Kuolenko koronaan?

Vaarallisen viruksen levitessä näkee erilaisia suhtautumistapoja. Täkäläisten kristittyjen parissa siteerataan aika paljon psalmia 91 Jumalan varjeluksesta kaikenlaisten uhkien keskellä. Välillä näyttää siltä, että psalmia luetaan kuin jonkinlaista loitsua: sanat tulevat todeksi, kun niitä toistetaan. Tai sitten sanoja pidetään kauniina ajatuksina, joilla voi motivoida, vaikka niiden todenperäisyydestä ei oltaisi vakuuttuneita.

Jos olemme hengissä, psalmi on voinut olla totta monta kertaa. Elämässä on ollut varjelusta. Olemme selvinneet erilaisista sairauksista ja läheltä piti –hetkistä. Ehkä henkemme on ollut myös hiuskarvan varassa tilanteissa, joita kukaan ei ole edes huomannut. Mutta kun kohtaa  kuoleman esimerkiksi vakavan sairauden takia todellisena mahdollisuutena, joutuu ajattelemaan Jumalan varjelusta pintatulkintaa syvemmin. Se ei olekaan sitä, että kristitty voisi odottaa tai vaatia jatkuvaa suojaa ympäröivältä pahalta elämänsä aikana. Se on enemmänkin sitä, että tapahtuipa meille mitä tahansa, lopputulos on hyvä – vaikka sitten kuolisimmekin. Apostoli Paavali kiteyttää sen hyvin: ” Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle”.

Epidemioiden aikana on oltava todella kiitollinen lääkäreistä ja sairaanhoitajista, jotka hoitavat muita vaikeissa olosuhteissa. Toisilla (perusterveillä) ihmisillä voi olla enemmän valinnanvaraa sen suhteen, meneekö oman elämän varjeleminen toisten auttamisen edelle. Jotkut kristilliset kirjoittajat ovat muistuttaneet Martti Lutherin ajatuksista (linkkejä alla). Luther pohti mustan surman keskellä, oliko oikein paeta vai jäädä auttamaan. Hän ei  pitänyt oman terveyden varjelemista vääränä niin kauan kuin auttajia silti riitti, mutta katsoi, että niiden jotka olivat tärkeissä rooleissa sekä fyysisen että hengellisen avun kannalta, olisi pysyttävä paikoillaan. Luther piti oikeina toimenpiteitä taudin hillitsemiseksi, mutta avasi oman kotinsa ovet sairaille tartuntavaarasta huolimatta.

Pienessä mittakaavassa tällaista valintaa on ollut omassakin perheessämme, kun mies on työssä lentokentällä matkustajien ja henkilökunnan parissa. Ihmisillä on ollut pelkoja sekä viruksen että työpaikkansa menettämisen suhteen. Kristityn rooli on sielläkin kuunnella, rohkaista ja rukoilla, vaikka käytännön varotoimista huolimatta sitten saisikin tartunnan ja voisi tuoda sen kotiin.

Koronavirus haastaa myös nykyajassa yleisen ajatuksen ihmisen mahdollisuudesta hallita omaa elämäänsä. Kristitytkin syyllistyvät tähän, jos he koettavat käyttää raamatuntekstejä tai Jumalaa pelkästään välikappaleina toiveittensa mukaisten olosuhteiden saavuttamiseen. Ehkä vasta hädän hetkellä ihminen tajuaa, että hän ja muut voivat tehdä parhaansa mutta että loppu on Jumalan käsissä. Ja Jumalan työ maailmassa tähtää pidemmälle kuin pelkästään tämän elämän hyvinvointiin.

Me tarraamme vaistomaisesti elämään, eikä se ole väärin, mutta meillä on myös toivo, että kaikki ei ole menetetty, vaikka kuolisimme.

Martin Luther and His Incredible Response to the Black Plague

What Martin Luther Teaches Us About Coronavirus

A Psalm in the epidemic: Trust overcomes fear

 

 

 

5 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Jos loppuhuipennuksista julistettaisiin kilpailu ,niin ylläolevan tekstin loppu olisi varmasti palkintosijoilla. Elämästä saa pitää kiinni. Siitä on vaikea luopua kunnes n ollut mukana kaikessa sellaisessa mikä kuuluu elämään. Sellaisessa jonka koettua ei sitä kaipaa. Nuoret sotilaat kirjeissään kertoivat pelkäävänä kuolemaa ennen kun he olivat kokeneet tosirakkauden ja siihen liittyvän seksin. Sellaisen ja vastaavien asioiden kaipuu löytyy jokaisesta rinnasta . Ennen niiden toiveiden täyttymistä ei ole valmis kuolemaan.

    Kuolla meidän pitää ja on ihan oikein toivoa hyvää kuolemaa. Niin minäkin ajattelen että on hyvä olla hyvinvointivaltio joka voi auttaa hyvässä kuolemassa tarjoamalla henkilökuntaa joka osaa poismenoamme lievittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Bonny sanoo:

    Mielenkiintoista on se, että voi ajatella olevansa valmis kuolemaan, mutta kun se näyttää todennäköiseltä, voi tulla kristillisestäkin vakaumuksesta huolimatta kova tarve elää. Ei tietysti päde masentuneisiin ja hyvin väsyneisiin ihmisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    “Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele….. (2.Tim. 4:6-8)

    Tuo Paavalin teksti henkii rauhallista valmiutta kuoleman edessä, mutta tuohon “valmiuteen pääseminen” ottaa lujille, mikäli joutuu seuraamaan läheltä – ei niin hyvää kuolemaa -, joka pikemminkin kauhistaa, kuin herättää omassa mielessä “valmiutta,” kristillisestä vakaumuksesta huolimatta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Ku- ole- vainen, ku- ole- ma.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Niin, “kuolevainen, kuolema”

    “Oli aivan rauhallista heidän astuessansa Kristuksen kanssa venheeseen; he eivät havainneet mitään erikoista, ja jos ken olisi heiltä kysynyt, uskoivatko he, olisivat he vastanneet myöntävästi. Mutta he eivät huomanneet, että heidän sydämensä luotti tyyneen ilmaan ja myrskyttömyyteen, ja että se siis perusti siihen, mikä oli nähtävänä. Mutta kun rajuilma puhkesi ja aallot hyökyivät yli venheen, oli heidän uskonsa lopussa; sillä tyyneys ja rauha, johon he pitäytyivät, oli hävinnyt, ja niin hekin ryöstäytyivät mukaan, ja käsille tuli pelkkää epäuskoa.

    Mutta miten epäusko menettelee? Se ei näe tuntemaansa pitemmälle: se ei tunne elämää eikä turvallisuutta, vaan venheen yli paiskautuvia aaltoja ja järven, joka uhoo kuolemaa ja äärimmäistä vaaraa. Ja koska he tuntevat tätä ja tuijottavat siihen, siitä pois kääntymättä, ei myöskään lakkaa kauhistuminen, vapiseminen, arkaileminen, jopa kuta enemmän he siihen tuijottavat ja sitä tuntevat, sitä ankarammin kuolema ja epäilys ahdistaa, uhaten joka hetki niellä heidät kitaansa.

    Epäusko ei kuitenkaan voi luopua tuntemisestansa, se ei voi hetkeäkään ajatella toisin, koska sillä ei ole mitään, johon se rohkaistuaksensa pitäytyisi, ja siksipä sillä ei hiljentyäksensä ole silmänräpäyksenkään rauhaa. Samoin käy helvetissäkin: siellä on pelkkää epävarmuutta, vapisemista ja kauhistumista loppumattomasti.

    Mutta jos usko olisi ollut käsillä, se olisi menetellyt seuraavasti. Se olisi siirtänyt mielestänsä myrskytuulen ja järven aallot, ja myrskytuulen ja rajuilman sijaan katseltavakseen kuvaillut Jumalan voiman ja armon, jonka hän sanassansa on luvannut, ja niin täydellisesti jättäytynyt sen varaan, kuin istuisi lujalla kalliolla eikä vaappuisi läikkyvillä laineilla, ja aivan kuin paistaisi aurinko täydeltä terältä, taivas olisi sees ja rajuilma kaukana.

    Siinäpä juuri on uskon syvällinen viisaus ja voima, että se näkee sellaista, mikä ei ole nähtävissä, mutta ei näe sitä, mitä kuitenkin tunnetaan, eipä edes sitä, mikä par’aikaa raskaana painaa ja ahdistaa. Epäusko päinvastoin näkee vain sen, minkä tuntee, osaamatta ensinkään pitäytyä siihen mitä ei tunne.

    Sen tähden Jumala järjestää niin, että uskolla ei olekaan tekemistä vähäisten asioiden kanssa, vaan sellaisten, joita muu maailma ei voi kestää, esimerkiksi kuoleman, synnin, maailman ja perkeleen kanssa.”

    Luther; Kirkkopostilla II s. 107

    Mitä merkitsee ylläoleva teksti Nietzscheläis-faustilaiselle eurooppalaiselle sielulle, jolle “Jumala on kuollut ja kuopattu”, vai merkitseekö mitään? Uskotaako ja turvataanko Jumalan sanaan – joka tuo rauhan – vai ei, on ratkaiseva kysymys meidän kaikkien ihmisten kannalta myös nykyisessä vakavassa pelon sävyttämässä ilmapiirissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Riitta Bonny
    Riitta Bonny

    Ulkosuomalaista näkökulmaa

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit