Lapset keskiöön kun Jumalan valtakunta lähestyy

Lapsi on keskiössä, kun parannuksen aika koittaa.
"Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen
ja lasten sydämet isien puoleen."

Sunnuntai 15.12.2019
3. adventtisunnuntai
Tehkää tie Kuninkaalle
1. lukukappale: Mal. 3:23-24

Joulu on lähellä. Valmisteluja tehdään suurta juhlaa varten. Jeesuksen syntymäjuhlaa odotamme. Jumala tulee luoksemme. Hän itse ottaa yhteyttä meihin, tulee veljeksemme, Vapahtajaksemme.

Valmistelija käy edellä

Malakian kirjassa puhutaan Jumalan suuresta päivästä, joka tuo ilmi Jumalan suuren voiman ja vanhurskaan työn. Tuota suurta päivää edeltää Jumalan lähettilään antaminen kansaa valmistelemaan. Jumalan sanaa julistetaan kansalle. Ihmisiä kutsutaan parannukseen, pelastuksen ajan koittamista kohtaamaan.

Tämä Jumalan lähestymisen valmistelija tulee samassa voimassa kuin aikoinaan profeetta Elia kuninkaiden aikana Pohjoisessa valtakunnassa Israelissa.

Kuulkaa!
Ennen kuin tulee Herran päivä,
suuri ja pelottava,
minä lähetän teille
profeetta Elian.

Tämä profetia toteutui Jeesuksen toiminnan alkaessa. Jeesus itse kertoi kenestä profetia puhui.

Johannes Kastaja Jeesuksen edeltäjä

Jeesuksen opetuslapset muistivat, että Raamatussa oli ennustettu, että Elian pitää tulla ennen kuin Messiaan aika koittaisi. He halusivat tietää, missä ja milloin tämän pitäisi toteutua. Jeesus vastasi, että Johannes Kastaja on tämä Jumalan lähettiläs, joka tulee Jumalan Hengen voimassa, kuten Elia omana aikanaan.

Profeettain jatkumo toteutui Jeesuksen aikana. Jumalan valtakunta tuli luoksemme Jeesuksessa. Johannes Kastaja kulki hänen edellään.

Johannes Kastaja julisti parannusta kansalle. Tämä parannus annettiin Jumalan lahjana. Tämä lahja vastaanotettiin pyhän kasteen välityksellä.

Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa. Mark. 1:4-5

Syntien tunnustaminen kertoi, että Jumalan apua tarvitaan, ja kaste ojensi tämän Jumalan avun: Syntien anteeksiantamuksen.

Kaste oli Messiaan ajan tunnusmerkki. Siksi ihmiset kysyivät Johannes Kastajalta, oliko hän Kristus. Johannes antoi kieltävän vastauksen. Sen sijaan hän viittasi Jeesukseen Jumalan lupaamana Vapahtajana.

Jeesus jatkoi kasteen sanomaa.

Vapahtajamme liittyi kasteen armon julistukseen. Myös hän kastoi ihmisiä. Hänen toimintansa laajeni jopa isommaksi kuin Johannes Kastajan.

Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä. Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi. Joh. 3:22-23

Jeesuksen kaste jatkuu yhä edelleen kirkon kasteena. Kun pappi toimittaa kasteen kolmiyhteisen Jumalan nimeen, niin kasteen varsinainen toimittaja on Jumala itse. Sananpalvelija on vain Hänen suunaan ja kätenään.

Kaste on meidän siirtymisemme Jumalan valtakuntaan. Kaste on meidän parannuksemme. Jumalan lapsina saamme turvallisesti odottaa Jumalan suuren päivän saapumista: Jeesuksen takaisin tuloa suuressa kunniassaan.

Lapset keskiöön

Jumalan lapseus on elämämme turva. Kasteen armosta saamme kaiken lahjaksi. Jumalan hyvyys vetää meitä jokapäiväiseen parannukseen ja kutsuu meitä elämän uudistukseen.

