikaan olla, ettei luonnollista perheytymistä tapahdu, jos laitetaan miehiä ja naisia samaan taloon asumaan? Reisinger kertoo, kuinka hänen vaatetustaan haluttiin säännellä, ettei hän olisi miehille lankeemukseksi. Joka tapauksessa sääntökunnan suunnasta kerrotaan myös, että hänellä oli ensin konsensuaalinen seksisuhde miehen kanssa (jonka nimeä ei mainita) ja joka jatkui ystävyytenä myös etäisyyden kasvettua. Das Werk on julkaissut 9.2. lehdistötiedotteen, jossa Reisingerin kertomukselta tahdotaan tätä kautta viedä pohja pois. Voisiko sanoa, ettei kertomukselta mene - perheyhteisön selibaatilta kyllä? Tai mitä näistä tulisi ajatella - eikö kyse ole epätoivoisesta puolustautumisesta, blame gamesta? http://www.daswerk-fso.org/blog/presseerklaerung

Varsinainen julkisuuspommi liittyy Reisingerin videossaan (kohta 7:55) kertomaan raiskaukseen hänen huoneessaan. Hän kuvailee muissa medioissa, kuinka "henkinen hyväksikäyttö" edelsi fyysistä. Häneltä kiellettiin yhteydenpito toisten yhteisön jäsenten kanssa ja kirjojen lukeminen. Kynnys naisen henkisestä alistamisesta fyysiseen pakottamiseen oli suoraviivainen. Huolestuttavaa: Reisinger oli papistolle "täydellinen uhri".https://www.dw.com/en/doris-reisinger-for-clergy-i-was-the-perfect-victim/a-47414759

Raiskaajaksi ilmoitetun miehen nimi kirjoitettiin ensin vain "G:nä" mutta tammikuun lopussa henkilöksi "joka oli ylennyt Vatikaanin hierarkiaan" (Female Pleasure) paljastui Hermann Geissler, viisikymppinen pappi Uskonopin kongregaatiosta - samainen instanssi käsittelee katolisen kirkon hyväksikäyttöjä. Geissler on ollut siis tässä kuviossa se kuuluisa kaalimaan pukki. https://www.reuters.com/article/us-abuse-vatican-resignation/vatican-official-resigns-after-abuse-accusation-by-ex-nun-idUSKCN1PN1Z9 Samoin vaikuttaa olleen Joseph Punderson, yhdysvaltalainen Vatikaanin korkeimman oikeuden tuomari. Tässäkin rivejä ammutaan suoriksi urakalla ennen torstain "huipparin" alkua?https://cruxnow.com/vatican/2019/02/18/vatican-us-prelate-accused-of-abuse-not-at-high-court/

Tässä kohtaa alkaa taas infoähky. Torstaina parin päivän päästä alkaa nelipäiväinen huippukokous, jossa paavi yhdessä katolisten piispainkokousjohtajien kanssa haluaa tehdä tilit selviksi hyväksikäyttöasiassa. Tehtävä on massiivinen - paavi on itsekin varoittanut odottamasta heti liikoja. Filmillä (Female Pleasure) puhuva Doris, entinen nunna, muistuttaa että paavi on kuin monarkki joka voisi heti parantaa mahtikäskyllä kirkon: vapautetaan syytöspaperit CDF:stä eli uskonoppikongregaatiosta ja maksetaan kunnon korvaukset ja terapiat uhreille. En tiedä olisiko asia näin helppoa. Onko paavi tällaiseen valmis? Mistä rahat ja tuomarit, jossei kirkko nytkään pysty itse hoitamaan asiaa? Ehkä Ending Clerical Abuse (ECA) on vaatimuksessaan juuri oikeassa: kirkon on annettava poliisin ja syyttäjälaitoksen tehdä tehtävänsä maallisella puolella, kuten monessa paikassa tapahtuukin.

Doris Wagner, nykyinen Reisinger (s. 1983), on tulkittavissa myös ilmiöksi eikä vain osaksi katolista modernia kirkkohistoriaa. Hän on sitäkin omilla kirjoillaan, elokuvallaan ja haastatteluillaan. Lisäksi hän on kohta paikalla paavin huippukokouksessa. Häntä voi pitää myös selviytyjänä, sillä hän on saanut perustettua perheen lähdettyään alle kolmekymppisenä liikkeen piiristä 2011 pois.

Eräänlainen ilmiö oli omana aikanaan myös Katharina von Bora, köyhtyneen aatelisperheen tytär, joka pienestä pitäen oli käynyt luostarikoulua ja tehnyt nunnalupauksen. Yhdessä toisten kanssa hänet salakuljetettiin kalatynnyrissä ulos luostarista, kuolemanrangaistusta uhmaten. Pari vuotta myöhemmin eräänlaisen "ikämies-Tinderin" eli teologien keskinäisen vaimojen jakamisen ja Katharinan oman päättäväisyyden tuloksena hänestä tuli Martti Lutherin vaimo vuonna 1525. Luther oli nelissäkymmenissä kuten kovin monet katolisen pappeuden vapaaehtoisesti tänä päivänä jättävät miehet, Katharina oli syntynyt 1499 ja 26-vuotias.

Saksan esimerkki puhutteli 1500-luvun alussa siinä missä 2000-luvun alussakin. Media oli silloin Gutenbergin kirjapainon varassa: tällä vuosituhannella entinen nunna Doris käyttelee suvereenisti filmin, radion ja internetin maailmaa ja käy puhujakeikoilla katolisen kirkon seurakunnissa saksankielisessä Euroopassa. Hän on saksalainen nainen, Das Werk -sääntökunnan keskus on Bregenzissä Itävallassa Boden-järvellä, Sveitsin rajoilla. Tukenaan hänellä on liechtensteinilainen järjestö Voices of Faith. Tehokkaammin verkottunutta saksankielistä toimintaa saa ainakin hakea. Dorisin lapsuuden perhe kääntyi viime vuosituhannen lopulla luterilaisuudesta katolisuuteen. Dorisilla on nykyisin ihan tavallinen katolinen perhe, tosin avioliitto on solmittu siviiliviranomaisen edessä. Familia Spiritualisiin ei ole paluuta, mutta sieltä löytyi aviomies.

Ihan niin kuin 500 vuotta sitten.

 

4 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Aikamoista.

    Uutisessa

    https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/korkea-arvoinen-yhdysvaltalaispappi-menetti-pappisoikeutensa-hyvaksikayttosyytosten-takia/

    todetaan: “Pappisoikeuksien vieminen näin korkea-arvoiselta papilta on poikkeuksellinen toimenpide, luonnehtii brittilehti The Guardian. Sen mukaan ainoa kovempi rangaistus kirkolta olisi voinut olla ekskommunikaatio eli sulkeminen kirkon yhteyden ulkopuolelle. Käytännössä ekskommunikoitu jäsen ei voi muun muassa viettää tai osallistua mihinkään sakramentteihin eikä hänellä voi olla kirkollista virkaa tai tehtävää.”

    Olisiko ekskommunikaatio tarkoittanut sitä, että viedään mahdollisuus pelastua siinä merkityksessä kuin kirkko pelastuksen määrittelee?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Ekskommunikaatio tuossa mielessä on aika vahva ase. Meillä evankelis-luterilaisessa kirkossa ei ole varsinaista kirkkokuria, joten jos tilanne olisi tuollainen luterilaisessa kirkossa, toimittaisiin samoin. Eiköhän tässä ole niin selkeä virka-aseman väärinkäyttö, ja sen verran vanha mies kyseessä, että tämä on jo itsessään vahva viesti? Viimeksi mietittiin pappisviran sakramentaalista luonnetta (character indelibilis). McCarrrickin tilanteessa se tarkoittaisi ehkä sitä, että jos hän pitäisi yksinään messua, ei sitä voitaisi pitää vääränä, eli entinen pappikaan ei ole niin entinen etteikö hän voisi “kommunikoida” (viettää ehtoollista) vaikka yksin… mutta pohdintani on yksityinen. Enpä usko, että ketään tai ainakaan ketään pappia halutaan tänä päivänä ekskommunikoida, kertoohan vaikka Marcel Lefebvren seuraajien tilanne, että on päinvastoin suuri paine pitää kaikki skismaatikotkin Rooman kirkon sisäpuolella?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      “Ekskommunikaatio tuossa mielessä on aika vahva ase.”

      On se minustakin niin vahva, ettei sitä pysty antamaan polkematta omaa ihmisyyttään. Paavi elää melkoisessa ahdistuksessa, minkä tajuaa ymmärtämällä hieman katolisuutta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Paavin kunniaksi voisi laskea apostolisen kehotuksen Amoris Laetitia (Rakkauden ilo) vuodelta 2016. Uuden (siviili)avioliiton solmineiden voitaisiin antaa osallistua ehtoolliselle. Toden totta, virallinen opetushan on ekskommunikoinut heidät. Ihan mukisematta eivät katoliset konservatiivit tätäkään myönnytystä nielleet, mikä ilmeni nk. dubia-kardinaalien toiminnassa. Juttelin aiheesta brasilialaisen katolisen papin kanssa, joka kuvasi asiaan liittyviä pohdintojaan jo ennen varsinaisen kehotustekstin julkistamista. Yhtäältä hän tunnusti, että moni 2. avioliitossa elävä elää hyvää elämää – toisaalta hän noudatteli virallista opetusta siitä ettei heille tule antaa ehtoollista mutta että “on muitakin yhteyden (kommuunion) tapoja”. Ihan helppoa näiden ymmärtäminen ei ole. Nyt kun huippukokous Roomassa on käynnistymässä, voi vaikka lukea The Guardiania toimittajien tavoin.https://www.theguardian.com/world/2019/feb/21/vatican-abuse-summit-shines-light-on-long-fight-for-justice tai sitten lukea kirjaa joka ilmestyi tänään taas näistä aiheista, pääpaino homoseksuaalisuudessa: https://edition.cnn.com/2019/02/14/europe/vatican-book-analysis/index.html

    Ilmoita asiaton kommentti