Kysymykset viimeisellä tuomiolla

Mikkelin piispan Seppo Häkkisen haastattelu Kouvolan seurakuntalehdessä Risteyksessä on herättänyt keskustelua. Luin jutun, nasevasti tehty haastattelu, ei muodollisia vaan tärkeitä kysymyksiä. Piispa kertoo myös lapsuudestaan diakoni-isän virka asunnossa Lauritsalan kirkon asuntosiivessä. Se palautti mieleeni SKY:n kokouksen keväällä 1974 ja vierailun saman asuntosiiven yhdessä pappilassa. Mieleen se on jäänyt siksi, että samalla matkalla viimeisen kerran osallistuin SKDL:n vappumarssiin. Puoluetta kutsuttiion niinä aikoina myös kd-liikkeeksi. Vuoden lopulla minut vihittiin papiksi, ja kuten olin luvannut, jätin poliittisen järjestötoiminnan. 

Mutta asiaan. Keskustelua on herättänyt piispan ajatus: "En usko, että meiltä kysellään viimeisellä tuomiolla naispappeuskantaa tai mielipidettä homoliitoista."

Enpä usko minäkään. Uudestaan ja uudestaan tulemme tähän, kysymys Raamatusta, sen ymmärtämisestä ja tulkitsemisesta on kirkon ja meidän kristittyjen pääkysymys. Spektri on laaja, laidasta laitaan. Jotkut noukkivat jakeita, ravistelevat niitä kopassa aikansa ja laittelevat sitten peräkkäin. Näin, vaikka tunnettua on, ettei Raamattua alunperin oltu jaettu jakeisiin. Raamattu on iso ja laaja kirjasto, mutta kun usein mielipide on ensin ja sille sitten haetaan vahvistusta, Raamatun pirstominen jakeisiin soveltuu siihen hyvin.

Monta kertaa ei voi olla ihmettelemättä, mitä kaikkea Raamatulla todistellaan. Vanha testamentti on tärkeä ja kuuluu myös meille kristityille,mutta sen soveltaminen yhden suhde yhteen on tänä päivänä mahdottomuus. Raamatullisiksi itse itseään kutsuville näyttävät Paavalin sanat olevan painavimmat, vaikka Paavali on Jeesuksen tulkitsija ja selittäjä, ihminen eikä Jumala. 

Mutta asiaan: mitä siellä viimeisellä tuomiolla kysytään? Jeesuksen kertoman mukaan siellä kysytään, mitä me teimme tai mitä jätimme tekemättä heikommille veljillemme. Hän puhuu nälkäisistä, janoisista, kodittomista, alastomista, sairaista ja vangituista. Jeesuksen mukaan se mitä teemme tai jätämme tekemättä näille vähimmille, sen teemme tai jätämme tekemättä hänelle, Jeesukselle. Ja kaikki hämmästyvät, niin hurskaat kuin ne toisetkin. Sana on harvinaisen selvä ja konkreettinen, siihen on vaikea liittää opillisia kiistoja.

Kristityn Raamattu ei ole lakikirja, yhtä vähän luonnontieteen oppikirja. Martti Luther arvosti eri Raamatun osia eri lailla, mutta "raamatulliset" väittävät silmä kirkkaana ottavansa kaiken yhtä painavana. Suojelupyhimyksekseen he ovat valinneet Paavalin, vaikka Paavali aikanaan muutti uskon tulkintaa radikaalimmin ja enemmän kuin kirkko satoina vuosina.Paavalista ei saa vanhauskoista tekemälläkään, vanhauskoinen hän oli ennen kääntymystään.

Elämässä on kaikki koko ajan muutoksen tilassa. "Me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee".Tässä yhteydessä nyt vain yksi pieni esimerkki muutoksesta.  Vielä sotien jälkeen osa papeista kieltäytyi Suomen ev.lut.kirkossa vihkimästä eronneita. He vetosivat Jeesuksen sanaan ja sehän on yhä tänä päivänä selvä. Kieltäytymiset ovat kuitenkin loppuneet. En tiedä, kuinka paljon siihen vaikuttavat Paavalin synodilaisten ja Luther-säätiöläisten omat erot.

Mielestäni kirkon tehtävä on pitää ihanne selvänä. Apostolien syntiluetteloissa on ahneus ja monta muuta asiaa, jotka kieltämällä eivät mihinkään poistu. Luterilainen kansankirkko, lainausmerkeillä tai ilman, ei pysty pitämään yllä Vapaakirkon tai helluntai-seurakunnan kirkkokuria. Ehkä parempi niin.

 

 

 

 

 

68 kommenttia

  • Martti Pentti sanoo:

    Toivoni on, että viimeisellä tuomiolla kaikki riidat ratkaistaan ja kaikki vääryydet oikaistaan. Tämä ei tarkoita, että pitäisi odottaa siihen asti. Oikeudenmukaisuuden kuuluu viirrata jo nyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Taidan vielä lisätä jotakin tähän vuolaaseen ohitsepuhumisen kokoelmaan. Mäntyharjun emäntä ei vissiin ollut vielä kuullut kansanedustajasta, jonka periaattena oli “Jumala antaa anteeksi, minä en!”. Toinen mahdollisuus voi olla sekin, ettei itse ollut saanut juuri mitään anteeksi. Kun joutuu itse paljon anomaan, on helpompi antaa toisillekin….

    Hedelmistä on kovasti puhuttu, ja niin on myös tehty oikeassa järjestyksessä: Usko ensin…. eikä toisinpäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “Hedelmistä on kovasti puhuttu, ja niin on myös tehty oikeassa järjestyksessä: Usko ensin…. eikä toisinpäin.” Entä, jos hedelmät jäävät tuottamatta oikeaa uskoa odotellessa? Eihän hyvän teon arvo ole siinä, onko se uskon vai etsinnän hedelmä, vaan siinä, onko se lähimmäisen hyvää edistävä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Sitä voi tietysti saivarrella loputtomiin yhdestäkin sanasta, jos siihen tuntee kutsumusta. Uskoa ei kai ole vielä todettu sellaiseksi asiaksi, että sitä odotellaan. Uskoa vailla oleva yleensä luulee olevansa uskossa, eikä hän odota mitään muuta kuin ansaittua palkkaansa…..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    Martti Pentti, olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, ettei oikeudenmukaisuutta taikka oikeutta voi lykätä pois tästä päivästä, kauas tulevaisuuteen, Mutta samalla: Mikä on reaalipreesens meillä nyt, tänään? Jos joku on varmaa niin se, ettei tämä maailma ole oikeudenmukainen. Tai tuota toista sanaa käyttäen: ettei oikeus nyt toteudu elämässä, jonka ympärillämme näemme. Eikä edes siinä, jonka itsessämme, omassa elämässämme näemme.

    Mikä sitten on syyn ja seurauksen laki. Mitä loppujen lopuksi VT:n puolella tarkoittaa se, joka edellisessä raamatunkäännöksessä käännettiin jotenkin niin, että Jumala kostaa isien pahat teot seuraaviin polviin?

    Jorma Ojala, missä kohtaa on puhuttu ohi? En väitä, ettei sitä olisi ollut, sitä tahtoo olla melkein jokaisessa keskustelussa. On vaikea taito kuulla toisen puhe niin kuin puhuja sen itse tarkoittaa kuultavan,

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “Uskoa vailla oleva yleensä luulee olevansa uskossa, eikä hän odota mitään muuta kuin ansaittua palkkaansa.” Tämä sai mietteliääksi. Tarkoittaako tämä, että useat niistä, jotka kirkkain silmin todistavat uskostaan, ovatkin sitä vailla? Olen torjunut tämän ajatuksen pitäen sitä perkeleellisenä ilkeytenä. Tarkoittaako tämä, että aidosti uskovat usein epäilevät uskoaan? Siitähän seuraa, että kaivataan uskoa, joka kuitenkin jo on. Jäävätkö hyvät teot uskoaaan vähättelevältä tekemättä, jos hän ajattelee, että vain oikeasta uskosta kumpuavalla teolla on siunaus?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Nämä ovat kai sellaisia kokemusperäisiä asioita, enimmäkseen. Elämä ikään kuin tekee kysymykset tarpeettomaksi. Monet vissiin kertovat kirkkain silmin Kristuksesta ja siiitä, miten itse ovat löytäneet hänet. Eikö se ole hienoa asia, sillä niinhän Jumalan valtakunta on levinnyt. Sukarin kaivolta samarialainen nainenkin riensi kotikyläänsä kertomaan, mitä hänelle nyt oli Herra tehnyt. Oikeastaan sanoisin, että ihan välttämätön asia, vaikka aiheuttaakin ärtymystä monissa. En, muuten, ole vielä tavannut uskovaa, joka olisi pahastunut kysyttäessä hänen jumalasuhdettaan. Sekin on suurta armoa, jos joku huomaa, ettei omistanutksaan sitä, mitä uskoi omistaneensa. (Matt 13:12) En mielestäni sanonut mitään outoa. Armoon ja onnelliseen iankaikkiseen elämäänsä uskovat varmimmin ne, jotka ovat vailla uskoa. Tuleehan se esiin Jeesuksen vertauksessa kahdesta rukoilijasta temppelissä, ja myös suomalaisessa arkipäivässä. En voi uskoa, että rakkaus Jumalaan ja sanan ravintoon tekee ihmisen piittaamattomaksi ja kylmäksi pyhille asioille ja kilvoittelulle kristittynä. Jos rakkaus Jumalaan todella eläisi ihmisrinnassa, kirkot olisivat sunnuntaisin täynnä kansaa. Elävä usko todella horjuu, ja siitä puhutaan 1 Joh 3:20, jos meidän sydämemme tuomitsee meidät… Pyhä Henki valaisee kristityn mielen havaitsemaan omia puutteitaan, ja kyllä ne voivat joskus kauhistaakin, ja viedä ahdistukseen. Lennart Pinomaa teki tästä asiasta hyvän kirjankin aikoinaan Lutherin ahdistuksia analysoidessaan. Hengellisesti kuollut ei tunne mitään, ja ainoastaan Jumalan armo evankeliumin sanan kautta voi herättää ja virvoittaa. Siksi Paavali muistelee kirjeessään: ..teidät, jotka olitte kuolleita syntien ja rikkomustenne tähden.. (Ef 2:1) Olen samaa mieltä kanssasi, kun sanoit, että silti voi tehdä hyviä asioita ja auttaa lähimmäistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Täytyy varmaan vastata Palmun kysymykseen. Kun ruvetaan puhumaan Viimeisestä Tuomiosta ja kahdesta eri joukosta, syntyy aina eräänlainen eipäs-juupas-keskustelu. Toiset korostavat töitä, ikäänkuin niitä oltaisiin väheksymässä, ja toiset taas innokkaasti korostavat uskoa ja Jumalalle kelpaamista ilman hyviä tekoja. Eihän se ollenkaan niin huonoa ole, jos meille muistutetaan tuosta lähimmäisenrakkauden keskeisestä asemasta. En mielestäni ole vienyt keneltäkään uskoa, vaan tapani mukaan pohdiskellut asiaa varsin yleisellä tasolla Tässä mielessä meikä manne ainakin keskustelee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.