Jumalan lapseudessa löydämme toinen toisemme. Elämän perustavat arvot ja voimat yhdistävät meitä yhtenä joukkona. Tässä yhteydessä ei kenenkään tarvitse kokea itseään ulkopuoliseksi. Elämme Jumalan varassa, siksi saamme rohkeasti rakastaa lähimmäistämme, sitä pienintä ja heikointakin joka vierellämme kulkee yhteistä taivasmatkaa. Erityisen tärkeää on huomata, että tämä koskee myös lapsia. Lapsen huomaaminen on kutsumuksista suurimpia.

Malakian antama järjestys lasten ja vanhempien välisissä suhteissa on se, että ensiksi vanhemmat kääntyvät lasten puoleen ja sitten lapset kääntyvät vanhempien puoleen. Malakia myös kertoo, että tämän toinen toisensa puoleen kääntyminen on lahjaa: Jumalan valtakunnan lähetystyminen avaa sydämet keskinäisten suhteiden korjaamiseksi.


Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen
ja lasten sydämet isien puoleen.
Silloin en tuomitse maata perikatoon,
kun tulen.

27 kommenttia

  • Martti Pentti sanoo:

    Muotoilisin jopa: Jumalan valtakunta lähestyy, kun lapset asetetaan keskiöön.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kuten jokainen lukija voi huomata kuinka blogissa tehdään “hyppy” Johannes kastajan ja Jeesuksen suorittamien kasteiden jälkeen “kirkon kasteeseen” eli aikuis kasteesta vauvakasteeseen eli mitään yhteyttä näiden välillä ei ole.

    Siis kun Johannes kastaja ja Jeesus kastoivat aikuisia kun nämä tunnustivat syntinsä niin kirkko kastaa vauvoja kunhan vaan näiden vanhemmat tuovat kastettaviksi mitä tapahtuu nykyisin vähenevässä määrin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Olet väärin informoitu. Juutalaisessa kasteessa jo ennen Jeesuksen aikaa kastettiin aina koko perhe yhtä aikaa. Jos yksikin talouden jäsen aiottiin jättää kääntymyksen ulkopuolelle, niin ketään ei otettu vastaan juutalaisen yhteisön jäseneksi.

      Kääntymys otettiin vastaan kasteen välityksellä. Kaste siirsi pakanuudesta elävän Jumalan palvelijaksi. Kaste pesi pois epäjumalanpalveluksen saastan ja puhdisti sydämen. Kaste antoi uuden sydämen ja antoi uuden hengen perheen jäsenille.

      Kasteessa perhe aloitti uuden elämän. Vanha pakanuuden aikainen elämä jäi taakse ja uusi Jumalan yhteydessä elettävä elämä alkoi kasteen hetkestä. Tästä uudesta elämästä käytettiin nimitystä, että kasteessa tultiin “yhden päivän ikäiseksi” eli synnyttiin uudestaan, meidän aikamme matematiikan sanoin perhe alkoi “nollapisteestä”.

      Kääntymystä pyysi perheen puolesta perheen isä. Hän teki ratkaisun koko perheen puolesta. Kääntymyksen otti vastaan rabbi, jonka tehtävänä oli ratkaista oliko perhe “arvollinen” saamaan kääntymyksen vai pitikö heitä vielä opettaa ennen kuin heidät otettiin vastaan pyhän kansan jäseneksi. Opetuksesta huolehtivat kummit, jotka myös opastivat äskenkääntyneitä perheitä oikeaan elämäntapaan ja pyhien toimitusten osallisuuteen käymisessä sekä pyhän liturgian aikana käyttäytymiseen.

      Kristillisessä kasteessa tämä ulkonainen kastekäytäntö jatkui sellaisenaan. Uutta tuli vain siinä, että kasteen sisältö sai uuden, täyttymyksen ajan mukaisen muotoilunsa. Kaste alettiin toimittamaan Jeesuksen kasteena eli siis Jeesuksen opettaman kaavan mukaisesti eli siis “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Kun näin tehdään niin silloin kaste ei ole pienimmässäkään määrin ihmisen teko, vaan sen varsinaisena toimittajana on kolmiyhteinen Jumala itse.

      Jumala itse tekee työnsä kasteen kautta: Perkeleet karkoitetaan, pakanuuden saasta pestään pois ja synnit annetaan anteeksi pyhän kasteen välityksellä. Ihminen yhdistetään Jumalan lapseksi, liitetään Kristuksen ruumiiseen, pelastuksen yhteisöön, pyhän kirkon jäseneksi eli siis Jumalan kansan jäseneksi eli siis taivaan perilliseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto olenko “väärin informoitu” kun Pyhä Henki avaa Raamatun Sanaa, en ole ja siihen uskon.

      Se mitä sinä tuot esille ei ole yhtäpitävä Raamatun kanssa, siis ei evankeliumissa ole mitään jatkumoa juutalaisuuden riittien kanssa, eikö kaste ollut ulkopuolisen liittämistä juutalaisuuteen ja näin juutalaisille tietyllä lailla “nöyryytys”, näin ajattelen itsekseni en lue tätä Raamatusta.

      Otetaampa yksi esimerkki Paavalilta kun hän puhuu uskovista jotka ovat naimisissa mutta puoliso ei usko, niin ei hän sanallakaan mainitse kastetta, siis todistelusi on selkeästi väärä koko perheen kasteesta, MOT.

      10 Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; 11 mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa. 12 Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö; 13 samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä. 14 Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä. 15 Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut. 16 Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?(1.Kor.7)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Pyhä Henki ei puhu totuutta vastaan. Koska puhut historiallista todellsuutta vastaan, niin oppisi ei ole Totuuden Hengen puhetta, vaan omien virheellisiin tiedonantoihin perustuvaa kuvitteluasi.

      Sinun kannattamasi opetus keksittiin vasta 1520 -luvulla. Aluksi lasten kastamatta jättäminen oli protesti esivaltaa vastaan. Haluttiin nousta esivaltaa vastaan ja yhtenä keinona tuoda julki oma vastalauseensa oli, että jätettiin lapsia kastamatta.

      Sitten vuonna 1525 tämä sai uuden ulottuvuuden, kun tammikuussa 1525 ensimmäisen kerran koko maailmanhistoriassa kolme lapsena kastettua kastettiiin uudelleen.

      Tämän jälkeen talonpoikaiskapinan johtoon pyrkinyt Hubmeier kastoi omassa seurakunnassaan pääsiäisenä 1525 noin 300 seurakuntalaistaan uudelleen. Kastemaljana hän käytti maitokannua. Vuosina 1525 – 1527 hän kirjoitti maailmanhistorian ensimmäiset teokset, joissa kiellettiin lapsikasteen merkitys todellisena kasteena. Kaikki tämä tapahtui talonpoikaiskapinan varjossa.

      Kun kapina oli saatu kukistettua ratkaisevissa taisteluissa, niin muutamia vielä piilossa olevia alettiin etsimään. Näiden joukossa oli Hubmeier, josta keisari oli julistanut etsintäkuulutuksen. Hänet saatiin kiinni ja hän sai kuolemanrangaistuksen 1528.

      Kaikki uudelleenkastajien opit seuraavat Hubmeierin opetusten linjaa. Ilman hänen keksimiään ajatuksia kukaan ei voisi lukea Raamatun tekstejä niin kuin uudestikasteen puolustajat opettavat. Raamattuhan sanoo, että kaste pelastaa, 1. Piet. 3.21, mutta uudestikastajat kieltävät sen. Samaten Raamattu sanoo, että kaste kuuluu lapsillekin Ap.t. 2:38-39, mutta uudestikastajat kieltävät sen. Tuollaiset Raamatun selkeän tekstin vastaiset väitteet voivat syntyä vain niin että seurataan jotain sellaista opetusta, minkä tavoitteena on tehdä tyhjäksi Raamatun valtaisat kasteeseen liittämät lupaukset. Tuo päämäärä on voimakkaampi kuin Raamatun tekstin sisältä lukeminen niin kuin se on kirjoitettu.

      Suosittelen sinulle, että avaat silmäsi ja otat vastaan Raamatun totuuden etkä enää suostu seuraamaan historian vääristelyjä sisältäviä oppimestareita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto minä tiedän keltä olen oppini saanut, Pyhä Henki on sen minulle kirkastanut.

