Kunnollisen kirkon jäsenen kriteerit

 

Kirkon jäsenyys ja sen jättäminen olivat viime vuosien puheenaiheita kirkossamme. Erobuumi oli huipussaan pari-kolme vuotta sitten, mutta on viime aikoina rauhoittunut. Viimeisen parin vuoden aikana kirkkoon liittyneiden määrä on saatu hienoiseen kasvuun, kun tämäkin mahdollisuus on kirkossamme nostettu esille. Kirkossamme on kuitenkin pitkä matka vielä vahvaan ”jäsenhankintaan” tai uudenlaiseen missionaariseen näkyyn ja työotteeseen. 

Itse olen pitkäaikaisena kirkon työntekijänä pohtinut paljon kirkkokäsitystämme eli sitä, millaisen kirkkokäsityksen pohjalta toimimme ja teemme kirkossa ratkaisuja. Tähän liittyy olennaisesti kysymys siitä, millaisiksi asetamme kirkon jäsenen ja jäsenyyden kriteerit. Tätäkään asiaa emme ole kirkossamme puhuneet auki ja määritelleet riittävän selkeästi. Kysymys aiheuttaa myös jännitteittä kirkkomme sisällä, sillä tiedämme asiassa olevan hyvin monenlaisia näkemyksiä. 

Katsoessamme asiaa kirkkomme sisältä ja kirkon opin, toiminnan ja hallinnon näkökulmasta voimme siis kysyä: Mitä me edellytämme kirkon jäseneltä? Millainen on ”kunnollinen” kirkon jäsen? Voimme kriittisesti samalla avata niitä näkemyksiä, joita tähän asiaan on tähän mennessä liitetty ne julki lausuen tai lausumatta. 

Kirkon jäsenen ensimmäinen ja hyvin selkeä kriteeri on sekä opillisesti, hengellisesti että hallinnollisesti kaste. Kaste on kirkon jäsenelle riittävä muiden muassa tuomaan seurakunnan ja kirkon jäsenyyden sekä äänioikeuden kirkon vaaleissa. Jotkut asiat kirkossamme vaativat myös rippikoulua ja konfirmaatiota, mutta kastettu on ilman noitakin hengellisesti kirkon täysivaltainen jäsen. 

Kirkon säädökset jatkavat kirkon jäsenen kriteereiden määrittelyä myös kasteeseen liittyen sillä, että kirkon jäsenen tulee antaa lapsensa kastettavaksi. Lisäksi mainitaan, että kirkon jäsen solmii kirkollisen avioliiton ja että kirkon jäsenen siunataan kirkollisin menoin haudan lepoon. Toisen sakramentin eli ehtoollisen nauttimisen osalta on säädetty, että lapsi voi tulla kasvattajiensa kanssa ehtoolliselle saatuaan opetusta siitä ja että kirkon jäsen voi osallistua itsenäisesti ehtoolliselle rippikoulun ja konfirmaation jälkeen. 

Mahdollisuus osallistua ehtoolliselle vasta rippikoulun ja konfirmaation jälkeen on toisaalta ymmärrettävä ja se liittyy kastekäskyn opetuskäskyyn. Toisaalta se on teologisesti ongelmallinen. Kastettu on täysivaltainen kirkon jäsen ja Jumalan perheen jäsen. Miksi hänelle asetetaan kynnys osallistua ehtoolliselle? Onko tämä kansan opettamiseen liittyvä jäänne vai onko se edelleen perusteltu juttu? 

Kirkon toiminnan ja hengellisyyden sisällä on sitten kovempi juttu määritellä, kuka on ”kunnon kristitty” ja kriteerit täyttävä kirkon jäsen. Kirkolla on tunnustus ja usko ja kirkon jäsenyyteen liittyy kirkon yhteiseen uskoon liittyminen ja jopa tunnustautuminen. Miten tämä mitataan ja arvioidaan. Kirkkomme piirissä on tehty melko selvä jako ”aktiiviseurakuntalaisten” ja muiden välille. Ääneen lausumattomassa ajattelussa jotkut ainakin ajattelevat, että vain toimintaan osallistuva ja uskovaisen muotin täyttävä on oikea kirkon jäsen ja kristitty.

Kirkon toiminnassa voidaan edelliseen liittyen painottaa, että oikea kirkon jäsenen tulee seurakunnan järjestämään toimintaan, vaikkapa pienpiiriin. Tässä painotuksessa on usein hengellisen kasvamisen ajatus. Samalla siinä tullaan asettaneeksi tietty malli ja kriteeri oikealle kirkon jäsenyydelle: Jos et osallistu tällaiseen toimintaan ja ”kasva uskossa” olet ”vain tavallinen seurakunnan jäsen” (etkä siis oikea kristitty).

Edellisessä painotuksessa voidaan nähdä myös luterilaiselle teologialle vieraita piirteitä. Luhterin ajattelun mukaan kristitty palvelee Jumalaa ja lähimmäisiään eri ”viroissaan” eli erilaisissa arjen kutsumuksissa.  Siten myös seurakuntayhteisö ja kirkko rakentuu. Kirkko ei ole tietynlaisissa piireissä kokoontuva ihmisten joukko vaan arjessa kristityn elämää elävä jäsentensä yhteisö. Tämä ei tarkoita piirien ja muiden vastaavien poissulkemista, mutta painotuksen pitää olla oikea.

Mitä siis voisimme asettaa kirkon jäsenen kriteereiksi? Kirkon jäsen on kastettu ja hän elää kirkon jäsenenä kasteensa muistaen. Kirkon jäsen rukoilee ja käy joskus messussa. Kirkon jäsen kantaa vastuunsa omissa kutsumuksissaan ja osa kirkon jäsenistä kantaa vastuuta seurakunnan tehtävissä vapaaehtoisina ja hallinnossa. Kirkon jäsen tuo lapsensa kasteelle, jos hänellä on lapsia. Kirkon jäsen etsii turvaa Jumalan armosta Kristuksessa. - Tuliko tässäkin jo liikaa vaatimuksia?

Toivo Loikkane

59 kommenttia

  • Janne Aikio sanoo:

    En sano teidän tehneen näin, mutta kovin tiukkoina ja ahdistavina luin kommenttinne ja Raamatun lainauksenne.

    Tämähän on kovin subjektiivinen asia. Joku toinen voi iloita totuuden tullessa esille, silloin kun totuus voittaa.

    On lähinnä kysymys siitä, miten asian ottaa. Wanhan ihmisen kannalta Jumalan sana ahdistaa, mutta uusi ihminen kokee Jeesuksen sanat niin, että totuus tekee vapaaksi ja iloiseksi. Ja onhan ihmisellä omatunto. Jos Jumalan sanan edessä jotakin paljastuu, ei se huono asia ole. Kipeäähän se tekee, mutta armoa ja rakkauttahan se on.

    Oma kokemukseni Jumalan sanan edessä on se, että se kyllä ahdistaa silloin kun se koskettelee niitä tekoja ja asioita, joissa itse on elänyt. Mutta evankeliumi tuo taas lohdutuksen. Saa uskoa ja alkaa uudestaan. Siinä se usko punnitaan, todellisten syntien keskellä. Ei se uskominen silloin olekaan niin helppoa. Jumalan täytyy se usko ja armo antaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sonja Ottavainen sanoo:

    “Naispapeilta ei minun tarvitse kysyä mitään.” Olen mielenkiinnolla lukenut kirjoituksiasi, rakas veli Juha Heinilä, niin etkö voi suoraan vastata Toivonkin kysymykseen, se minuakin kiinnostaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Niin, Toivolle tämä keskustelu on varmasti ollut pettymys. Vankka systeemin mies näkee, että asiat ovat niin hyvin, ja sitten tulee rääväsuu kirjoittaja, joka menee sanomaan, etteivät kaikki seurakuntalaiset ole uskossa, eivätkä kaikki papitkaan. Tosiasiahan se on, mutta onko sen kuuleminen pakko suututtaa? Olisi kiva tietää, miksi viimeaikaiset teemat ja tendenssit eivät herätä minkäänlaita huolta. Aika monet uskon totuudet on viimeisen vuoden aikana lyöty lyttyyn. Kirjoittelu ja yleinen keskustelu kirkossa on varsin sydämetöntä. Ihmisiä ajetaan nurkkaan. Minusta se on merkki uskon hiipumisesta. Kaikkia meitä se ei näytä huolettavan. Voi Toivo, onko se merkki uskosta, että ajaa uskovaisia ulos kirkosta? Onko se rakkautta? Olethan sinä niitä samoja tekstejä saanut lukea lähes viikottain.. Miksi moni sielunhätään joutunut ihminen jää omassa kirkossaan vastausta ja lääkettä vaille ja sulkee oven viimeisen kerran? Onko se liian raakaa sanoa, että tiedekunnassa ei opikaan kaikkea, Me elämme varmaanin aivan eri todellisuudessa. Olet kokenut raamatunlauseeni ahdistavaksi. Minähän en ole niitä kirjoittanut. Ne olivat sitäpaitsi tukena sille ajatukselle, jota toin esiin keskustelussa. Kai tämä oli keskustelulle tarkoitettu, tämä palstasi? Ehkä tunnet tärkeäksi vain evankeliumin, et Paavalin pareneettisia ohjeita, joista laitoin yhden vastaukseeni argumentin tueksi, Moni heittää ne syrjään, tiedän sen hyvin täälltä blogimetsästä. Me emme enää taida ymmärtää toisiamme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Hyvä kirkon jäsen ei pyri toimimaan niin, että muuttaa kirkon oppia, sakramentteja, uskon- tai synnintunnustuksia tms. Hyvä kirkon jäsen pyrkii kaikin tavoin edistämään evankeliumin ilosanoman eteenpäin viemistä uhraamalla itselleen sopivalla tavalla aikaansa ja varojaan lähetystyön hyväksi niin koti- kuin ulkomailla. Hyvä kirkon jäsen pyrkii luomaan yhteyttä, sopua ja rauhaa eikä tieten tahtoen lietso vihaa ja epäsopua muiden kirkon jäsenten kesken, provosoimisesta puhumattakaan. Hyvä kirkon jäsen ei pyri edistämään ateistisia läpimenoja omassa kirkossaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Salme: Kirjoitat hyviä pointteja. Tosin kukaan kirkon jäsen ei voi muuttaa kirkon oppia vaikka haluaisikin. Se ei muutu jonkun kirkon jäsenen mielipiteestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    No, kyllähän oppiin kohdistuu koko ajan muutospaine, ja vielä varsin epäluterilaisin keinoin, kirkolliskokouksen päätöksin. Jumala herättäköön varsinkin vastuuta kantavat, ettei eläisi periaate: “Right or Wrong, My Church”.

    Minä näen, Salme, jokaisen kristityn vastuun. Jokainen uskova voi kertoa, mitä hyvää Jumala on hänelle tehnyt, kriisissä tai elämän polulla muuten. Se on parasta lähetystyötä – ja juuri niin usko on levinnyt. Se on myös siitä kiinni, mitä itse on saanut ja mitä itse omistaa sydämessään. Kukaan ei voi ohjata toista ihmistä sellaiselle tielle, mitä itse ei ole kulkenut. On yksi asia lukea käsikirjasta jotakin. On kokonaan toinen asia kertoa omien kokemustensa kautta siitä, miten on tullut uskoon ja miten on saanut avun ja rauhan sydämeensä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Hyvä Toivo Loikkanen, vastaan sinulle tällä palstalla. Haluan kiittää sinua siitä, että erimielisyydestämme huolimatta olet toiminut rehdisti toista kirjoittajaa kohtaan. Se johtuu uskoakseni siitä, että olet kunnon mies, eikä maailma ole sinua monissa liemissä liian kypsäksi keittänyt. Siksi toivotan sinulle siunausta ja johdatusta.

    Olen kirjoittanut siis yleiskirkollisesta tilanteesta, vihasta ja rakkaudettomuudesta, joka toimii hyvien muutosten verhon alla. Se kirjoitteluni huolestutti sinua, ja kysyt minulta monta kertaa, josko kirjoitan sinusta. Minusta tämä on tarpeeton kysymys keskustelupalstalla.

    Vasta neljännen (4) kysymyksen jälkeen totean tai kysyin, onko keskustelu johtanut jonkunlaiseen identiteettikriisiin? Tämä oli siis vasta reaktio kysymyksiisi. Onhan se outoa, jos ei nähdä missä tilassa kirkko, ja miten härskejä ja epäkristillisiä erilaiset toimintatavat ovat. Nyt tämä tämä keskustelu Tikkurilan kappalaisen palstalla ja minun sulkemiseni sieltä. Sehän kertoo vain siitä, että “laajasti teologiaa tutkineella” eväät loppuivat. En saanut ainuttakaan asiallista vasta-argumenttia, senjälkeen kun CA:aan viittaaminen paljastui kuplaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    1. Korinttolaiskirjeen 12. luvun loppu vertaa seurakunnan jäsenyyttä ruumiinjäseniin. Paavali korostaa jäsenien kykyä ja halua toimia yhdessä ja arvostaa toisiaan. Varsinkin tätä ajatusta tulee välillä miettineeksi: “Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.