Kutsuttu olemaan "Kristuksena toisellemme"

Lutherin mukaan kaikki luotiin olemaan toisiaan varten. Biodiversiteetin, elämän rikkaan monimuotoisuuden, arvo ymmärretään näinä ekokatastrofin aikoina, kun hyönteisetkin uhkaavat dramaattisesti kadota, entistä paremmin. Myös jokaisen ihmisen on määrä rakentaa yhteistä elämää eri tavoin omilla lahjoillaan ainutkertaisena itsenään. Oikea suhde lähimmäiseen on asettua hänen sijaansa ja tehdä hänelle niin kuin haluaisi itselleen tehtävän. Jumala itse noudatti Lutherin mukaan tätä kultaista sääntöä asettumalla Kristuksessa sijaamme ja kantaessaan syntimme, kärsimyksemme ja kuolemamme ja sovittaessaan maailman itsensä kanssa.

Tuomo Mannermaa siteeraa Kaksi rakkautta kirjassaan Lutherin Kesäpostillaa ja toteaa Lutherin käsityksen, jonka mukaan kristittyjen tulee olla molemminpuolisesti toinen toisensa Kristuksina, kuuluvan hänen kirkko-oppinsa perusteemoihin: "Tämä on evankeliumin summa: Kristuksen valtakunta on laupeuden ja armon valtakunta. Se ei ole mitään muuta kuin alituista kantamista. Kristus kantaa meidän kurjuuttamme ja sairauksiamme. Syntimme hän ottaa päälleen ja hän on kärsivällinen kulkiessamme harhaan. Hän kantaa meitä harteillaan yhä vielä ja alituisesti eikä hän väsy kantamiseen … Saarnaajien tässä valtakunnassa tulee lohduttaa omiatuntoja, seurustella ystävällisesti ihmisten kanssa, ruokkia heitä evankeliumin ravinnolla, kantaa heikkoja, parantaa sairaita ja hoitaa jokaista tämän tarpeen mukaan. Se on myös jokaisen piispan ja papin virka."

Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen, koska uskon lahjan myötä Kristus ja itse kolmiyhteinen Jumala on asettunut asumaan kristittyyn. Tämä on tullut osalliseksi Jumalan lahjoittavasta rakkaudesta. Sitä kautta hän voi seurata Kristusta ja toimia Kristuksen käsinä ja jalkoina auttaessaan lähimmäisiään. Tämä on yhteisen pappeuden kutsumus.

Erityiseen kirkon virkaan, kuten papinvirkaan, kutsuttu on samalla tavalla asetettu olemaan Kristuksena toiselle. Hänelle on annettu erityinen kutsu, vihkimys ja Hengen lahja välittää evankeliumin sanomaa, julistaa synnit anteeksi ja hoitaa sakramentteja, erityisesti kaste ja ehtoollinen, oikein ja vastuullisesti. Virka on asetettu palvelemaan apostolista sanomaa, evankeliumia, Pyhän Hengen työvälineiden eli sanan ja sakramenttien kautta. Pappi tai piispa ei voi tehdä tätä omissa nimissään vaan Kristuksen lähettiläänä ja hänen läsnäolonsa voimasta. Evankeliumin sanassa ja saarnassa Kristus itse on läsnä. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa osallisuuteen meidät kastetaan, ja ehtoollisella saamme nauttia hänen ruumiinsa ja verensä, päästä osalliseksi kirkastetusta ihmisyydestä - Kristuksen Kirkkonsa kautta kutsuman ja valtuuttaman papin palvelun kautta. Golgatan uhri ja sen ansio tulee läsnäolevaksi ja kutsuu meidät uhraamaan kiitosta Jumalalle ja jakamaan saamastamme armosta ja rakkaudesta rakkaudenuhrina lähimmäiselle.

Niinpä luterilaisissa tunnustuskirjoissa (Augsburgin tunnustuksen puolustus VII ja VIII Kirkosta) todetaan: "Myöskään eivät sakramentit menetä vaikutustaan sen tähden, että arvottomat niitä hoitavat, koska he kirkon kutsun perusteella edustavat Kristuksen persoonaa. Omaa persoonaansa he eivät edusta, niin kuin Kristus todistaa: (Luuk. 10:16) "Joka kuulee teitä, se kuulee minua." Kun he saarnaavat Kristuksen sanaa ja toimittavat sakramentteja, he tekevät sen Kristuksen puolesta ja hänen sijassaan [Christi vice et loco]." Myös luterilaiset tunnustuskirjat siten sitoutuvat armonvälineiden ja niitä hoitavan vihkimysviran objektiiviseen, ihmisen kelvollisuudesta riippumattomaan, vaikuttavuuteen. Pappi on tässä mielessä "Kristuksen paikalla ja sijassa". Jokainen kristitty on omassa kutsumuksessaan kristittynä tavallaan Kristuksen sijainen.

Koska luterilaisen tai vaikkapa roomalaiskatolisen virkateologian mukaan pappi ei kirkon ja sitä kautta Kristuksen ja hänen apostolisen evankeliuminsa asialla toimiessaan toimi omalla vaan Kristuksen asialla, on voitu Augsburgin tunnustuksen puolustuksen mallin mukaan käyttää ilmaisua, jonka mukaan pappi toimii tästä näkökulmasta "Kristuksen persoonassa" (in persona Christi). Vrt. Paavalin sana: "Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta... Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.... Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin." (2. Kor. 4).

Kirjoittaja

Tomi Karttunen
Tomi Karttunen

Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.