Kyynelehtivä Dowland ja Karin Månsdotter

Valvomisen sunnuntaissa tänään on marraskuinen sävy. Eletty kirkkovuosi on takana, samoin martaana maatuvat lehdet muistuttavat menneestä kesästä. Päivän rukouksessa pyydetään: ”Kaikkivaltias, pyhä Jumala. Sinä olet ajan ja ikuisuuden Herra, sinun tiedossasi ovat elämämme päivät. Opeta meitä käyttämään oikein tämä lyhyt aika, jonka olet antanut elettäväksemme.”
_ _ _
Kare Eskola esitteli tällä viikolla Radion Välilevyjä-ohjelmassaan John Dowlandin (1563-1626) musiikkia. Aikaa leimasi marraskuinen melankolia. Maria Stuart halusi palauttaa Englantiin katolisen uskon ja poltatti 300 vääräuskoista. Maineensa elää edelleen drinkin nimessä Bloody Mary, joka on kuin vodkalla maustettua tomaattikeittoa palsternakan kera. Mary menehtyi syöpään ja avioliitto Espanjan Filipin kanssa jäi lapsettomaksi.

Maryä seurasi Englannin ja Irlannin valtaistuimelle viimeinen Tudor, edellisen sisarpuoli Elizabeth I (1558-1603). Tämäkin Henrik VIII:n tytär jäi lapsettomaksi ja ilman puolisoa. Dowland heijasti ajan kyyneleistä kaipausta ja surua luuttulauluissaan, joista Lachrimae - Kyyneleet - nousi vuosisatansa kuuluisimmaksi. Muotokuvissa kalpeana kuvattu Neitsytkuningatar ei palkannut Dowlandia, joka omisti sävellyksiään kuningattarelle päällekirjoituksella: John Dolandi de Lachrimae - Kyyneleiden sureva John, jossa Kyyneleet viittaa Johnin kuuluisaan Lachrimae Pavaneen.

Sen sijaan Dowland sai paikan Tanskan hovikapellissa (1598-1606). Hänet palkannut Kristian IV kävi Kalmarin sotaa (1611-1613) Pohjolan Leijonaa, Ruotsin Kustaa II Adolfia vastaan.
_ _ _
Entä oma suhteeni luuttulauluihin? Koroketta Tuomiokirkon kryptassa ympäröi muutama tuolirivi, istuin toisella rivillä. Leif Karlsson soitti luutulla ensikonserttinsa. Oli 1980-luvun puoliväli ja opiskelin Helsingin Konservatoriossa laulua. Valitsin oman C-kurssitutkintoni ohjelmaan Dowlandin Lachrimae Pavanen:
”Flow my tears, fall from your springs. Exiled forever, let me mourn.
Where night’s black bird her sad infamy sings. There let me live forlorn.
Down vain lights, shine you no more. No nights are dark enough for those.
That in despair their last fortunes deplore. Light doth but shame disclose.

Hark! you shadows that in darkness dwell. Learn to contemn light. Happy, happy they that in hell. Feel not the world’s despise.”

Runoilija-Dowlandin kyyneleet vuotavat, kun hän valittaa karkotettuna öisin laulavan mustarastaan kanssa. Turhuuden kirkkaat valot saavat mennä heiltä, jotka ovat tuhlanneet epätoivoissaan omaisuutensa. Valo vain paljastaisi häpeän. Musiikki päättyy duuritaitteeseen, jossa suloisen karvaat kyyneleet saavat selityksen: Onnellisia ne, jotka eivät (enää) tunne maailman halveksuntaa.
_ _ _
Sittemmin kohtasin Leif Karlssonin arabian opintojemme parissa Helsingin yliopistolla. Leif oli ryhtynyt soittamaan arabialaista ud-luuttua, jota sain joissain yhteyksissä kuulla pienten rumpujen säestyksellä.

Karjaan Lärkullan opistolla Leif opetti vanhan musiikin kesäkursseilla, joille osallistuin muutamina kesinä lasten kanssa. Tyttäreni soitti siellä viola da gambaa opettajanaan Veli Markus Tapio, jonka leikkisä motto kuului Semper Dowland, semper dolens - Aina Dowland, aina kärsivänä. Kärsimys ei koske kuitenkaan kuulijoita, sillä Dowland gambayhtyeen ja luutun esittämänä on parasta 1600-luvun alun musiikkia. Kurssiviikon päättäneeseen oppilaskonserttiin Veli-Markus oli harjoituttanut oppilaidensa gambayhtyeen, jossa hän itse soitti diskanttia. Ohjelmassa oli Dowlandin Lachrimaen eri versioita gamba-consortilla.

Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta nyt siirryn kuitenkin Eliasabet I:n aikalaiseen Ruotsin leskikuningattareen.
_ _ _
Kustaa Vaasan pojista vanhin, Erik XIV (1533-1577) peri kruunun 1560. Erik oli saanut erinomaisen kasvatuksen. Hän puhui neljää kieltä, sävelsi ja soitti luuttua. Hän oli kuitenkin luonteeltaan epävakaa ja arvaamaton. Hän oli perinyt äitinsä synkkämielisyyden ja isänsä kiivauden. Melankoliaansa hän lääkitsi esimerkiksi oopiumilla.

Luonteen ailahtelevuudessa lienee mahdollinen syy siihen, ettei Erik onnistunut avioitumaan Euroopan hoveissa kiertäneiden lähettiläiden yrityksistä huolimatta. Mahtiaan lisätäkseen hän kosi Englannin Neitsytkuningatarta Elisabeth I:tä, mutta sai rukkaset. Kosiotarjouksen viejänä ja rukkasten tuojana oli hänen veljensä Juhana. Epäonnistuminen heikensi veljesten välejä.

Juhanalla kävi parempi naimaonni, kun hän avioitui 1562 Puolan hallitsijan sisaren Katariina Jagellonican kanssa. Juhana ryhtyi myöhemmin palauttamaan valtakuntaansa katolista uskoa, kun taas Erik ja Kaarle-veljensä olivat isänsä Kustaan tukeman luterilaisen reformaation jatkajia. Suomenkieliset asettuivat Erikin taakse, kun taas ruotsinkieliset olivat Juhanan tukena.

Erikillä oli rakastajattaria, joista eräs oli vasta 15-vuotias Karin Månsdotter, sotilaan ja talonpoikaisen äidin tytär. Erik vihitytti itsensä rakastajattarensa kanssa ja kruunautti hänet kuningattareksi. Samalla heidän pojastaan Gustafista tuli laillinen kruununperijä.

Kuningas oli 17 vuotta vanhempi kuin tarmokas ja määrätietoinen Karin, jolla oli rauhoittava vaikutus Erikiin. Se oli tarpeen, sillä kuningas uskoi astrologien ennustuksia, kuten että kultahiuksinen mies vainosi häntä. Tästä säikähtäneenä Erik XIV vangitutti Sture-suvun jäseniä ja antoi käskyn murhata heidät 1567. Tapahtuman jälkeen Erik menetti mielen tasapainonsa. Aatelisto nousi kapinaan ja hänen veljensä Juhana ja Kaarle ottivat vallan. Karin Månsdotter ehti olla kuningattarena vain 87 päivää. Erik perheineen vangittiin ja vietiin Turkuun.

Lopulta 1573 Karin erotettiin miehestään ja pojistaan, eikä hän saanut enää nähdä heitä. Juhana antoi 1577 käskyn myrkyttää veljensä Erik, jonka jäänteistä on löydetty arsenikkia. Juhana kohteli kuitenkin hyvin leskikuningatar Karinia ja antoi tälle läänitykseksi Liuksialan kartanon Kangasalta. Lähellä sijaitsevan Vääksyn kartanon hän antoi läänitykseksi omalle rakastajattarelleen, joka oli myös nimeltään Karin.
_ _ _
Karin Månsdotter, suomalaisittain Kaarina Maununtytär (1550-1603) asui Liuksialassa 33 vuotta ja kehitti siitä valtakunnan erään tuottoisimmista kartanoista. Karinin ja Erik XIV:n tytär Sigrid avioitui Tott-sukuun ja hänen pojastaan Åke Tottista (1598-1640) tuli Kustaa II Adolfin sotapäällikkö, ”Pohjolan lumiaura”. Sigridin toinen poika Erik ja kuningas Kustaa II Adolf kaatuivat 1632 Lützenissä 6. marraskuuta, joka oli myös Kaarina Maununtyttären syntymäpäivä. Sitä ennen Kustaa II Adolf oli laajentanut Ruotsin suurvallaksi Itämeren eteläpuolelle.
_ _ _
1800-luvulla heräsi kiinnostus saada Kaarina Maununtyttärelle parempi hautapaikka Turun tuomiokirkossa, jossa hänen vaatimaton arkkunsa oli lattian alla Tottien hautaholvissa. Pernajan Malmgårdin kreivi Carl Magnus Creutzin johtama toimikunta sijoitti Kaarinan jäännökset häntä varten hakattuun mustaan marmorisarkofagiin Horn-ja Kurck-sukujen kappeliin Tuomiokirkon pohjoissivulla.

