Kustannusarvio

Peräst sovan, on ollut paljon rakentamista. 400 000 veljeä ja sisarta Karjalasta sai häädön kodeistaan. Piti siis rakentaa uutta asumiskalustoa kerroksittain, jonoissa ja pistekohteita. Pankkihan se oli rahanlähde ja Vennamon luotsaama Asutuskassa.
Piti tehdä kustannusarvio ja rahaa lohkaistiin aina valmiusasteen mukaan. Se oli kuitenkin vanhanajan sääntö, että lainatilin mentyä tyhjäksi rahantulo myös loppui. Silloin osattiin laskea, kun laskutikku oli välineistä teknillisin ja lupiaskin kansi yleisin.

Nyt meillä on mäkit ja kompuutterit, mutta mitä me näkisimme, jos kustannusarvion pitäisi riittää? Näkisimme vastaavia paikkoja kuin meillä Turuus on hämähäkkiluola. Teatterin vieressä on tontti, jossa on tunkeuduttu kallioon muutaman kymmenen kuution verran. Meillä olisi pääkaupunkiseudulla pätkä tunnelia, jossa ilmeisesti ei olisi edes kiskoja. Olkiluodossa olisi betonirakentamisen muistomerkki ilman mitään hyödyllistä tarkoitusta. Alimittainen kustannusarvio on kikka, jolla saadaan urakka? Kustannusarvion täytyy kuitenkin ylittää 50% tason, ettei urakkaa voida lopettaa. Muistan, kun vanhaa emälaivaa piti hiukan kiristää sieltä ja kohentaa täältä. Tärkeät miehet lehtiöineen seurasivat reipasta esittelijää. Joka teki kädellään suuria kaaria miten vanhaa rouvaa on ehostettava. Sopimukset aikanaan allekirjoitettiin ja sanamuoto jätettiin vähän väljäksi. Purkumiehet löysivät aina jotain, jota ei oltu sopimukseen merkitty ja taas päästiin tekemään niitä kullanarvoisia lisätunteja.

Olisiko meidän kuoevaisina tehtävä elämästämme ensin inventaario ja loppuelämän kustannusarvio. Paljonko on karttunut tiliä? Onko se positiivista vai negatiivista? Jumala tiesi ja osasi laskea kustannusarvion! Hän antoi kalleimmen uhrin, että meidän ikuisuusasumuksemme tulisi ajoissa valmiiksi. Onko niin, että meidän rakennuslainamme on rajaton? Jos pelkäämme, että se ei riitä, niin saamme uskoa, että saldoa riittää. Jos ajattelemme, että voimme käyttää sitä huolettomasti siksi, että on rikas Isä, voi olla, ettei tuhlaileva elämä ole Hänelle mieliksi. Olemmeko menettämässä laskutaitomme? Raamattu puhuu päivien laskemisesta viisaan sydämen tuottajana! Ehkä meidän kompuutterimme on yhtä huono laskemaan kuin se joka, laski olkiluoto kolmosen valmistumisen. Siksi Raamattu sanoo: Jos tänäpäivänä kuulet Herran äänen, älä paaduta sydäntäsi. Otetaan partion iskulause: Aina valmiina! Tai pioneerin: Ja gatova! Sillä emme tiedä päivää emmekä hetkeä!

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.