Laajasalo ja Halla-aho

Laajasalo sytytti tulitikulla pienen nuotion kutsumalla kirkkopäiville Jussi Halla-ahon. Aika näyttää, leviääkö leirinuotion tuli laajemmin maastoon ja metsäpaloksi? Piispalta ei tulitikkuja voi ottaa pois, joten kirkko voi vain katsella, mitä Laajasalon ja Halla-ahon yhteydestä nousee.

Laajasalo toteaa, että "Meillä on nykyisin ikään kuin tarkempaa ja pohditumpaa se, minkälaisista asioista voi puhua ja mistä voi vitsailla. Se on hyvä asia. Minusta on tärkeää nähdä muutos ja pohtia, mitä rajoja siinä on."

Piispa Laajasalo YleLeaksin Teemu Tammisalona vitsaili Kari Rajamäestä. Lööpit kertoivat kansalle: "Kari Rajamäki loukkaantui kommenteista Yleleaksissa: ”Pappi kutsui murhaajaksi.”"

Piispa on koetellut vitsailun rajojaan eikä kukaan muu loppujen lopuksi loukkaantunut kuin vitsailun kohde. Eikä sekään haitannut Laajasaloa, että YleLeaksissa pilkattiin useaan kertaan Jeesusta ja mitä törkeimmin pilkattiin ristiä.

Teemu Laajasalon ja Jussi Halla-ahon kohtaamisessa on jotain samaa kuin YleLeksissa. Mikä on sopivaa ja mitkä ovat rajat? Mitä annettavaa Halla-aholla on kirkolle ja piispa Laajasalolla perussuomalaisille?

Professori Risto Saarinen nostaa tämän kehityksen loistavasti esiin artikkelissa "Suo­ma­lai­nen uusoi­keis­to ja kon­ser­va­tii­vi­kris­ti­tyt lä­hen­ty­vät toi­si­aan", mistä lainaus:

"Kiinnostavaa kuitenkin on, että Oikea Media ryhtyi nostamaan Puolimatkan tapauksen jälkeen esille lukuisia herätyskristillisiä kirjoittajia lehdessään. Esimerkiksi konservatiivisen Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja, dogmatiikan dosentti Juha Ahvio käsittelee tätä nykyä kyseisen nettilehden kirjoituksissa muun muassa suomalaiskansallisen aatteen historiallisia ja raamatullis-kristillisiä juuria sekä sitä, miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen, Saarinen kuvailee. Ahvio yhdistää Saarisen mukaan siekailematta perussuomalaisen etnosentrisen kansallismielisyyden ja konservatiivisen kristillisyyden. Lisäksi hän käyttää taustanaan nimeltä mainiten ranskalaisia uusoikeiston teoreetikkoja ja kannattaa näyttävästi myös Donald Trumpia, Viktor Orbánia ja Jair Bolsonaroa."

Kai Sadinmaa blogissaan, joka käsittelee Laajasalon ja Halla-ahon yhteyttä,  päätyy kehityskulkuun, joka on jo monta kertaa nähty historiassa:

"Jos olet joskus miettinyt, miten natsit pääsivät valtaan Saksassa, niin tässä on vastaus. He pääsivät valtaan hiljalleen, kun heidän ajatuksensa ja tekonsa tulivat yhteiskuntakelpoisiksi. He eivät muutu mihinkään, vaan yhteiskunta muuttuu heidän kaltaisekseen, tai ainakin hyväksyy heidät luonnollisena osana yhteiskuntaa."

Piispa Teemu Laajasalon sen enempää kuin Jussi Halla-ahon todellisesta agendasta ei saa selvää. Mutta jotain samankaltaista siitä löytää. Minä en pysty sitä ottamaan huumorilla enkä pidä siitä, että oleellisia tavoitteita peitellään vitsiviestinnällä. Eikä kirkosta pidä muokata YleLeaksia. Tai KirkkoLeaksia. KirkkoLeaks on kuitenkin tullut kirkkoon Teemu Laajasalon mukana.Minulta ovat roolihahmot menneet ajat sitten sekaisin. Kuka on Teemu Tammisalo ja kuka Teemu Laajasalo? Onko kumpikin roolihahmo?