Siirto tapahtui 27. elokuuta 1867. Samalla laadittiin pöytäkirja hänen puisen arkkunsa avaamisesta. Se oli vahingoittunut samoin kuin vainajakin ruumiinryöstäjien toimesta. Kummastakin kädestä olivat sormet hävinneet, mahdollisesti sormusten vuoksi. Protokolla mainitsee vainajan jaloista: ”Jalat ja jalkaterät olivat parhaiten säilyneet, viimemainitut olivat äärimmäisen pienet ja niiden nilkat olivat vielä kauniit ja korkeat.”
_ _ _
Mielessäni soi tänään Dowlandin lisäksi Jan Pieterszoon Sweelinckin (1562-1621) muunnelmakappale, jota olen kuullut usein tyttäreni soittavan cembalolla ”Mein junges Leben hat ein End”. Kare Eskola toteaa radioesitelmässään osuvasti: ”Murhe muuttuu lohduksi, kun sen kohtaa kauniin musiikin kautta.”

13 kommenttia

  • Werner Janhonen sanoo:

    “Murhe muuttuu lohduksi, kun sen kohtaa kauniin musiikin kautta.”

    Onko kaunis musiikki parhaita tapoja kohdata murhetta? Ilolaulujako laulat murheelliselle?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kaunis musiikki voi olla iloista tai surumielistä, ja musiikin vaikutus riippuu kuulijasta. Nuori Daavid sai soitollaan karkotettua kuningas Saulia vaivaavat pahat henget, masennuksen (1 Sam 16:14-23). Myös Luther oli sitä mieltä, että perkele kammoaa hyvää musiikkia. Lutherkin soitti luuttua, joka oli tavan mukainen kotisoitin.

      Mihin perustui ja perustuu edelleen musiikin vaikutus pahan karkottajana? Musiikin harmonioissa tulee kuultavaksi Luojan maailmaan ja luonnonlakeihin istuttama kauneus, kuten luonnontrumpetin yläsävelsarja, tai klaveerin 12 kvintin muodostama kvinttiympyrä sekä sävellajien suhteet. Musiikissa soiva harmonian lakien kauneus ylistää Luojaansa ja karkottaa perkeleen. Ei tarvitse kuin virittää luuttu tai cembalo ja soittaa puhtaita kolmisoinnun käännöksiä tai sointukulkuja. Kuten sen sanoo Psalmi 57:8 “Paratum cor meum Deus, cantabo et psallam!” – “Sydämeni on valmis, Jumala, laulan (Sinulle) ylistyslauluja.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Kauniissa musiikissa on murhetta. Niin kuin valossa on pimeyttä?

      Kaunis musiikki hoitaa murhetta, kuin valo pimeyttä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Peltoniemen Hintriikan surumarssi – Tapio Rautavaara

      https://youtu.be/EdFFGiudH2k

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Peltoniemen Hintriikan surumarssi – Liisa Tavi / 1979

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kiitoksia, tätä me tarvitsemme, ja olihan ajalla seurauksensa Oikean Uskon juurruttamiseksi sittemmin omaankin maahamme.

    Kirkkomme ensimmäinen Piispa oli myös yhdenlainen ruhtinas maassa, yleisemmin tiluksissa, kuin oikeuksissaan, ja tämä yhteistoiminnassa hallitsijan kanssa.

    Musiikki 1500.ta luvulta eteenpäin halusi katsoa enemmän värejä joten yhdenlainen kontrapuntki halusi enemmän väreissä sen sävyissä.

    Olen itse ollut mukana 8.n äänisen tuottamisessa kaksikuoroisena, ja hyvät on muistot asiasta vaikkakin jo Gabrielin teksteistä.

    Aivan hienoa ja arvostettavaa, kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      En tiedä soppiiko näin arvovaltaiseen blogiin mutta hieman muistelusta musiikista.

      Aikanaan 1980.tä luvulla Lappeenrannassa laulukilpailun yhteydessä kisasimme kuoroissa.

      Suomen Laulu Ensti Pohjolan johdolla oli mukana samassa sarjassa, ja Hän toisen päivän aamuna istuutui pöytäämme vastapäätä katsomaan mitä porukkaa tämä on. Kuputellessa viinereista ja leivistä vierailijoita hänen katseensä oli mukava.

      Olihan meillä haasteitakin kun Aimon toisen jalan sukkaa ei löytynyt heti toiselle päivälle. Jotenkin sekin järjestyi.

      Vox Nova vei kuitenkin sen sarjan voiton Heikki Halmeen johdolla, ja myöhemmin pääsimme Finlandia taloon laulamaan.

      No sen jälkeen kävi samasen Aimon kanssa niin ettemme päässeet Helsingin aseman ravintolaan junaa odottamaan. Olimme kuulemma liian hymyileviä. Vaivaksihan se ei tullut, mutta hyvällä tuulella ei liikaa saa olla.

      Heikki Halmeen johtamisen alla oleminen antoi minulle paljon. Hän oli kovasti vaativa mutta asiassaan hyvinki oikeassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Asia oli kirjoittaa vanhasta musiikista mitä silloin Lappeenrannassakin teimme.

      Esityksistä on olemassa taltioinnit. Josko ovat vielä tallessa, olisi mukava kuulla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos kuoromuistoista. Giovanni Gabrielin monikuoroiset teokset ovat hienoja!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Välskärin Kertomusten Pohjolan Leijona tuntuu elävän ja voivan hyvin suomalaisten mielikuvituksessa. Minun lapsuudessani Hakkapelittoja idolisointiin yhä. Nykyään meillä on tarkempaa tietoa siitä mitä Ruotsi- Suomi ajoi takaa. Syntyi lyhytaikainen Pohjolan suurvalta joka onneksi kukistui ja päättyi Isoon Vihaan joka melkein onnistui tyhjentämään Suomen sen asukkaista.

    Suomessa on romanttista kuniunkaallisten ihailua paljon enemmän kun Ruotsissa. Ruotsin kuningas pääsee harvoin suurempien tiedotusvälineiden uutisiin. Naistenlehdet ovat erikseen. Kaarina Maununtyttären kohtalo oli surkea ja hänen poikansa vielä surkeampi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Niin, tuntuu siltä, että Ruotsi oli puristuksessa milloin Tanskan, milloin Venäjän taholta. Suomi eli Ruotsin Itämaa oli puskurina jälkimmäiseen suuntaan. Se saneli Suomen kohtaloita läpi vuosisatojen. Laajenemissodat 1600-luvulla Itämeren (Östersjön se on nimen omaa Ruotsin emämaasta katsoen) eteläpuolelle johtuivat osaksi Tanskan ja Venäjän paineesta, ja ehkä osaksi Kustaa Vaasan poikien vallanperimyskamppailuista: Juhanan poika Sigismund nousi Puolan kuninkaaksi ja oli pelättävissä, että hän tavoittelee kruunua isosetänsä Kaarlen pojalta Kustaa II Adolfilta. Kustaa Adolfin suuntaama paine Baltiaan, Puolaan ja Pohjois-Saksaan oli ainakin aluksi tämän uhkan ennakointia.

      Ruotsin suurvalta-aika kääntyi kohti tuhoaan Pultavan tappiossa ja Kaarle XII kaatumisessa Kristianstadin (Oslo) edustalla.

      Juhana III (kuninkaana 1568-92) lähetti Kaarina Maununtyttären ja Erik XIV pojan Gustafin jesuiittojen kasvatettavaksi Italiaan. Sen jälkeen hän asettui Prahaan. Gustaf kadotti äidinkielensä, yhteyden perheeseensä sekä luerilaiseen uskoonsa. Juhanan tarkoitus oli estää hänen ryhtymisensä valtaistuimen tavoittelijaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    “Maria Stuart halusi palauttaa Englantiin katolisen uskon ja poltatti 300 vääräuskoista. Maineensa elää edelleen drinkin nimessä Bloody Mary..”

    Sorry, mutta kyseessä ei ollut skottien kuningatar Maria Stuart vaan Henrik VIII:n ja Katariina Aragonialaisen tytär Maria ja siis Elisabetin sisar tunnettuna sitemmin Maria verisenä. Kirjoitan asiasta kirjassani ‘Salaperäinen Shakespeare’ luvussa Edward ja Maria.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit