Laajasalon toisenlainen evankeliumi?

Teemu Laajasalo sanoo: ”Kirkon tulee kertoa evankeliuminsa monilla kasvoilla.”

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/piispaehdokas-teemu-laajasalo-kirkon-saarnattava-evankeliumia-elaman-kaikilla-kanavilla/

Tämä kuulostaa hyvältä, mutta millainen on Laajasalon ”evankeliumi”? Onko se sisällöltään sama ilosanoma, jonka Raamattu ilmoittaa?

Apostoli Paavali kirjoittaa galatalaisille:

”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin...” (Gal.1:6)

Eräs vanha alkoholismista raittiuteen voimaantunut ystäväni tapaa sanoa: ”Evankeliumilla on monta vihollista.” - Tällä hän tarkoittaa sitä, että hyvä sanoma voidaan pyrkiä turhentamaan monella tavalla. - Yhtäältä on vaarana kaiken sallivuus, joka johtaa lopulta piittaamattomuuteen ja välinpitämättömyyteen. Toisaalta on taas vaarana lakihenkisyys, jossa ihmisen pelastus lepää omilla kapeilla hartioilla.

 

Mitä sitten on todellinen evankeliumi?

Jeesuksen ristillä tapahtuvaan työhön perustuva evankeliumi, ilosanoma, ei ole mikään kaiken sallivuuden ja lakihenkisyyden välimuotona oleva kompromissi? Se on jotakin kokonaan erilaista. - Mihin sitä vertaisin?

Havainnollistaakseen evankeliumin luonnetta Jeesus puhuu velasta (Esim. Matt.18:23-35). Jeesus piirtää kuulioidensa eteen kuvan niin valtavasta velasta (kymmenentuhatta talenttia = 60 000 000 denaaria eli 60 miljoonaa työläisen päiväpalkkaa), jota ei ole käytännössä mahdollista maksaa takaisin. - Inhimillisesti katsoen meillä on kaksi yhtä mahdotonta tapaa reagoida tähän velkaan.

Ensimmäinen vaihtoehto on paeta vastuutamme ja olla välittämättä koko velasta. - Näin ymmärretty ”evankeliumi” tarkoittaa välinpitämättömyyttä...

Toinen vaihtoehto on yrittää (ja luvata) maksaa velka itse, vaikka se onkin lähinnä säälittävä ja loukkaava yritys velanantajaa kohtaan. - Tämä malli kuvaa lakihenkisen ihmisen yritystä saattaa itsensä Jumalalle kelpaaavaksi...

Molemmat näistä malleista ovat ihmiskeskeisiä ja omatekoisia yrityksiä. Raamatun näkökulmasta ne kuuluvat sarjaan ”toisenlainen evankeliumi”. Näiden mallien edustajat ovat todellisen evankeliumin vihollisia.

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on jotakin kokonaan erilaista. Se tarkoittaa sitä, että Jumala antaa meille koko velan anteeksi, Kristuksen uhrin tähden (Kol.2:13-14). Kyseessä ei ole minkäänlainen kompromissi, vaan lahja; suunnaton lahja!

 

Perinteisesti tätä lahjaa kutsutaan Jumalan ehdottomaksi armoksi. Saamme sen omaksemme yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Kristuksen armo ei aseta sellaisia ehtoja, että ihmisen tulisi tuo armo itse ansaita. - Olisi kuitenkin virhe ajatella niin, että Kristuksen armo luetaan kaikkien ihmisten hyväksi ohi Jumalan asettaman pelastusjärjestyksen. - Mitä se tarkoittaa? Edellä viittaamaani Jeesuksen antaman vertauksen valossa tämä on aivan ymmärrettävä asia.

Suuri velka voidaan antaa anteeksi, mutta ensin se on tunnustettava. Minun on myönnettävä, että kyseessä on niin suuri velka, että sen äärellä minun tulisi menettää kaikki omaisuuteni ja vapauteni. Tähän myöntämiseen kuuluu luonnollisesti se, etten missään muodossa vähättele niitä realiteetteja, jotka velkakirjani osoittaa.

Jeesuksen antama kuvaus suuresta velasta on nerokas. Jokainen voi ymmärtää tämän maallisen kuvan äärellä, miten mahdotonta olisi omistaa anteeksiantamus, jos samaan aikaan relativoisi velkakirjan realiteetteja...

Kuka maallinen velanantaja antaisi velan anteeksi, jos velallinen esiintyisi ylimielisesti, vähättelisi tilanteen vakavuutta ja velkakirjan sitovuutta?

Sama pätee hengelliseen todellisuuteemme. - Todellinen evankeliumi ei koskaan vähättele synnin syvyyttä. Se ei myöskään syö Jumalan ilmoittamaa lakia vähemmäksi. Se ei pura pienintäkään käskyä (Matt.5:17-18).

Emme siis kristittyinä yritä ansaita pelastustamme maksamalla itse velkaamme, mutta emme myöskään pakene/vähättele kipeitäkään realiteetteja Jumalan lain edessä, vaan tunnustamme ne.

Tässä vaiheessa palaan Teemu Laajasalon näkemykseen evankeliumista. Ensiksi hän tunnistaa aivan oikein, ettei hänen edustamansa kirkko edusta edellä kuvaamani klassista uskonkäsitystä (hän tosin kutsuu sitä vanhakantaisuudeksi). - Laajasalo sanoo: ”Kirkon todellisuus on kuitenkin kovin erilainen. Nainen on juuri aloittanut piispana, suurin osa vihittävistä papeista on naisia, transseksuaalipappi toimii piispan työtoverina Kuopion tuomiokapitulissa, julkihomoja pappeja on seurakuntatyössä, Helsingin pääseurakunnassa kerättiin kolehti Setalle...”

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/mielipide/puheenvuoro/kirkon-tulevaisuus-ei-yksimielisyys-vaan-sovitettu-erilaisuus/

Vaikka Raamattu opettaa toisin kuin em. käytännöt, edellä kuvatut asiat eivät ole Laajasalolle ongelma. Laajasalo tekee sen sijaan evankeliumista Raamatun sanasta irrotetun väännöksen ja alkaa puhua ns. sovitetusta erilaisuudesta: ”Kirkon ykseys – sisällissodan lopetus – ei ole samanmielisyyttä vaan samantahtoisuutta. Tulevaisuus ei ole sulautetussa samankaltaisuudessa vaan sovitetussa erilaisuudessa.” (Ks. ed. linkki).

Käytännössä Laajasalon sovitettu erilaisuus tarkoittaa sitä, ettei Raamatun syntinä/velkana esittämiä asioita enää noteerata sellaisena. - Ihminen yrittää julistaa itsensä evankeliumin piiriin kuuluvaksi tunnustamatta sitä, mitä velkakirja (Jumalan laki) sanoo! Tämä on yritystä rakentaa ohituskaista Jumalan asettaman pelastusjärjestyksen rinnalle.

Pelkään, että monet uskovat menevät harhaan, kun Jumalan lain kieltämistä ja sivuuttamista aletaan kutsua edellä kuvatulla, näennäisen armollisella, tavalla evankeliumiksi.

Läpi Raamatun kulkee punaisen langan tavoin järjestys, jossa todellinen evankeliumi lahjoitetaan synnintunnustuksen kautta:

”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Snl.28:13)

”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1Joh.1:9)