Kyllä me mielellämme vihimme

Pariskunta otti yhteyttä ja tahtoi häitä. Mikäs sen mukavampi yhteydenotto. Kyselin puhelimessa vähän toiveita ja ajatuksia ennen kuin sovimme jatkosta ja käytännön asioista. Toinen osapuoli siihen: "Kyllä me voidaan hyvin kirkossa mennä naimisiin, kun ollaan aina oltu kirkon jäseniä." No, sitähän minäkin ja jatkoin: "Me vihimme kyllä mielellämme jo senkin vuoksi, ettei teidän tarvitse ajaa maistraattiin 20 kilometrin päähän. Muutenkin olemme joustavia."

Niinpä sovimme häiden yksityiskohdista ja eräänä perjantaina illansuussa vietettiin mukavia ja intiimejä häitä pariskunnan kotikirkossa. Häämarssi soi, pappi puhui siunauksesta ja johdatuksesta (vähän rakkaudestakin) ja kolme pikkutyttöä lauloivat.

Voisiko se kristittynä eläminen olla muun muassa tällaista?

Ps. Pitkän tauon jälkeen olen palannut tänne. Katsotaan sitten, millä aktiivisuudella kirjoitan. Välillä olin Suomen Kuvalehden Vapaavuorossa, mutta nyt taas täällä, koska "olen kirkon poika".

6 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kristillinen avioliitto on elinikäinen yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. On hienoa, jos kristitty elää kristillisessä avioliitossa. Tällaisen liiton Jumala siunaa!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Antti Kupiainen :”Me vihimme kyllä mielellämme jo senkin vuoksi, ettei teidän tarvitse ajaa maistraattiin 20 kilometrin päähän..”

    Miksi heidän olisi tarvinnut mennä maistraattiin vihittäväksi?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Kupiainen sanoo:

      Tuula, ei miksikään. Tiedät varmaan, että nykyisin vain alle puolet pareista vihitään kirkollisesti. Monet valitsevat siviilivihkimisen, vaikka kirkollinen vihkiminen olisi myös mahdollinen. Edelleen elää vahvasti käsitys, että pienet häät arkena ei ole kirkossa mahdolliset. On hyvä muistuttaa, että palvelemme seurakunnissa joustavasti sekä ajan että paikan suhteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hienoa, Antti ja kiitos! Tämä on tervetullut lisä tänne “blogimetsään”, suorastaan tuore verso! :)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kinnunen Kari Pekka sanoo:

    Minä kun luulin, että kirjoitus kertoo ajasta tulevasta – että kauniin kertomuksen pariskunta on samaa sukupuolta. “Ja voisiko se kristittynä eläminen olla muun muassa tällaista”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Kupiainen sanoo:

      Niin, kaunis kertomus oli tästä ajasta eikä siinä ollut mainittu pariskunnan sukupuolia; huomasin juuri, kun tätä kommenttiasi luin. Kyllä me mielellämme vihimme! 😉

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Antti Kupiainen
    Antti Kupiainen

    Olen seurakuntapappi henkeen ja vereen, nyt pienen maalaisseurakunnan kirkkoherra itäisellä Uudellamaalla. Sydämeni on myös Virossa ja Saimaanmaalla. Olen kirkon uskollinen poika, joka rakastaa kirkkoaan, vaikkei se ihan täydellinen olekaan. Kukas meistä olisi?