      Annat väärää todistusta minusta kun yrität liittää minua johonkin “kapinaan” ja sen mukaiseen oppiin.

      Koeta nyt kerrankin ymmärtää mitä kirjoitan, kun tulin uskoon elin useamman vuoden täydellisesti luterilaisessa seurakunnassa, siis en saanut mitään oppia muualta enkä lukenut mitään kirjoja jotka olisivat kyseenalaistaneet luterilaisuutta vaan ainoastaan Pyhä Henki näytti Raamatun Sanasta että tulee mennä kasteelle ja minä tottelin sitä.

      Huomaatko ettet osaa vastata selkeisiin asioihin kuten miksi Johannes kastaja ja Jeesus eivät kastaneet lapsia vaan aikuisia jotka tunnustivat syntinsä?

      Entä miksi Paavali ei puhu kasteesta mitään vaan toteaa selkeästi että voi olla uskossa vaikka puoliso ei olisi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Suurin osa aikuiskasteen ottaneista eivät tiedä mitään Hubmeierista siitä syystä, että hänen seuraajansa salasivat kuuluvansa tuon miehen oppilaisiin, koska se olisi heti merkinnyt kapinalliseksi leimautumista ja sen mukana rangaistusta kapinallisena.

      Tästä syystä hänen seuraajansa tänäkään päivänä eivät useimmiten tiedä kenen keksintöä heidän tuumailunsa ovat. Kun ansa on pantu laukeamaan niin sellaiset jotka eivät uskossa ota vastaan sitä selkeää Raamatun sanaa, että kaste pelastaa, alkavat etsiä omia pelastusteitään ja ne jotka eivät usko Raamatun selkeää sanaa, että kaste kuuluu myös lapsille voivat joutua kaltaistesi historiallisten vääristelyjen viettelemäksi, että alkukirkossa muka ei olisi kastettu lapsia.

      Raamatusta sinä et löydä kieltoa lasten kastamiselle. Kuitenkin näytät olevan täysin vakuuttunut siitä, että Jeesus muka ei olisi kastanut lapsia.

      Kysymys kuuluu, mistä olet moista lukenut tai kuullut! Raamatusta sitä et ole lukenut, koska sellaista lasten heitteille jättöä pelastuksen ulkopuolle ei Raamatussa ole. Raamattuhan sanoo, että kaste pelastaa.

      Itsekö olet keksinyt kieltää Raamatun sanan, vai oletko kuullut sen joltain tai lukenut jostain.

      Kysyn siis miksi seuraat historiaa vääristeleviä opetuksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto hyvä kun nyt vihdoinkin yrität todistaa Raamatulla (ainakin osittain, siis tuo Hubmeir on vielä kummittelemassa).

      Mistä löydät että Jeesus olisi kastanut lapsia, selkeästi sanotaan Jeesuksen siunanneen lapsia, ei siis kastanut.

      13 Silloin tuotiin hänen tykönsä lapsia, että hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia. 14 Niin Jeesus sanoi: “Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta”. 15 Ja hän pani kätensä heidän päälleen ja lähti sieltä pois.(Matt.19)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Koko juutalaisessa ympäristössä oli se käytäntö, että pakanain kääntyessä juutalaiseksi piti perheessä kaikkien kääntyä.

      Jos tuo kummallinen lapsia syrjivä käsityksesi olisi totta, niin Uudessa testamentissa keskusteltaisiin kasteiästä vielä enemmän kuin ympärileikkauksesta, koska kaste nimenomaan oli pelastuksen osallisuuteen johtavan kääntymyksen saaminen.

      Kysymyksesi on Jeesuksen ajan henkiseen ilmapiiriin nähden vieläkin kummallisempi kuin kysymys siitä kuljenko minä muka autolla suomalaisessa kulttuurissa, vaikka sellaista ei missään kohtaa mainita Raamatussa. Raamattuhan puhuu aasilla ratsastamisesta.

      Panet siis täysin juutalaisen yhteiskunnan tuonaikaisen käytännön vastaisen toiminnan ikään kuin luonnolliseksi ja sen sijaan pidät tuon ajan luonnolliseen kulttuuritilanteeseen kuuluvaa käytäntöä täysin virheellisenä.

      Tämän historiallisen elämäntilanteen kieltämisesi on mahdollista vain siten, että sinä olet jo aikaisemmin saanut virheellistä informaatiota Jeesuksen ajan kulttuuritilanteesta etkä ole päässyt irti vääristä ennakkoluuloistasi, vaikka kuinka asiaa yritetään oikaista.

      Huomaa, että Raamatussa usko on aina yhteinen asia. Se koskettaa koko perhekuntaa.

      Apostolien teot:

      10:2 Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.

      11:14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi.’

      16:15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: “Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä.” Ja hän vaati meitä.

      16:31 Niin he sanoivat: “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.”

      18:8 Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.

      1.Korinttolaiskirje:

      1:16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut.

      16:15 Mutta minä kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että he ovat antautuneet pyhien palvelukseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto joudut olettamaan asioita, siis et ota lapsenkaltaisesti sitä mitä Raamattu sanoo, siis kun kerran ei yhtään lasta kastettu niin ei kastettu, selväähän tuo on, eikö vaan?

      Miksi muuten Jeesus kastettiin vasta aikuisena, eikö Jeesusta tule seurata ja Hän meni itse kasteelle?

      Entäpä väitteesi “kaste pelastaa”, pelastuuko ne kastetut jotka tekevät huorin tai murhaavat tai rakastavat valhetta?

      15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.(Ilm.22)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Älä jälleen tipahda tuohon teko-oppien umpisuohon, jota olet liian usein uponnut aina jankuttamiseen asti aikaisemmissa keskusteluissamme.

      Muista että Jumalan sana on lakia ja evankeliumia.

      Laki kertoo että kaikki olemme pois poikenneita. Kaikki ovat syntiä tehneet. Kaikki ovat kadotuksen ansainneet.

      Ja tästä sitten seuraa, että kaikki tarvitsevat Kristusta pelastajakseen.

      Evankeliumi puolestaan kertoo, että Jumala antaa meille anteeksi Kristuksen tähden kaikki meidän syntimme. Jeesuksen täysi sovitustyö on meidän turvamme. Tämä Jumalan hyvyys ja laupeus on meidän kaikkien ainoa toivomme. Kukaan ei pelastu omin voimin, kenenkään omat työt eivät riitä Jumalan edessä. Vain Kristuksen armo riittää ja se todellakin riittää kaikille.

      Roomalaiskirje:

      2:12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;

      3:9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,

      3:12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

      3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

      3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Väitteesi sisältää kerrassaan outoja väitteitä, joilla ei ole pienintäkään todellisuuspohjaa, vaan sepittelet omiasi.

      Ensimmäinen on väitteesi: ” Matias Roto joudut olettamaan asioita”. Jokaisen ajattelun mallissa on toki oletuksia, mutta toisin kuin kuvittelet, niin minun ajatusteni muodostamat hypoteesit eli oletukset perustuvat tietoon. Koska tiedän miten asiat olivat Jeesuksen aikana, niin oletukseni lepäävät todellisuuden pohjalla.

      Toiseksi: “— et ota lapsenkaltaisesti sitä mitä Raamattu sanoo —.” Tämä lauseesi antaa väärän todistuksen suhtautumisesta Raamattuun. Etkö muista että otan Raamatun sanan niin kuin se on kirjoitettu: “Kaste pelastaa.” 1 Piet. 3:21. Sen sijaan sinun tapasi kieltää tämä Raamatun totuus asiaan kuulumattomilla seli seli lisäyksillä ei osoita uskollisuutta Raamatun sanaa kohtaan, vaan kaiken maailman verukkeilla kuvittelet voivasi vastustaa Jumalan puhetta.

      Jumala sanoo, että kaste pelastaa, mutta Ari sanoo, että mites on syntisten kanssa. Etkö huomaa, että kaste pelastaa juuri siinä, että syntimme annetaan anteeksi Kristuksen tähden, koska juuri kaste yhdistää meidät Kristuksen sovintotyön osallisuuteen.

      Kolmas väitteesi on yhtä vieras Jeesuksen ajan käytännölle, kuin väittää, etteivät suomalaiset muka käy saunassa.

      Lauseesi: “—siis kun kerran ei yhtään lasta kastettu niin ei kastettu, selväähän tuo on, eikö vaan?”

      on täysin verrattavissa lauseeseen:

      ” — siis kun kerran ei yksikään suomalainen ole koskaan käynyt saunassa, niin selväähän tuo on, eikös vaan, että saunominen ei ole kuulunut suomalaisten tapoihin.”

      Väitteesi Jeesuksen ajan käytännöstä on täysin tuulesta temmattu väite, joka on kaikkien historiallisten tosiasioitten vastainen.

      Apostolien kastekäytäntöä kuvaava maailman vanhin kirkkokäsikirja antaa nimenomaiset ohjeet, että kasteen toimituksen aikana lapset kastetaan ensiksi ja vasta heidän jälkeensä aikuiset.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto kuinka “uskoosi” sopii rakkaus, siis kun Raamatussa selkeästi sanotaan ettei rakkaus tee lähimmäiselle mitään pahaa?

    Room. 13:10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

    Kuinka tuo näkyy esille tuomassasi pelastuksessa kun kaikki synnit saadaan kasteessa anteeksi, siis kaiketi myös tulevat eihän vauva ole mitään syntiä tehnyt ennen kastetta, eihän vai onko?

    Onko siis niissä jotka tekevät pahaa lähimmäiselle rakkaus sydämessä?

    Room. 5:5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

    Siis kaikilla joilla on Pyhä Henki on myös Jumalan rakkaus joka ei tee lähimmäiselle MITÄÄN pahaa.

    Ilman tuota rakkautta ihminen on:

    1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. 2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.(1.Kor.13)

    Kirjoituksesi kaikuu kyllä kuin “helisevä vaski tai kilisevä kulkunen”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Puheenvuorosi ei ota huomioon elämän reaalisuutta tässä syntiinlangenneessa maassa. Kukaan ei koskaan voi saavuttaa synnittömyyttä tässä maailmassa. Kukaan ei myöskään voi koskaan saavuttaa täydellistä rakkautta niin kauan kuin elämme tässä maailmanajassa.

      Tekstisi sanonta: “Siis kaikilla joilla on Pyhä Henki on myös Jumalan rakkaus joka ei tee lähimmäiselle MITÄÄN pahaa”, sekottaa kaksi näkökulmaa.

      Toisaalta se on totta, koska Pyhä Henki ei tee pahaa.

      Toisaalta se on täysin virheellinen, täysin epärealistinen, koska syntiinlankeemuksen maailmassa elävä ihminen tekee alati pahaa, silloinkin kun hän tahtoo tehdä hyvää.

      Tästä elämän realiteetista pyhä apostoli Paavali sanoo:

      Roomalaiskirje:

      7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

      Itseään synnittöminä pitävät pettävät itseään – ja mikä vieläkin pahempaa – tekevät Jumalan valahtelijaksi, kuten Raamattu sanoo:

      1.Johanneksen kirje:

      1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

      1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto vanhurskas on elävä uskosta, minä uskon että minulla on se mitä Jumala lupaa eli Pyhä Henki ja Jumalan rakkaus ja ELÄN sen uskon mukaan, siis en tee lähimmäiselle pahaa.

      Elä sinä vain tuota omaa uskoasi, toivon kuitenkin että Jumala kutsuisi sinuakin parannukseen että saisit syntisi anteeksi ja Pyhän Hengen ja Jumalan rakkauden.

      Mitä on epäusko?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Aluksi huomattava, että Pyhä Henki ei ole privaattijuttu vaan koko kirkko elää pyhänä yhteisönä yhteisestä uskosta, jonka Jumala itse antaa, kun Pyhä Henki antaa meille uskon.

      Pyhä Henki on kirkon Herra. Uskontunnustuksessa todetaan, että kirkko on Pyhän Hengen työtä. Missä Pyhä Henki tekee työtä, siellä kirkko elää, mutta missä ihminen ei elä kirkon yhteydessä siellä hän ei elä myöskään Pyhän Hengen yhteydessä, koska kirkko ja Pyhä Henki puhuvat yhtä.

      Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan ensiksi 1) että uskomme Pyhään Henkeen ja toiseksi 2) sen jälkeen aina tunnustuksen loppuun asti kerrotaan mitä Hän tekee:

      Minä uskon —

      1) Pyhään Henkeen,

      2) pyhän yhteisen kirkon, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.

      Ensin siis kerrotaan, että me uskomme Pyhään Henkeen, ja sen jälkeen luetellaan muutama kohta, mitä hän tekee: – pyhän yhteisen kirkon, – pyhäin yhteyden, – syntien anteeksiantamisen, – ruumiin ylösnousemisen – ja iankaikkisen elämän.

      Toiseksi on sinun aihetta huomata, että kukaan ei elä omasta uskostaan eikä omasta voimastaan eikä omasta aloitteestaan, vaan usko on osallisuutta yhteisestä uskosta. Kaikki yksityisyritteliäisyys raukeaa voimattomuuteensa. Parhainkaan sähkövempain ei toimi ilman sähköä, vielä vähemmän mikään uskon ilmentymä ei elä ilman elävää yhteyttä kirkon Herraan, meidän Jumalaamme. Yhdelläkään, jolla ei ole kirkkoa äitinään tässä maailmassa, ei myöskään ole Jumalaa Isänään taivaassa.

      Tämän takia lauseesi: “Elä sinä vain tuota omaa uskoasi —“, on teologisesti mieletön, koska kukaan ei tule autuaaksi omalla uskollaan, vaan ainoastaan olemalla osallinen yhteisestä uskostamme. Ja juuri tämän yhteisen uskon osallisuuteen olen saanut käydä jo 23.4.1944, kun minut pyhän kasteen toimituksessa otettiin Jumalan lapseksi ja Jumalan valtakunnan jäseneksi eli kirkon yhteyteen ja taivaan perilliseksi.

      Toivomuksesi siitä, että saisin Jumalan kutsun ja syntien anteeksiannon, on toteutunut jo tuona kasteen kultaisena päivänä, kun Pyhä Henki liitti minut Kristuksen ruumiiseen, Pyhään Jumalan kansaan, eli minut liitettiin kirkon yhteyteen eli taivaan kansalaisuuteen, Jumalan lapseuteen, hänen täytetyn pelastustyönsä osallisuuteen, ikuisen elämän perilliseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto nöyrille Jumala antaa armon, ylpeitä vastaan Hän on.

    Jaak. 4:10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.

    1. Piet. 5:6 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Kiitos että tuot esille tämän näkökulman nöyryydestä.

      Aito nöyryys on sitä, että Jumala saa kunnian. Silloin saamme kiittää Jumalaa hänen suuresta armostaan ja hyvyydestään. Silloin vapautuu itseensä käpertyvästä hedelmättömästä minäkeskeisyydestä ja Jumala saa tulla kaiken keskukseksi.

      Aito nöyryys vie ihmiset toinen toistensa luo. Yhteisöllisyys kasvaa kun ihmisten keskinäinen kanssakäyminen vapautuu. Ihmiset saavat tulla ulos omiin eristäystymiseen johtaneista henkisistä kopperoistaan ja turvallisin mielin aloittaa avoimen kanssakäymisen toinen toisensa kanssa.

      Kun Jumala saa kunnian niin silloin myös voi vapautuneesti heittäytyä aitoon lähimmäisen rakkauteen. Silloin voi heittää menemään toistensa näykkimisen ja sen sijaan saa kilpailla toinen toisensa kunnioittamisessa.

      Tässä muutama jae, missä Raamattu puhuu nöyryydestä

      4.Mooseksen kirja:

      12:3 Mutta Mooses oli sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.

      2.Samuelin kirja:

      22:28 Ja sinä pelastat nöyrän kansan, mutta sinun silmäsi ovat ylpeitä vastaan, sinä alennat heidät.

      Psalmit:

      18:28 Sillä sinä pelastat nöyrän kansan, mutta ylpeät silmät sinä painat alas.

      22:27 Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti.

      34:3 Herra on minun sieluni kerskaus, nöyrät sen kuulevat ja iloitsevat.

      37:11 Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.

      69:33 Nöyrät näkevät sen ja riemuitsevat; elpyköön teidän sydämenne, teidän, jotka etsitte Jumalaa.

      76:10 kun Jumala nousi tuomiolle vapahtaakseen kaikki maan nöyrät. Sela.

      147:6 Herra pitää pystyssä nöyrät, mutta jumalattomat hän painaa maahan.

      149:4 Sillä Herra on mielistynyt kansaansa, hän kaunistaa nöyrät pelastuksella.

      Sananlaskut:

      11:2 Mihin ylpeys tulee, sinne tulee häpeäkin, mutta nöyräin tykönä on viisaus.

      Jesaja:

      29:19 Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä.

      57:15 Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.

      66:2 Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.

      Miika:

      6:8 Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. 17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. 18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. 19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. 20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.(Joh.3)

    Ihmiset rakastavat pimeyttä enemmän eivätkä tule valkeuteen., sillä heidän tekonsa ovat pahoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Juuri tuosta johtuen, että ihmiskunta on Adamista alkaen perisynnin vallassa eläessään rakastavat enemmän pimeyttä kuin valkeutta, Jumalan piti antaa ainosyntyinen Poikansa meidän Vapahtajaksemme, jotta me hänen täydellisen pelastustyönsä takia saisimme valkeuden keskuuteemme ja osallisuuden Jumalan valtakunnan yhteydessä, niin että me vanhurskautettuina, synnit anteeksi saaneina, Jumalan pyhittämänä Jumalan kansana eli kirkkona saamme rohkeasti käydä eteenpäin taivaan riemua kohti elämän tietä matkatessamme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto kuinka siis “kirkossasi” näkyy keskinäinen rakkaus?

      Entä miten siis selität ns “uskonpuhdistuksenne” tästä keskinäisen rakkauden näkökulmasta?

      Entä suomen sisällissodan, eikö siinä luterilaiset “uskonveljet” tappaneet toisiaan?

      Toistan vieläkin kysymyksen voiko Pyhä Henki johtaa tekemään pahaa lähimmäiselle?

      Siis kuka kirkkoa johtaa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jumala on hyvä. Siksi Pyhän Hengen työ on aina hyvään ja rakastettavaan johtavaa.

      Sen sijaan kaikki synti, riita, tappelu ja pahan tekeminen on aina peräisin ihmiskunnan lankeemuksesta, perisynnistä joka muuttuu tekosynniksi ja josta yksikään ihminen maailmassa ei ole vapaa,

      ei sellainenkaan,

      joka sokeudessaan ja omahyväisyydessään kuvittelee olevansa rakkautta täynnä eikä huomaa, että Adamin perillisenä myös hän on samasta pahuudesta osallinen, joten, niin kuin varjo auringonpaisteen, niin hänenkin pahuutensa seuraa häntä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto siis valehteleeko Jeesus kun Sanoo tekevänsä ihmisen vapaaksi synnin orjuudesta?

      32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”.(Joh.8)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jeesus ei valehtele, vaan ne valehtelevat, jotka kuvittelevat tulleensa sillä tavoin vapaaksi, ettei synti enää vaikuta heissä. Sellaisen synnittömyyden kuvittelussa ei totuutta ole nimeksikään, vaan kyseessä on joko törkeä tahallinen valhe tai itsensä pettäminen

      1. Joh. 1:8

      Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jotta ymmärtäisit, miten vakavaa on ottaa todesta koko Jumalan sana, ymmärrä että yksi ainoa sana tai jopa yksi ainoa kirjain joissakin tapauksissa voi kumota kokonaisen väärien oppien ison rakennelman.

      Jumala toteuttaa omat suuret suunnitelmansa ja pitää lupauksensa ihmisten pelastumisesta viimeistä kirjainta myöten.

      Matteuksen evankeliumi:

      5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matias Roto
    Matias Roto

    Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Somerolla. Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän valtuutettu. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen sekä Tampereen hiippakuntavaltuuston jäsen ja Kirkolliskokouksen 3. varajäsen. Vanhemmat lapset ovat jo aikuisia, kotona vielä prinsessat Hilary ja Elvira.