 

 

.

34 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Laajasalo joutuu miettimään moraalinsa rajoja, sillä Halla-aho tuskin vastaa ihmisloukkauskommentteihinsa, mikäli piispan kantti riitää kysymymään, noin niin kuin vaikka edes huumori mielessä, kun huumori ja retoriikka on kysmyksessä. Halla-aho ei ole missään eikä koskaan sanoutunut irti mistään, mitä on kirjoittanut pakolaisista ja ihmisarvosta, kuten “olisi iloinen, jos maahanmuuttajajengi raiskaisi vihreiden silloisen kansanedustajan”. Ehkä siitä väännetään yhdessä vitsi, jonka Teemu Tammisalo esittää tilaisuuden päätteeksi, kun kerran “Jyväskylän illassa piispa, koomikko ja poliitikko etsivät ilon, ivan, kiusaamisen ja komedian rajoja”.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c3eacc4a-3551-415c-a5f6-5a81836f2f45

    “Välikohtaus perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa: HS:n toimittajalta vaadittiin mikki pois, Halla-aho ei vastannut kysymykseen vanhoista blogiteksteistä”

    Tuossa video tilanteesta.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006076789.html

    Alkaa muistuttamaan Trumpin tiedotustilaisuuksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Helminen sanoo:

    Halla-ahon sanomiset ovat olleet räväköitä, mutta kun näitä nyt siteerataan, on ne tarkoitushakuisen makuisesti myös irroteltu kokonaiskontekstistään, jotta ne näyttäisivät (vielä) pahemmilta.

    Halla-ahon saatua tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Nyt-liitteen esimies ihmetteli samaa: (Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota) https://www.hs.fi/politiikka/art-2000002537750.html

    Halla-aho on sanonut haastattelussa vuosia sitten, että on paljon tullut kirjoitettua myös tyhmyyksiä Pressi-klubi -ohjelmassa (muistaakseni). Onko reilua kaivella moneen kertaan esille tuotuja asioita ajalta, jolloin hän ei ollut varsinainen julkisuuden henkilö tai poliitikko? Häneltä vaan aina vaaditaan sitä “tehokasta katumusta”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Pointti lienee se, ettei Halla-aho sanoudu irti siitä, mitä on kirjoittanut. Hänellä näyttää olevan sama ongelma kuin paavilla. Erehtymätön ei voi myöntää olleensa väärässä.

      Helminen: “Halla-ahon saatua tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Nyt-liitteen esimies ihmetteli samaa: (Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota) https://www.hs.fi/politiikka“/art-2000002537750.html”

      En ole maininnut Halla-ahon tuomiosta, joka oli minun mielestäni poliittinen. Kun korkein oikeus ei löytänyt länsimaisesta oikeuskäytännöstä esimerkkiä tuomion perusteluiksi, niin se turvautui turkkilaisen oikeuden ennakkotapauksiin. Näin korkein oikeus teki itsestään ikään kuin turkkilaisen oikeuden. Arvostelin aikoinaan korkeimman oikeuden tuomiota yritykseksi tuoda turkkilainen oikeuskäytäntö osaksi länsimaista oikeuskäytäntöä. Sain siitä paljon kuraa niskaani, mutta olen edelleen sitä mieltä, ettei politiikkaa ja oikeuskäytäntöä pidä sotkea missään oloissa eikä kenenkään vaatimuksesta toisiinsa, kuten korkein oikeus teki. Se oli häpeällistä. En myöskään pidä sitä hyvänä, että kirkko ja politiikka tekevät vastaavia lehmänkauppoja. Lopulta niistä kärsii sekä politiikka että kirkko, kun kumpikin menettää uskottavuuttaan. Näin kävi Natsi-Saksassa.

      Entä Trump, kun katsoo ihmisiä ja liikkeitä, jotka seisovat hänen takanaan? Historia toistaa pelottavasti itseään, mutta nyt liikehdintä on globaalia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Lainaan joitakin kohtia korkeimman oikeuden Halla-aho tuomiosta (olen siivonnut pahimmat kohdat, koska saatan joutua itse oikeuteen lainaamalla korkeimman oikeuden tekstiä, jossa käydään sanatarkasti lävitse Halla-ahon kirjoitusta):

      “… laatuisesta herjaavasta hyökkäyksestä islamia ja sen pyhänä pitämiä kohtaan, jonka johdosta muslimit ovat voineet perustellusti tuntea joutuneensa oikeudettoman ja loukkaavan hyökkäyksen kohteeksi (I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohta 29). … Vihapuheiden, jotka saattoivat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, ei ole katsottu ansaitsevan sananvapauden suojaa (esimerkiksi Karatepe v. Turkki, 31.7.2007, kohta 25, Erbakan v. Turkki, 6.7.2006, kohdat 56 ja 57 ja Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41). … Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään tuomitun rangaistusseuraamuksen oikeasuhtaisuutta arvioidessaan kiinnittänyt huomiota käytettyjen ilmaisujen laatuun ja luonteeseen (ks. esimerkiksi Kutlular v. Turkki, 29.4.2008, kohdat 49 – 52).”

      Onkin ironista, että ulkoministeri Timo Soini on kehunut Erdoganin Turkin ja Suomen jakavan samat demokraattiset arvot.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005404178.html

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juuso Hämäläinen sanoo:

    Niin olen jättänyt luterilaisen kirkon tällaisten kirjoitusten ja henkilöiden takia. He eivät ymmärrä edes isänmaansa tilaa maailmassa eivätkä ole kykeneviä itsenäiseen ajatteluun.

    Halla-ahon näkemykset ovat järkevämpiä ja vastuullisempia kuin yhdenkään muun suomalaisen poliitikon. Hän on vastustanut Suomea haittaavaa massamuuttoa ja monikulttuurisuutta, joka hajoittaa yhteiskuntaa. Kirjoittajia riittää puolustamaan hulluutta, koska heillä ei ole käsitystä minkälaisia ovat kehitysmaat, niiden heimokulttuurit ja islam. Näkemykset ovat lapsellisia.

    Olen 47 vuoden aikana kolunnut pääosan muslimimaista ja lukuisia kehitysmaita. Voin vakuuttaa, etteivät niiden ongelmat ratkea massamuutolla, joka on vasta aluillaan. Ja vakuutan, ettei kukaan eurooppalainen, jolla on sama kokemus kuin itselläni, tätä ongelmien migraatiota halua.

    Suomeen on vapaa pääsy 500 miljoonalla EUn kansalaisella. Me emme tarvitse massamuuttoa muualta. Jollei 500 miljoonasta löydy meille työvoimaa kaikkiin tarpeisiin, on syytä katsoa peiliin ja kysyä miksei tänne haluta kuin elämään sossun tukien varassa.

    Olen palkannut liudan ihmisiä ulkomailta Suomeen ja muista maista toisiin ja tiedän miten heitä houkutellaan. Tarjotaan oikeaa kiinnostavaa työtä, jonka palkalla elää ilman sosiaalitukia. Se taso alkaa 5-10 tonnista kuussa eikä yhdeksästä eurosta tunti.

    En yhtään kaipaa näitä Suomea tuhoavia selittäjiä vielä kirkonkin piiriin, vaikka en kirkossa enää käy.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Olen syntynyt ja viettänyt ensimmäiset vuoteni ns vieraan kulttuurin kehitysmaassa ja seurannut koko ikäni maailman tapahtumia. Tällä asiantuntemuksella kehtaan sanoa, että olet jokseenkin sokea maailman todellisuudelle, Juuso Hämäläinen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Juuson uskontunnustus: “Halla-ahon näkemykset ovat järkevämpiä ja vastuullisempia kuin yhdenkään muun suomalaisen poliitikon”. Halleluja ja aamen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    “Tästä media vaikenee eivätkä persut tiedä tästä”

    http://suburbian.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250468-tasta-media-vaikenee-eivatka-persut-tieda-tasta

    “Mitä onkaan toimittajien valokiilaan osumaton meppi ja persujen Brysselin prinssi Jussi Halla-aho äänestänyt!?”

