Kuusenkoriste ja joulukällejä

Muistan elävästi lapsuuteni joulusta yhden kauniinsinisen kuusenkoristepallon. Se oli kiiltävä ja siitä heijastui ympäröivä maailma ihmeen ihanasti. Katselin haltioituneena sitä ja sen hiljaista pyörimistä ja elämä tuntui juuri siinä hetkessä täydelliseltä. Turhaan olen vuosi etsinyt vastaavia kuusenpalloja itselleni; ne eivät ole nykyään yhtä peilikirkkaita kuin ennen tai sitten silmäni ovat sumentuneet iän myötä. Heh, mene ja tiedä, mutta siltä se tuntuu!

Jouluumme liittyi kaiken jouluvalmisteluiden lisäksi odotus isompien sisarusten tulemisesta joulunviettoon kotiimme. Se toi oman lisäjännityksensä ja hohtonsa koko touhuun, oi miten ihanaa se olikaan!

Jouluumme kuului ihan oleellisesti hupailu, huumori ja källit.

Siskoni kanssa tirkittiin äidin lahjakätköjä ja tiedettiin usein etukäteen, mitä saadaan lahjaksi. Kerran tutkin yhtä omaa pakettiani, jossa oli pieni vaaleansininen lompakko, jota en sitten saanutkaan jouluna itselleni. Tilanne oli hieman hankala, kun en voinut äidiltäni kysellä lompakon perään, koska silloin tirkkimiseni – jonka äiti oli ehdottomasti kieltänyt – olisi paljastanut. Nyt asian perään on mahdoton edes kysellä, kun äitini on kuollut, eli se jää ikuiseksi arvoituksekseni minulle.

Toinen juttu, mitä siskoni kanssa tehtiin, oli vanhojen tavaroiden paketointi ja laittaminen pukinkonttiin. Touhu oli ratkiriemukasta ja muistan kerran nauraneeni niin paljon, että meinasi pissat tulla housuun. Se taisi olla se kerta, kun paketoitiin äidille hänen vanhoja kulahtaneita ja nuhjaantuneita rintaliivejään hienoon pakettiin. Yhdet kuluneet kenkänsäkin hän sai kerran hämmästyksekseen lahjaksi. Tai en minä tiedä hämmästyikö hän oikein mistään, sen verran usein me källäiltiin.

Sinkkuveljellemme annettiin kirja ”Suukko vuodessa” useampana jouluna peräkkäin. Hän tuhahteli hieman tympääntyneen oloisena avattuaan paketin ja me siskon kanssa tietenkin tirskuttiin tahoillamme. Källeissä on usein paras hetki se, kun sitä valmistellaan, loppu voi mennä ihan mihin suuntaan tahansa, kun ei kaikki koe niitä niin hauskoina, etenkään jos on saavana osapuolena.

Äitimme kuitenkin aina ymmärsi. Noh, oli yksi källi, joka meni hänen mielestään niin överiksi, että siitä ei saanut mainita jälkeenpäinkään edes pienellä vihjaisulla.

Källien tarkoitus ei ole paha, se on irti arjesta hulluttelua, rajojen ylittämistä huumorin kautta ja aiheuttaessaan kunnon naurukohtauksia, ne myös vapauttavat stressistä ja jännityksistä. Niistä voi tulla jopa hieman riippuvaiseksi: ”mitäs kivaa me taas keksittäisiin?”

Kerran oli veljeni vuoro toimia joulupukkina. Kun hän tuli sisälle kotiimme kauhean kolinan ja rominan kanssa ja oli lopulta olohuoneessamme, hän totesi valitellen samalla roikottaen naisten vanhoja luistimia kädessään: ”Nyt on niin köyhä joulu, että pukilla ei ole antaa lahjaksi kuin nämä vanhat luistimet”. Voi miten paljon pelästyin, että tosissaankaan ei tule muita lahjoja. Mutta olihan siellä onneksi ulko-oven pielessä muutama iso säkki, jotka sitten myöhemmin ”löydettiin” ja tuotiin iloksemme sisälle.

Se saamani pieni punainen kori sisällä olevine pikkutavaroineen on edelleenkin se numero yksi saamistani joululahjoista. Joku isommista siskoistani sen vissiin minulle antoi.

Hyvää ja ehdottomasti källirikasta Joulua kaikille!

2 kommenttia

  • Eija Moilanen sanoo:

    Luin tämän sinun kirjoituksen, niin otin käyttöön tuon sanan joulukälli. Aatto iltapäivänä oli pöydän täydeltä omaa jälkikasvua ja heidän tuomiaan muiden jälkikasvua. Tein sellaisia voilla ja mantelilla täytettyjä ”rusinapullia”. Virnuilin, että nuo ovat minun joulukälli. Todellisuudessa rusinan sijaan oli kuivattuja karviaisia.

    Luulin sen jääneen ainoaksi joulukälliksi, mutta kunnon joulukällin tekikin tietämättään tyttäreni pienen vauvan äiti, joka ensimmäisen kerran ei ollut joulua viettämässä meidän kanssamme, vaan kävi ennen joulua. Hän oli paketoinut veljelleen sellofaaniin kolpakkoon Coca-Cola -tölkin ja alla oli nätti joulupaperiin kääritty salaisuus. Veli alkoi avata, että mitä siellä on. Ensin hän luuli, että siellä on jokin Coca-Colaan liittyvä juliste. Lopulta aikansa sisältöä pyöritellessään hän tajusi, että se jonkin tuotteen kartonkinen päällyste.

    Huvittavinta tässä on, että tunnen ”källin -tekijän” aika tarkkaan. Hänen motiivinsa on yksinkertaisesti ollut saada paketista todella kaunis.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit