Kurki tietää aikansa - entä ihminen?

Hanhinauha lentää ylitseni mutkittelevana letkana merelle. Auringon sula kulta painuu juuri läntisen horisontin pilviin. Pian kuuluu jälleen klaklatusta ja toinen nauha - edellisen jälkipää? - jättää Kirkkonummen rantakalliot taakseen. Samassa lentää poikkisuuntaan rannikkoa pitkin krääkkyen yksinäinen harmaahaikara.
- - -

Siunaan mielessäni lähtijöitä. Sateinen ja viileä kesä on takana. Emot ovat tehneet lujasti töitä, että poikasista on tullut lentokykyisiä nuoria lintuja. Vahvat lentävät edellä ja vetävät heikompia perässään. Ne vaihtavat vetovastuuta kuin hiihtäjät umpisen ladun avaamisessa.

Kokeneet linnut tuntevat merelle pistävät niemet, jotka lyhentävät matkaa meren yli. Samoin ne ovat vieneet parven rannikon läheiselle sänkipellolle lepäämään ja syömään leikkuupuimurin karistamia jyviä. Samalla ne odottavat selkeää ja tyyntä säätä, tai pohjoistuulta, joka jouduttaa ne Suomenlahden yli.
- - -
Joskus on kuulunut kertomuksia yritysjohdon valmennuksista, joissa konsultti on kehottanut osallistujia ottamaan paikkansa hanhien lentoparvessa ja samastumaan eri rooleihin. On varmaankin tuntunut huvittavalta leyhytellä käsiä siipien tavoin ja järjestyä kokoushuoneen lattialla auraksi ja sen jälkeen laatimaan kasvutavoitteita. Ei lintujen viisaus aivan näin tartu.
- - -
Pääskysen pesässä hevoskarsinan yläpuolella olivat pesäpoikaset nokka ammollaan vielä elokuun alkupuolella. Nyt syyskuussa poikaset lentelevät tallin sisällä taitolentoaan. Niiden emo oli varmaan laskenut, että poikaset ehtivät siivilleen ennen syyskylmiä - olihan kesä muutenkin kolme viikkoa normaalia jäljessä.

Yhtenä yönä linnut ovat poissa. Jupiter mollottaa lampun tavoin planeettojen kaarevalla radalla, ekliptikalla. Samalla lukemattomat tähdet, joista ihminen ei tiedä, näyttävät linnuille niiden ikimuistoisen lentoradan.

"Haikarakin taivaalla tietää aikansa, metsäkyyhkynen, pääskynen ja kurki pitävät vaarin tuloajastaan, mutta minun kansani ei tunne Herran oikeutta" (Jer 8:7).
- - -
Palailen parhaillaan sotilaspappien koulutuspäiviltä Nelostien iltapäiväruuhkassa. Dieselit kiidättävät ja sumppuuntuvat. Päivittäin sama juttu. Itse vältän sen yleensä kulkemalla junalla ja polkupyörällä.

Koivut alkavat kellastua. Osa viljasta on vielä puimatta ja viljelijät rukoilevat poutaa, joka kypsyttäisi ja kuivaisi viljan. Talvilintujen rukous on jo kuultu. Pihlajien oksat taipuvat marjakuormasta. Tulee siis kova talvi.

Luonto osaa valmistautua tulevaan, niin että kesää seuraa aina uudelleen syksy ja talvi - ja että talvea seuraa aina uudelleen kevät ja kesä.

Ihmisen ajattelussa ne ovat vain kvartaaleita jatkuvan kasvun uralla - jolla lisää autoja seuraa lisää teitä ja pirstoutuneita metsiä ja rikki ammuttuja kallioita - ja jolla lisää teollisuushalleja seuraa täysiä kaatopaikkoja ja ihmisillä mielen tyhjyyttä.
- - -
Kuljimme aamulla seitsemältä kirkkonummelaista peltotietä. Melkein jokaisella aukealla näin peuroja ja hirviä. Tuolla seitsemän peuraa, tuolla taas emähirvi ja taaempana vasa. Tuolla korkeassa kasvustossa näkyvät kauriin korvat ja vieressä kauriin pää. Tuolla taas peuraemä yittää tien ja katsoo, kun sen vasat seuraavat perässä. Tuolla kauempana yksinäinen hirvi kulkee rauhassa aukean poikki.

En ole nähnyt mitään vastaavaa. Vartissa lasken yli 20 peuraa ja kolme hirveä. "Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala" (Ps 42:2).

- - -

Lopuksi ohitamme lintujen kansoittaman pellon. Lähinnä seisoo tiiviissä ryhmässä viitisenkymmentä harmaatakkista kurkea. Kauempana suuret hanhiparvet nousevat ja laskevat kaakattavina pyörteinä. Joutsenet lepäävät valkeina pälvinä puidun pellon kullalla. Ne tietävät aikansa. Se on koittamassa juuri nyt.

3 kommenttia

  • Pekka Särkiö sanoo:

    Luonnossa kasvien ja eläinten toiminnot ovat yleensä oleellisia ja liittyvät elämän kannalta välttämättömiin asioihin. Ihmisen kohdalla on toisin. Monet asiat, joista paljon väännetään ja kohistaan, saattavat olla elämän kannalta sivuasioita.

    Myös kirkossa sivuasiat ovat vallanneet päähuomion ja vievät paljon voimavaroja pääasioilta, jotka polttavalla tavalla vaativat vastausta jokaiselta sukupolvelta – kuten millainen on Jumala, mitä Hän vaatii ihmiseltä ja mitä Hän lahjoittaa ihmiselle, entä kuinka päästä Jumalan lapseksi ja elää Jumalan lapsena – ja miten sanoma tästä voisi tavoittaa aina uusia ihmisiä lähellä ja kaukana?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Kiitos blogista. Hieno kuvaus kokemuksistasi.

      Satuin juuri katsomaan Avara luonto -ohjelmaa Niililtä. Luojan maailma. Kyllä on pientä nämä ihmisten puuhastelut ja surullista toisaalta. Vaan vielä saamme nauttia luonnon ihmeellisyydestä.

      “Luonnossa kasvien ja eläinten toiminnot ovat yleensä oleellisia ja liittyvät elämän kannalta välttämättömiin asioihin. Ihmisen kohdalla on toisin. Monet asiat, joista paljon väännetään ja kohistaan, saattavat olla elämän kannalta sivuasioita.”

      Näinhän se on.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Lämmin kiitos Tarja kommentista. Luonnossa riittää hämmästelemistä, joko itse paikalla kokien tai sitten erinomaisten luontodokumenttien välitykselllä. Dokumentit voivat toisaalta häivyttää sen todellisuuden taakseen, että koskematonta, ainutlaatuista ja lajirikasta luontoa on jatkuvasti vähemmän jäljellä. Ihmisen aiheuttaman tuhon vuoksi monia lajeja ei enää koskaan saada tallennettua dokumenttielokuviin.

    Tänään pilvettömän tyynenä aamuna pihan suuret kuuset olivat täynnä muuttavia rastaita ja niiden monipuolista säksätystä, kun menin kanalaan ruokkimaan kanat. Toivotan ne taas takaisin huhti-toukokuussa samoihin kuusiin levähtämään matkalla pesimäalueilleen.

    Tätä suurta, toiveikasta poislähdön ja takaisinpaluun ikiaikaista vuorottelua ei ihmisen yhteiskuntakoneiston jatkuva humu ja jytinä jaksa juurikaan panna merkille.

    Ilmoita asiaton kommentti