    mistä muutama poiminta:

    “Pitäisikö EU:n jäsenmaiden päättää vähimmäisveroasteesta (näin pystyttäsiin puuttumaan EU-maiden väliseen aggressiiviseen verokilpailuun ja veronkiertoon)? Halla aho: Ei

    Pitäisikö pilliinpuhaltajia, eli veronkierrosta totuuden paljastajia suojella? Halla-aho: Ei

    Pitäisikö veroraportointivelvollisuuden koskea laajaa joukkoa suuria yrityksiä? Halla-aho: Ei

    Tulisiko EU:lla olla paremmat valmiudet torjua infosotaa? Halla-aho: ei

    Pitäisikö glyfosaatti kieltää puistoissa ja leikkipaikoilla? Halla-aho: ei

    Onko naisella oikeus päättää omasta kehostaan? Halla-aho: ei

    Tulisiko neuvoston ajaa syrjimättömyyttä? Halla-aho: ei”

    Lisää

    http://www.heidihautala.fi/parlamentti/miten-meppi-aanesti/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Perussuomalaisten Halla-aho ei irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan

    https://yle.fi/uutiset/3-10749395

    “Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei irtisanoudu vanhoissa blogikirjoituksissaan esittämistään muotoiluista. Halla-aho kirjoittaa asiasta Facebookissa.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkki O Auranen sanoo:

    Piispa Teemu Laajasalo on joutunut Raamattua vähättelevien kirkkolain vastaisesti elävien ajojahdin kohteeksi, jota ylläpitävät vasemmistolaiset harhaoppiset toimittajat (Raamatun mukaan: irstailijat).

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Olitpa huolimaton! Unohdit luonnonsuojelun, siviilipalveluksen ja turvapaikkojen myöntämisen ’kuolemansyntien’ listaltasi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Erkki O. Auranen loihe lausumaan. Nyt on tämäkin blogi taydellinen. Raamatulla lyödään irszailijat eli vasemmistolaiset harhaoppiset toimittajat. Siellä oikeistolaisten oikeaoppisten pimeydessä loistaa kointähti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Vielä ihan vakavasti Erkki O. Auraselle: voisitko mainita nimeltä muutamia vasemmistolaisia harhaoppisia toimittajia, kun tunnut tuntevan heitä? Siis näitä “Raamatun mukaan irstailijoita”? Onko sinussa miestä olemaan sanojesi takana? Tulisin tutustumaan sinuun henkilökohtaisesti sitten leivättömän pöydän ääressä. Sillä pöydällä ei muuten ole edes öylättejä, saatika viiniä.

      Siis onko sinussa miestä kertomaan nimiä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Erkki O Auranen: “Piispa Teemu Laajasalo on joutunut Raamattua vähättelevien kirkkolain vastaisesti elävien ajojahdin kohteeksi, jota ylläpitävät vasemmistolaiset harhaoppiset toimittajat (Raamatun mukaan: irstailijat).”

    Kun natsit pääsivät ensi kertaa hallitukseen 30-luvulla, he valitsivat sisäministerin salkun. Tästä alkoi vasemmiston vainoaminen. Kun vasemmisto saatiin nujerrettua, niin natseilla ei ollut enää vastavoimaa. Tie totalitarismiin avautui.

    Onkin enteellistä, että Halla-aho ilmoitti haluavansa sisäministerin salkun. Halla-ahon vihollisia ovatkin vasemmisto ja vihreät. Lokakampanjaa vasemmistoa vastaan persut ovat käyneet jo Timo Soinin johdolla.

    Martin Niemöller kirjoitti runon Natsi-Saksan noususta:

    ”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti. Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä. Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen. Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Piispa Laajasalo tukemassa perussuomalaisten eurovaalikampanjaa.

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=2266986223421559&set=a.247063185413883&type=3&theater

    Kun tiedetään, miten perussuomalaiset kosivat EU-parlamentissa Euroopan äärioikeistoa, niin tosi hyvää työntöä Laajasalo antaa Halla-ahon tavoitteille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit