Lähtöselvitys

Vuosien jälkeen näen silmissäni Turun Martinkirkon ja on meneillään Ilpoistenpiirin ilta. Puheenvuoron saa harmaantunut Herran ja Hänen seurakuntansa palvelija pappi siis. Hän menee mikrofonin taakse, pyytää itselleen tuolin ja alkaa puhua.Herramme Jeesus on kutsunut hänet tekemään lähtöselvitystä. Jeesus on puhunut monia teräviä lauseita, jotka ovat vaikuttaneet palvelijaan. Yksityiskohtia en enää muista, mutta juhlalisuus on vallitseva, kun ollaan selkeästi viimeisellä rannalla ja tähyillään ylimenopaikkaa. Kaikki, mitä on tarttunut mukaan, pitää käsitellä. Pitää erotella tärkeä ja vähemmän tärkeä. Se lähtöselvitys on sen luonteinen, että lopulta kaikesta täytyy luopua ja arvokkaanakin pidetty hylätä, kunnes käteen jään piletti ainoastaan: Jumalan ansaitsematon armo Ristinveren tähden.

Muutaman ajallisen lähtöselvityksen olen tehnyt. Silloin esiteltiin tavarat ihmiselle, joka kiinnitti niihin omat merkkinsä. Näytettiin piletit ja sitten sai luvan mennä metallinpaljastimen läpi kansainväliselle puolelle ja sitä mukaa lähtöportille. Nykyisin lähtöselvitykset tehdään itse. Ajattelen, etten enää siitä selviäisi. Tupeksisin siinä koneen äärellä niin kauan, että portit suljetaan ja jään matkasta. Tämä on tietysti aiheeton pelko, koska en ole kokeillut onneani. Tässäkin tulee mieleeni tuo pappi, hän ei tehnytkään lähtöselvitystään yksin omalla konellaan, vaan halusi käydä niitä paikkoja joissa hänet tunnettiin. Olisiko sittenkin niin, että tarvitsemme toisiamme silloin, kun elämän inventaariota teemme. Tarvitsemme kasvussamme hengellisen isän ja äidin. Myöhemmin tarvitsemme veljen ja sisaren osallisuutta elämässämme.

Jälkeenpäin hirvittää jotkut lähdöt, kun yksinkertaisena ihmisenä yksinkertaisissakin asioissa pystyy töpeksimään. On melko sykähdyttävää parkita autonsa viikoksi paikalle, jossa saa olla pari tuntia ja edessä on puomi. Samoin sykähdyttävää ajaa Lentokentän rampin ohi moottoritiellä. Asia lienee jo vanhentunut, joten voi tunnustaa suikanneeni Samaralla välipuomin raosta toiselle puolelle. Onneksi siihen liikenteeseen oli järjestetty sellainen väli, että sain rauhassa kiihdyttää matkanopeuteen. Oli sykähdyttävää myös Afrikasta poislähtiessä, kun virkailija huomioi runsaat N-liiton leimat passista ja vie sen passin jonnekkin katsottavaksi. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, olen kotona ja ihan vapaana.

4 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Hienoa, että olet päässyt lähtöselvityksessä vapaaksi. Muistuu mieleen kun saimme PIetarin mafialta tappouhkauksen yhdessä projektissa ja kysyimme konsulaatilta mitä pitäisi tehdä, ja he neuvoivat ottamaan huoneen ylemmistä kerroksista, koska tappouhkaukset ovat yleisiä ja niiden tavoite on yleensä ainoastaan kertoa vastaanottajalle että “mun iskä on suurempi kuin sun iskä”.

    Ilmeisesti kaikki Nl-leimat olivat passissasi oikeilla paikoilla, että ei käynyt niin kuin yhdellä kotiseumatkallamme, jossa Venäjän tulli viivästytti kohtuuttomasti matka-aikatauluamme, kun yhden matkailijan passissa leimat eivät olleet oikealla kohdalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Turisti tarvitsee ja haluaa ja nykyisin vaatii hyvää palvelua. Pari asiaa on jäänyt mieleen, jossa hyvän palvelun raja ylittyy: Lankkipojat ja laukkumiehet. Lankkipoika lankkaa toisen kengän ja vaatii lisähintaa, että myös toinen kenkä laitetaan samanlaiseksi. Onkohan tästä ottaneet oppia kustannuslaskijat, kun yhteiskunnalle rakennetaan jotakin. Urakka valmistuu alkuperäiselä summalla vähän yli puolen, joten se on pakko rakentaa loppuun.

    Laukkumiehet kärkkyvät kärryineen ja niin menee laukku kärryille silmänräpäyksessä, jos ei pidä huolta. Sitten niitä ei tietenkään saa pois siitä kärryiltä ilman maksua, vaikka ei palvelua ole tilannutkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Yhteiskunnan julkisilla varoilla kustannuslaskelmiaan ylittävät vain tekevät “business as usual” kun kaikenlaiset vaalit ovat lähestymässä ja tilastot mm. työllisyyden osalta on saatava suuren yleisön silmissä näyttämään kelvollisilta.

      Perustetaan kuntien tai kaupunkien konserneja, jotka solmivat erilaisia “elinkaarisopimuksia” suurten firmojen kanssa, jotka sitten laskuttavat voittotavoitteensa ylittämällä kustannuslaskelmansa ja erilaisina “kokonaisvaltaisina” palvelumaksuina, jotka veronmaksajat joutuvat maksamaan kaikille välttämättömistä hyödykkeistä ,kuten esimerkiksi energiasta ja vedestä.

      On suuri ilo ajatella, että meitä tämän älyvapaan maanpäällisen sekoilun jälkeen odottaa Hän, jonka kengännauhojakaan emme ole kelvollisia avaamaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lauri Lahtinen
    Lauri Lahtinen

    Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, kun kokoontuminen ei nyyt onnistu kasvotusten.. NYt olen käsitellyt Vuorisaarnaa ja hakukone varmasti löytää, jos jotain kiinnostaa..

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit