Laestadiuksen opissa

(Täydennetty) Sain luettua Maria Peuran romaanin Ja putoavat taivaan tähdet. Sen toinen päähenkilö on eronnut lapsuutensa lestadiolaisesta liikkeestä, mutta nyt teini-ikäisen tytön yksinhuoltajana lukee Laestadiusta, jonka elämänvaiheet ja -tunnot antavat kaikupohjan nykyhetkelle.

Äiti ja tytär suunnittelevat yhteistä matkaa suviseuroille. Protuleiristäkin puhutaan.

Romaanissa on kyse toki paljosta muustakin kuin edellä kerrotusta. Lukiessani mietin jällen kerran kysymystä ”kristillisestä romaanista”. Millä tavalla kristillisen aineksen tulee olla osa teosta ja sen maailmaa, jotta voidaan oikeutetusti puhua kristillisestä romaanista? Riittävätkö lainaukset herätysliikkeen johtajan kirjoista?

Tätä määrittelyä olen pohtinut enemmän Kotimaan (23.10.) esseessä, jonka on julkaistu myös erillisessä kirjallisuusblogissani:

Kristillisen kirjallisuuden anatomia

Peuran kirjaa voi kuitenkin pitää yhtenä kaunokirjallisena lestadiolaiskirjana, jos sellainen alalajityyppi on olemassa. Ja onhan sellainen.

Lisäksi on vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä syntynyttä kaunokirjallisuutta ja romaaneja. Niistä kertoo Markku Ihonen (Perusta-lehden artikkeli takavuosilta):

Kaunokirjallisuus tienä lestadiolaisuuden ytimeen?

7 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kyllähän “kaunokirjallinen lestadiolaiskirja”-alatyyppi on olemassa. Eräässä keskustelussa jo mainittiinkin Annikki Kariniemen “Riekon valkea siipi.”

    Maria Peura on lähtöisin Pellosta. Jos pitäisi valita kaikkien aikojen suomalainen kristillinen kirja, melkein äänestäisin toisen pellolaiskirjailijan Timo K. Mukan “Maa on syntinen laulu”-teosta. Siinä on kaikki ainakin kristilliseen romaaniin keskeisesti kuuluvat elementit mukana: uskonto, seksi ja kuolema.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Minä en pitäisi Mukan “Syntistä laulua” kristillisenä kirjana tai lestadiolaiskuvauksena, mutta en käy inttämään. Eiköhän siinä ole esillä korpelalaisuus, joka ei tainnut enää olla lestadiolaisuutta. Norjalainen Markusson kirjoitti elämäkerrallisen romaanin, jonka suomennos on “Mies joka taisteli pimeyttä vastaan”. Sitten on saksalainen “Laestadius ruft Lappland”, en tältä istumalta muista, oliko se Markussonin saksannos tai oma luomus. Bengt Pohjanen on Kainuussa eli Kalixissa asuvana tutut liikkeen kanssa, ja kirjoittanut myös elämäkerrallisen romskun Laestadiuksesta. Nämä Annikki Kariniemen teoksen lisäksi. Pekka Raittilan bibliografia tietää kaiken 1970-lukuun mennessä kirjoitetun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Mukan kuvaus ei oikein sovi korpelalaisuuteenkaan, koska sillä oli ainakin Korpelan aikana lestadiolaiskokoontumisen muodot. ***

    Olen joskus aieminkin suositellut norjalaisen Idar Kristensenin kirjaa Polut johtavat merelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Henk.koht. olen sitä mieltä, että Mukan samoin kuin Hannu Salaman ja monen muunkin “palkiittu näkemys” kuten esim. Mannerheimista tehty nukkeanimaatio Uralin perhonen, jolla kyllä päästiin silloisen pressan linnan tanssiaisiin, sopii ainoastaan kristinuskon vastaiseen ajattelusuuntaan. Sen sijaan arvostan ;Mannerheimista tehtyä “mustaa versiota”, jossa kylän vanhin kertoo lapsille sadun Mannerheimista, joka halusi pelastaa maansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Eipä se elämänmeno Pellon Orajärvellä muutoinkaan noudattanut yksi yhteen Timo K:n kuvausta, tuskin kirjassa kuvatut seuratkaan. Maaperä oli sakeana lestadiolaisuutta ja korpikommunismia, mutta Mukalla oli ollut myös lyhyt pyrähdys isän kuoleman jälkeen Jehovan todistajien bileissä.

      Hannu Salaman “Juhannustanssien” ehdottaminen vuosisadan kristilliseksi kirjaksi taitaisi olla liian uskallettua, mutta ainakin se oli kirja, joka kristillisissä piireissä pitkään herätti eniten keskustelua, että siinä mielessä..

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Tuorehimmasta päästä: Aspegren Jorma: Susijärven vanhin. Kuvauksia ja kertomuksia Pohjolan ja Amerikan lestadiolaisuuden vaiheista. Kokkola1997

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Annikki Salo sanoo:

    Kullakin kirjalla on sanomansa. Synnistä kertovat vahvistavat lukijan likaista mielikuvitusta. Kristillisen kirjan tulee kertoa Jumalan armosta Jeesuksessa. Kristillisen kirjan sanoma vie lukijansa näkemään Jumalan Sanan voiman ja viisauden ihmisten elämässä. Esim. lähetyssarnaajien elämäkerrat, kuten Hannu ja Laura Haukan Vuosisadan ihme ja Pentti Heinilän Erittäin salainen kertovat Evankeliumin voittosaatosta kommunismin keskellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Seppälä
    Olli Seppälä

    PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.