Lakia ei pidä lukea kuin piru Raamattua

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on 13.6.2019 kumonnut Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin 21.11.2017 antaman päätöksen, jolla samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon vihinneelle pastorille oli annettu varoitus.  Päätöksen perustelut antavat kuitenkin siinä määrin aihetta kritiikkiin, että kirkon näkökulmasta on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

Virkamiesoikeudellisesta näkökulmasta katsoen hallinto-oikeuden perustelut vaikuttavat oikeilta. Jos oikeustila on epäselvä, ei virkamieheen voi kohdistaa kurinpitotoimia. Ja tässä, jos missä, on toden teolla pyritty asioita sotkemaan. Vaikuttaa siltä, että lakiakin luetaan kuin piru Raamattua.

Kirkon avioliittokäsitys ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään, se on pitkän tradition ja eri aikoina eri tavoin kirkkolainsäädäntöön kirjatuin tavoin sisältänyt ehdottoman rajauksen, jonka mukaan kirkolliseen avioliittoon voidaan vihkiä ainoastaan yksi mies ja yksi nainen. Avioliittokäsitys sisältyy kirkon tunnustukseen, joka puolestaan on nivottu kirkon lainsäädäntöön kirkkolain 1 luvun 1 §:ssä. Traditio ilmenee myös kirkolliskokouksen hyväksymästä kirkkokäsikirjasta sen käyttäessä vihittävistä nimitystä ”sulhanen” ja ”morsian”. Tämä ei voi olla kenellekään papille epäselvää.

Lainsäädäntöhistoriasta voidaan todeta, että vielä 1.1.1994 asti voimassa olleen kirkkolain (L 23.12.1964/635) 56 §:ään sisältyi maininta miehestä ja naisesta kihlakumppaneina. Kun silloin avioliiton kuulutukset poistettiin kirkkolaista, maininta miehestä ja naisesta jäi pois. Kenellekään ei ollut epäselvää, etteikö kirkon avioliittokäsitys pysynyt tuolloin samana.

Hallinto-oikeus toteaa piispainkokouksen antaneen 31.8.2016 kirkon avioliittokäsitystä kuvaavan selonteon, minkä lisäksi Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi oli 9.2.2017 lähettänyt hiippakunnan seurakunnille ja papistolle kirjeen, jonka mukaan pappi ei avioliittolain muutoksen jälkeenkään saa oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria kirkolliseen avioliittoon.  Silti päätös perustuu olennaisesti siihen näkemykseen, että oikeustila olisi ollut epäselvä ja sääntelemätön!

Hallinto-oikeus toteaa aivan oikein, että evankelis-luterilaisella kirkolla on oikeus valita vapaasti kirkollisen vihkimisen ehdot ja muodot. Eduskunnan hyväksyessä homoliittoja koskevan avioliittolain muutoksen se ei ole kuitenkaan voinut muuttaa kirkon aiemmin asettamia avioliittoon vihkimisen edellytyksiä, mikä selvästi todettiin myös avioliittolain muutokseen johtaneessa kansalaisaloitteessa ja lainvalmistelussa. Siitä huolimatta hallinto-oikeus vetoaa päätöksessään siihen, ettei avioliittolain muutoksen johdosta ole tehty muutoksia kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen. Piispainkokouksen selontekokin todetaan vaikutuksettomaksi, koska se on annettu ennen avioliittolain voimaantuloa.

Kirkkoa koskevaa lainsäädäntöä oikein tulkiten hallinto-oikeuden päätös on selvästi perustuslain kirkolle takaaman autonomisen aseman vastainen ja virheellinen. Harmillista tietenkin on, että yksittäinen pappi joutuu  olemaan tässä laintulkinnan koekaniinina.

33 kommenttia

  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Kiitos asiaa selventävästä puheenvuorosta. Totesin toisaalla, että – en jaa sitä käsitystä, että laki on aina niinkuin se luetaan koskien hallinto-oikeuden päätöstä, joka ei ollut yksimielinen. Huomaan, että tulkintani oli oikeansuuntainen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Olen tullut samaan johtopäätökseen kuin blogisti. On tarpeellista, että asia käydään uudelleen läpi Oulun hiippakunnan tekemän valituksen jälkeen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Hirvonen sanoo:

    Millä tavoin “hallinto-oikeuden päätös on selvästi perustuslain kirkolle takaaman autonomisen aseman vastainen”? Eihän kirkon autonomiaan ole mitenkään puututtu. Kirkko käyttää edelleen autonomiaansa säätämällä kirkkojärjestystä ja ehdottamalla kirkkolakia. Kun nyt valtio ei enää pakota rajaamaan avioliittoa eri sukupuolten välille, uskonnollinen yhdyskunta voi halutessaan rajauksen tehdä viemällä asian omiin säädöksiinsä. Vapaakirkko vei sen yhdyskuntajärjestykseensä. Luterilaisessa kirkossa kyseisen sääntelyn paikka on kirkkojärjestyksessä tai laissa. Jos kirkko ei omista sisäisistä syistään voi säätelyä tehdä, vika ei ole valtion ja oikeuslaitoksen. Vika on kirkon sisällä. Eikö tätä voisi myöntää? Kirkossa ei ole riittävää tahtotilaa tehdä tällainen rajaus. Siksi kirkon on sisällään suostuttava etsimään ratkaisua eteenpäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Kirjoitinko epäselvästi? Eduskunnalla ei ole valtaa vaatia, että kirkko jokaisen maallisen lainsäädäntömuutoksen jälkeen erikseen päättäisi, mikä on kirkon oppi. Avioliittolain muutos ei muuta kirkon oppia avioliitosta, vaikka kirkko ei siitä tee nimenomaista päätöstä. Tämä selvisi kirkolliskokoukselle syksyllä 2016 annetusta oikeudelliseen selvitykseen liittyvästä prof. Veli-Pekka Viljasen lausunnosta, jossa hän totesi, ettei ei ole lainsäädännöllisesti pois suljettua, että asia jätetään evankelis-luterilaisessa kirkossa käytännössä yksinomaan kirkkokäsikirjan varaan. Viljasen mukaan nykytila merkitsee toisaalta myös sitä, että “kirkollisen vihkimisen ulottaminen myös samaa sukupuolta oleviin pareihin on toteutettavissa kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimistä koskevia kaavoja muuttamalla ilman tar-vetta muuttaa kirkkojärjestyksen avioliittoon vihkimistä koskevia säännöksiä.” Kirkkokäsikirjaa ei ole muutettu ja se vaatisikin kirkolliskokouksessa saman määräenemmistön kuin kirkkolain tai kirkkojärjestyksen muuttaminen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Toisaalta kirkko ei voi vastustaa yhteiskunnan muutoksia väittämällä niitä kirkon opin vastaisiksi, jos sellaista oppia ei ole mihinkään kirjattu. Perinteet ja vallitsevat käsitykset eivät ole kirkon oppia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Martti Pentti nyt menit vikaan. Kirkossa käytännöllinen teologia on dynaamista, mutta dogmatiikka staattista. Seikka että yhteiskunnassa tapahtuu muutoksia ei muuta dogmatiikkaa, eikä oppia siis tarvitse päivittää sitä mukaan kun jokin asia yhteiskunnassa muuttuu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Hirvonen sanoo:

    Viljanen ei pitänyt mahdollisuutta poissuljettuna, mutta ei myöskään tilannetta täysin tyydyttävänä. – Kyllä kirkkolainsäädäntöä on ennenkin muutettu kun valtion lakeja on muutettu. Kirkon on huolehdittava siitä, että sen kannalta olennaiset säätelyt ovat asianmukaisesti kirkkojärjestyksessä tai -laissa (jos eivät valtion laissa). Tiedossahan on, että valtio 1900-luvulla helpotti eroamista avioliittolain muutoksilla. Tällöin ero tuli helpoksi myös kirkon kannalta ei-hyväksyttävistä syistä. Tämän vuoksi kirkossa yritettiin saada kirkkolakiin rajoituksia eronneiden vihkimiselle. Koska kirkkolakia ei saatu muutettua, kirkko vihki edelleen kaikki eronneet, myös kirkon opetuksen mukaan ei-hyväksyttävistä syistä eronneet. – Tämä lainsäädäntöasia on yksi, mutta toinen on kirkon sisäinen. Etkö ole sitä mieltä, että juuri kirkon yhtenäisen tahdon puute estää asian kirjaamisen kirkkojärjestykseen tai -lakiin?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Kyllä, kirkolliskokouksesta ei tällä hetkellä löydy sitä määräenemmistöä, joka muuttaisi edes kirkkokäsikirjaa saati kirkkolakia tai kirkkojärjestystä niin, että samaa sukupuolta olevien kirkollise vihkimiset hyväksyttäisiin. Avioero on, toisin kuin kirkollinen vihkiminen, puhtaasti valtion lainsäädäntöön perustuva asia, eikä vaadi kirkollisen viranomaisen hyväksymistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Hirvonen sanoo:

    Edellinen pattitilanne kirkossa oli juuri tuo eronneiden uudelleen vihkiminen. Se ratkaistiin lopulta kirkon sisällä, kahdessa osassa: vuonna 1958 hyväksyttiin vaihtoehtoinen kaava ja vuonna 1978 piispainkokous antoi suosituksen, että vihkimisestä kieltäytyvät papit ilmoittavat asiasta piispalle, joka määrää mitä tehdään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Voipio sanoo:

    Tuori: “Virkamiesoikeudellisesta näkökulmasta katsoen hallinto-oikeuden perustelut vaikuttavat oikeilta. ”

    Tämähän on juuri tässä nimenomaisessa oikeudenkäynnissä asian ydin. Tuomiokapituli työnantajan edustajana ja nimenomaan roolissa siinä kohdistaa valvontavaltaansa kuuluvaan pappiin hänen virkakelpoisuutta koskevan moitteen. KL 5:3,3 koskee papin oikeutta toimia pappisvirasssa (siis olla ylipäänsä luterilaisen kirkkomme pappi) ja varoitus on osa hallinnollista seuraamusketjua, josta voi seurata pappina olemisen menettäminen määräajaksi tai kokonaan. Hallinto-oikeus siis tutkii vain sen, onko työnantajaa edustavan tuomiopapitulin alaiseensa pappiin kohdistama seuraamus asianmukainen vai ei. Hallinto-oikeuden asiana on siis antaa oikeussuojaa sekä tuomiokapoitulille että papille asiassa, joka koskee pappia ja hänen oikeuttaan ylipäänsä toimia asianomaisessa ammatissa. Kun on kysymys työntekijän oikeuteen näin vahvasti vaikuttavasta asiasta, työntekijän oikeussuoja ja sen merkitys oikeudenkäynnissä korostuu. Työnantaja vastaa siitä, että sen antama ohjeistus ja vallassa oleva säännöstö on oikea ja riittävän selkeä. Tästä ja vain tästä on tässä oikeudenkäynnissä kysymys. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos on oikea. Hirveaän korkeata arvosanaa on toisaalta sitten antaisi sen empää asianajaja Hipin laatimalle valitukselle, hallinto-oikeuden enemmistön perusteluille muilta kuin papin virkamiehen asemaa koskevilta osin enkä eri mieltä olleen jäsenen perusteluille kokonaisuutena.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Tuori sanoo:

    Kiitoksia kommentista. Näin se juridisesti on, mutta toiseikaston osalta kysymys on siitä, rikkoiko papin menettely kirkon tunnustusta ja kuinka selvä rikkomus oli. Tähän vaikuttavat kirkon avioliittokäsityksen lisäksi myös se, miten papistoa oli ohjeistettu. Aivan metsässä hallinto-oikeus on todetessaan, ettei ennen avioliittolain muutoksen voimaantuloa annettu piispainkokouksen tai piispan ohjeistus vaikuta asiaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Noniin, tässä asia tarkentuu kahden Riston keskustelussa. Kun Tuorikin toteaa että “näin se juridisesti on”, niin niinpä se taitaa olla. Kiitos Ristoille!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    “Kirkkoa koskevaa lainsäädäntöä oikein tulkiten hallinto-oikeuden päätös on selvästi perustuslain kirkolle takaaman autonomisen aseman vastainen ja virheellinen. Harmillista tietenkin on, että yksittäinen pappi joutuu olemaan tässä laintulkinnan koekaniinina” ( Tuori)

    Itse kallistun siihen näkökulmaan, että lainsäädöntö olisi pitänyt laittaa ajantasalle, esim joissain kanonisissa oikeuksissa sisarkirkomme on näin tehnyt. No asia jatkuu ja selvyys varmasti saadaan. Kova vääntö jokatapauksessa tästä tulee ja monta kirjoitusta.

    ” Tähän vaikuttavat kirkon avioliittokäsityksen lisäksi myös se, miten papistoa oli ohjeistettu. Aivan metsässä hallinto-oikeus on todetessaan, ettei ennen avioliittolain muutoksen voimaantuloa annettu piispainkokouksen tai piispan ohjeistus vaikuta asiaan.” ( Tuori)

    Tämäkin näkökulma on ongelmallinen. Onko Tuorilla joitakin vastaavia vertailukohtia joista on saatu ennakkoipäätös?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Tuori sanoo:

    Kiitos kysymyksestä. Täysin vastaavaa tapausta ei ole tiedossani. Jonkinlainen vertailukohta on KHO:n ratkaisu vuodelta 2009, jossa vahvistettiin tuomiokapitulin oikeus antaa kurinpitoseuraamus papille, joka kieltäytyi yhteistyöstä naispapin kanssa. Hieman etäisempi vertailukohta on KKO:n ratkaisu vuodelta 1993 (KKO:1993:107), jossa korkein oikeus arvioi kokonaisuutena A:n toiminnan yhdistyksessä sellaiseksi, että yhdistyksen hallitus on perustellusti voinut katsoa hänen vahingoittaneen yhdistyksen toimintaa.Kysymys oli budo-hengen mukaisen, muotoihin sidotun ja kurinalaisen käyttäytymisen vaalimisesta yhdistyksessä ja A:lle tässä suhteessa asetettavista vaatimuksista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Voipio sanoo:

      Pitää muistaa, että koko silloinen vuonna 2009 ollut kurinpitojärjestelmä on sen jälkeen poistettu kirkollislainsäädännöstä ja siksi nykytilaa ja silloista ratkaisua ei voi verrata.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Risto Tuori
    Risto Tuori

    Olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien mm. kirkkovaltuutettuna ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedustajana ja tällä hetkellä vielä Sastamalan seurakunnassa vaalilautakunnan puheenjohtajana. Koulutukseltani olen oikeustieteen lisensiaatti ja toimin asianajajana Pirkanmaalla.